Ohje:Kreikan kielen translitterointi

n · k · m

Tässä ohjeessa esitetään suomenkielisessä Wikipediassa käytössä oleva kreikankielisen tekstin translitterointi- eli siirtokirjoitus- tai latinaistuskäytäntö. Käytäntö eroaa sen mukaan, onko siirtokirjoituksen kontekstina nykykreikka vai muinaiskreikka.

Nykykreikan translitterointia on pyritty vähitellen yhtenäistämään kautta linjan, mutta historiallisista syistä artikkeleissa esiintyy erilaisia muotoja, ja käytäntö on jossain määrin horjuva varsinkin aksenttien merkitsemisen ja sovinnaisnimivalikoiman osalta. Muinaiskreikan osalta käytäntö on johdonmukaisempi.

Nykykreikka

muokkaa

Nykykreikan translitterointia sovelletaan kreikan kieleen noin vuodesta 1453 (Konstantinopolin valtaus) lähtien. Translitterointiin käytetään ELOT 743 -standardia. Standardia käytetään erityisesti nimistöön, kuten henkilön- ja paikannimiin, mutta sitä voidaan käyttää myös muihin kreikan kielen sanoihin silloin kun niitä esiintyy artikkelien nimissä tai artikkelitekstissä.

  • Paikannimien osalta käytäntö koskee kaikkia nykyisin käytössä olevia paikannimiä, pois lukien sovinnaisnimet (katso alla). Mikäli paikannimi on tunnettu pääosin antiikin tai bysanttilaisaikaisista yhteyksistä, käytetään muinaiskreikan translitterointia.
  • Henkilönnimien osalta käytäntö koskee kaikkia henkilöitä, joiden toiminta sijoittuu pääosin vuoden 1453 jälkeen. Poikkeuksen muodostavat kirkolliset nimet; katso osio Muinaiskreikka.
  • Rajatapauksissa voidaan sekä henkilön- että paikannimien osalta käyttää kumpaa tahansa translitterointia, kunhan kumpikin muoto mainitaan artikkelin alussa ja artikkeliin on ohjaus vaihtoehtoisilla muodoilla.
  • Suomenkielisessä Wikipediassa ELOT:in mukaisissa nimissä käytetään aina aksentteja eli painomerkkejä, vaikka standardi ei sitä yksikäsitteisesti vaadi. Jatkossa ilmaisu ”ELOT 743” tai ”ELOT” viittaa ELOT 743 -translitteraatioon, jossa aksentit on säilytetty.
  • Translitteraation tarkistamisessa voi käyttää apuna Kreikan passiviranomaisten työkalua. Se ei kuitenkaan säilytä aksentointia, joten aksentti on lisättävä itse lopputulokseen.

Muuntotaulukko

muokkaa

Nykykreikan translitterointi suoritetaan seuraavan taulukon mukaisesti:[1][2]

