Eric Moussambani (s. 1978) on uimari Päiväntasaajan Guineasta.

Eric Moussambani
Henkilötiedot
Koko nimi Eric Moussambani Malonga
Syntynyt31. toukokuuta 1978 (ikä 46)
 Päiväntasaajan Guinea

Moussambanin kuuluisin urheilusuoritus oli osallistuminen vuoden 2000 kesäolympialaisiin, jossa hän osallistui 100 m vapaauintiin. Hänen aikansa oli 1.52,72 minuuttia[1], joka oli yli kaksi kertaa enemmän kuin hänen kilpailijoillaan, ja jopa enemmän kuin 200 m maailmanennätysaika. Hänen aikansa oli olympiahistorian hitain 100 metrin uintiaika[1].

Moussambani pääsi olympialaisiin täyttämättä mitään minimivaatimuksia, koska hänet valittiin erityismenettelyllä, jonka tarkoituksena oli kannustaa kehitysmaita, joilla ei ole kalliita harjoittelupaikkoja, osallistumaan kisaan. Alkuerissä hän voitti kaksi muuta arvontavoittajaa, mutta heistä kumpikin diskattiin varaslähdön takia.

Varsinaisessa ottelussa Pieter van den Hoogenband rikkoi maailmanennätyksen ajalla 47,84 s. Moussambani puolestaan ui yleisön kannustamana yli kaksi kertaa hitaammin. Moussambanin omien sanojen mukaan "viimeiset 15 metriä olivat erittäin rankkoja."

Ennen osallistumistaan olympialaisiin Moussambani ei ollut koskaan edes nähnyt olympiakokoista 50 m allasta. Hän aloitti harjoittelun vain 8 kuukautta ennen kisoja, harjoitellen 20 m altaassa.

Vuoden 2000 kisojen jälkeen Moussambanin uimakunto on parantunut huomattavasti, ja hänen paras aikansa on alle 57 sekuntia[2]. Hän ei kuitenkaan päässyt osallistumaan vuoden 2004 kisoihin viisumiongelmien takia.

Moussambani ei myöskään osallistunut vuoden 2008 olympialaisiin.[3] Maaliskuussa 2012 hänet nimitettiin Päiväntasaajan Guinean uintijoukkueen valmentajaksi.[4] Koulutukseltaan Moussambani on it-insinööri.[1]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa