10. lokakuuta
10. lokakuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 283. päivä (284. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 82 päivää.
10. lokakuuta Suomessa vietetään Aleksis Kiven päivää, joka on samalla suomalaisen kirjallisuuden päivä ja vakiintunut liputuspäivä. Päivä on myös Euroopan kuolemanrangaistuksen vastainen päivä.[1]
Nimipäivät
muokkaaTapahtumia
muokkaa- 680 – Karbalan taistelu käytiin islamilaisen mytologian mukaan nykyisen Irakin alueella, mistä muodostui islamin šiialaisen haaran merkittävin tapahtuma.
- 732 – Toursin taistelu eli Poitiers'n taistelu. Kaarle Martelin frankkilaiset joukot voittivat emiiri Abd er Rahmanin armeijan ja Kaarlen propagandan mukaan pysäyttivät saraseenien etenemisen Euroopassa.
- 1471 – Brunkebergin taistelussa Tukholman ulkopuolella Ruotsin valtionhoitaja Sten Sturen joukot voittivat Tanskan kuningas Kristian I:n.
- 1780 – Vuoden 1780 suuri hurrikaani surmasi 22 000 ihmistä Karibianmerellä.
- 1846 – Neptunuksen suurin kuu Triton löydettiin.
- 1911 – Wuchangin kansannousu Kiinassa.
- 1913 – Atlantti ja Tyynimeri yhdistyivät Panaman kanavan valmistuessa.
- 1958 – Yöpakkaset: Neuvostoliiton Helsingin-suurlähettiläs Viktor Lebedev matkusti "lomalle" Moskovaan eikä hän enää palannut Suomeen.
- 1964 – Kesäolympialaiset avattiin Tokiossa.
- 1967 – Ulkoavaruuden sopimus astui voimaan.
- 1970 – Fidži itsenäistyi.
- 1979 – Namco julkaisi Pac-Man-kolikkopelin Japanissa.
- 1979 – Olkiluodon ydinvoimalaitos aloitti toimintansa.
- 1994 – Andorra liittyi Euroopan neuvostoon.
- 2002 – Aapeli.com luotiin.
- 2007 – Uusi Suomi alkoi ilmestyä 16 vuoden tauon jälkeen, nyt pelkästään verkkolehtenä.
- 2008 – Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.
- 2013 – M/S Nordic Orion päätti ensimmäisenä kauppalaivana purjehduksen Luoteisväylän läpi saapuen määränpäähänsä Porin satamaan.
Syntyneitä
muokkaa- 1684 – Antoine Watteau, ranskalainen taidemaalari (k. 1721)
- 1731 – Henry Cavendish, brittiläinen luonnontieteilijä (k. 1810)
- 1738 – Benjamin West, yhdysvaltalainen taidemaalari (k. 1820)
- 1813 – Giuseppe Verdi, italialainen oopperasäveltäjä (Aida) (k. 1901)
- 1825 – Paul Kruger, buurisotien aikainen buurijohtaja ja Transvaalin presidentti 1880–1902 (k. 1904)
- 1830 – Isabella II, Espanjan kuningatar 1833–1868 (k. 1904)
- 1834 – Aleksis Kivi, suomalainen kirjailija (Seitsemän veljestä) (k. 1872)
- 1860 – Rufus Isaacs Reading, brittiläinen valtiomies (k. 1935)
- 1861 – Fridtjof Nansen, vuoden 1922 Nobelin rauhanpalkinnon saanut norjalainen naparetkeilijä, tutkimusmatkailija, diplomaatti ja tiedemies (Nansen-passi) (k. 1930)
- 1877 – William Richard Morris, brittiläinen liikemies (k. 1963)
- 1880 – Ernst Franz Hase, saksalais-suomalainen oboisti ja kapellimestari (k. 1953)
- 1888 – Hannes Autere, suomalainen kuvanveistäjä (k. 1967)
- 1890 – Emil Filén, suomalainen kuvanveistäjä (k. 1958)
- 1891 – Eero Nelimarkka, suomalainen taidemaalari ja professori (k. 1977)
- 1895 – Lin Yutang, kiinalainen kirjailija (k. 1976)