Kreikka ELOT 743
‑translitteraatio
Esimerkkejä
Iso Pieni
Α α a Αμαλιάδα → Amaliáda
   AΗ    αη    ai
   AI    αι    ai Αίγινα → Aígina, Παλαιόχωρα → Palaióchora
   AÏ    αï    aï Πτολεμαΐδα → Ptolemaḯda
   AΥ    αυ    av [elot 1] Επίδαυρος → Epídavros, Ταύρος → Távros
   af [elot 2] Ναύπλιο → Náfplio
   AŸ    αϋ    aÿ Ταΰγετος → Taÿ́getos
Β β v Βέροια → Véroia, Κολυμβάρι → Kolymvári
Γ γ g Γάζι → Gázi, Άγιος Νικόλαος → Ágios Nikólaos
   ΓΓ    γγ    ng Ευαγγελισμός → Evangelismós
   ΓΚ    γκ    gk Αγκίστρι → Agkístri, Γκάζι → Gkázi, Λαγκαδάς → Lagkadás
   ΓΞ    γξ    nx
   ΓX    γχ    nch Νέα Αγχίαλος → Néa Anchíalos
Δ δ Δίο → Dío
Ε ε e Έδεσσα → Édessa
   EI    ει    ei Ειδομένη → Eidoméni
   EΪ    εï    eï
   EΥ    ευ    ev [elot 1] Ευαγγελισμός → Evangelismós, Εύζωνοι → Évzonoi
   ef [elot 2] Ευκαρπία → Efkarpía, Ελεύθερνα → Eléftherna
   EΫ    εϋ    eÿ
Ζ ζ z Ζωνιανά → Zonianá
Η η i Θήβα → Thíva
   ΗΥ    ηυ    iv [elot 1]
   if [elot 2]
   ΗΫ    ηϋ    iÿ
Θ θ th Θάσος → Thásos
Ι ι i Ιωάννινα → Ioánnina
Κ κ k Κάρπαθος → Kárpathos
Λ λ l Λαμία → Lamía
Μ μ m Μεγαλόπολη → Megalópoli
   MΠ    μπ    b [elot 3][elot 4] Μπατσί → Batsí
   mp [elot 5] Αρχαία Ολυμπία → Archaía Olympía, Ίμπρος → Ímpros, Καλαμπάκα → Kalampáka
Ν ν n Νεμέα → Neméa
   NT    ντ    nt Αντίπαρος → Antíparos
Ξ ξ x Ξυλόκαστρο → Xylókastro, Αλεξανδρούπολη → Alexandroúpoli
Ο ο o Ορχομενός → Orchomenós
   OΗ    οη    oi
   OI    οι    oi Οινούσσες → Oinoússes, Δελφοί → Delfoí
   OΪ    οï    oï Βοϊδομάτης → Voïdomátis
   OΥ    oυ    ou Ουρανούπολη → Ouranoúpoli
   OΫ    οϋ    oÿ
Π π p Πόρος → Póros
Ρ ρ r Ραφήνα → Rafína
Σ σ ς s Σάμος → Sámos
Τ τ t Τήνος → Tínos
Υ υ y Υμηττός → Ymittós, Πολυρρηνία → Polyrrinía
   ΥI    υι    yi
Φ φ f Φυλή → Fylí
Χ χ ch Χανιά → Chaniá, Χώρα → Chóra, Βραχάσι → Vrachási
Ψ ψ ps Ψαρά → Psará, Θραψανό → Thrapsanó
Ω ω o Ωραιόκαστρο → Oraiókastro, Αώος → Aóos

Selitykset:

  1. a b c Konsonanttien β, γ, δ, ζ, λ, μ, ν, ρ ja kaikkien vokaalien edellä.
  2. a b c Konsonanttien θ, κ, ξ, π, σ, τ, ф, χ, ψ edellä ja sanan lopussa.
  3. Sanan alussa.
  4. Sanan lopussa.
  5. Sanan keskellä.

Aksentointi

muokkaa

ELOT:ia käytettäessä aksentit merkitään aina. Yllä olevassa muuntotaulukossa aksentointia ei yksinkertaisuuden vuoksi ole esitetty muutoin kuin esimerkeissä. Aksentti merkitään sille vokaalille, jonka päälle se on merkitty kreikankielisessä alkutekstissä. Poikkeuksena diftongeissa αυ, ευ ja ηυ, joissa υ-kirjain translitteroidaan f- tai v-kirjaimella muuntotaulukon mukaisesti, painon osuessa υ-kirjaimelle aksentti siirtyy translitteraatiossa edeltävälle vokaalille, esim. Εύζωνοι → Évzonoi. Aksentti merkitään myös isolle alkukirjaimelle osuessaan, vaikka kreikassa näin ei useinkaan tehdä.

Sovinnaisnimet

muokkaa

Paikannimet

muokkaa

Seuraaville nykyisille paikannimille on käytetty ELOT:in sijaista suomen kieleen vakiintunutta sovinnaisnimeä. Sovinnaisnimien joukko perustuu muun muassa Kotuksen nimihakemistoon.

Useimmat sovinnaisnimet perustuvat muinaiskreikasta tehtyyn translitteraatioon (katso alempaa) tai katharévousa-kirjakielessä käytetyn nimimuodon perusteella tehtyyn, suomeen jo aiemmin vakiintuneeseen translitteraatioon. Joissakin tapauksissa (Athos, Thessaloniki) ainoa ero ELOT-muodon ja sovinnaisnimen välillä sattuu olemaan se, ettei yleisyyden vuoksi käytetty sovinnaisnimi sisällä aksenttia. Tällaisissa tapauksissa aksentti voidaan kuitenkin haluttaessa merkitä, kunhan esim. linkityksiä ei rikota.

Kreikka ELOT 743
-translitteraatio
Wikipediassa käytetty
sovinnaisnimi
Αντικύθηρα Antikýthira Antikythera
Αθήνα Athína Ateena
Άθως Áthos Athos
Δήλος Dílos Delos
Διαπόντια Νησιά Diapóntia Nisiá Diapontiset saaret
Δωδεκάνησα Dodekánisa Dodekanesia
Αιγαίον Πέλαγος Aigaión Pélagos Egeanmeri
Εχινάδες Echinádes Ekhinadit
Εύβοια Évvoia Euboia
Αμμόχωστος Ammóchostos Famagusta
Ύδρα Ýdra Hydra
Ηράκλειο Irákleio Iraklion
Ιθάκη Itháki Ithaka
Ιόνιο Πέλαγος Iónio Pélagos Joonianmeri
Κέρκυρα Kérkyra Korfu
Κερύνεια Kerýneia Kyrenia
Κορινθιακός Κόλπος Korinthiakós Kólpos Korintinlahti [sov 1]
Ισθμός της Κορίνθου Isthmós tis Korínthou Korintin kannas [sov 1]
Κρήτη Kríti Kreeta
Κυκλάδες Kykládes Kykladit
Κύθηρα Kythíra Kythera
Λεφκάδα Lefkáda Lefkas
Λεμεσός Lemesós Limassol
Λέσβος Lésvos Lesbos
Λευκωσία Lefkosía Nikosia
Λιβυκό Πέλαγος Livykó Pélagos Libyanmeri
Πάτρα Pátra Patras
Πελοπόννησος Pelopónnisos Peloponnesos
Πειραιάς Peiraiás Pireus
Σαλαμίνα Salamína Salamis
Σαρωνικός Κόλπος Saronikós Kólpos Saroninlahti
Σπιναλόγκα Spinalógka Spinalónga [sov 2]
Σποράδες Sporádes Sporadit
Στροφάδες Strofádes Strofadit
Θεσσαλονίκη Thessaloníki Thessaloniki
Θρακικό Πέλαγος Thrakikó Pélagos Traakianmeri

Selitykset:

  1. a b Antiikin kaupunki Korintti, nykyinen Kórinthos.
  2. Sekamuoto, jossa ELOT:ista on poikettu -γκ-:n osalta, mutta aksentti merkitty.

Lisäksi sovinnaisnimiä ovat muun muassa:

Huomioita:

  • Kreikassa yksitavuisissa sanoissa ei yleensä ole aksenttia, joten esim. nimet Kos ja Fry eivät ole aksentoimattomia sovinnaisnimiä, vaan ELOT:in mukaisia transkriptioita. (Huom: Kotuksen sivulla Kos esiintyy ilmeisesti vahingossa muodossa Kós.)
  • Joissakin tapauksissa artikkelin ensisijaiseksi nimeksi on valittu ELOT:in mukainen nykykreikkalainen nimi, vaikka myös sovinnaisnimi olisi yhtä mahdollinen. Kotuksen luettelon perusteella tällaisia ovat esim. Rethymnon (valittu ELOT:in mukainen Réthymno), Thermopylai (Thermopýles) ja Hymettos (Ymittós). Muista mainittakoon esim. erittäin yleinen Hania (valittu ELOT:in mukainen Chaniá).
  • Kotuksen luettelo mainitsee yllä esitetyn taulukon lisäksi myös muita antiikin nimistöstä tulevia sovinnaisnimiä, joita voitaisiin käyttää myös nykyisistä paikannimistä. Tällaisia ovat mm. Eleusis (Elefsínan sijasta), Epidauros (Epídavros), Korintti (Kórinthos), Mykene (Mykínes), Sparta (Spárti), Theba/Teeba (Thíva), Tiryns (Tíryntha). Näissä tapauksissa Wikipediassa kuitenkin käytetään vanhaa muotoa vain tai ensisijaisesti antiikin ajan kohteesta ja uutta muotoa nykyisestä kaupungista tai kylästä. Useimmissa tapauksissa perusteluna on, että nykyinen asutus sijaitsee eri paikassa kuin antiikin aikainen asutus, asutus ei ole säilynyt samalla paikalla keskeytyksettä ja/tai asutukselle on otettu antiikin aikainen nimi uudestaan vasta 1800-/1900-luvulla.

