Wikipedia:Viikon kilpailu/Viikon kilpailu 2015-04

Elävät henkilöt
Viikon kilpailu 2015-04
Tila Päättynyt
Aihe Elävät henkilöt
Ajankohta Alkaa: 19.1.2015
Päättyy: 25.1.2015
Järjestäjä(t) LCHawk (keskustelu)
Voittaja eniten pisteitä kerännyt
Palkinnot
Voittaja
2500 p
1000 p
500 p
200 p
Me olemme yhteensä
lisänneet
560
kilotavua
lisänneet
15292
sanaa leipätekstiä
luoneet
82
artikkelia
lisänneet
674
lähdettä
lisänneet
66
kuvaa

Elävät henkilöt on Viikon kilpailun aiheena viikolla 4 vuonna 2015.

Tarkoituksena on päivittää ja tehdä uusia artikkeleita elävistä henkilöistä. Kilpailussa annetaan normaalia enemmän pisteitä läheistyksestä, koska elävien henkilöiden kohdalla on normaaliakin tärkeämpää, että tiedot pitävät paikkansa.

Apuneuvot

muokkaa

Osallistujat

muokkaa

Ilmoittaudu osallistujaksi lisäämällä käyttäjänimesi tämän otsikon alle

Pistelasku

muokkaa

Tässä kilpailussa lasketaan mukaan muokkaukset jotka ovat artikkeleita, jotka sijaitsevat luokassa Elävät henkilöt

Pisteet annetaan seuraavien sääntöjen mukaan:

  • Jokaisesta uudesta artikkelista annetaan 10 pistettä
  • Jokaisesta lisätystä tavusta annetaan 0,0125 pistettä, mutta enintään 50 pistettä per artikkeli
  • Jokaisesta lisätystä sanasta annetaan 0,25 pistettä
  • Jokaisesta lisätystä kuvasta annetaan 5 pistettä, mutta enintään 15 pistettä per artikkeli
  • Jokaisesta lisätystä lähteestä annetaan 8 pistettä ja 2 pistettä viittauksesta jo olemassa olevaan lähteeseen
  • Jokaisesta vähintään 200 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 10 bonuspistettä
  • Jokaisesta vähintään 400 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 20 bonuspistettä
  • Jokaisesta vähintään 800 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 40 bonuspistettä
  • Jokaisesta vähintään 1200 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 80 bonuspistettä

Muista ilmoittautua osallistujaksi!


Pisteet laskee automaattisesti UKBot-botti. Jos epäilet botin laskeneen pisteet väärin, tai jonkun saaneen epäoikeudenmukaisia pisteitä, ilmoita siitä Viikon kilpailu -vastaaville.

Huomioita

muokkaa
  • 5 pistettä on hylätty käyttäjän Haltiamieli muokkauksista artikkeliversiossa 14609548 seuraavilla perusteluilla: Botin laskuvirhe artikkelissa Marja Salo. Botti ilmoitti virheestään (sivun alareunassa olevassa luettelossa).
  • 120.5 pistettä on hylätty käyttäjän Harkasammakko muokkauksista artikkeliversiossa 14610558 seuraavilla perusteluilla: Botin laskuvirhe artikkelissa Martin Jones. Botti ilmoitti virheestään (sivun alareunassa olevassa luettelossa).
  • 3.5 pistettä on hylätty käyttäjän Turska muokkauksista artikkeliversiossa 14605790 seuraavilla perusteluilla: Botin laskuvirhe artikkelissa Ida Vakkuri. Botti ilmoitti virheestään (sivun alareunassa olevassa luettelossa).

--Pxos (keskustelu) 26. tammikuuta 2015 kello 01.11 (EET)[vastaa]

Tulokset

muokkaa

Tämä kilpailu on päättynyt – kiitos kaikille osallistuneille!

51 artikkelia, 120,91 kB

  1. Martin Brodeur (930.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 16.51: 50.0 p (24364 tavua > maks) + 459.5 p (1838 sanaa) + 15.0 p (5 kuvaa > maks) + 256.0 p (32 lähdettä on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 20.0 p (bonus 400 sanaa) + 40.0 p (bonus 800 sanaa) + 80.0 p (bonus 1200 sanaa)
    Yhteensä: 24 364 tavua, 1838 sanaa.
  2. Niko Peltola (16.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.24: 5.3 p (422 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 422 tavua, 14 sanaa.
  3. Tuomo Ruutu (16.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.29: 4.7 p (376 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 376 tavua, 16 sanaa.
  4. Aleksis Ahlqvist (15.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.33: 4.7 p (374 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 374 tavua, 10 sanaa.
  5. Leo Komarov (83.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.47: 24.0 p (1923 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 56.0 p (7 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 923 tavua, 13 sanaa.
  6. Pekka Rinne (15.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.51: 4.5 p (364 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 364 tavua, 11 sanaa.
  7. Marc-André Fleury (14.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.54: 4.5 p (364 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 364 tavua, 8 sanaa.
  8. Jaroslav Halák (43.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 20.00: 13.4 p (1075 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    maanantai kello 20.01: 0.1 p (10 tavua)
    Yhteensä: 1 085 tavua, 23 sanaa.
  9. Sami Vatanen (50.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 20.07: 16.0 p (1276 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 276 tavua, 43 sanaa.
  10. Borna Rendulić (14.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 20.09: 5.0 p (396 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 396 tavua, 8 sanaa.
  11. Teuvo Teräväinen (36.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 20.14: 5.4 p (429 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    keskiviikko kello 23.32: 6.7 p (535 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 964 tavua, 33 sanaa.
  12. Reto Berra (15.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 20.16: 4.8 p (387 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 387 tavua, 11 sanaa.
  13. Marc Staal (15.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 20.18: 4.9 p (395 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 395 tavua, 11 sanaa.
  14. Rob Blake (15.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 20.21: 5.4 p (431 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 431 tavua, 9 sanaa.
  15. Jukka Jalonen (17.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 21.41: 6.3 p (501 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 501 tavua, 12 sanaa.
  16. Guillaume Gélinas U (39.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 22.09: 10.0 p (uusi sivu) + 17.2 p (1379 tavua) + 12.5 p (50 sanaa)
    Yhteensä: 1 379 tavua, 50 sanaa.
  17. Gustav Olofsson U (48.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 22.22: 10.0 p (uusi sivu) + 22.4 p (1790 tavua) + 15.8 p (63 sanaa)
    Yhteensä: 1 790 tavua, 63 sanaa.
  18. Tyler Graovac U (62.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 22.38: 10.0 p (uusi sivu) + 23.8 p (1904 tavua) + 24.0 p (96 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 904 tavua, 96 sanaa.
  19. Curt Gogol U (40.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 18.01: 10.0 p (uusi sivu) + 16.6 p (1324 tavua) + 14.2 p (57 sanaa)
    Yhteensä: 1 324 tavua, 57 sanaa.
  20. Kurtis Gabriel U (52.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 18.33: 10.0 p (uusi sivu) + 19.8 p (1585 tavua) + 17.5 p (70 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 585 tavua, 70 sanaa.
  21. Danny Biega U (28.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 18.45: 10.0 p (uusi sivu) + 13.5 p (1078 tavua) + 5.0 p (20 sanaa)
    Yhteensä: 1 078 tavua, 20 sanaa.
  22. Dennis Robertson U (36.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 18.52: 10.0 p (uusi sivu) + 16.3 p (1304 tavua) + 10.0 p (40 sanaa)
    Yhteensä: 1 304 tavua, 40 sanaa.
  23. Santeri Saari (15.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 19.57: 5.4 p (432 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 432 tavua, 8 sanaa.
  24. Daniel Carcillo (16.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 20.00: 4.9 p (395 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    keskiviikko kello 20.01: 0.1 p (10 tavua)
    Yhteensä: 405 tavua, 15 sanaa.
  25. Teemu Pulkkinen (105.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 20.19: 25.2 p (2012 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 48.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    keskiviikko kello 20.24: 5.4 p (432 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 2 444 tavua, 77 sanaa.
  26. Michal Jordán U (40.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 20.36: 10.0 p (uusi sivu) + 17.6 p (1408 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 408 tavua, 30 sanaa.
  27. Beau Schmitz U (59.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 20.48: 10.0 p (uusi sivu) + 24.6 p (1969 tavua) + 24.5 p (98 sanaa)
    Yhteensä: 1 969 tavua, 98 sanaa.
  28. Andrew Rowe U (53.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 21.04: 10.0 p (uusi sivu) + 22.9 p (1828 tavua) + 21.0 p (84 sanaa)
    Yhteensä: 1 828 tavua, 84 sanaa.
  29. Lance Bouma (14.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 21.18: 12.5 p (999 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    Yhteensä: 999 tavua, 8 sanaa.
  30. Paul Byron (112.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 21.54: 44.6 p (3566 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 64.0 p (8 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 3 566 tavua, 17 sanaa.
  31. Ben Street (87.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 22.16: 35.1 p (2809 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 40.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 809 tavua, 50 sanaa.
  32. Kenny Agostino (72.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 23.04: 26.9 p (2154 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 40.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    keskiviikko kello 23.08: 0.5 p (37 tavua)
    Yhteensä: 2 191 tavua, 22 sanaa.
  33. Mark Fraser (100.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 23.28: 50.0 p (4115 tavua > maks) + 10.8 p (43 sanaa) + 40.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 4 115 tavua, 43 sanaa.
  34. Andy Chiodo (3.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 16.38: 2.4 p (194 tavua)
    torstai kello 16.40: 1.0 p (80 tavua)
    Yhteensä: 274 tavua, 0 sanaa.
  35. Ray Whitney (13.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 16.43: 3.7 p (299 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    torstai kello 16.44: 0.1 p (10 tavua)
    Yhteensä: 309 tavua, 7 sanaa.
  36. Jarome Iginla (16.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 16.46: 4.9 p (394 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    torstai kello 16.46: 0.1 p (10 tavua)
    Yhteensä: 404 tavua, 14 sanaa.
  37. Taylor Fedun (67.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 18.15: 28.7 p (2299 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 32.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 299 tavua, 26 sanaa.
  38. Matt Hendricks (177.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 19.01: 50.0 p (7085 tavua > maks) + 23.5 p (94 sanaa) + 104.0 p (13 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 7 085 tavua, 94 sanaa.
  39. Will Acton (90.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 19.20: 40.2 p (3215 tavua) + 21.8 p (87 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 3 215 tavua, 87 sanaa.
  40. Troy Loney (29.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 21.44: 28.7 p (2292 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Yhteensä: 2 292 tavua, 2 sanaa.
  41. Randy Ladouceur (48.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 20.50: 37.7 p (3018 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 3 018 tavua, 11 sanaa.
  42. Teddy Da Costa (16.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 20.55: 5.6 p (449 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 449 tavua, 11 sanaa.
  43. Toni Niemi (19.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 21.00: 8.1 p (650 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 650 tavua, 12 sanaa.
  44. Ryan Hamilton (48.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 21.32: 31.5 p (2522 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 522 tavua, 3 sanaa.
  45. Tyler Pitlick (57.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 22.10: 24.5 p (1963 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 963 tavua, 15 sanaa.
  46.   Martin Jones (488.2 p 367.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 02.45: 50.0 p (15041 tavua > maks) + 83.8 p (335 sanaa) + 216.0 p (26 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    sunnuntai kello 02.47: 0.0 p (73 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
      sunnuntai kello 02.47: 0.0 p (1 tavua) + 100.5 p (402 sanaa) + 20.0 p (bonus 400 sanaa) − 120.5 p (Botin laskuvirhe)
    Yhteensä: 15 115 tavua, 335 sanaa.
  47. Jake Muzzin (111.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.38: 43.2 p (3459 tavua) + 26.8 p (107 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 32.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    sunnuntai kello 14.40: 3.8 p (307 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 3 766 tavua, 108 sanaa.
  48. Trevor Lewis (82.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 20.32: 41.3 p (3306 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 32.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 3 306 tavua, 36 sanaa.
  49. Jordan Nolan (68.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 21.17: 31.9 p (2551 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 551 tavua, 29 sanaa.
  50. Dwight King (72.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 22.57: 32.8 p (2623 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    sunnuntai kello 22.59: 1.8 p (141 tavua)
    Yhteensä: 2 764 tavua, 36 sanaa.
  51. David Schlemko (59.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.30: 34.7 p (2773 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 773 tavua, 2 sanaa.

