Paavo Komi
Paavo Vilho Komi (2. joulukuuta 1939 Kauhajoki – 10. lokakuuta 2018 Uurainen)[1][2] oli suomalainen fysiologi.[3] Hän oli vuosina 1980–1990 Jyväskylän yliopiston liikuntafysiologian professori ja vuosina 1990–2005 biomekaniikan professori.[4] Hänen tutkimusalaansa olivat liikuntafysiologia, -biologia ja biomekaniikka.[5] Komilla oli keskeinen asema Jyväskylän yliopiston liikuntabiologisen tutkimuksen kehittämisessä kansainväliseksi huippuyksiköksi. Siihen liittyi esimerkiksi tietokoneen ja voimalevyanturin hankkiminen.[6] Komi osallistui myös huippu-urheilun kehittämiseen muun muassa tutkimalla mäkihypyn biomekaniikkaa.[7]
Komi johti ICSSPE-liikuntatutkimusjärjestöä vuosina 1991–1996. Hän oli Kansainvälisen olympiakomitean lääketieteellisen komission jäsen vuosina 1983–2003 sekä KOK:n Sport for all -komission jäsen vuodesta 2000.[6] Hän julkaisi noin 450 tieteellistä kirjoitusta fysiologian, liikuntafysiologian, biomekaniikan ja urheilulääketieteen alalta.[3] Komi promovoitiin yhteensä seitsemän yliopiston kunniatohtoriksi.[6]
Komin urasta on julkaistu Arto Terosen ja Jouko Vuolteen kirjoittama elämäkerta Suoralta ei voi oikaista vuonna 2014.
Lähteet
muokkaa- ↑ Kuolinilmoitus, Keskisuomalainen 11.11.2018, s. 48
- ↑ Merkittävä liikuntatieteiden vaikuttaja on poissa. Jyväskylän yliopisto / Liikuntatieteellinen tiedekunta. Viitattu 11.10.2018.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 312. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
- ↑ Siukonen, Markku – Rantala, Risto: Kaikki urheilusta, s. 464. Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20841-9
- ↑ Facta 2001, osa 8, p. 698. WSOY 1981.
- ↑ a b c Teronen, Arto – Vuolle, Jouko: Suoralta ei voi oikaista: Paavo Komin kuusi vuosikymmentä liikuntatutkimusta ja tiedepolitiikkaa. Kirjapaja, 2014.
- ↑ Mäkihypyn tutkimuksen tietotaito löytyy Jyväskylästä yle.fi. Viitattu 11.10.2018.