Henkilönnimet

muokkaa

Henkilönnimien kohdalla ohjeen mukaisesta translitteroinnista poiketaan seuraavissa tapauksissa:

Kielimallineet

muokkaa

Artikkelin alun määritelmässä käytetään kielimallinetta {{k-el}} (tai katharévousa-muodoille {{k-el-kath}}). Esimerkiksi koodi

'''Spercheiáda''' ({{k-el|Σπερχειάδα}}, {{k-el-kath|Σπερχειάς|Spercheiás}}, myös ''Sperchiáda''/''Sperchiás'') on ...

tuottaa

Spercheiáda (kreik. Σπερχειάδα, kath.kreik. Σπερχειάς, Spercheiás, myös Sperchiáda/Sperchiás) on ...

Muinaiskreikka

muokkaa

Muinaiskreikan translitterointia sovelletaan kreikan kieleen antiikin aikana sekä bysanttilaisella kaudella eli noin vuoteen 1453 saakka. Käytäntöä sovelletaan johdonmukaisesti kaikkeen tuon ajan kreikan kieleen, kuten henkilönnimiin, paikannimiin, teosten nimiin (mikäli teoksen suomennosta ei ole tai nimen suomentaminen ei ole triviaalia), tekstilainauksiin yms.

  • Aksentteja eli painoa tai muita tarkenteita ei merkitä, koska niiden täydellinen merkitseminen on hankalaa tai jopa mahdotonta. Soveltuvin osin aksentteja käyttävän muodon voi kuitenkin näyttää suluissa artikkelin alussa.
  • Eetan ja omegan (tai muiden vokaalien) pidennysviivoja ei käytetä artikkeleiden nimissä eikä henkilön- tai paikannimissä, mutta niitä käyttävän muodon voi näyttää suluissa artikkelin alussa. Sen sijaan tekstilainauksissa pidennysviivoja on syytä käyttää.
  • Artikkeleissa esiintyy horjuvuutta lähinnä siinä, onko diftongin ου translitteraatio ū vai ou (esim. kūros vai kouros). Yleensä on suosittu ū-muotoa, joka on tästä syystä myös kirjattu käytännöksi alla olevaan taulukkoon, mutta myös ou-muoto voidaan merkitä näkyviin vaihtoehtoiseksi. Pidennysviivan osalta käytäntö on sama kuin yllä jo mainittu.
  • Muinaiskreikan translitterointia käytetään vakiintuneesti myös ortodoksisen kirkon pappien, munkkien, pyhien yms. nimissä myös vuoden 1453 jälkeen.

Muuntotaulukko

muokkaa

Muinaiskreikan translitterointi suoritetaan seuraavan taulukon mukaisesti. Taulukossa ovat pääsäännöt, mutta se ei sisällä esim. kaikkia vahvan henkäyksen (spiritus asper) esiintymismuotoja.