120 artikkelia, 135,58 kB

  1. Abdulaziz Hamsal U (46.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.00: 10.0 p (uusi sivu) + 17.7 p (1414 tavua) + 19.0 p (76 sanaa)
    Yhteensä: 1 414 tavua, 76 sanaa.
  2. Jaakko Juuti (2.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.05: 1.2 p (96 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    Yhteensä: 96 tavua, 6 sanaa.
  3. Om Yun-chol U (46.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.25: 10.0 p (uusi sivu) + 18.5 p (1482 tavua) + 18.0 p (72 sanaa)
    Yhteensä: 1 482 tavua, 72 sanaa.
  4. Yannick Bisson U (53.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.39: 10.0 p (uusi sivu) + 14.7 p (1172 tavua) + 23.5 p (94 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 172 tavua, 94 sanaa.
  5. Kyrre Haugen Sydness U (55.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.55: 10.0 p (uusi sivu) + 23.5 p (1880 tavua) + 21.8 p (87 sanaa)
    Yhteensä: 1 880 tavua, 87 sanaa.
  6. Luca Matteotti U (39.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 20.13: 10.0 p (uusi sivu) + 14.9 p (1188 tavua) + 15.0 p (60 sanaa)
    Yhteensä: 1 188 tavua, 60 sanaa.
  7. Rémy Cabella (4.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 18.13: 1.4 p (115 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
    Yhteensä: 115 tavua, 13 sanaa.
  8. Jimmy Durmaz U (83.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.20: 10.0 p (uusi sivu) + 34.4 p (2749 tavua) + 34.5 p (138 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 749 tavua, 138 sanaa.
  9. Nick Baumgartner U (59.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.30: 10.0 p (uusi sivu) + 22.1 p (1765 tavua) + 22.2 p (89 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 765 tavua, 89 sanaa.
  10. Ida Elise Broch U (44.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.41: 10.0 p (uusi sivu) + 11.5 p (919 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 919 tavua, 71 sanaa.
  11. Albin Ekdal U (98.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 20.05: 10.0 p (uusi sivu) + 41.0 p (3281 tavua) + 42.8 p (171 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 281 tavua, 171 sanaa.
  12. Radja Nainggolan (7.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 20.08: 0.6 p (48 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 6 sanaa.
  13. Gullit Zolameso U (88.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 16.12: 10.0 p (uusi sivu) + 37.0 p (2956 tavua) + 39.5 p (158 sanaa)
    keskiviikko kello 16.13: 1.2 p (95 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    keskiviikko kello 16.28: 0.2 p (20 tavua)
    Yhteensä: 3 071 tavua, 160 sanaa.
  14. Danny Ings (0.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 16.16: 0.0 p (1 tavua)
    Yhteensä: 1 tavua, 0 sanaa.
  15. Adrian Zieliński U (54.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 16.25: 10.0 p (uusi sivu) + 18.2 p (1460 tavua) + 21.2 p (85 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 460 tavua, 85 sanaa.
  16. Aki Palsanmäki (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 16.29: 0.8 p (66 tavua)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  17. James Wilson (jalkapalloilija) (7.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 16.32: 1.8 p (144 tavua) + 5.2 p (21 sanaa)
    Yhteensä: 144 tavua, 21 sanaa.
  18. Sylvain Marveaux (10.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 16.35: 3.5 p (283 tavua) + 5.0 p (20 sanaa)
    keskiviikko kello 16.36: 0.5 p (36 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Yhteensä: 319 tavua, 24 sanaa.
  19. Gabriel Paulista U (57.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 18.51: 10.0 p (uusi sivu) + 21.2 p (1697 tavua) + 21.2 p (85 sanaa)
    sunnuntai kello 20.42: 2.4 p (188 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    Yhteensä: 1 885 tavua, 94 sanaa.
  20. Romain Alessandrini U (82.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 19.26: 10.0 p (uusi sivu) + 28.0 p (2243 tavua) + 36.2 p (145 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    keskiviikko kello 19.27: 1.1 p (89 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    Yhteensä: 2 332 tavua, 152 sanaa.
  21. Tomasz Zieliński U (50.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 19.40: 10.0 p (uusi sivu) + 16.4 p (1309 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 309 tavua, 78 sanaa.
  22. Eder Lima (3.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 19.50: 0.8 p (66 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    Yhteensä: 66 tavua, 9 sanaa.
  23. Gabriel Lima U (77.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 20.03: 10.0 p (uusi sivu) + 27.9 p (2230 tavua) + 34.5 p (138 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 230 tavua, 138 sanaa.
  24. Carlos Eduardo (jalkapalloilija, 1989) (9.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 20.07: 2.7 p (216 tavua) + 7.2 p (29 sanaa)
    Yhteensä: 216 tavua, 29 sanaa.
  25. Alen Halilović (2.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 15.22: 2.1 p (170 tavua)
    torstai kello 15.22: 0.1 p (4 tavua)
    Yhteensä: 174 tavua, -13 sanaa.
  26. Domenico Berardi (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 15.24: 0.1 p (4 tavua)
    Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa.
  27. Simone Zaza (0.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 15.26: 0.2 p (19 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 19 tavua, 1 sanaa.
  28. Anton Kušnir U (50.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 15.36: 10.0 p (uusi sivu) + 19.1 p (1530 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 530 tavua, 64 sanaa.
  29. Roope Tonteri (5.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 15.45: 5.0 p (401 tavua)
    Yhteensä: 401 tavua, 0 sanaa.
  30. Fabian Bösch U (48.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 15.55: 10.0 p (uusi sivu) + 18.9 p (1514 tavua) + 19.5 p (78 sanaa)
    Yhteensä: 1 514 tavua, 78 sanaa.
  31. Aleksandar Vučić (0.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 16.00: 0.1 p (7 tavua)
    torstai kello 16.00: 0.2 p (19 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 26 tavua, 1 sanaa.
  32. Ryan Stassel U (50.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 16.12: 10.0 p (uusi sivu) + 20.0 p (1601 tavua) + 20.5 p (82 sanaa)
    Yhteensä: 1 601 tavua, 82 sanaa.
  33. Teemu Sonne U (68.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 19.35: 10.0 p (uusi sivu) + 27.7 p (2214 tavua) + 31.2 p (125 sanaa)
    Yhteensä: 2 214 tavua, 125 sanaa.
  34. Diego Tardelli (32.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 19.37: 1.3 p (102 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    torstai kello 19.37: 0.0 p (1 tavua)
    sunnuntai kello 20.59: 28.0 p (2239 tavua)
    sunnuntai kello 21.06: 0.7 p (56 tavua)
    Yhteensä: 2 398 tavua, 9 sanaa.
  35. Bekim Balaj (7.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 19.39: 2.2 p (177 tavua) + 5.0 p (20 sanaa)
    Yhteensä: 177 tavua, 20 sanaa.
  36. Sadio Mané (3.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 19.43: 1.2 p (100 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    Yhteensä: 100 tavua, 9 sanaa.
  37. Mattia Cassani U (130.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 20.05: 10.0 p (uusi sivu) + 48.9 p (3911 tavua) + 61.0 p (244 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    perjantai kello 17.51: 0.1 p (6 tavua)
    Yhteensä: 3 917 tavua, 244 sanaa.
  38. Keita Baldé Diao (0.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 15.52: 0.7 p (52 tavua)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  39. Pedro Obiang U (78.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 16.20: 10.0 p (uusi sivu) + 31.6 p (2527 tavua) + 32.2 p (129 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 527 tavua, 129 sanaa.
  40. Anthony Benna U (49.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 16.39: 10.0 p (uusi sivu) + 19.8 p (1586 tavua) + 19.2 p (77 sanaa)
    Yhteensä: 1 586 tavua, 77 sanaa.
  41. Roland Fischnaller U (65.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 16.54: 10.0 p (uusi sivu) + 27.0 p (2159 tavua) + 23.2 p (93 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 159 tavua, 93 sanaa.
  42. Vic Wild (0.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 16.56: 0.0 p (1 tavua)
    Yhteensä: 1 tavua, 0 sanaa.
  43. Nabil Fekir U (69.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 17.13: 10.0 p (uusi sivu) + 31.0 p (2481 tavua) + 28.8 p (115 sanaa)
    Yhteensä: 2 481 tavua, 115 sanaa.
  44. Cyril Théréau U (128.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 17.49: 10.0 p (uusi sivu) + 44.3 p (3544 tavua) + 59.0 p (236 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Yhteensä: 3 544 tavua, 236 sanaa.
  45. Orestis Karnezis (7.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 17.54: 2.2 p (179 tavua) + 5.0 p (20 sanaa)
    Yhteensä: 178 tavua, 20 sanaa.
  46. Christian Rubio Sivodedov U (67.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 11.36: 10.0 p (uusi sivu) + 29.7 p (2373 tavua) + 28.2 p (113 sanaa)
    Yhteensä: 2 373 tavua, 113 sanaa.
  47. Scotty James U (50.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 11.50: 10.0 p (uusi sivu) + 19.9 p (1594 tavua) + 20.5 p (82 sanaa)
    Yhteensä: 1 594 tavua, 82 sanaa.
  48. Konstantin Glavatskih U (63.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.05: 10.0 p (uusi sivu) + 27.6 p (2208 tavua) + 25.8 p (103 sanaa)
    Yhteensä: 2 208 tavua, 103 sanaa.
  49. Marco Dallago (8.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.10: 8.4 p (675 tavua)
    lauantai kello 12.27: 0.1 p (9 tavua)
    lauantai kello 13.18: 0.2 p (19 tavua)
    Yhteensä: 703 tavua, 0 sanaa.
  50. Kyle Croxall (8.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.13: 8.8 p (701 tavua)
    lauantai kello 12.26: 0.1 p (9 tavua)
    Yhteensä: 710 tavua, 0 sanaa.
  51. Paavo Klintrup (8.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.14: 8.8 p (705 tavua)
    lauantai kello 12.39: 0.1 p (9 tavua)
    Yhteensä: 714 tavua, 0 sanaa.
  52. Scott Croxall (9.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.16: 9.1 p (724 tavua)
    lauantai kello 12.28: 0.1 p (9 tavua)
    Yhteensä: 733 tavua, 0 sanaa.
  53. Luca Dallago (18.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.18: 8.7 p (697 tavua) + 9.5 p (38 sanaa)
    lauantai kello 12.18: 0.0 p (1 tavua)
    lauantai kello 12.19: 0.0 p (1 tavua)
    lauantai kello 12.27: 0.1 p (9 tavua)
    Yhteensä: 708 tavua, 0 sanaa.
  54. Cameron Naasz (13.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.21: 8.7 p (695 tavua)
    lauantai kello 12.28: 0.1 p (9 tavua)
    lauantai kello 12.58: 0.9 p (71 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    lauantai kello 12.59: 0.4 p (30 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    lauantai kello 17.11: 0.5 p (36 tavua)
    Yhteensä: 841 tavua, 11 sanaa.
  55. Martin Niefnecker (9.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.26: 9.3 p (748 tavua)
    Yhteensä: 748 tavua, 0 sanaa.
  56. Derek Wedge (10.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.31: 9.3 p (745 tavua)
    lauantai kello 13.21: 0.3 p (24 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Yhteensä: 769 tavua, 2 sanaa.
  57. Kim Müller (8.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.33: 8.8 p (703 tavua)
    Yhteensä: 703 tavua, 0 sanaa.
  58. Gabriel Andre (9.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.35: 9.2 p (734 tavua)
    Yhteensä: 734 tavua, 0 sanaa.
  59. Kevin Olson (9.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.37: 9.3 p (741 tavua)
    Yhteensä: 741 tavua, 0 sanaa.
  60. Fabian Mels (8.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.39: 8.9 p (714 tavua)
    Yhteensä: 714 tavua, 0 sanaa.
  61. Pacôme Schmitt (9.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.41: 9.1 p (725 tavua)
    Yhteensä: 725 tavua, 0 sanaa.
  62. Kilian Braun (8.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.44: 8.8 p (700 tavua)
    Yhteensä: 700 tavua, 0 sanaa.
  63. Reed Whiting (9.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.46: 9.5 p (761 tavua)
    Yhteensä: 761 tavua, 0 sanaa.
  64. Bart van Roosmalen (9.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.47: 9.0 p (717 tavua)
    Yhteensä: 717 tavua, 0 sanaa.
  65. Hariton Vlasov (8.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.49: 8.7 p (699 tavua)
    Yhteensä: 699 tavua, 0 sanaa.
  66. Toni Heikkilä (8.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.51: 8.8 p (703 tavua)
    Yhteensä: 703 tavua, 0 sanaa.
  67. Dean Moriarity (15.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.53: 9.8 p (786 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    lauantai kello 17.11: 0.5 p (36 tavua)
    sunnuntai kello 14.44: 1.1 p (91 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    Yhteensä: 898 tavua, 16 sanaa.
  68. Jim De Paoli (8.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.57: 8.8 p (701 tavua)
    Yhteensä: 700 tavua, 0 sanaa.
  69. Michal Urban (8.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 13.02: 8.7 p (696 tavua)
    Yhteensä: 696 tavua, 0 sanaa.
  70. Louis-Philippe Dumoulin (9.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 13.04: 9.3 p (742 tavua)
    Yhteensä: 742 tavua, 0 sanaa.
  71. Lukáš Kolc (8.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 13.05: 8.7 p (699 tavua)
    Yhteensä: 699 tavua, 0 sanaa.
  72. Adam Horst (9.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 13.09: 9.3 p (748 tavua)
    Yhteensä: 748 tavua, 0 sanaa.
  73. Andrei Lavrov (alamäkiluistelija) (9.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 13.12: 9.2 p (732 tavua)
    Yhteensä: 732 tavua, 0 sanaa.
  74. Tristan Dugerdil (8.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 13.14: 8.4 p (675 tavua)
    Yhteensä: 675 tavua, 0 sanaa.
  75. Coleton Haywood (8.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 13.16: 8.7 p (699 tavua)
    Yhteensä: 699 tavua, 0 sanaa.
  76. Florian Thauvin U (128.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 17.50: 10.0 p (uusi sivu) + 49.2 p (3933 tavua) + 54.0 p (216 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Yhteensä: 3 933 tavua, 216 sanaa.
  77. Ulises Dávila U (121.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 18.12: 10.0 p (uusi sivu) + 47.3 p (3786 tavua) + 53.8 p (215 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Yhteensä: 3 786 tavua, 215 sanaa.
  78. Andrei Parfjonov U (57.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 13.18: 10.0 p (uusi sivu) + 23.4 p (1868 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 868 tavua, 75 sanaa.
  79. Cristian Gamboa U (123.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 13.43: 10.0 p (uusi sivu) + 47.2 p (3773 tavua) + 51.5 p (206 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Yhteensä: 3 773 tavua, 206 sanaa.
  80. Michael Duff U (94.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.09: 10.0 p (uusi sivu) + 38.1 p (3047 tavua) + 46.8 p (187 sanaa)
    Yhteensä: 3 047 tavua, 187 sanaa.
  81. Timur Inapshba (9.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.15: 9.7 p (778 tavua)
    Yhteensä: 778 tavua, 0 sanaa.
  82. Antti Teittinen (9.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.17: 9.1 p (729 tavua)
    Yhteensä: 729 tavua, 0 sanaa.
  83. Jarno Majamaa (9.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.18: 9.2 p (735 tavua)
    Yhteensä: 735 tavua, 0 sanaa.
  84. Juhana Jyrkiäinen (9.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.19: 9.2 p (733 tavua)
    Yhteensä: 733 tavua, 0 sanaa.
  85. Radik Akhmetkhanov (8.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.21: 8.9 p (715 tavua)
    Yhteensä: 715 tavua, 0 sanaa.
  86. Simo Martiskainen (8.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.22: 8.9 p (715 tavua)
    Yhteensä: 715 tavua, 0 sanaa.
  87. Niko Stenholm (8.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.24: 8.8 p (708 tavua)
    Yhteensä: 708 tavua, 0 sanaa.
  88. Tatu Ahonen (9.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.26: 9.2 p (732 tavua)
    Yhteensä: 732 tavua, 0 sanaa.
  89. Leo Rantanen (19.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.27: 9.2 p (733 tavua) + 10.2 p (41 sanaa)
    sunnuntai kello 14.27: 0.0 p (1 tavua)
    Yhteensä: 734 tavua, 0 sanaa.
  90. Miika Hosio (8.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.28: 8.8 p (708 tavua)
    Yhteensä: 708 tavua, 0 sanaa.
  91. Matias Sarelius (9.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.30: 9.3 p (741 tavua)
    Yhteensä: 741 tavua, 0 sanaa.
  92. Arash Muridiyazd (9.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.31: 9.1 p (727 tavua)
    Yhteensä: 727 tavua, 0 sanaa.
  93. Riku Säärelä (8.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.32: 8.9 p (709 tavua)
    Yhteensä: 709 tavua, 0 sanaa.
  94. Petri Grönholm (9.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.34: 9.2 p (738 tavua)
    Yhteensä: 738 tavua, 0 sanaa.
  95. Jani Korpela (9.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.35: 9.0 p (718 tavua)
    Yhteensä: 718 tavua, 0 sanaa.
  96. Kenneth Rakvåg (9.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.37: 9.3 p (745 tavua)
    Yhteensä: 745 tavua, 0 sanaa.
  97. Biro Jade (10.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.38: 10.3 p (826 tavua)
    Yhteensä: 826 tavua, 0 sanaa.
  98. Juha-Matti Savolainen (9.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.39: 9.0 p (716 tavua)
    Yhteensä: 716 tavua, 0 sanaa.
  99. Lukáš Fiala U (46.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.57: 10.0 p (uusi sivu) + 19.9 p (1590 tavua) + 16.5 p (66 sanaa)
    Yhteensä: 1 590 tavua, 66 sanaa.
  100. Avdija Vršajević U (136.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 15.40: 10.0 p (uusi sivu) + 50.0 p (4839 tavua > maks) + 66.2 p (265 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Yhteensä: 4 839 tavua, 265 sanaa.
  101. Nawaf Shukralla (3.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.32: 3.9 p (309 tavua)
    Yhteensä: 309 tavua, 0 sanaa.
  102. Benjamin Williams (4.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.33: 4.2 p (338 tavua)
    Yhteensä: 338 tavua, 0 sanaa.
  103. Noumandiez Doué (3.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.34: 3.5 p (283 tavua)
    Yhteensä: 283 tavua, 0 sanaa.
  104. Bakary Gassama (3.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.35: 3.7 p (295 tavua)
    sunnuntai kello 18.36: 0.1 p (5 tavua)
    Yhteensä: 281 tavua, 0 sanaa.
  105. Djamel Haimoudi (3.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.36: 3.5 p (281 tavua)
    Yhteensä: 281 tavua, 0 sanaa.
  106. Néstor Pitana (3.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.38: 3.4 p (273 tavua)
    sunnuntai kello 18.38: 0.2 p (14 tavua)
    Yhteensä: 287 tavua, 0 sanaa.
  107. Sandro Ricci (3.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.39: 3.5 p (277 tavua)
    Yhteensä: 277 tavua, 0 sanaa.
  108. Wilmar Roldán (4.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.40: 4.3 p (345 tavua)
    Yhteensä: 345 tavua, 0 sanaa.
  109. Mark Geiger (3.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.43: 3.8 p (306 tavua)
    Yhteensä: 306 tavua, 0 sanaa.
  110. Asmir Begović (3.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.45: 1.5 p (119 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    sunnuntai kello 18.45: 0.0 p (1 tavua)
    Yhteensä: 120 tavua, 8 sanaa.
  111. Jyri Järvinen (8.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.49: 8.8 p (706 tavua)
    Yhteensä: 706 tavua, 0 sanaa.
  112. Dylan Moriarity U (43.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.55: 10.0 p (uusi sivu) + 18.8 p (1507 tavua) + 14.2 p (57 sanaa)
    Yhteensä: 1 507 tavua, 57 sanaa.
  113. Stéphane Lefebvre U (57.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.06: 10.0 p (uusi sivu) + 21.0 p (1683 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    sunnuntai kello 19.07: 0.6 p (48 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Yhteensä: 1 731 tavua, 83 sanaa.
  114. Adam Green (alamäkiluistelija) U (39.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.15: 10.0 p (uusi sivu) + 18.1 p (1450 tavua) + 11.8 p (47 sanaa)
    Yhteensä: 1 450 tavua, 47 sanaa.
  115. Paul Brown (australialaisen jalkapallon pelaaja) (8.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.18: 8.8 p (708 tavua)
    Yhteensä: 708 tavua, 0 sanaa.
  116. Dan Witty U (41.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.32: 10.0 p (uusi sivu) + 18.3 p (1466 tavua) + 13.2 p (53 sanaa)
    Yhteensä: 1 466 tavua, 53 sanaa.
  117. Michal Procházka U (40.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.41: 10.0 p (uusi sivu) + 18.7 p (1497 tavua) + 12.0 p (48 sanaa)
    Yhteensä: 1 497 tavua, 48 sanaa.
  118. Hrvoje Appelt U (57.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.56: 10.0 p (uusi sivu) + 25.0 p (1997 tavua) + 22.5 p (90 sanaa)
    Yhteensä: 1 997 tavua, 90 sanaa.
  119. Adebayo Akinfenwa (28.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 20.51: 28.8 p (2305 tavua)
    Yhteensä: 2 305 tavua, 0 sanaa.
  120. Bradley Hudson-Odoi (20.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 21.05: 20.6 p (1646 tavua)
    Yhteensä: 1 646 tavua, 0 sanaa.