- 1898 – Marie-Pierre Kœnig, ranskalainen marsalkka ja poliitikko (k. 1970)
- 1898 – Han van Meegeren, alankomaalainen taidemaalari ja taideväärentäjä (k. 1947)
- 1900 – Helen Hayes, yhdysvaltalainen Emmy-, Grammy-, Oscar-, ja Tony-palkittu näyttelijä (k. 1993)
- 1901 – Alberto Giacometti, sveitsiläinen taidemaalari ja kuvanveistäjä (k. 1966)
- 1906 – Rasipuram Krishnaswami Iyer Narayanaswami (”R. K. Narayan”), intialainen kirjailija (k. 2001)
- 1907 – Reino Artola, suomalainen kenraaliluutnantti (k. 1994)
- 1913 – Claude Simon, vuoden 1985 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut ranskalainen kirjailija (k. 2005)
- 1916 – Erik Tawaststjerna, suomalainen musiikkitieteen professori ja kirjailija (k. 1993)
- 1917 – Thelonious Monk, yhdysvaltalainen jazz-pianisti ja -säveltäjä (k. 1982)
- 1918 – Yigal Allon, israelilainen poliitikko (k. 1980)
- 1924 – Charles Edmund DuMaresq de Clavelle (”James Clavell”), australialaissyntyinen kirjailija (Shōgun) (k. 1994)
- 1924 – Ed Wood, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja (k. 1978)
- 1927 – Dana Elcar, yhdysvaltalainen näyttelijä (Ihmemies MacGyver) (k. 2005)
- 1930 – Yves Chauvin, vuoden 2005 Nobelin kemianpalkinnon saanut ranskalainen kemisti (k. 2015)
- 1930 – Pentti Kaskipuro, suomalainen taidegraafikko (k. 2010)
- 1930 – Harold Pinter, vuoden 2005 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut brittiläinen näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja (k. 2008)
- 1935 – Khalil al-Wazir (”Abu Jihad”), palestiinalainen vallankumouksellinen (Fatahin perustaja) (k. 1988)
- 1936 – Gerhard Ertl, vuoden 2007 Nobelin kemianpalkinnon saanut saksalainen kemisti
- 1937 – Juha Jokinen, suomalainen urheiluselostaja (k. 2023)
- 1941 – Peter Coyote, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 1941 – Ken Saro-Wiwa, nigerialainen näytelmäkirjailija, tv-tuottaja ja ympäristöaktivisti (k. 1995)
- 1945 – Alan Cartwright, brittiläinen muusikko ("Procol Harum")
- 1946 – Charles Dance, brittiläinen näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja
- 1946 – Naoto Kan, Japanin pääministeri 2010–2011
- 1947 – Esko-Juhani Tennilä, suomalainen poliitikko (k. 2024)
- 1950 – Eleanor Marie Robertson (”Nora Roberts”), yhdysvaltalainen kirjailija
- 1951 – Marja-Leena Tiainen, suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija
- 1952 – Björn Wahlroos, suomalainen konsernijohtaja
- 1953 – James Ure (”Midge Ure”), brittiläinen muusikko, laulaja ja lauluntekijä ("Ultravox")
- 1954 – David Lee Roth, yhdysvaltalainen laulaja ("Van Halen")
- 1957 – Rumiko Takahashi, japanilainen mangataiteilija
- 1958 – Tanya Tucker, yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä
- 1959 – Kirsty MacColl, brittiläinen laulaja-lauluntekijä (k. 2000)
- 1959 – Bradley Whitford, yhdysvaltalainen näyttelijä (West Wing)
- 1963 – Vegard Ulvang, norjalainen kilpahiihtäjä (olympiavoittaja)
- 1965 – Toshimitsu Deyama (”Toshi”), japanilainen laulaja ("X Japan")
- 1965 – Chris Penn, yhdysvaltalainen näyttelijä (Reservoir Dogs) (k. 2006)