Kreikka Translitteraatio Esimerkkejä
 Α α A a ἀγωγήagoge (agōgē), ἈριστοτέληςAristoteles (Aristotelēs)
    Ἀ ἀ    A a
    Α ἁ    Ha ha ἁμαρτίαhamartia
 Β β B b ΒίωνBion (Biōn)
 Γ γ G g ΓραῖαιGraiai
    ΓΓ γγ    NG ng ἄγγελοςangelos
    ΓΚ γκ    NK nk ἘγκέλαδοςEnkelados
 Δ δ D d Δωδώνη → Dōdōnē (sovinnaisnimi kuitenkin Dodona)
 Ε ε E e ἐνέργειαenergeia, ἘρατοσθένηςEratosthenes (Eratosthenēs)
    Ἐ ἐ    E e
    Ἑ ἑ    He he Ἑλένη → Helene (Helenē) (sovinnaisnimi kuitenkin Helena)
 Ζ ζ Z z ζῷον πολιτικόνzoon politikon (zōon politikon)
 Η η Ē ē
    Η η    Ē ē
    Ἡ ἡ    Hē hē ἩλιοστασίαHeliostasia (Hēliostasia), ἡδονήhedone (hēdonē)
 Θ θ Th th Θῆβαι → Thēbai (sovinnaisnimi kuitenkin Theba)
 Ι ι I i ἼωνIon (Iōn)
 Κ κ K k κόσμοςkosmos
 Λ λ L l λόγοςlogos
 Μ μ M m μύριοιmyrioi
 Ν ν N n ΝαυσιφάνηςNausifanes (Nausifanēs)
 Ξ ξ Ks ks ἀταραξίαataraksia, ἐξέλιγμοςekseligmos
 Ο ο O o οἰκείωσιςoikeiosis (oikeiōsis)
    Ου ου    Ū ū ΠλούταρχοςPlutarkhos, ΘουκυδίδηςThukydides, κούροςkuros (kūros)
 Π π P p παιδείαpaideia
 Ρ ρ R r φρόνησιςfronesis (fronēsis)
    Ῥ ῥ    Rh rh ῬαδαμάνθυςRhadamanthys, ῥαψῳδός → rhapsodos (rapsodi)
 Σ σ ς S s συμπόσιονsymposion
 Τ τ T t τέλοςtelos
 Υ υ Y y ὕβριςhybris, φύσιςfysis
 Φ φ F f φύσιςfysis
 Ψ ψ Ps ps κατάληψιςkatalepsis (katalēpsis)
 Χ χ Kh kh τέχνηtekhne (tekhnē), ΧίλωνKhilon (Khilōn)
 Ω ω Ō ō γνώσιςgnosis (gnōsis), ΠλάτωνPlaton (Platōn)

Sovinnaisnimet

muokkaa
  • Eräistä paikan- ja henkilönnimistä käytetään sovinnaisnimimuotoja, jotka eivät vastaa (täysin) translitteraatiota tai perustuvat klassisen attikalaisen kreikan sijasta vaihtoehtoiseen, esim. doorilaiseen murremuotoon tai latinan kautta vakiintuneeseen muotoon. Esim. Ateena (Ἀθῆναι, Athēnai), Dodona (Δωδώνη, Dōdōnē), Helena (Ἑλένη, Helenē, door. Ἑλένα), Korintti (Κόρινθος, Korinthos), Mykene (Μυκῆναι, Mykēnai tai Μυκήνη, Mykēnē), Patras (Πάτραι, Pátrai), Pireus (Πειραιεύς, Peiraieus), Sparta (Σπάρτη, Spartē, door. Σπάρτα), Theba (Θῆβαι, Thēbai).

Kielimalline ja fontti

muokkaa

Muinaiskreikkalaisen tekstin oikea fontti saadaan tekstiin mallineella {{polytoninen}}. Esimerkiksi koodi

{{polytoninen|ἓν οἶδα ὅτι οὐδὲν οἶδα}}

tuottaa

ἓν οἶδα ὅτι οὐδὲν οἶδα

Artikkelin alun määritelmässä käytetään vastaavasti mallinetta {{k-grc}}. Esimerkiksi koodi

'''”Tiedän, etten tiedä mitään”''' ({{k-grc|ἓν οἶδα ὅτι οὐδὲν οἶδα|hen oida hoti ūden oida}}) ...

tuottaa

”Tiedän, etten tiedä mitään” (m.kreik. ἓν οἶδα ὅτι οὐδὲν οἶδα, hen oida hoti ūden oida) ...

Lähteet

muokkaa
  1. ELOT 743 Σύνδεσμος Ελληνικών Τουριστικών Επιχειρήσεων (ΣΕΤΕ). Viitattu 13.3.2017.
  2. Muuntotaulukko Kotus. Viitattu 13.3.2017.