Wikipedia:Oleta muilta hyvää tahtoa

n · k · m

Hyvän tahdon olettaminen on ensiarvoisen tärkeä periaate Wikipediassa. Samalla kun annamme lähes kaikille vapaat kädet Wikipedian sisällön muokkaamiseen, meidän on oletettava, että suurin osa muokkaajista haluaa auttaa eikä olla harmiksi. Jos tämä ei pitäisi paikkaansa, Wikipedian kaltainen hanke olisi tuhoon tuomittu alusta lähtien. Silloin, kun on järkevyyden rajoissa oletettavissa, että jokin toisen käyttäjän tekemä virhe olikin hyvää tarkoittava muokkausyritys, korjaa tilanne ilman arvostelua. Kun olet eri mieltä ihmisten kanssa, muista, että he luultavasti olettavat auttavansa Wikipediaa. Harkitse, voisitko käyttää keskustelusivuja toimintasi ja mielipiteittesi perustelemiseen, ja anna muille mahdollisuus tehdä samoin. Näin voidaan välttää väärinkäsityksiä ja estää ristiriitatilanteiden riistäytyminen käsistä.

Ole kärsivällinen erityisesti uusien tulokkaiden kanssa. Uudet käyttäjät eivät ymmärrettävästi ole vielä tietoisia Wikipedian omasta toimintakulttuurista ja muokkauskäytännöistä, ja tekevät usein virheitä tai eivät aina osaa kunnioittaa yhteisön sääntöjä. Monet uudet käyttäjät saattavat ajatella, että heille vierasta käytäntöä tulisi muuttaa vastaamaan heidän käsityksiään. Samaan tapaan uudet käyttäjät saattavat tuoda mukanaan kokemusta ja asiantuntijuutta, josta he odottavat välitöntä arvovaltaa ja tunnustusta. Näistä näkökulmista johtuvat käyttäytymistavat eivät kuitenkaan ole pahansuopia.

Yritä erityisesti olla vetoamatta periaatteeseen ignorantia juris non excusat (lat. 'tietämättömyys laista ei ole veruke'). Tämä periaate ei sovi yhteen hyvän tahdon oletuksen ja uusien käyttäjien hellävaraisen kohtelun kanssa. Hyvän tahdon olettaminen tarkoittaa myös sen ymmärtämistä, että ihmiset tulevat mukaan tuntematta käytäntöjämme ja sääntöjämme.

Hyvän tahdon olettamisessa on kyse aikeista, ei teoista. Hyvää tarkoittavat ihmiset tekevät virheitä, ja sinun tulisi korjata virheet, kun näin tapahtuu. Sinun ei kuitenkaan tule käyttäytyä kuin tapahtunut virhe olisi ollut tahallinen. Korjaa, mutta älä tuomitse. Wikipediasta löytyy varmasti ihmisiä, joiden kanssa et ole samaa mieltä. Vaikka he olisivatkin väärässä, ei se kuitenkaan tarkoita, että he yrittävät murskata koko hankkeen. Wikipediasta löytyy varmasti myös ihmisiä, joiden kanssa sinun voi olla vaikeaa tehdä yhteistyötä. Sekään ei tarkoita, että he yrittäisivät murskata koko hankkeen. Ei ole missään tilanteessa tarpeen viitata toisen muokkaajan pahantahtoisuuteen, vaikka paha tahto vaikuttaisi ilmeiseltä, sillä kaikkiin vastatoimiimme, kuten palautukseen ja estoon, voidaan ryhtyä muokkaajan toimien perusteella hänen aikomuksensa asemasta.

Tämä käytösohje ei vaadi jatkamaan hyvän tahdon olettamista, jos on todisteita päinvastaisesta. Hyvän tahdon kanssa yhteensopimattomia toimia ovat muun muassa toistuva vandalismi, varmistettu pahantahtoinen sukkanukketeatteri ja valehtelu. Hyvän tahdon olettaminen ei tarkoita sitä, että mitään muiden käyttäjien toimia ei saisi arvostella, vaan sitä, että arvostelu tulisi perustella asia-argumentein eikä vastapuolen oletetulla pahantahtoisuudella (vrt: Käy kiinni asiaan, älä keskustelijaan). Vastaavasti jos sinun toimiasi arvostellaan, pyri vastaamaan arvostelun asiakohtiin; ei ole riittävää vedota siihen, että muiden tulisi olettaa sinulta hyvää tahtoa.

Katso myös

muokkaa