Cristiano Ronaldo

portugalilainen jalkapalloilija
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 7. marraskuuta 2015 kello 05.26 käyttäjän Tappinen (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Cristiano Ronaldo dos Santos Aveiro (s. 5. helmikuuta 1985 Funchal, Madeira, Portugali) on portugalilainen jalkapalloilija, joka edustaa Espanjan Primera Divisiónissa pelaavaa Real Madridia ja toimii myös Portugalin maajoukkueen kapteenina. Hänestä käytetään tavallisesti nimeä Cristiano Ronaldo [kɾiʃˈtiɐnu ʁuˈnaɫðu] tai Ronaldo. Ronaldo on molempijalkainen vasen laitahyökkääjä. Hän kykenee pelaamaan myös oikealla laidalla tai kärjessä.[3] Ronaldoa pidetään yhtenä nykyisistä sekä kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista. Hän on voittanut maailman parhaalle jalkapalloilijalle luovutettavan kultaisen pallon vuosina 2008, 2013 ja 2014. Hänen juoksuvauhdikseen on mitattu 33,6 kilometriä tunnissa[4]. Lisäksi hänen on mitattu potkaisevan palloa noin 130 kilometrin tuntivauhdilla[5].

Cristiano Ronaldo
Henkilötiedot
Koko nimi Cristiano Ronaldo dos Santos Aveiro
Syntymäaika 5. helmikuuta 1985 (ikä 39)
Syntymäpaikka Funchal, Madeira, Portugali
Pelipaikka hyökkääjä
Pituus 185 senttimetriä [1]
Paino 80 kilogrammaa [2]
Lempinimi CR7
Seura
Seura Real Madrid
Pelinumero 7
Junioriseurat
1993–1995 Andorinha
1995–1997 Nacional
1997–2002 Sporting CP
Seurat
Vuodet Seura O (M)
2002–2003 Sporting CP 25 (3)
2003–2009 Manchester United 196 (84)
2009– Real Madrid 210 (233)
Maajoukkue
2002–2003 Portugali U21 10 (3)
2003– Portugali 123 (55)

Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat, päivitetty 31. lokakuuta 2015.
Maajoukkueuran tilastot päivitetty 12. lokakuuta 2015.

Ronaldosta tuli Real Madridin historian eniten maaleja tehnyt pelaaja lokakuussa 2015, kun hän rikkoi Raúlin ennätyksen (323).[6] Aikaisemmin syyskuussa 2015 hänestä tuli myös Mestarien liigan kaikkien aikojen paras maalintekijä.[7]

Seurajoukkueura

Sporting CP (2002–2003)

Ronaldo aloitti jalkapalloilun kotisaarellaan langreassa pienen amatööriseuran Andorinhan joukkueissa ollessaan kahdeksanvuotias. Vuonna 1995 hän siirtyi saaren toiseen pääsarjaseuraan Nacionaliin ja vuonna 1997 mantereelle yhteen maan suurseuroista Sportingiin. Keväällä 2002 hän pelasi alle 17-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailuissa, jossa hän herätti huomiota voimallaan, taidollaan ja nopeudellaan. Kausi 2002–2003 oli hänen ensimmäisensä aikuisten tasolla.

Manchester United (2003–2009)

Kaudeksi 2003–2004 Ronaldo siirtyi Englannin valioliigan Manchester Unitediin. Seuran managerin Alex Fergusonin ja tulevat joukkuetoverinsa hän vakuutti kesällä 2003 Sportingin ja Unitedin välisessä harjoitusottelussa, jonka Sporting voitti 3–1. Ottelun jälkeen Unitedin pelaajat kehottivat Sir Alex Fergusonia hankkimaan pelaajan.[8] United teki Ronaldosta runsaan 12 miljoonan punnan tarjouksen ja viikon sisällä hänestä tuli seuran historian ensimmäinen portugalilaispelaaja. Ronaldo sai pelinumerokseen numeron 7, numeron jota ovat käyttäneet monet United-legendat kuten George Best, Bryan Robson, Eric Cantona ja David Beckham. Alun perin Ronaldo olisi halunnut numerokseen Sportingissa käyttämänsä numeron 28, mutta Ferguson halusi motivoida Ronaldoa antamalla hänelle numeron 7.[9]

Ronaldo debytoi Manchester Unitedissa 16. elokuuta 2003 4–0-voitto-ottelussa Bolton Wanderersia vastaan. Kaudella 2003–2004 portugalilainen teki kaikki kilpailut mukaan lukien 6 maalia 40 ottelussa. Seuraavalla kaudella Ronaldo teki liigassa 5 maalia 33 ottelussa. Kaikki kilpailut mukaan lukien maaleja kertyi 9 ja otteluita 50.