- 1966 – Carolyn Bertozzi, vuoden 2022 Nobelin kemianpalkinnon saanut yhdysvaltalainen kemisti
- 1967 – Michael Giacchino, yhdysvaltalainen Oscar-palkittu elokuvasäveltäjä (Up)
- 1967 – Gavin Newsom, yhdysvaltalainen poliitikko
- 1968 – Mohammad Ajum Ali (”Ali”), intialainen näyttelijä ja koomikko
- 1969 – Brett Favre, yhdysvaltalainen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja
- 1970 – Mohammed Mourhit, belgialainen kestävyysjuoksija
- 1970 – Matthew Pinsent, englantilainen soutaja
- 1972 – Aleksei Žitnik, ukrainalais-venäläinen jääkiekkoilija (olympiavoittaja)
- 1973 – Mario Lopez, yhdysvaltalainen televisiojuontaja ja näyttelijä
- 1974 – Dale Earnhardt, Jr., yhdysvaltalainen kilpa-autoilija
- 1974 – Chris Pronger, kanadalainen jääkiekkoilija (olympiavoittaja)
- 1976 – Shane Doan, kanadalainen jääkiekkoilija (maailmanmestari)
- 1979 – Emmi Kangasjärvi (”Emmi”), suomalainen laulaja
- 1979 – Mýa Marie Harrison (”Mýa”), yhdysvaltalainen R&B-laulaja
- 1982 – Dan Stevens, brittiläinen näyttelijä
- 1988 – Rose McIver, uusiseelantilainen näyttelijä
- 1989 – Kim, suomalainen tubettaja
- 1994 – Bae Su-ji (”Bae Suzy”), eteläkorealainen näyttelijä, laulaja ja tanssija
Kuolleita
muokkaa- 19 – Germanicus, roomalainen sotapäällikkö (Caligulan isä ja Claudiuksen veli) (s. 15 eaa.)
- 1488 – Andrea del Verrocchio, italialainen kuvanveistäjä, kultaseppä ja taidemaalari (s. 1435)
- 1659 – Abel Tasman, alankomaalainen löytöretkeilijä (s. 1603)
- 1825 – Dmitri Bortnjanski, ukrainalainen säveltäjä (s. 1751)
- 1872 – William H. Seward, yhdysvaltalainen poliitikko ja ulkoministeri (s. 1801)
- 1913 – Adolphus Busch, saksalaissyntyinen yhdysvaltalainen panimoalan yrittäjä (Anheuser-Busch) (s. 1839)
- 1913 – Katsura Tarō, Japanin pääministeri 1901–1906, 1908–1911 ja 1912–1913 (s. 1848)
- 1914 – Johan Jacob Ahrenberg, suomalainen arkkitehti, taiteilija ja kirjailija (s. 1847)
- 1914 – Kaarle I, Romanian kuningas (s. 1839)
- 1917 – Alfred Emil Ingman, suomalainen sotilas- ja vankilapappi ja nuortenkirjailija (s. 1860)
- 1942 – Arnold Majewski, suomalainen everstiluutnantti (s. 1892)
- 1945 – Vendla Irene Soldan-Brofeldt (”Venny Soldan-Brofeldt”), suomalainen kuvataiteilija (s. 1863)
- 1964 – Eddie Cantor, yhdysvaltalainen näyttelijä, koomikko ja muusikko (s. 1892)
- 1964 – Heinrich Neuhaus, venäläinen pianisti ja musiikinopettaja (s. 1888)
- 1970 – Édouard Daladier, ranskalainen poliitikko (s. 1884)
- 1973 – Ludwig von Mises, itävaltalainen taloustieteilijä (s. 1881)
- 1977 – Angelo Muscat, italialainen näyttelijä (s. 1930)
- 1985 – Yuliy Brynner (”Yul Brynner”), yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä (Kuningas ja minä) (s. 1920)
- 1985 – Orson Welles, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, näyttelijä ja Oscar-palkittu käsikirjoittaja (Citizen Kane) (s. 1915)
- 2000 – Sirimawo Bandaranaike, Sri Lankan pääministeri 1960–1965, 1970–1977 ja 1994–2000 (s. 1916)
- 2003 – Eila Hiltunen, suomalainen kuvanveistäjä (Sibelius-monumentti) (s. 1922)
