Rooman klubi

Futurologinen foorumi
(Ohjattu sivulta Rooman Klubi)

Rooman klubi on aiemmin Saksan Hampurissa ja nykyisin Sveitsin Winterthurissa, Zürichin kantonissa[1] päämajaansa pitävä kansainvälinen tulevaisuudentutkimuksellinen keskustelufoorumi, joka pohtii monenlaisia kansainvälisiä kysymyksiä, kuten ympäristöongelmia, luonnonvarojen riittävyyttä ja energiakysymyksiä. Klubin perustivat vuonna 1968 Aurelio Peccei ja Alexander King.[2]

Rooman klubin logo.

Rooman klubi herätti kansainvälistä huomiota julkaisemallaan Kasvun rajat -teoksella 1972, ja varsinkin vuoden 1973 öljykriisi sai maailman katseet kääntymään Rooman klubiin. Kotisivujen mukaan Rooman klubiin kuuluu ”luonnontieteilijöitä, taloustieteilijöitä, liikemiehiä, korkeita virkamiehiä sekä nykyisiä ja entisiä valtionpäämiehiä kaikilta viideltä mantereelta, jotka ovat sitä mieltä, että ihmiskunnan tulevaisuus ei ole ennalta määrätty, vaan jokainen meistä voi osallistua yhteiskuntiemme parantamiseen”. Rooman klubi esitti myös ajatuksen maailman väestöräjähdyksestäselvennä.

Rooman klubi on yksi perustajajäsenistä Trans-Mediterranean Renewable Energy Cooperationissa, jonka tavoitteena on Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kasvavan energiatarpeen tyydyttäminen aavikoille rakennettavilla aurinkolämpövoimaloilla.[3]

Rooman klubin jäseniä muokkaa

Klubi määrittelee itse itsensä ”ei-organisaatioksi” (engl. non-organisation). Tavoitteena on pitää hallinto mahdollisimman kevyenä ja pienenä.

Rooman klubin kunniajäseniä ovat muun muassa Alankomaiden kuningatar Beatrix, Espanjan kuningas Juan Carlos I ja Mihail Gorbatšov.

Rooman klubin Suomen yhdistys on toiminut epävirallisesti jo vuodesta 1972. Aktiivisia jäseniä olivat muun muassa Pekka Herlin, Olavi Niitamo, Pekka Kuusi, Sakari Lehto, Pertti Seiskari, Päiviö Hetemäki ja Ville Repo. Suomen komitea perustettiin 1984 ja Rooman Klubin Suomen yhdistys ry. vuonna 2000. Vuonna 1984 Rooman klubin maailmankonferenssi järjestettiin Helsingissä.

Kansainvälisen Rooman klubin ensimmäinen suomalaisjäsen oli professori Pentti Malaska (jäsen vuodesta 1972 alkaen, kunniajäsen vuodesta 2004)lähde?. Tunnettuja suomalaisia jäseniä ovat presidentti Mauno Koivisto (kunniajäsen vuodesta 1984)[4], presidentti Tarja Halonen (jäsen vuodesta 2012 alkaen)[5][6], Suurlähettiläs Benjamin Bassin, joka valittiin klubiin toisena suomalaisjäsenenä (jäsen vuodesta 1994 kuolemaansa asti vuoteen 2018 )[7][8], professori Esko Kalimo (vuodesta 1999 alkaen, Rooman klubin Euroopan osaston johtokunnan puheenjohtaja)lähde?, professori Markku Wilenius (jäsen vuodesta 2002 alkaen)[9][10] sekä Tapio Kanninen (jäsen vuodesta 2004 alkaen)lähde?. Dosentti Sirkka Heinonen valittiin Rooman klubin ensimmäiseksi suomalaiseksi naisjäseneksi vuonna 2005[4][11].

Klubin puheenjohtajat muokkaa

Vuodesta 2007 alkaen klubilla on ollut kaksi puheenjohtajaa[12]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Club of Rome relocates its Headquarters to Winterthur, Switzerland 21.4.2008. Club of Rome. Viitattu 4.5.2008. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  2. a b c d Alexander King, co-founder and former President of the Club of Rome, passed away on 28 February 2007 at the age of 98 12.4.2007. Club of Rome. Arkistoitu 6.11.2007. Viitattu 4.5.2008. (englanniksi)
  3. German Politicians claim: ”Clean Power from the Deserts” (Lehdistötiedote) 12.10.2006. Club of Rome. Arkistoitu 6.11.2007. Viitattu 3.5.2008. (englanniksi) (saksaksi)
  4. a b Taloussanomat: VTT:n Heinonen nousi Rooman klubiin Ilta-Sanomat. 25.5.2005. Viitattu 10.8.2023.
  5. Nykyiset tehtävät | Presidentti Tarja Halonen presidenthalonen.fi. Viitattu 4.8.2019.
  6. Halonen, H.E. Tarja • Club of Rome clubofrome.org. Arkistoitu 4.8.2019. Viitattu 4.8.2019.
  7. STT: Benjamin Bassin Rooman klubiin Helsingin Sanomat. 1.6.1992. Viitattu 24.1.2024.
  8. Benjamin Bassin 1944–2018 Helsingin Sanomat. 1.5.2018. Viitattu 24.1.2024.
  9. STT: Wilenius Rooman klubin jäseneksi Helsingin Sanomat. 30.10.2002. Viitattu 10.8.2023.
  10. Wilenius, Markku Club of Rome. Viitattu 10.8.2023. (englanniksi)
  11. Heinonen, Sirkka Club of Rome. Viitattu 10.8.2023. (englanniksi)
  12. Presidents Club of Rome. Viitattu 13.4.2024.
  13. Abraham Geiger Award 2008 goes to HRH Prince El Hassan bin Talal 30.10.2007. Club of Rome. Arkistoitu 5.1.2008. Viitattu 3.5.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rooman klubi.