29. lokakuuta 2005 Ronaldo teki Manchester Unitedin historian tuhannennen Valioliiga-maalin. Helmikuussa 2006 hän pelasi Carling Cupin loppuottelussa – ja teki maalin. Millennium Stadiumilla pelatussa loppuottelussa Wigan Athletic kaatui 4–0. Samalla kaudella kannattajat valitsivat hänet FIFPro:n vuoden nuoreksi pelaajaksi. Pelaajien samassa valinnassa seurakaveri Wayne Rooney vei kunnian. Fifan vuoden pelaaja -äänestyksessä hän sijoittui sijalle 20. Valioliigassa Ronaldon 9 liigamaalia ei auttanut manchesterilaisia mestaruuteen vaan Chelsea vei pokaalin 8 pisteen erolla.

 
Ronaldo Manchester Unitedin paidassa.

Kesän 2006 MM-kilpailuiden puolivälieräottelussa Englantia vastaan Wayne Rooneyn saama punainen kortti oli englantilaisten mielestä pitkälti Ronaldon provosoinnin syy. Ottelun jälkeen Rooney kävikin todella kuumana seurakaverilleen. Portugalilainen sai myös kaikkien englantilaisten vihat niskaansa. Ennen kauden 2006–2007 alkua riidat oli jo sovittu ja avausottelussa Fulhamia vastaan parivaljakon yhteispeli toimi täydellisesti ja United voitti 5–1. Kauden alussa jokaisessa vieraspelissä vastustajan kannattajat buuasivat Ronaldon koskiessa palloon.[10] ”Englannin vihatuin mies” Ronaldo näytti kuitenkin vastustajilleen. Marraskuussa 2006 hänet valittiin kuukauden pelaajaksi. Joulukuussa Ronaldon vire jatkui, kun hän teki 6 maalia 3 ottelussa. Hänet valittiin myös joulukuun kuukauden pelaajaksi. Ennen Ronaldoa samaan (kahdesti peräkkäin kuukauden pelaajaksi valinta) olivat pystyneet vain Dennis Bergkamp ja Robbie Fowler.[11][12]

Ronaldo teki 50. maalinsa Unitedille Manchesterin derbyssa Cityä vastaan. Ronaldon johdolla Manchester United voitti kauden päätteeksi Valioliigan mestaruuden. Portugalilainen teki 17 liigamaalia ja sijoittui maalipörssissä kolmanneksi. Maaliin johtaneita syöttöjä Ronaldo saalisti peräti 14. Triplamestaruutta tavoitellut United ei lopulta pystynyt voittoihin Mestarien liigassa ja FA Cupissa.

Portugalin suurin urheilulehti A Bola valitsi Ronaldon Portugalin vuoden 2006 urheilijaksi.[13] 22. huhtikuuta 2007 Ronaldo valittiin Englannin ammattilaisjalkapalloilijoiden liiton (Professional Footballers' Association, PFA) äänestyksissä pelaajien ja kannattajien vuoden pelaajaksi sekä vuoden nuoreksi pelaajaksi. Myös jalkapallotoimittajien liitto (Football Writers' Association, FWA) valitsi hänet parhaaksi.[14] Hän oli ensimmäinen pelaaja, joka on voittanut kaikki neljä palkintoa saman kauden aikana. Ronaldo allekirjoitti 13. huhtikuuta 2007 uuden vuoteen 2012 ulottuvan sopimuksen Manchester Unitedin kanssa.[15]

Ronaldon nousujohteinen ura Manchester Unitedissa huipentui kauteen 2007–2008, jolloin hän teki Valioliigassa 31 maalia ja kaikki kilpailut mukaan lukien yhteensä 42 maalia, kun joukkue uusi Valioliiga-mestaruutensa ja voitti myös Mestarien liigan. Valioliiga-maalit toivat ensimmäisen sijan Kultainen kenkä -kilpailussa. Hän teki maalin myös Mestarien liigan loppuottelussa. PFA ja FWA äänestivät Ronaldon jälleen parhaaksi pelaajaksi.[16]

Kausi 2009 jatkui edelliskausien tapaan menestyksekkäästi. Vuodenvaihteessa France Footballin Kultainen pallo- ja Fifan vuoden pelaaja -äänestyksissä hänet valittiin molemmissa maailman parhaaksi pelaajaksi. Manchester United voitti kolmannen peräkkäisen Valioliiga-mestaruutensa, seurajoukkueiden maailmanmestaruuden ja ylsi jälleen Mestarien liigan loppuotteluun, jossa Barcelona oli kuitenkin parempi. Ronaldo teki 26 maalia, joista 18 syntyi Valioliigassa.

