Aarno Cronvall

suomalainen toimittaja

Aarno Erik Cronvall (s. 2. marraskuuta 1945 Helsinki)[1] on suomalainen klassiseen musiikkiin erikoistunut toimittaja, tuottaja ja kulttuurivaikuttaja. Hän on toiminut muun muassa Savonlinnan oopperajuhlien lehdistöpäällikkönä vuosina 2000–2004 ja Classic Radion ohjelmapäällikkönä 2005–2007. Cronvall on myös ohjannut oopperaesityksiä ja toimii juontajana radio-ohjelmissa ja erilaisissa klassisen musiikin tilaisuuksissa.

Cronvall opiskeli Helsingin yliopistossa. Hän aloitti Yleisradiossa musiikkiosastolla radiotoimittajana vuonna 1969, siirtyi 1970 TV1:n musiikkitoimitukseen ja eteni 1981 musiikkitoimituksen toimituspäälliköksi. Vuosina 1993-1995 Aarno Cronvall ja tuottaja-ohjaaja Erkki Pohjanheimo vastasivat TV1:n Kansainvälinen musiikki -toimituksesta.

Cronvall työskenteli Yleisradiossa vuoteen 1997, jolloin perusti Arcron Productions -nimisen tuotantoyhtiön. Hän on myös tehnyt haastatteludokumentteja erilaisista klassisen musiikin vaikuttajista, kuten Erik Tawaststjerna (1973) ja Paavo Berglund (2009). Hänen isänsä oli kapellimestari ja viulutaiteilija Erik Cronvall.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 86. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.