96 artikkelia, 97,07 kB

  1. Aleksandar Vučić U (64.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 00.21: 10.0 p (uusi sivu) + 13.2 p (1059 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    maanantai kello 00.21: 0.1 p (5 tavua)
    keskiviikko kello 19.32: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 1 094 tavua, 46 sanaa.
  2. Ile Kallio (39.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.30: 9.4 p (751 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 30.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 751 tavua, 1 sanaa.
  3. Marco Rota (22.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.38: 6.3 p (507 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 507 tavua, 1 sanaa.
  4. Eddie Van Halen (41.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.58: 11.3 p (906 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 26.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 906 tavua, 15 sanaa.
  5. Robert Duvall (21.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 20.14: 5.7 p (455 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 455 tavua, 1 sanaa.
  6. Jamie Lee Curtis (20.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 20.28: 4.3 p (341 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 201 tavua, 1 sanaa.
  7. Doris Day (32.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.09: 9.3 p (744 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 744 tavua, 44 sanaa.
  8. Paulo Coelho (70.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.30: 19.7 p (1573 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 44.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 1 573 tavua, 28 sanaa.
  9. Rowan Atkinson (80.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.18: 25.0 p (1998 tavua) + 19.0 p (76 sanaa) + 36.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 1 998 tavua, 76 sanaa.
  10. Tim Burton (45.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.31: 13.4 p (1070 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 26.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 1 070 tavua, 26 sanaa.
  11. Shimon Peres (63.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.55: 20.7 p (1652 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 32.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 652 tavua, 43 sanaa.
  12. Martin Scorsese (17.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 20.34: 4.7 p (378 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 378 tavua, 9 sanaa.
  13. Kirstie Alley (62.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 21.32: 22.9 p (1835 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 28.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    tiistai kello 21.34: 0.5 p (38 tavua)
    Yhteensä: 1 873 tavua, 43 sanaa.
  14. Glenn Close (14.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 22.11: 3.5 p (276 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 276 tavua, 4 sanaa.
  15. Val Kilmer (38.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 22.25: 10.7 p (859 tavua) + 17.5 p (70 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 859 tavua, 70 sanaa.
  16. Barbra Streisand (32.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 22.39: 8.9 p (712 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 22.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    tiistai kello 22.41: 0.1 p (11 tavua)
    Yhteensä: 723 tavua, 6 sanaa.
  17. Helena Bonham Carter (40.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 22.47: 12.4 p (995 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 995 tavua, 18 sanaa.
  18. Jeremy Irons (37.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 23.27: 11.2 p (898 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 898 tavua, 34 sanaa.
  19. Jim Carter (1.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 18.28: 1.6 p (129 tavua)
    keskiviikko kello 18.29: 0.0 p (2 tavua)
    Yhteensä: 131 tavua, 0 sanaa.
  20. Dan Quayle (70.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 19.13: 8.5 p (678 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 20.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    keskiviikko kello 19.28: 8.2 p (654 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 332 tavua, 38 sanaa.
  21. Mahinda Rajapaksa (39.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 19.42: 17.6 p (1409 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    keskiviikko kello 20.43: 6.8 p (547 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 1 956 tavua, 26 sanaa.
  22. Maithripala Sirisena U (103.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 20.09: 10.0 p (uusi sivu) + 28.1 p (2249 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    keskiviikko kello 20.35: 13.3 p (1067 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 3 316 tavua, 80 sanaa.
  23. Dennis Robertson (11.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 20.57: 2.9 p (230 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 230 tavua, 1 sanaa.
  24. Danny Biega (11.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 20.58: 2.8 p (223 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 223 tavua, 1 sanaa.
  25. Kurtis Gabriel (11.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 21.00: 2.8 p (227 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 227 tavua, 1 sanaa.
  26. Chandrika Kumaratunga (20.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 21.32: 15.6 p (1244 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 244 tavua, 0 sanaa.
  27. Peter Mutharika U (92.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 22.07: 10.0 p (uusi sivu) + 35.3 p (2822 tavua) + 25.8 p (103 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 822 tavua, 103 sanaa.
  28. Joyce Banda (18.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 22.10: 5.4 p (433 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 433 tavua, 19 sanaa.
  29. James Michel (62.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 23.14: 28.5 p (2281 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 281 tavua, 41 sanaa.
  30. Hassan Sheikh Mahmoud (11.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 23.30: 11.3 p (903 tavua)
    Yhteensä: 903 tavua, 0 sanaa.
  31. Armando Guebuza (14.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 17.39: 4.6 p (365 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    torstai kello 18.02: 0.0 p (1 tavua)
    Yhteensä: 366 tavua, 9 sanaa.
  32. Filipe Nyusi U (63.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 18.13: 10.0 p (uusi sivu) + 21.3 p (1702 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 702 tavua, 46 sanaa.
  33. Hifikepunye Pohamba (17.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 18.19: 4.6 p (366 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 366 tavua, 18 sanaa.
  34. Hage Geingob U (74.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 20.21: 10.0 p (uusi sivu) + 26.6 p (2130 tavua) + 17.0 p (68 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 129 tavua, 68 sanaa.
  35. Yoweri Museveni (51.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 22.38: 20.2 p (1618 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 618 tavua, 62 sanaa.
  36. Carlo Azeglio Ciampi (12.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 22.44: 3.7 p (298 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 298 tavua, 1 sanaa.
  37. Ludwig Scotty (16.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 22.49: 5.2 p (416 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 416 tavua, 12 sanaa.
  38. Megawati Sukarnoputri (21.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 22.55: 10.0 p (796 tavua)
    perjantai kello 06.30: 3.3 p (263 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 1 059 tavua, 1 sanaa.
  39. Tommy Remengesau (19.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 06.41: 5.4 p (431 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 431 tavua, 25 sanaa.
  40. Kessai Note (15.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 06.45: 4.7 p (377 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 377 tavua, 12 sanaa.
  41. Milan Kučan (11.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 06.53: 2.8 p (220 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 220 tavua, 1 sanaa.
  42. Borut Pahor (1.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 06.58: 1.7 p (135 tavua)
    Yhteensä: 135 tavua, -6 sanaa.
  43. Joseph J. Urusemal (9.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 07.08: 1.0 p (79 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 79 tavua, 1 sanaa.
  44. Mathieu Kérékou (28.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 07.12: 4.4 p (354 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    lauantai kello 14.29: 14.4 p (1148 tavua)
    Yhteensä: 1 502 tavua, 8 sanaa.
  45. Teburoro Tito (14.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 07.17: 4.4 p (354 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 354 tavua, 10 sanaa.
  46. Sam Nujoma (63.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 07.20: 2.8 p (221 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    perjantai kello 19.22: 10.9 p (869 tavua)
    perjantai kello 19.35: 11.8 p (940 tavua) + 18.0 p (72 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 2 030 tavua, 73 sanaa.
  47. Li Peng (15.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 19.51: 0.3 p (27 tavua)
    perjantai kello 19.58: 3.4 p (268 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 295 tavua, 1 sanaa.
  48. Ricardo Lagos (67.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 21.29: 27.3 p (2181 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 32.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 181 tavua, 31 sanaa.
  49. Enrique Bolaños (19.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 21.37: 11.2 p (895 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 895 tavua, 3 sanaa.
  50. Fernando Henrique Cardoso (45.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 22.32: 14.6 p (1167 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 1 167 tavua, 50 sanaa.
  51. Chun Doo-hwan (52.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 22.43: 14.1 p (1129 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 129 tavua, 36 sanaa.
  52. Arnoldo Alemán (14.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 22.49: 9.3 p (745 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 745 tavua, 0 sanaa.
  53. Alejandro Toledo (16.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 23.27: 4.7 p (372 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 372 tavua, 14 sanaa.
  54. Leonel Fernández (78.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 07.36: 29.6 p (2366 tavua) + 25.8 p (103 sanaa) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    lauantai kello 07.37: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 361 tavua, 103 sanaa.
  55. Hipólito Mejía (39.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 07.54: 7.6 p (607 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 607 tavua, 44 sanaa.
  56. Danilo Medina U (99.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 08.21: 10.0 p (uusi sivu) + 35.9 p (2870 tavua) + 24.0 p (96 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    lauantai kello 08.29: 0.1 p (4 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    lauantai kello 08.30: 0.2 p (12 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 2 886 tavua, 98 sanaa.
  57. Vladimir Voronin (45.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 09.38: 11.9 p (950 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 950 tavua, 38 sanaa.
  58. Reuven Rivlin (78.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.30: 21.8 p (1741 tavua) + 32.2 p (129 sanaa) + 24.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 1 741 tavua, 129 sanaa.
  59. Yitzhak Navon (12.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.43: 4.1 p (325 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 325 tavua, 1 sanaa.
  60. Shehu Shagari (59.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.58: 27.7 p (2212 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 212 tavua, 63 sanaa.
  61. Fernando Collor de Mello (58.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 13.11: 7.9 p (633 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    lauantai kello 13.31: 8.5 p (677 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 1 310 tavua, 32 sanaa.
  62. Vicente Fox (10.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 13.43: 2.7 p (213 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 213 tavua, 1 sanaa.
  63. Nicéphore Soglo (52.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 13.49: 12.1 p (967 tavua)
    lauantai kello 14.21: 4.0 p (320 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    lauantai kello 14.59: 7.9 p (631 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    lauantai kello 15.00: 0.0 p (1 tavua)
    Yhteensä: 1 919 tavua, 6 sanaa.
  64. Ricardo Martinelli (47.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 16.39: 13.9 p (1110 tavua) + 34.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 1 110 tavua, -3 sanaa.
  65. Martín Torrijos (13.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 16.50: 13.3 p (1061 tavua)
    Yhteensä: 1 061 tavua, 0 sanaa.
  66. Eddie Fenech Adami (22.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 17.15: 14.2 p (1136 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 1 136 tavua, 0 sanaa.
  67. George Abela (7.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 17.24: 7.1 p (570 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 570 tavua, 1 sanaa.
  68. Nancy Reagan (11.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 17.48: 3.6 p (284 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 284 tavua, 0 sanaa.
  69. Marie Louise Coleiro Preca U (84.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 18.33: 10.0 p (uusi sivu) + 21.7 p (1738 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 36.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    lauantai kello 18.35: 0.1 p (5 tavua)
    Yhteensä: 1 743 tavua, 67 sanaa.
  70. Ion Iliescu (19.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 19.01: 11.4 p (911 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 911 tavua, 1 sanaa.
  71. Leonid Kutšma (46.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 19.28: 10.5 p (838 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    lauantai kello 19.36: 6.2 p (499 tavua) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 1 337 tavua, 8 sanaa.
  72. Horst Köhler (10.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 19.40: 2.5 p (201 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 201 tavua, 0 sanaa.
  73. Stjepan Mesić (11.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 19.44: 3.1 p (244 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 244 tavua, 1 sanaa.
  74. Leonid Kravtšuk (10.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 19.49: 2.8 p (223 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 223 tavua, 0 sanaa.
  75. Rolandas Paksas (21.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 20.00: 13.0 p (1037 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 1 037 tavua, 0 sanaa.
  76. Mircea Snegur (11.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 20.11: 3.6 p (287 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 287 tavua, 1 sanaa.
  77. Sellapan Ramanathan (11.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 20.21: 2.9 p (228 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 228 tavua, 1 sanaa.
  78. Ivan Gašparovič (34.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 20.38: 7.5 p (601 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 601 tavua, 12 sanaa.
  79. Andrej Kiska (28.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 20.45: 4.9 p (393 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    lauantai kello 20.47: 2.5 p (202 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 595 tavua, 22 sanaa.
  80. José Sarney (27.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 22.25: 11.1 p (891 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 891 tavua, 1 sanaa.
  81. Luis Alberto Lacalle (22.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 22.37: 14.4 p (1152 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 1 152 tavua, 1 sanaa.
  82. Vlad Filat (58.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 23.07: 25.7 p (2053 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 053 tavua, 36 sanaa.
  83. Alpha Oumar Konaré (49.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 08.25: 21.2 p (1698 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 26.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    sunnuntai kello 08.26: 0.0 p (2 tavua)
    Yhteensä: 1 700 tavua, 7 sanaa.
  84. Amadou Toumani Touré (13.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 08.36: 2.1 p (164 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 164 tavua, 14 sanaa.
  85. Ousmane Issoufi Maïga (4.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 09.21: 2.0 p (157 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    Yhteensä: 157 tavua, 11 sanaa.
  86. Barbara Bush (9.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 09.28: 1.6 p (125 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 125 tavua, -23 sanaa.
  87. Benjamin Mkapa (48.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 11.55: 23.3 p (1861 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    sunnuntai kello 11.56: 0.1 p (7 tavua)
    Yhteensä: 1 868 tavua, 35 sanaa.
  88. Jakaya Kikwete (26.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 12.06: 21.7 p (1737 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 737 tavua, 0 sanaa.
  89. Petru Lucinschi (37.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.24: 9.4 p (755 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 678 tavua, 18 sanaa.
  90. Levon Ter-Petrosjan (58.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.48: 22.0 p (1762 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 34.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 1 746 tavua, 9 sanaa.
  91. Vadim Brovtsev (34.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 20.23: 11.6 p (928 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 928 tavua, 26 sanaa.
  92. Emil Constantinescu (40.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 20.28: 7.4 p (591 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    sunnuntai kello 20.34: 7.6 p (608 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 199 tavua, 17 sanaa.
  93. Maaouya Ould Sid'Ahmed Taya (21.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 21.07: 13.2 p (1059 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 1 059 tavua, 1 sanaa.
  94. Luis Alberto Monge (11.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 21.24: 3.3 p (267 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 267 tavua, 1 sanaa.
  95. Pascal Lissouba (101.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.47: 35.6 p (2848 tavua) + 28.2 p (113 sanaa) + 38.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 2 848 tavua, 113 sanaa.
  96. Émile Zinsou (27.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.54: 5.0 p (397 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    sunnuntai kello 23.57: 1.2 p (96 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 493 tavua, 15 sanaa.

124 artikkelia, 39,51 kB

  1. Jorma S. Aalto (11.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 10.18: 3.1 p (245 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 245 tavua, 0 sanaa.
  2. Riku Aalto (11.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 10.29: 3.0 p (239 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 239 tavua, 0 sanaa.
  3. Markus Aaltonen (11.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 10.45: 3.3 p (265 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 265 tavua, 1 sanaa.
  4. Remu Aaltonen (11.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 10.54: 3.1 p (244 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 244 tavua, 0 sanaa.
  5. Toive Aartolahti (11.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 11.14: 3.1 p (245 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 245 tavua, 0 sanaa.
  6. Esko Ahonen (13.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 12.39: 3.5 p (281 tavua) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 281 tavua, 0 sanaa.
  7. Timo Alakotila (16.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 13.37: 4.5 p (358 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 358 tavua, 6 sanaa.
  8. Petri Alanko (11.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 13.52: 3.5 p (281 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 281 tavua, 1 sanaa.
  9. Pekka Ala-Pietilä (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 14.01: 3.2 p (252 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 252 tavua, 0 sanaa.
  10. Päivi Alasalmi (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 14.10: 3.2 p (258 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 258 tavua, 0 sanaa.
  11. Ilkka Alitalo (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 20.49: 0.8 p (3 sanaa)
    Yhteensä: 0 tavua, 3 sanaa.
  12. Atso Almila (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 21.01: 3.2 p (252 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 252 tavua, 0 sanaa.
  13. Fredrik Almqvist (11.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 21.10: 3.2 p (257 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 257 tavua, 1 sanaa.
  14. Pirkko Alhoniemi (17.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 18.47: 5.8 p (465 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 465 tavua, 13 sanaa.
  15. Erkki Aho (pääjohtaja) (11.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 18.54: 3.1 p (250 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 250 tavua, 0 sanaa.
  16. Jorma Ahvenainen (11.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.01: 3.6 p (285 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 285 tavua, 1 sanaa.
  17. Jyrki Aimonen (11.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.07: 3.5 p (279 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 279 tavua, 1 sanaa.
  18. Alho Alhoniemi (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.15: 0.8 p (3 sanaa)
    Yhteensä: −16 tavua, 3 sanaa.
  19. Esko Almgren (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.22: 3.2 p (256 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 256 tavua, 0 sanaa.
  20. Juhani Ahava (12.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.32: 3.8 p (303 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 303 tavua, 1 sanaa.
  21. Lauri Ahlgrén (11.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.37: 3.4 p (270 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 270 tavua, 0 sanaa.
  22. Kimmo Aho (11.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.43: 3.5 p (276 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 276 tavua, 1 sanaa.
  23. Pekka Ahtiala (12.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.49: 3.8 p (305 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 305 tavua, 1 sanaa.
  24. Arvo Ahlroos (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 19.57: 3.2 p (256 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 256 tavua, 0 sanaa.
  25. Raila Aho (11.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 20.02: 3.4 p (272 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 272 tavua, 2 sanaa.
  26. Liisa Ahtee (1.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 20.09: 1.3 p (106 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 106 tavua, 1 sanaa.
  27. Sampo Ahto (13.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 10.32: 4.1 p (325 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 325 tavua, 5 sanaa.
  28. Pentti Airio (2.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 10.38: 1.7 p (137 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Yhteensä: 137 tavua, 2 sanaa.
  29. Pentti Alhonen (11.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 10.45: 3.4 p (269 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 269 tavua, 1 sanaa.
  30. Eino Ahonen (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 10.50: 3.2 p (256 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 256 tavua, 0 sanaa.
  31. Tommi Ahvala (12.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 10.56: 3.7 p (293 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 293 tavua, 2 sanaa.
  32. Olli Ahvenlahti (11.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 11.02: 3.5 p (283 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 283 tavua, 1 sanaa.
  33. Olli Alho (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 11.07: 3.2 p (256 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 256 tavua, 0 sanaa.
  34. Aku Ahjolinna (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 11.12: 3.2 p (260 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 260 tavua, 0 sanaa.
  35. Ulla-Leena Alppi (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 11.17: 3.2 p (260 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 260 tavua, 0 sanaa.
  36. Aulis Aarnio (11.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 11.23: 3.3 p (266 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 266 tavua, 0 sanaa.
  37. Maarit Tastula (11.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 11.34: 3.2 p (259 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 259 tavua, 2 sanaa.
  38. Ulla Achrén (0.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 11.43: 0.3 p (25 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 25 tavua, 1 sanaa.
  39. Gunnel Adlercreutz (11.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 11.50: 3.7 p (294 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 294 tavua, 1 sanaa.
  40. Ambrosius (metropoliitta) (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 12.38: 3.2 p (252 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 252 tavua, 0 sanaa.
  41. Philip Aminoff (12.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 12.42: 3.7 p (293 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 293 tavua, 3 sanaa.
  42. Helena Anhava (11.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 12.46: 3.6 p (285 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 285 tavua, 1 sanaa.
  43. Jyrki Anttila (18.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 12.59: 5.9 p (470 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 8.0 p (4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 470 tavua, 17 sanaa.
  44. Lauri Anttila (12.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 13.04: 3.9 p (312 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 312 tavua, 4 sanaa.
  45. Ulla Anttila (19.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 13.18: 5.4 p (434 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 434 tavua, 10 sanaa.
  46. Ulla Appelsin (14.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 13.24: 3.8 p (303 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 303 tavua, 3 sanaa.
  47. Matti Apunen (14.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 13.30: 3.7 p (292 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 292 tavua, 2 sanaa.
  48. Agneta Ara (32.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 10.09: 9.1 p (728 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 728 tavua, 46 sanaa.
  49. Max Arhippainen (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 10.11: 3.2 p (252 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 252 tavua, 0 sanaa.
  50. Ritva Arjava (26.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 10.24: 7.8 p (627 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 627 tavua, 36 sanaa.
  51. Tuula Arkio (19.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 10.35: 5.0 p (397 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 397 tavua, 9 sanaa.
  52. Kari Aronpuro (13.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 10.41: 3.6 p (287 tavua) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 287 tavua, 0 sanaa.
  53. Arseni (Joensuun piispa) (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 10.44: 3.2 p (252 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 252 tavua, 0 sanaa.
  54. Lasse Arvela (31.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 10.58: 10.3 p (827 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 827 tavua, 46 sanaa.
  55. Oiva Arvola (13.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 11.07: 3.2 p (256 tavua) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 256 tavua, -1 sanaa.
  56. Irja Askola (34.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 11.24: 8.8 p (705 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 22.0 p (Yksi lähde on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 705 tavua, 14 sanaa.
  57. Sirpa Asko-Seljavaara (24.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 12.26: 6.0 p (477 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 16.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 477 tavua, 11 sanaa.
  58. Ilkka Aspara (14.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 12.35: 3.8 p (300 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 300 tavua, 2 sanaa.
  59. Heli Astala (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 12.40: 3.2 p (252 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 252 tavua, 0 sanaa.
  60. Lauri Astala (23.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 12.53: 6.4 p (512 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 512 tavua, 20 sanaa.
  61. Tiina Astola (26.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 13.08: 6.3 p (506 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 14.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 506 tavua, 23 sanaa.
  62. Heikki Autto (14.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 13.15: 3.7 p (297 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 297 tavua, 2 sanaa.
  63. Eila Roine (38.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 13.36: 10.7 p (852 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 14.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 852 tavua, 54 sanaa.
  64. Riitta Auvinen (30.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 14.01: 13.3 p (1061 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 4.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 1 061 tavua, 51 sanaa.
  65. Bengt Ahlfors (11.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 14.10: 3.3 p (267 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 267 tavua, 0 sanaa.
  66. Esko Aho (11.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 14.17: 3.3 p (261 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 261 tavua, 0 sanaa.
  67. Timo Airaksinen (11.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 14.19: 3.3 p (261 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 261 tavua, 0 sanaa.
  68. Pekka Ala-Mäenpää (3.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 14.22: 3.0 p (239 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 239 tavua, 1 sanaa.
  69. Kari Ala-Pöllänen (11.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 14.25: 3.7 p (294 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 294 tavua, 1 sanaa.
  70. Esko Antola (11.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 17.40: 3.6 p (290 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 290 tavua, 1 sanaa.
  71. Berndt Arell (11.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 17.44: 3.4 p (275 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 275 tavua, 2 sanaa.
  72. Lotta Backlund (11.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 17.49: 3.6 p (290 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 290 tavua, 1 sanaa.
  73. Eva Biaudet (11.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 17.52: 3.3 p (261 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 261 tavua, 0 sanaa.
  74. Elina Brotherus (11.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 17.55: 3.3 p (261 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 261 tavua, 0 sanaa.
  75. Paul Brück (12.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 17.59: 3.4 p (272 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 272 tavua, 3 sanaa.
  76. Gustav Bygglin (11.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 18.02: 3.6 p (290 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 290 tavua, 1 sanaa.
  77. Kaj Bärlund (11.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 18.09: 3.3 p (261 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 261 tavua, 0 sanaa.
  78. Benjamin Bassin (12.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 18.13: 3.7 p (293 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 293 tavua, 2 sanaa.
  79. Markku Arponen (11.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 18.23: 3.3 p (267 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 267 tavua, 1 sanaa.
  80. Dag Anckar (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 18.32: 3.2 p (256 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 256 tavua, 0 sanaa.
  81. Timo Bergholm (12.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 18.36: 3.7 p (292 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 292 tavua, 2 sanaa.
  82. Jaakko Blomberg (12.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 18.39: 3.9 p (315 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 315 tavua, 4 sanaa.
  83. Osmo Apunen (11.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 18.46: 3.3 p (263 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 263 tavua, 1 sanaa.
  84. Kirsi Aromaa (13.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 18.51: 4.0 p (316 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 316 tavua, 7 sanaa.
  85. Olavi Borg (11.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 18.55: 3.6 p (289 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 289 tavua, 1 sanaa.
  86. Caj Bremer (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 19.33: 3.2 p (256 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 256 tavua, 0 sanaa.
  87. Tapani Brotherus (13.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 19.38: 3.9 p (309 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 309 tavua, 5 sanaa.
  88. Kaarina Buure-Hägglund (12.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 19.42: 3.6 p (288 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 288 tavua, 3 sanaa.
  89. Guy Bäckman (11.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 19.48: 3.1 p (245 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 245 tavua, 3 sanaa.
  90. Martti Backman (1.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 19.53: 1.2 p (97 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 97 tavua, 1 sanaa.
  91. Eero Byckling (12.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 20.01: 3.8 p (302 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 302 tavua, 4 sanaa.
  92. Pertti Berg (11.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 15.10: 3.5 p (278 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 278 tavua, 1 sanaa.
  93. Bengt Bergman (11.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 15.13: 3.4 p (269 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 269 tavua, 2 sanaa.
  94. Magnus von Bonsdorff (11.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 15.16: 3.3 p (266 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 266 tavua, 1 sanaa.
  95. Henry Bacon (18.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 15.37: 5.2 p (415 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 415 tavua, 7 sanaa.
  96. Anna Baijars (16.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 15.45: 4.4 p (349 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 349 tavua, 7 sanaa.
  97. Aleksi Bardy (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 15.49: 3.2 p (252 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 252 tavua, 0 sanaa.
  98. Johan Bargum (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 15.52: 3.2 p (252 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 252 tavua, 0 sanaa.
  99. Aarno von Bell (11.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 16.10: 3.6 p (290 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 290 tavua, 1 sanaa.
  100. Rose-Marie Björkenheim (16.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 16.19: 4.2 p (336 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 336 tavua, 3 sanaa.
  101. Juha Berglund (12.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 16.23: 3.7 p (294 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 294 tavua, 4 sanaa.
  102. Marco Bjurström (13.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 16.30: 4.7 p (378 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 378 tavua, 2 sanaa.
  103. Tomi Björck (15.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 16.35: 4.0 p (323 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 323 tavua, 4 sanaa.
  104. Jan Blomstedt (33.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 16.47: 10.3 p (823 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 823 tavua, 53 sanaa.
  105. Antti Blåfield (13.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 16.55: 5.4 p (434 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 434 tavua, 1 sanaa.
  106. Esko Kairesalo (35.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.58: 11.3 p (902 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 902 tavua, 50 sanaa.
  107. Sami Borg (11.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.03: 3.4 p (275 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 275 tavua, 2 sanaa.
  108. Tuija Brax (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.09: 3.2 p (252 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 252 tavua, 0 sanaa.
  109. Stefan Bremer (11.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.12: 3.3 p (263 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 263 tavua, 1 sanaa.
  110. Minna Helle (19.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.31: 6.4 p (514 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 514 tavua, 19 sanaa.
  111. Eero Broman (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.34: 3.2 p (252 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 252 tavua, 0 sanaa.
  112. Christer Bruun (12.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.38: 3.9 p (309 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 309 tavua, 4 sanaa.
  113. Marjo Bruun (16.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.45: 4.6 p (371 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 371 tavua, 7 sanaa.
  114. Staffan Bruun (13.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.50: 3.5 p (278 tavua) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 278 tavua, -2 sanaa.
  115. Helene Bützow (6.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 19.57: 1.9 p (154 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 2.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 154 tavua, 10 sanaa.
  116. Kari Cavén (11.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 22.35: 3.4 p (275 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 275 tavua, 1 sanaa.
  117. Albert de la Chapelle (19.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 22.47: 5.2 p (412 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 412 tavua, 9 sanaa.
  118. Markus Copper (13.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 22.53: 4.1 p (331 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 331 tavua, 7 sanaa.
  119. Aarno Cronvall (11.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.00: 3.6 p (284 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 284 tavua, 1 sanaa.
  120. Jörn Donner (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.03: 3.2 p (258 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 258 tavua, 0 sanaa.
  121. Kirsti Doukas (17.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.11: 4.7 p (377 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 377 tavua, 9 sanaa.
  122. Kaarina Dromberg (11.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.14: 3.3 p (265 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 265 tavua, 2 sanaa.
  123. Ismo Dunderberg (11.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.17: 3.6 p (285 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 285 tavua, 1 sanaa.
  124. Henrik Ehrnrooth (sijoittaja) (12.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.19: 3.6 p (284 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 284 tavua, 3 sanaa.

21 artikkelia, 47,85 kB

  1. Simon Russell Beale U (151.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 11.22: 10.0 p (uusi sivu) + 50.0 p (6695 tavua > maks) + 17.5 p (70 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 32.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    lauantai kello 20.59: 0.0 p (1838 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 28.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 8 533 tavua, 106 sanaa.
  2. Charles Dance (92.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 12.30: 33.9 p (2709 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 48.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 709 tavua, 42 sanaa.
  3. Sebastian Stan U (103.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 13.23: 10.0 p (uusi sivu) + 50.0 p (5613 tavua > maks) + 20.2 p (81 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 5 613 tavua, 81 sanaa.
  4. Ruth Wilson (13.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 13.42: 5.2 p (416 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 416 tavua, 1 sanaa.
  5. Imelda Staunton (45.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 14.08: 16.8 p (1342 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    maanantai kello 22.01: 5.8 p (461 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 1 803 tavua, 18 sanaa.
  6. Lauren Oliver (130.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.43: 47.6 p (3805 tavua) + 41.8 p (167 sanaa) + 40.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    perjantai kello 10.57: 0.3 p (23 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Yhteensä: 3 828 tavua, 169 sanaa.
  7. Jim Carter (38.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 21.59: 13.6 p (1085 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 1 085 tavua, 29 sanaa.
  8. Sandy Powell U (72.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 22.40: 10.0 p (uusi sivu) + 36.8 p (2947 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    torstai kello 10.25: 0.8 p (64 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    Yhteensä: 3 011 tavua, 48 sanaa.
  9. Janet McTeer (17.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.02: 6.4 p (510 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 510 tavua, 3 sanaa.
  10. Chris Evans (27.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.19: 9.5 p (757 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 757 tavua, 9 sanaa.
  11. Colleen Atwood U (82.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 13.19: 10.0 p (uusi sivu) + 50.0 p (4045 tavua > maks) + 14.0 p (56 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    tiistai kello 13.49: 0.0 p (35 tavua)
    Yhteensä: 4 080 tavua, 56 sanaa.
  12. Romola Garai (22.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 14.41: 7.3 p (582 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 582 tavua, 27 sanaa.
  13. Anthony Powell U (73.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 11.17: 10.0 p (uusi sivu) + 30.9 p (2472 tavua) + 12.2 p (49 sanaa)
    perjantai kello 10.38: 6.9 p (552 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 3 024 tavua, 70 sanaa.
  14. Catherine Martin (15.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 14.26: 5.5 p (440 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 440 tavua, 9 sanaa.
  15. J. J. Abrams (46.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 10.19: 14.7 p (1179 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 179 tavua, 30 sanaa.
  16. Chloë Sevigny (117.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 19.10: 38.5 p (3076 tavua) + 30.8 p (123 sanaa) + 48.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 3 076 tavua, 123 sanaa.
  17. Anne V. Coates (51.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 19.22: 14.8 p (1183 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 1 183 tavua, 73 sanaa.
  18. Thelma Schoonmaker (30.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 19.39: 10.9 p (872 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 872 tavua, 37 sanaa.
  19. Warwick Davis (54.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 21.28: 22.4 p (1794 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 32.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 794 tavua, 1 sanaa.
  20. Jeff Cohen (näyttelijä) (35.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 15.58: 8.0 p (643 tavua) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    sunnuntai kello 16.01: 3.8 p (306 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 949 tavua, -7 sanaa.
  21. Robert Davi (71.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 20.57: 30.1 p (2410 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 28.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 2 410 tavua, 53 sanaa.