Ronaldo oli pitkään ollut espanjalaisseura Real Madridin kiinnostuksen kohteena ja erityisesti kesästä 2008 lähtien siirtohuhut kävivät kiivaana. Ronaldo ilmaisi halunsa siirtoon, mutta nilkkavammasta toivuttuaan aloitti kuitenkin kauden 2008–2009 Manchester Unitedissa. Lopulta hänen siirtonsa Madridiin kuitenkin onnistui.

Real Madrid (2009–)

 
Ronaldo kaudella 2009–2010 ottelussa Mallorcaa vastaan.

Kesäkuussa 2009 Manchester United ilmoitti hyväksyneensä Real Madridin 80 miljoonan punnan (94 miljoonaa euroa) ostotarjouksen Ronaldosta ja antaneensa seuralle luvan neuvotella pelaajan kanssa.[17] Seurat vahvistivat siirron toteutumisen lopulta 26. kesäkuuta 2009.[18] Siirtosumma oli uusi maailmanennätys.[17] Ronaldo esiteltiin Real Madridin pelaajana Santiago Bernabéulla 75 000 kannattajan edessä 6. heinäkuuta 2009.[19] Toukokuussa vuonna 2013 Cristiano Ronaldon arvo oli noussut 88 miljoonaan puntaan (100 miljoonaa euroa).[20]

Kausi 2009–2010

Ronaldo teki ensiesiintymisensä virallisesti Real Madridissa 29. elokuuta 2009 Primera Divisiónin kauden 2009–2010 avausottelussa Deportivo La Coruñaa vastaan, jossa hän teki myös ensimmäisen maalinsa rangaistuspotkusta. Hän onnistui maalinteossa myös kolmessa seuraavassa sarjaottelussa ja teki näin seurahistoriaa oltuaan Real Madridin ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt maalin ensimmäisessä neljässä sarjaottelussaan. Zürichiä vastaan 15. syyskuuta 2009 pelattu Mestarien liigan ottelu mukaan lukien hän teki ensimmäisessä viidessä ottelussaan yhteensä seitsemän maalia.[21]

10. lokakuuta 2009 maaottelussa Unkaria vastaan Ronaldo loukkasi nilkkansa, joka piti hänet sivussa 25. marraskuuta 2009 asti.[22] Häneltä jäi väliin muun muassa Mestarien liigan lohkovaiheen ottelut Milania vastaan. Hän pelasi ensimmäistä kertaa loukkaantumisensa jälkeen 29. marraskuuta 2009 tärkeässä ottelussa Barcelonaa vastaan. Ronaldo sai ensimmäisen punaisen korttinsa Real Madrid-aikanaan 4–2-voittoon päättyneessä Almería-ottelussa, jossa hän sai ensimmäisen varoituksen tuulettamalla maaliaan riisumalla paitansa ja hetki myöhemmin toisen varoituksen potkaistuaan vastustajaa.

Ensimmäisen hattutemppunsa joukkueessa hän teki 5. toukokuuta 2010 vierasottelussa Mallorcaa vastaan. Loppukausi sujuikin Ronaldon osalta vahvasti ja pitkälti hänen ansiostaan Real Madrid pysyi tiukasti mestaruustaistelussa Barcelonaa vastaan. Hän pelasi lopulta kauden aikana 29 ottelua ja teki niissä 26 maalia.

 
Ronaldo viimeisteli yhteensä 53 maalia kaudella 2010–2011.