- 2004 – Christopher Reeve, yhdysvaltalainen näyttelijä (Teräsmies) (s. 1952)
- 2005 – Milton Obote, Ugandan presidentti 1966–1971 ja 1980–1985 (s. 1925)
- 2010 – Joan Sutherland, australialainen oopperalaulaja (s. 1926)
- 2013 – Scott Carpenter, yhdysvaltalainen astronautti (s. 1925)
- 2014 – Valeri Karpov, venäläinen jääkiekkoilija (s. 1971)
- 2015 – Risto Harju, suomalainen arkkitehti (s. 1929)
- 2015 – Richard Frederick Heck (”Richard F. Heck”), vuoden 2010 Nobelin kemianpalkinnon saanut yhdysvaltalainen kemisti (s. 1931)
- 2015 – Juhana Eljas Idänpään-Heikkilä (”Juhana E. Idänpään-Heikkilä”), suomalainen lääkäri ja lääketieteen professori (s. 1937)
- 2015 – Steve Mackay, yhdysvaltalainen saksofonisti ("The Stooges")
- 2015 – Jussi Montonen, suomalainen diplomaatti (s. 1924)
- 2016 – Issa Bagayogo, malilainen muusikko (s. 1961)
- 2017 – Pentti Holappa, suomalainen kirjailija ja poliitikko (s. 1927)
- 2017 – Bob Schiller, yhdysvaltalainen käsikirjoittaja ja tuottaja (s. 1918)
- 2018 – Tauno Einiö, suomalainen päätoimittaja (s. 1940)
- 2018 – Paavo Komi, suomalainen fysiologi (s. 1939
- 2018 – Mary Midgley, brittiläinen filosofi (s. 1919)
- 2021 – Raimo Henriksson, suomalainen kapellimestari ja säveltäjä (s. 1938)
- 2021 – Abdul Qadeer Khan, pakistanilainen fyysikko ja Pakistanin ydinohjelman perustaja (s. 1936)
- 2022 – Peter Tigerstedt, suomalainen kasvinjalostustieteilijä (s. 1936)
- 2022 – Mulayam Singh Yadav, intialainen poliitikko (s. 1939)
Merkkipäiviä
muokkaa- Suomi: Aleksis Kiven päivä.
- Fidži: Kansallispäivä
- Taiwan: Kansallispäivä, Kaksoiskympin päivä (雙十節, pinyin: Shuāng Shí Jié). Wuchangin kansannousun alkamisen kunniaksi (1911).
- Korean demokraattinen kansantasavalta: Korean työväenpuolueen perustamispäivä
- Maailman mielenterveyspäivä
- Etelä-Afrikka: vuosina 1952–1993 vietetty Kruger-päivä eli Sankarien päivä, afrikaanerien kansallinen juhlapäivä buurijohtaja Paul Krugerin syntymäpäivän mukaan
Lähteet
muokkaa- ↑ Kuolemanrangaistuksen vastainen päivä Euroopassa 10.10.2007, klo 02.33 (päivitetty 10.10.2007, klo 09.05). YLE. Viitattu 10.10. 2007.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 10. lokakuuta Wikimedia Commonsissa
Lyhyt tiivistelmä päivästä 10. lokakuuta: | ||
---|---|---|
Aleksis Kiven päivä, joka on samalla suomalaisen kirjallisuuden päivä. Euroopan kuolemanrangaistuksen vastainen päivä.
|
Katso myös: kalenteri ~ 9. lokakuuta, 11. lokakuuta
Viralliset |
suomalaisen kulttuurin päivä · suomalaisen työn päivä · äitienpäivä · puolustusvoimain lippujuhlan päivä · Suomen lipun päivä · isänpäivä · itsenäisyyspäivä · vaalipäivä · tasavallan presidentin toimeenastumispäivä |
---|---|
Vakiintuneet |
J. L. Runebergin päivä · Miina Sillanpään päivä, kansalaisvaikuttamisen päivä · tasa-arvon päivä · suomen kielen päivä · kansallinen veteraanipäivä · Eurooppa-päivä · suomalaisuuden päivä · kaatuneitten muistopäivä · runon ja suven päivä · suomalaisen kirjallisuuden päivä · Yhdistyneiden kansakuntien päivä · ruotsalaisuuden päivä · suomalaisen musiikin päivä |