42 artikkelia, 34,69 kB

  1. Josef Zinnbauer (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 10.18: 0.8 p (63 tavua)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  2. Alex Borstein (9.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 13.09: 9.0 p (717 tavua)
    Yhteensä: 717 tavua, 0 sanaa.
  3. Matthias Ostrzolek U (62.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 14.32: 10.0 p (uusi sivu) + 29.5 p (2361 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 2 349 tavua, 40 sanaa.
  4. Bob Harper (7.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 15.14: 0.1 p (8 tavua)
    maanantai kello 15.20: 6.9 p (550 tavua)
    Yhteensä: 558 tavua, 0 sanaa.
  5. Jillian Michaels (7.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 15.22: 7.1 p (569 tavua)
    Yhteensä: 569 tavua, 0 sanaa.
  6. Heino (laulaja) (16.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 15.47: 5.6 p (446 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 446 tavua, 11 sanaa.
  7. Stefan Raab (6.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 16.04: 6.4 p (511 tavua)
    Yhteensä: 511 tavua, 0 sanaa.
  8. Günther Jauch U (95.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 16.26: 10.0 p (uusi sivu) + 32.3 p (2582 tavua) + 32.2 p (129 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 582 tavua, 129 sanaa.
  9. Leona Lewis (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 17.02: 0.4 p (28 tavua)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  10. Hannu Jortikka (27.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 20.37: 9.2 p (734 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 734 tavua, 11 sanaa.
  11. Maximilian Beister U (105.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 11.46: 10.0 p (uusi sivu) + 43.7 p (3499 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 28.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 3 499 tavua, 75 sanaa.
  12. Maria Ekman-Kolari (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 11.56: 0.4 p (34 tavua)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  13. Pauli Hauta-aho (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 13.24: 0.1 p (8 tavua)
    Yhteensä: 8 tavua, 0 sanaa.
  14. Nicolai Müller U (75.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 15.55: 10.0 p (uusi sivu) + 33.6 p (2689 tavua) + 19.0 p (76 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    keskiviikko kello 15.58: 0.0 p (1 tavua)
    Yhteensä: 2 690 tavua, 76 sanaa.
  15. Sampsa Timoska (0.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 17.43: 0.0 p (1 tavua)
    Yhteensä: 1 tavua, 0 sanaa.
  16. Pauli Vahtera (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 20.06: 0.4 p (33 tavua)
    torstai kello 11.37: 0.4 p (31 tavua)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  17. Essi Luttinen (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 15.15: 0.1 p (4 tavua)
    Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa.
  18. Avicii (1.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 16.38: 1.2 p (100 tavua)
    Yhteensä: 100 tavua, -1 sanaa.
  19. Zoltán Stieber U (88.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 12.30: 10.0 p (uusi sivu) + 39.6 p (3167 tavua) + 23.8 p (95 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 3 167 tavua, 95 sanaa.
  20. Tuomas Mustikainen (0.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 17.53: 0.3 p (21 tavua)
    perjantai kello 17.55: 0.2 p (16 tavua)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  21. Daniel Brühl (9.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 20.11: 9.3 p (742 tavua)
    Yhteensä: 742 tavua, 0 sanaa.
  22. Felicitas Woll (13.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 20.14: 8.8 p (707 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 707 tavua, 0 sanaa.
  23. Armin Mueller-Stahl (9.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 20.19: 9.2 p (736 tavua)
    perjantai kello 20.21: 0.1 p (7 tavua)
    Yhteensä: 743 tavua, 0 sanaa.
  24. Juliane Köhler (8.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 20.23: 8.5 p (682 tavua)
    Yhteensä: 682 tavua, 0 sanaa.
  25. Ulla Pirttijärvi (16.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 21.39: 4.9 p (388 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 388 tavua, 15 sanaa.
  26. Til Schweiger (188.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 20.48: 50.0 p (5198 tavua > maks) + 67.0 p (268 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 56.0 p (5 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Yhteensä: 5 198 tavua, 268 sanaa.
  27. Anastacia (23.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 21.09: 7.5 p (599 tavua) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 599 tavua, 0 sanaa.
  28. Ann Wilson (12.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 21.13: 3.9 p (315 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 315 tavua, 1 sanaa.
  29. Ashanti (laulaja) (13.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 21.19: 5.0 p (396 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 396 tavua, 1 sanaa.
  30. Bertrand Baguette (12.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 21.22: 3.9 p (311 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 311 tavua, 1 sanaa.
  31. Carl Lewis (11.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 21.33: 3.1 p (247 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 247 tavua, 0 sanaa.
  32. Chris Hemsworth (37.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 21.45: 12.9 p (1034 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 034 tavua, 1 sanaa.
  33. Conor Maynard (20.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 21.51: 5.0 p (402 tavua) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 402 tavua, 0 sanaa.
  34. Dana Kunze (49.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 21.59: 16.1 p (1285 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 32.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 285 tavua, 5 sanaa.
  35. Damien Rice (11.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 22.03: 3.5 p (278 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 278 tavua, 0 sanaa.
  36. Daniel Radcliffe (11.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 22.07: 3.5 p (281 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 281 tavua, 0 sanaa.
  37. Demi Moore (26.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 22.16: 9.0 p (718 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 718 tavua, 5 sanaa.
  38. Emma Rabbe (13.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 22.26: 4.8 p (387 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 387 tavua, 1 sanaa.
  39. Fergie (36.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 22.33: 12.0 p (962 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 962 tavua, 1 sanaa.
  40. Hansi Kürsch (12.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.27: 3.9 p (314 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 314 tavua, 1 sanaa.
  41. Hayden Panettiere (11.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.30: 3.5 p (283 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 283 tavua, 0 sanaa.
  42. Hilary Duff (12.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.32: 3.7 p (298 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 298 tavua, 1 sanaa.