Kausi 2010–2011

Real-ikoni Raúlin lähdettyä joukkueesta kesällä 2010, Ronaldo sai pelinumerokseen tutun vapaaksi jääneen 7 jota oli häntä ennen käyttäneet useat legendaariset pelaajat.[23] 23. lokakuuta 2010 Ronaldo laukoi neljän maalia ottelussa Racing Santanderia vastaan, joka oli hänen suurin maalimääränsä yhden ottelun aikana koko pelaajaurallaan.[24] Kauden toisen hattutemppunsa hän teki ottelussa Athletic Bilbaoa vastaan. Vuoden 2010 viimeisessä ottelussa Copa del Reyssä Levantea vastaan, hän teki jälleen hattutempun, kun Real Madrid murskasi valencialaisseuran lopulta 8–0.

Uuden vuoden hän aloitti vauhdikkaasti, tekemällä kaksi maalia Getafea vastaan ja myöhemmin kauden kolmannen hattutemppunsa sarjassa ottelussa Villarrealia vastaan. Tässä vaiheessa kautta alkoi näyttää vahvasti siltä, että Ronaldo on uudessa ennätysvauhdissa ja uhkaa Telmo Zarran ja Hugo Sánchezin pitämää yhden kauden maaliennätystä (38).[25] Hieman tämän jälkeen Ronaldon maalihanat tyrehtyivät tyystin ja hän pelasi pisimmän kuivan kautensa koko urallaan, tehden ainoastaan kaksi maalia yli kuukauden aikana. Hän palasi maalien makuun tekemällä hattutempun 3. maaliskuuta 2011 ottelussa Málagaa vastaan.

Kauden toisessa kohtaamisessa Barcelonaa vastaan Ronaldo onnistui vihdoin ja viimein tekemään rangaistuspotkusta uransa ensimmäisen maalin katalonialaisseuran verkkoon. Tämä lisäsi hänen maaliputkensa neljän ottelun mittaiseksi ja kaikki kilpailut mukaan lukien se oli hänen kauden 41. 20. huhtikuuta 2011 Ronaldo ratkaisi samaista joukkuetta vastaan jatkoajalla syntyneellä maalillaan Copa del Reyn mestaruuden.[26] Hän jatkoi maalitehtailujaan 7. maaliskuuta 2011 pelatussa vierasottelussa Sevillaa vastaan laukomalla neljä osumaa, madridilaisseuran murskatessa isännät lopulta numeroin 6–2. Maaleillaan hän rikkoi vanhan ennätyksensä (42), jonka hän teki pelatessaan Manchester Unitedissa. Kolme päivää myöhemmin kotiottelussa Getafea vastaan hän teki hattutempun ja nosti näin koko kauden maalimääränsä jo 49:ään.

15. maaliskuuta 2011 pelissä Villarrealia vastaan Ronaldon onnistuttua kahteen otteeseen maalinteossa, hän sivusi Primera Divisiónin yhden kauden maaliennätystä (38). Kauden viimeisellä kierroksella Almeríaa vastaan hän teki niin ikään kaksi maalia ja otti näin maaliennätyksen omiin nimiinsä yhteensä 41 osumalla. Hän voitti lopulta kauden päätteeksi sekä Pichichin että Euroopan Kultaisen kengän.

Kausi 2011–2012

 
Ronaldo voitti ensimmäisen liigamestaruutensa Espanjassa kauden 2011–2012 päätteeksi.

Real Madridin harjoituskausi tulevalle kaudelle alkoi ystävyysottelulla Los Angeles Galaxyä vastaan. Ottelu päättyi espanjalaisten 4–1-voittoon Ronaldon maalatessa kertaalleen. Neljä päivää myöhemmin joukkue kohtasi harjoituskauden toisessa ystävyysottelussa Guadalajaran, joka päättyi Ronaldon hattutempulla numeroihin 3–0. 17. elokuuta 2011 hän teki Real Madrid-uransa 100. maalinsa tasoittaen ottelun Barcelonaa vastaan Camp Noulla pelatussa Supercopa de Españan toisessa osaottelussa. Kauden ensimmäisessä sarjaottelussa 27. elokuuta 2011 Zaragozaa vastaan Ronaldo sai lentävän lähdön kaudelleen, kun hän viimeisteli kolme maalia.

24. syyskuuta 2011 Rayo Vallecanoa vastaan syntyi hänen kauden toinen hattutemppunsa virallisissa otteluissa. Vajaan kuukauden kuluttua 22. lokakuuta 2011, Ronaldon maalihanojen olleen tukossa kolmen edellisen ottelun ajan, syntyi hänen Primera División-uransa kymmenes hattutemppu ottelussa Málagaa vastaan. