Avaa päävalikko

Benjamin Isak Bassin (18. tammikuuta 1944 Helsinki27. maaliskuuta 2018 Helsinki)[1] oli suomalainen virkamies ja suurlähettiläs.

Bassin syntyi suomenjuutalaiseen perheeseen. Hänen vanhempansa olivat muuttaneet Suomeen lapsina Neuvostoliitosta. Perheeseen kuului lisäksi kaksi tytärtä.

Bassin kävi Helsingin Juutalaista Yhteiskoulua ja kirjoitti ylioppilaaksi Apollon yhteiskoulusta. Vuonna 1968 hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta, ja aloitti samana vuonna työnsä ulkoministeriön kehitysaputoimistossa. Vuoteen 1974 Bassin oli erilaisissa tehtävissä kehitysyhteistyöhallinnon piirissä. Vuodet 19751980 hän työskenteli Suomen YK-edustustossa New Yorkissa. Täällä hän myös solmi avioliiton korealaissyntyisen vaimonsa Kimin kanssa.

Vuodet 1980–1983 Bassin työskenteli toimistopäällikkönä ulkoministeriön kauppapoliittisella osastolla. Vuonna 1983 hän siirtyi Suomen suurlähetystöön Tokioon, mistä alkoi hänen diplomaatinuransa ”aasialainen vaihe”. Vuonna 1986 Bassin nimitettiin Suomen ensimmäiseksi suurlähettilääksi Thaimaahan. Vuodet 19901993 hän oli Helsingissä UM:n kehitysyhteistyön osastopäällikkönä. Vuonna 1993 Bassin pääsi neuvottelevaksi virkamieheksi ulkoministeriön poliittiselle osastolle, missä hän työskenteli kunnes hänet vuonna 1995 nimitettiin Intian-suurlähettilääksi New Delhiin. Vuosina 20012005 Bassin oli Suomen suurlähettiläänä Pekingissä Kiinassa.

Bassin oli Rooman Klubin jäsen vuodesta 1994 alkaen.

LähteetMuokkaa

  1. Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 31.3.2018, s. C 15

Aiheesta muuallaMuokkaa