182 artikkelia, 31,77 kB

  1. Jorma Vesala (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 01.14: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  2. Joseph Kahn (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 01.14: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  3. José Aguinelo dos Santos (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 01.16: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  4. José Luis Gayà (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 01.16: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  5. Juanpi (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 01.16: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  6. Josephine Bornebusch (38.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 01.40: 11.8 p (941 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 941 tavua, 7 sanaa.
  7. Jukka Teittinen (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 02.20: 0.8 p (60 tavua)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  8. Jussi Adler-Olsen (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 02.24: 0.1 p (4 tavua)
    Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa.
  9. Jussi Hyyppä (0.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 02.27: 0.5 p (39 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 39 tavua, 1 sanaa.
  10. Judy Greer (101.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 15.12: 30.0 p (2401 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 52.0 p (4 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 2 401 tavua, 77 sanaa.
  11. Kaijus Ervasti (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 18.17: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  12. Kalevi Suomela (1.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 18.25: 0.6 p (45 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Yhteensä: 45 tavua, 5 sanaa.
  13. Kari-Jouko Räihä (1.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 18.32: 0.6 p (47 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    maanantai kello 18.32: 0.0 p (3 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 50 tavua, 2 sanaa.
  14. Kari Hautanen (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 18.33: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  15. Karim Yoda (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 18.33: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  16. Karoliina Kantelinen (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 18.34: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  17. Katja Karjalainen (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 18.35: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  18. Katy Brand (74.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.53: 18.9 p (1510 tavua) + 18.5 p (74 sanaa) + 20.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    maanantai kello 20.13: 4.8 p (384 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 1 893 tavua, 83 sanaa.
  19. Kim Kashkashian (17.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 20.46: 8.5 p (679 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    maanantai kello 20.47: 0.3 p (21 tavua)
    Yhteensä: 700 tavua, 2 sanaa.
  20. Klaus Johannis (6.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 22.36: 6.6 p (530 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 530 tavua, 1 sanaa.
  21. Kourtney Kardashian (1.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 22.49: 1.4 p (108 tavua)
    Yhteensä: 108 tavua, -3 sanaa.
  22. Koen Casteels (6.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 22.54: 1.8 p (144 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 144 tavua, 0 sanaa.
  23. Kobi Oshrat (1.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 22.57: 0.7 p (53 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Yhteensä: 53 tavua, 2 sanaa.
  24. Kyösti Roth (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.00: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  25. Kössi Jalmari Kanto (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.01: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  26. Lars Brüggemann (4.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.06: 4.4 p (350 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 350 tavua, 1 sanaa.
  27. Lars Samuelson (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.07: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  28. Laura Virkki (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.09: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  29. Lauren Cohan (11.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.20: 3.7 p (296 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 296 tavua, 11 sanaa.
  30. Lauri Kokko (raviohjastaja) (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.21: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  31. Lawrence M. Krauss (2.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.26: 2.0 p (160 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 160 tavua, 1 sanaa.
  32. Lecrae (1.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.31: 1.4 p (109 tavua)
    Yhteensä: 109 tavua, -3 sanaa.
  33. Leslie Dixon (0.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.39: 0.9 p (68 tavua)
    Yhteensä: 68 tavua, -4 sanaa.
  34. Lil Durk (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.41: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  35. Lobsang Sangay (1.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.51: 1.8 p (142 tavua)
    Yhteensä: 142 tavua, -2 sanaa.
  36. Lolita Jolie (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.52: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  37. Lucas Alcaraz (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.53: 0.8 p (65 tavua)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  38. Lucas Orbán (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.54: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  39. Luciano Posillipo (1.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.59: 1.3 p (101 tavua)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  40. Luciano Vietto (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 00.00: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  41. Lura (1.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 00.03: 1.1 p (86 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 86 tavua, 1 sanaa.
  42. Luís Neto (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 00.06: 0.4 p (29 tavua)
    Yhteensä: 29 tavua, 0 sanaa.
  43. Mark Tornillo (2.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 00.15: 0.6 p (49 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    tiistai kello 00.19: 0.2 p (18 tavua)
    tiistai kello 00.23: 0.7 p (58 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Yhteensä: 93 tavua, 4 sanaa.
  44. Wolf Hoffmann (1.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 00.32: 1.0 p (81 tavua)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  45. Mari Kaasinen (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 14.08: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  46. Mariano Barbosa (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 14.09: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  47. Marjatta Kekki (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 14.10: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  48. Mark Mallon (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 14.11: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  49. Markus Lång (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 14.12: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  50. Martin de Thurah (1.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 14.19: 1.1 p (91 tavua)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  51. Martti Valkonen (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 14.51: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  52. Masa Orpana (0.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 14.51: 0.4 p (30 tavua)
    tiistai kello 14.54: 0.3 p (21 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 51 tavua, 1 sanaa.
  53. Matt Bartkowski (1.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 14.58: 1.1 p (88 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Yhteensä: 88 tavua, 2 sanaa.
  54. Matthew Mendy (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 14.58: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  55. Matti Huumo (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 15.05: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  56. Matti Pietikäinen (professori) (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 15.10: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  57. Matti Tuovinen (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 15.11: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  58. Mauno Honkanen (2.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 15.24: 2.4 p (189 tavua)
    Yhteensä: 189 tavua, 0 sanaa.
  59. Maurizio Arrivabene (3.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 15.32: 3.2 p (257 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 257 tavua, 1 sanaa.
  60. Maximos Fahmé (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 15.43: 0.8 p (66 tavua)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  61. Mei Feingold (9.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 16.10: 6.2 p (498 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    Yhteensä: 498 tavua, 11 sanaa.
  62. Michael Winterbottom (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 16.12: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  63. Mihail Brašinski (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 16.14: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  64. Minna Pyykkö (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 16.17: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  65. Mohammed Badie (2.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 16.27: 2.4 p (193 tavua)
    Yhteensä: 193 tavua, 0 sanaa.
  66. Mojmir Sepe (2.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 16.34: 2.1 p (170 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Yhteensä: 170 tavua, 2 sanaa.
  67. Molly Quinn (21.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 16.49: 7.2 p (575 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 575 tavua, 17 sanaa.
  68. Mona Brorsson (1.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 16.54: 1.2 p (92 tavua)
    Yhteensä: 92 tavua, -1 sanaa.
  69. Monica Dolinsky (1.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 16.57: 0.7 p (58 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Yhteensä: 58 tavua, 3 sanaa.
  70. (2.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 17.05: 2.0 p (163 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Yhteensä: 145 tavua, 2 sanaa.
  71. Molly Smitten-Downes (9.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 17.48: 3.6 p (288 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 288 tavua, 5 sanaa.
  72. Nabil Ghilas (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 17.55: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  73. Nancy Friday (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 17.55: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  74. Nathaniel Philip Rothschild (1.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 18.00: 1.6 p (128 tavua)
    Yhteensä: 128 tavua, 0 sanaa.
  75. Nic Pizzolatto (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 18.01: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  76. Nikolaj Lie Kaas (2.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 18.10: 1.8 p (142 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    tiistai kello 18.10: 0.0 p (2 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 144 tavua, 2 sanaa.
  77. Noonie Bao (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 18.11: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  78. Nordeen Toure (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 18.11: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  79. Olavi Voittonen (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 21.21: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  80. Olavi Lumes (0.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 21.24: 0.2 p (20 tavua)
    tiistai kello 21.25: 0.0 p (3 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 23 tavua, 1 sanaa.
  81. Oļegs Znaroks (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 22.36: 0.8 p (67 tavua)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  82. Otto Romanowski (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 22.37: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  83. Ossi Savolainen (4.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 22.40: 0.1 p (6 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 2.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    tiistai kello 22.44: 2.5 p (201 tavua)
    Yhteensä: 207 tavua, 1 sanaa.
  84. Osmo Kivinen (5.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 22.55: 2.5 p (202 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
    Yhteensä: 202 tavua, 10 sanaa.
  85. Ophelia Lovibond (45.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 23.49: 15.3 p (1227 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 22.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 1 227 tavua, 32 sanaa.
  86. Olof Granholm (0.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 23.54: 0.5 p (43 tavua)
    Yhteensä: 43 tavua, -1 sanaa.
  87. Olli Ketola (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 23.56: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  88. Panu Aaltio (15.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 01.01: 1.1 p (84 tavua) + 14.2 p (57 sanaa)
    Yhteensä: 84 tavua, 57 sanaa.
  89. Patrice Rushen (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 01.06: 0.2 p (19 tavua)
    Yhteensä: 19 tavua, -2 sanaa.
  90. Patrick J. Adams (41.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 01.35: 15.5 p (1242 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 1 242 tavua, 5 sanaa.
  91. Pavel Durov (0.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 02.05: 0.7 p (57 tavua)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  92. Pekka Holopainen (toimittaja) (1.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 11.13: 0.9 p (73 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Yhteensä: 73 tavua, 2 sanaa.
  93. Pekka Ala-Mäenpää (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 11.31: 0.8 p (65 tavua)
    Yhteensä: 65 tavua, -8 sanaa.
  94. Pekka Aine (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 11.44: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: −85 tavua, -1 sanaa.
  95. Pentti Alhonen (2.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 12.01: 1.7 p (133 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Yhteensä: 133 tavua, 5 sanaa.
  96. Kari Enqvist (0.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 14.26: 0.7 p (53 tavua)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  97. Pentti Perttuli (2.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 17.43: 1.7 p (134 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Yhteensä: 134 tavua, 4 sanaa.
  98. Petteri Paavola (1.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 17.46: 1.0 p (81 tavua)
    Yhteensä: 81 tavua, -1 sanaa.
  99. Phil Anselmo (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 17.52: 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: −44 tavua, 1 sanaa.
  100. Pirjo von Hertzen (0.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 18.02: 0.4 p (30 tavua)
    keskiviikko kello 18.02: 0.1 p (4 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 34 tavua, 1 sanaa.
  101. Radoslaw Gryta (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 12.13: 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: −36 tavua, 1 sanaa.
  102. Raghad Hussein (12.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 12.43: 3.8 p (301 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 301 tavua, 1 sanaa.
  103. Rauhatäti (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 12.44: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  104. Rashida Jones (59.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 13.11: 5.5 p (439 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    torstai kello 23.01: 15.7 p (1258 tavua) + 28.0 p (2 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 1 697 tavua, 0 sanaa.
  105. Raúl de Tomás (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 23.10: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  106. RedOne (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 23.22: 0.2 p (14 tavua)
    Yhteensä: 14 tavua, -6 sanaa.
  107. Reino Kallio (3.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 23.34: 1.5 p (123 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 2.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 123 tavua, 1 sanaa.
  108. Renato Balestra (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 23.35: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  109. Rhonda Byrne (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 00.04: 0.8 p (64 tavua)
    Yhteensä: 64 tavua, -1 sanaa.
  110. Richard Donovan (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 00.06: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  111. Richard Österreicher (0.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 00.12: 0.6 p (44 tavua)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  112. Rick Rozz (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 00.14: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  113. Riikka Ketoja (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 00.17: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  114. Riitta Jallinoja (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 00.20: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  115. Rúben Neves (7.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 07.06: 2.1 p (169 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    perjantai kello 07.07: 0.0 p (3 tavua)
    Yhteensä: 172 tavua, 0 sanaa.
  116. Rutger Gunnarsson (0.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 07.11: 0.9 p (70 tavua)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  117. Rolf Løvland (7.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 07.24: 2.7 p (216 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 216 tavua, -1 sanaa.
  118. Sissel Kyrkjebø (0.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 07.37: 0.5 p (36 tavua)
    Yhteensä: 36 tavua, -1 sanaa.
  119. Rogier Blokland (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 07.49: 0.1 p (8 tavua)
    Yhteensä: −59 tavua, -5 sanaa.
  120. Rodrigo De Paul (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 07.52: 0.8 p (67 tavua)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  121. Robert Kirkman (2.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 07.58: 2.1 p (167 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 167 tavua, 1 sanaa.
  122. Sabah Samaletdin (26.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 08.11: 6.6 p (531 tavua) + 20.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 531 tavua, 0 sanaa.
  123. Samuel Castillejo (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 08.14: 0.6 p (45 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 45 tavua, 1 sanaa.
  124. Sam Brown (8.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 08.21: 2.2 p (178 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 178 tavua, 4 sanaa.
  125. Sam Trickett (0.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 08.23: 0.3 p (26 tavua)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  126. Samuli Kivelä (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 08.24: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  127. Samuli Penttinen (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 08.25: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  128. Samy Elbanna (1.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 08.29: 1.7 p (132 tavua)
    Yhteensä: 132 tavua, -7 sanaa.
  129. Santeri Lipiäinen (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 08.29: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: −11 tavua, -1 sanaa.
  130. Sophie Turner (30.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 08.50: 8.5 p (676 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    perjantai kello 13.23: 0.2 p (14 tavua)
    perjantai kello 13.29: 2.2 p (175 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 865 tavua, 16 sanaa.
  131. Sean Banan (1.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 13.42: 1.2 p (92 tavua)
    Yhteensä: 92 tavua, -7 sanaa.
  132. Sebastian Fagerlund (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 13.47: 0.2 p (16 tavua)
    Yhteensä: 14 tavua, -4 sanaa.
  133. Sebastian Tynkkynen (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 13.50: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  134. Sebastián Cristóforo (1.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 13.53: 1.5 p (118 tavua)
    Yhteensä: 118 tavua, 0 sanaa.
  135. Erkki Jokinen (säveltäjä) (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 13.55: 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: −60 tavua, 1 sanaa.
  136. Perttu Haapanen (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 13.56: 0.1 p (7 tavua)
    Yhteensä: 5 tavua, 0 sanaa.
  137. Sami Klemola (0.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 14.01: 0.7 p (56 tavua)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  138. Seppo Keskiruokanen (0.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 14.09: 0.2 p (19 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 19 tavua, 1 sanaa.
  139. Sergio Rico (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 14.30: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  140. Sophie Dahl (116.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 14.50: 13.8 p (1104 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 22.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    perjantai kello 23.57: 21.0 p (1682 tavua) + 21.0 p (84 sanaa) + 30.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 2 786 tavua, 118 sanaa.
  141. Äiti Amma (0.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 15.18: 0.0 p (1 tavua)
    Yhteensä: 1 tavua, -3 sanaa.
  142. Stevie Young (1.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 15.41: 1.0 p (77 tavua)
    Yhteensä: 77 tavua, -1 sanaa.
  143. Steve Young (0.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 15.45: 0.7 p (58 tavua)
    Yhteensä: 58 tavua, -6 sanaa.
  144. Steve Kekana (1.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 15.47: 1.0 p (81 tavua)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  145. Amy Locane (81.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 17.20: 23.8 p (1900 tavua) + 56.0 p (5 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    perjantai kello 17.23: 0.7 p (57 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Yhteensä: 1 957 tavua, -10 sanaa.
  146. Suzy (laulaja) (12.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 00.23: 4.5 p (358 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 358 tavua, 12 sanaa.
  147. Szymon Marciniak (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 00.25: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  148. Talulah Riley (19.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 00.56: 8.5 p (676 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 676 tavua, 11 sanaa.
  149. Tamara Rojo (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 00.57: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  150. Taurino Araújo (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 01.09: 0.4 p (28 tavua)
    Yhteensä: 28 tavua, -3 sanaa.
  151. Telemachos Hitiris (1.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 01.17: 1.2 p (92 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 92 tavua, 1 sanaa.
  152. Terhi Ekebom (0.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 01.17: 0.4 p (30 tavua)
    lauantai kello 01.19: 0.3 p (25 tavua)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  153. Teófilo Gutiérrez (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 01.20: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  154. Timothée Kolodziejczak (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 01.24: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  155. Timur Vermes (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 01.25: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  156. Tom Nekljudow (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 01.28: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  157. Tom Sandell (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 01.34: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  158. Ton Caanen (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 01.35: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  159. Troy Grosenick (2.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 01.40: 2.7 p (215 tavua)
    Yhteensä: 215 tavua, 0 sanaa.
  160. Tuuni Partti (0.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 01.46: 0.4 p (29 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 29 tavua, 1 sanaa.
  161. Tyler Blackburn (1.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 01.49: 1.5 p (119 tavua)
    Yhteensä: 119 tavua, -1 sanaa.
  162. Ulla Pirttijärvi (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 02.02: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  163. Ursula Länsman (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 02.05: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  164. Urmas Puhkan (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 02.05: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  165. Vanessa Ray (2.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 02.15: 1.5 p (123 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Yhteensä: 123 tavua, 4 sanaa.
  166. Veijo Turpela (1.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 03.22: 1.1 p (90 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 90 tavua, 1 sanaa.
  167. Vika Jigulina (2.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 13.51: 2.0 p (159 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 159 tavua, 1 sanaa.
  168. Viljo Juntunen (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 13.54: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  169. Vincent Aboubakar (1.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 13.58: 1.6 p (124 tavua)
    Yhteensä: 124 tavua, 0 sanaa.
  170. Vincent Pontare (7.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 14.17: 2.7 p (212 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 212 tavua, -10 sanaa.
  171. Virpi Eroma (1.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 14.25: 1.5 p (121 tavua)
    Yhteensä: 121 tavua, -2 sanaa.
  172. Jenny Robson (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 14.50: 0.1 p (4 tavua)
    Yhteensä: 4 tavua, -2 sanaa.
  173. Vitaly Zdorovetskiy (1.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 15.06: 1.0 p (76 tavua)
    Yhteensä: 76 tavua, -2 sanaa.
  174. Vladimír Kameš (nuorempi) (1.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 15.38: 0.5 p (43 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    lauantai kello 15.40: 0.5 p (38 tavua)
    Yhteensä: 81 tavua, 1 sanaa.
  175. Vladimír Kameš (1.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 15.45: 1.1 p (89 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    lauantai kello 15.48: 0.0 p (1 tavua)
    Yhteensä: 90 tavua, 2 sanaa.
  176. Walter López Castellanos (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 16.10: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  177. Marianna Zaikova (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 16.50: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  178.   Marja Salo (5.0 p )
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
      lauantai kello 17.05: 5.0 p (20 sanaa) − 5.0 p (Botin laskuvirhe)
    Yhteensä: 0 tavua, 20 sanaa.
  179. Minna Lyons (12.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 19.10: 2.7 p (214 tavua) + 5.0 p (20 sanaa)
    lauantai kello 19.16: 1.5 p (116 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    lauantai kello 19.32: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 360 tavua, 31 sanaa.
  180. Dan Quayle (1.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 20.04: 1.3 p (106 tavua)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  181. Lynn Collins (67.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 15.15: 22.2 p (1777 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 42.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 1 777 tavua, 14 sanaa.
  182. Samantha Morton (31.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 17.50: 6.6 p (527 tavua) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 527 tavua, -28 sanaa.

18 artikkelia, 15,57 kB

  1. Anssi Lehikoinen U (96.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 00.13: 10.0 p (uusi sivu) + 13.2 p (1052 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    maanantai kello 00.28: 0.6 p (47 tavua)
    maanantai kello 00.37: 0.8 p (64 tavua)
    maanantai kello 01.31: 7.4 p (588 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 16.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    maanantai kello 09.35: 7.1 p (568 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    maanantai kello 09.44: 0.3 p (23 tavua) + 2.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 2 342 tavua, 91 sanaa.
  2. Anna Rukko U (131.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 00.27: 10.0 p (uusi sivu) + 25.4 p (2033 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 42.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    maanantai kello 00.27: 0.6 p (46 tavua)
    maanantai kello 00.36: 0.7 p (58 tavua)
    maanantai kello 09.56: 3.9 p (312 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 2.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    maanantai kello 11.06: 4.0 p (320 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    maanantai kello 11.09: 2.2 p (179 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    keskiviikko kello 14.48: 4.3 p (346 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 3 294 tavua, 82 sanaa.
  3. Ida O’Mahoney (17.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 00.33: 5.1 p (404 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 404 tavua, 17 sanaa.
  4. Eric Moussambani (20.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 01.52: 5.7 p (454 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 454 tavua, 12 sanaa.
  5. Minna Lyons U (32.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 09.23: 10.0 p (uusi sivu) + 7.3 p (583 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    maanantai kello 09.23: 0.5 p (37 tavua)
    maanantai kello 09.35: 0.4 p (31 tavua)
    maanantai kello 09.36: 0.4 p (29 tavua)
    maanantai kello 09.36: 0.4 p (31 tavua)
    Yhteensä: 711 tavua, 22 sanaa.
  6. Sari Essayah (52.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 15.20: 7.1 p (569 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    maanantai kello 15.24: 3.9 p (314 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    maanantai kello 15.25: 0.4 p (32 tavua)
    maanantai kello 15.31: 5.6 p (447 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 1 362 tavua, 45 sanaa.
  7. Wille Riekkinen (24.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 15.46: 3.1 p (248 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    maanantai kello 15.50: 3.1 p (247 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 6.0 p (3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 495 tavua, 18 sanaa.
  8. Jari Jolkkonen (28.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 15.56: 4.3 p (343 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    maanantai kello 15.57: 0.8 p (63 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    maanantai kello 15.58: 2.4 p (190 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 596 tavua, 18 sanaa.
  9. Gordon Ramsay (14.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 00.01: 4.9 p (395 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 395 tavua, 7 sanaa.
  10. Emma Kimiläinen-Liuski (16.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 00.39: 5.4 p (430 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 430 tavua, 14 sanaa.
  11. Arttu Wiskari (31.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 01.08: 10.7 p (858 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 858 tavua, 20 sanaa.
  12. Aki Palsanmäki U (65.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 09.07: 10.0 p (uusi sivu) + 16.1 p (1286 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 28.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    tiistai kello 09.25: 0.4 p (31 tavua)
    tiistai kello 09.26: 0.3 p (23 tavua)
    Yhteensä: 1 340 tavua, 42 sanaa.
  13. Roope Tonteri (17.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 13.44: 1.3 p (101 tavua)
    keskiviikko kello 13.46: 4.8 p (381 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    torstai kello 15.48: 0.9 p (68 tavua)
    Yhteensä: 550 tavua, 9 sanaa.
  14. Tarja Turunen (14.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 14.07: 3.8 p (306 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 306 tavua, 12 sanaa.
  15. Redrama (15.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 14.26: 5.4 p (434 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 434 tavua, 9 sanaa.
  16. Olli Lindholm (0.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 14.27: 0.3 p (26 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Yhteensä: 26 tavua, 2 sanaa.
  17. Michael Monroe (14.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 14.30: 5.1 p (408 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 408 tavua, 7 sanaa.
  18. Cody Keenan U (48.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 18.59: 10.0 p (uusi sivu) + 13.7 p (1095 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    torstai kello 18.59: 0.3 p (24 tavua)
    torstai kello 19.00: 0.5 p (43 tavua)
    Yhteensä: 1 162 tavua, 62 sanaa.

10 artikkelia, 5,77 kB

  1. Sixten Korkman (15.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 22.47: 2.9 p (232 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 232 tavua, 17 sanaa.
  2. Pekka Aine (1.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 12.40: 1.4 p (115 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 0 tavua, 0 sanaa.
  3. Ida-Lotta Backman U (89.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 23.37: 10.0 p (uusi sivu) + 17.7 p (1419 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 42.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    torstai kello 23.39: 0.8 p (63 tavua)
    Yhteensä: 1 477 tavua, 74 sanaa.
  4. Maria Ekman-Kolari (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 10.41: 0.2 p (14 tavua)
    Yhteensä: 14 tavua, 0 sanaa.
  5. Anne Berner (11.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 10.58: 2.4 p (195 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 195 tavua, 4 sanaa.
  6. Ragni Rissanen U (193.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 21.58: 10.0 p (uusi sivu) + 44.5 p (3559 tavua) + 40.0 p (160 sanaa) + 78.0 p (9 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    lauantai kello 22.02: 1.7 p (134 tavua)
    lauantai kello 22.03: 0.3 p (27 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    lauantai kello 22.04: 0.8 p (66 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    lauantai kello 22.08: 0.0 p (1 tavua)
    lauantai kello 22.20: 1.9 p (153 tavua) + 0.2 p (1 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    lauantai kello 22.30: 0.0 p (2 tavua)
    lauantai kello 22.32: 0.1 p (5 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    sunnuntai kello 07.29: 0.7 p (64 tavua > maks) + 0.2 p (1 sanaa)
    sunnuntai kello 08.10: 0.0 p (148 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 2.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 3 951 tavua, 180 sanaa.
  7. Pirjo von Hertzen (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 07.37: 0.1 p (4 tavua)
    Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa.
  8. Seppo Kuula (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 12.25: 0.4 p (33 tavua)
    Yhteensä: 0 tavua, 0 sanaa.
  9. Aimee Garcia (0.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.44: 0.0 p (2 tavua)
    Yhteensä: 2 tavua, -1 sanaa.
  10. Anne Dudek (0.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.48: 0.0 p (2 tavua)
    Yhteensä: 2 tavua, -1 sanaa.

15 artikkelia, 5,25 kB

  1. Kim Dotcom (47.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 08.52: 2.8 p (222 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    maanantai kello 09.06: 6.3 p (505 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    torstai kello 14.31: 1.0 p (82 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    Yhteensä: 809 tavua, 53 sanaa.
  2. Donald Rumsfeld (39.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 12.18: 4.6 p (365 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    maanantai kello 12.23: 2.4 p (193 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 558 tavua, 32 sanaa.
  3. Antti Heikkilä (ortopedi) (40.9 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 21.09: 5.2 p (413 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    torstai kello 21.11: 1.7 p (134 tavua) + 3.8 p (15 sanaa)
    torstai kello 21.15: 2.6 p (204 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    torstai kello 21.16: 0.0 p (1 tavua)
    Yhteensä: 572 tavua, 45 sanaa.
  4. Tapio Kuula (11.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 15.00: 2.2 p (180 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 179 tavua, 4 sanaa.
  5. Qaboos bin Said al Said (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 18.51: 0.2 p (16 tavua)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  6. Juhana Vartiainen (16.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 19.50: 3.6 p (290 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    torstai kello 19.56: 0.2 p (20 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 306 tavua, 19 sanaa.
  7. Martti Hetemäki (17.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 19.52: 4.2 p (333 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    torstai kello 19.52: 0.0 p (1 tavua)
    Yhteensä: 293 tavua, 20 sanaa.
  8. Johanna Mäkelä (25.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 19.59: 5.5 p (440 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 440 tavua, 16 sanaa.
  9. Pekka Puska (16.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 20.06: 1.4 p (111 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    torstai kello 20.11: 2.7 p (215 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 326 tavua, 19 sanaa.
  10. Juhani Eskola U (92.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 20.20: 10.0 p (uusi sivu) + 12.7 p (1015 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 26.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    torstai kello 20.20: 0.1 p (7 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    torstai kello 20.20: 0.0 p (1 tavua)
    torstai kello 20.21: 0.3 p (24 tavua)
    torstai kello 20.28: 7.3 p (587 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    torstai kello 20.31: 0.8 p (62 tavua)
    torstai kello 21.25: 0.4 p (30 tavua)
    Yhteensä: 1 726 tavua, 90 sanaa.
  11. Gordon Ramsay (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 20.44: 0.1 p (9 tavua)
    Yhteensä: 9 tavua, 0 sanaa.
  12. Satya Nadella (1.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 20.54: 0.4 p (30 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Yhteensä: 30 tavua, 3 sanaa.
  13. Dionne Warwick (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 17.45: 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: −6 tavua, 1 sanaa.
  14. Garri Kasparov (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.03: 0.2 p (17 tavua)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  15. Tarja Halonen (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 18.08: 0.2 p (17 tavua)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.

11 artikkelia, 8,45 kB

  1.   Ida Vakkuri (54.2 p 50.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 19.34: 16.7 p (1337 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
      torstai kello 22.07: 3.5 p (14 sanaa) − 3.5 p (Botin laskuvirhe)
    Yhteensä: 592 tavua, 52 sanaa.
  2. Jami Hyttinen U (101.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 23.38: 10.0 p (uusi sivu) + 49.5 p (3957 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    maanantai kello 23.40: 0.5 p (41 tavua)
    maanantai kello 23.52: 0.0 p (381 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 4 379 tavua, 61 sanaa.
  3. Saara Törmä (7.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 19.26: 7.0 p (560 tavua)
    Yhteensä: 560 tavua, 0 sanaa.
  4. Sara Melleri (30.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 22.01: 26.6 p (2126 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 2.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Yhteensä: 2 126 tavua, 7 sanaa.
  5. Axel Ehnström (1.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 12.47: 1.8 p (7 sanaa)
    Yhteensä: −32 tavua, 7 sanaa.
  6. Knipi (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 13.08: 0.2 p (15 tavua)
    Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa.
  7. Saara Aalto (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 13.13: 0.2 p (15 tavua)
    Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa.
  8. Ronya (11.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.54: 3.3 p (266 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 266 tavua, 0 sanaa.
  9. Mitra Kaislaranta (11.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.57: 3.4 p (270 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 270 tavua, 0 sanaa.
  10. Kasmir (11.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 14.58: 3.5 p (277 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 277 tavua, 0 sanaa.
  11. Jussi Vatanen (näyttelijä) (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 21.01: 0.1 p (7 tavua)
    Yhteensä: 7 tavua, 0 sanaa.

6 artikkelia, 5,05 kB

  1. Ella Henderson (20.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    maanantai kello 17.14: 6.0 p (479 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 479 tavua, 25 sanaa.
  2. Rebecca Ferguson (90.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 17.23: 11.1 p (890 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    lauantai kello 22.46: 19.0 p (1523 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 2 413 tavua, 82 sanaa.
  3. Ella Eyre (78.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 14.52: 23.2 p (1859 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 40.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Yhteensä: 1 859 tavua, 61 sanaa.
  4. Labrinth (0.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 17.21: 0.2 p (18 tavua)
    Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa.
  5. Vicky Rosti (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 00.12: 0.1 p (8 tavua)
    Yhteensä: 8 tavua, 0 sanaa.
  6. Matti Mikkola (muusikko) (12.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 02.34: 0.5 p (43 tavua)
    sunnuntai kello 12.10: 4.2 p (332 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 375 tavua, 0 sanaa.

5 artikkelia, 6,47 kB

  1. Pirkkoliisa Tikka U (56.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 01.15: 10.0 p (uusi sivu) + 19.2 p (1532 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    sunnuntai kello 01.17: 0.6 p (50 tavua)
    Yhteensä: 1 582 tavua, 43 sanaa.
  2. Kalle Fält (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 01.16: 0.1 p (4 tavua)
    Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa.
  3. Makwan Amirkhani (12.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 15.59: 1.7 p (137 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    sunnuntai kello 16.01: 1.4 p (112 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 249 tavua, 6 sanaa.
  4. Jarmo Manninen (18.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 22.47: 18.1 p (1451 tavua)
    Yhteensä: 1 451 tavua, -11 sanaa.
  5. Juan Coca U (99.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 23.26: 10.0 p (uusi sivu) + 36.0 p (2876 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    sunnuntai kello 23.28: 1.3 p (106 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    sunnuntai kello 23.34: 2.7 p (216 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 3 198 tavua, 69 sanaa.

15 artikkelia, 3,82 kB

  1. Arttu Wiskari (3.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 12.27: 1.1 p (90 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
    Yhteensä: 90 tavua, 10 sanaa.
  2. Pauli Hauta-aho U (36.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 13.11: 10.0 p (uusi sivu) + 12.2 p (974 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 974 tavua, 26 sanaa.
  3. Kari Hietalahti (0.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 13.32: 0.1 p (7 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 7 tavua, 1 sanaa.
  4. Samuli Edelmann (5.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 13.59: 2.9 p (234 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    Yhteensä: 234 tavua, 9 sanaa.
  5. Paula Koivuniemi (4.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 14.01: 2.1 p (165 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    Yhteensä: 165 tavua, 9 sanaa.
  6. Elastinen (4.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 14.02: 2.0 p (163 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    Yhteensä: 163 tavua, 9 sanaa.
  7. Paula Vesala (5.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 14.05: 2.9 p (232 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    Yhteensä: 232 tavua, 9 sanaa.
  8. Heikki Puhakainen U (28.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 14.21: 10.0 p (uusi sivu) + 11.7 p (938 tavua) + 6.8 p (27 sanaa)
    Yhteensä: 938 tavua, 27 sanaa.
  9. Sara Nunes (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 14.25: 0.1 p (4 tavua)
    Yhteensä: 4 tavua, 0 sanaa.
  10. Redrama (13.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 14.42: 2.5 p (200 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Yhteensä: 200 tavua, 13 sanaa.
  11. Vicky Rosti (4.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 15.30: 1.9 p (152 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
    Yhteensä: 152 tavua, 10 sanaa.
  12. Timo Rautiainen (muusikko) (4.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 15.31: 2.0 p (157 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
    Yhteensä: 157 tavua, 10 sanaa.
  13. Jussi Chydenius (1.3 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 16.40: 0.3 p (24 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Yhteensä: 24 tavua, 4 sanaa.
  14. Mark Jordon (10.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 17.38: 3.6 p (285 tavua) + 7.2 p (29 sanaa)
    Yhteensä: 285 tavua, 29 sanaa.
  15. Marcus Miller (5.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 17.51: 2.5 p (200 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
    Yhteensä: 200 tavua, 13 sanaa.

4 artikkelia, 1,88 kB

  1. Tapio Kuula (1.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 15.05: 0.8 p (64 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    lauantai kello 14.38: 0.2 p (19 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Yhteensä: 4 tavua, -5 sanaa.
  2. Ian Hummer U (70.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    torstai kello 21.44: 10.0 p (uusi sivu) + 22.1 p (1768 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 28.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Yhteensä: 1 768 tavua, 43 sanaa.
  3. Jouko Öystilä (2.8 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 15.27: 1.1 p (86 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    Yhteensä: 86 tavua, 7 sanaa.
  4. Urho Örn (0.5 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 15.28: 0.2 p (19 tavua) + 0.2 p (1 sanaa)
    Yhteensä: 19 tavua, 1 sanaa.

5 artikkelia, 0,18 kB

  1. Ben Stein (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 15.29: 0.4 p (33 tavua)
    Yhteensä: −3 tavua, -3 sanaa.
  2. Vuokko Tieva-Niittyvuopio (1.2 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 16.07: 1.2 p (97 tavua)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  3. Antonio Giovinazzi (0.6 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    perjantai kello 17.42: 0.4 p (30 tavua)
    perjantai kello 17.45: 0.2 p (15 tavua)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  4. Maria Ekman-Kolari (0.1 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    lauantai kello 12.38: 0.1 p (10 tavua)
    Yhteensä: 10 tavua, 0 sanaa.
  5. Tuula Kuvaja (0.4 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    sunnuntai kello 16.15: 0.4 p (33 tavua)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.

2 artikkelia, 0,06 kB

  1. Karin Knapp (0.7 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    tiistai kello 02.51: 0.7 p (54 tavua)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  2. Olavi Lumes (0.0 p)
    Luokkaosuma: Elävät henkilöt
    keskiviikko kello 00.31: 0.0 p (1 tavua)
    Yhteensä: 1 tavua, 0 sanaa.

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

UKBot päivittää tuloslistan automaattisesti kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Botti kumoaa manuaaliset muutokset tuloslistaan. Ellei lista ole päivittynyt, botti on voinut jumiutua. Käynnistyttyään uudestaan botti laskee mukaan aikaisemmatkin muokkaukset.
Lista päivitettiin viimeksi 27. tammikuuta 2015 kello 08.26. Botti havaitsi pieniä ongelmia:
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Marja Salo liittyen
    • Revision 14609548: The word count difference might be wrong, because the word count increase (20) is larger than the byte increase (0). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Martin Jones liittyen
    • Revision 14610558: The word count difference might be wrong, because the word count increase (402) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.
  • UKBot havaitsi seuraavat ongelmat artikkeliin fi:Ida Vakkuri liittyen
    • Revision 14605790: The word count difference might be wrong, because the word count increase (14) is larger than the byte increase (-395). Wrong word counts may occur for invalid wiki text.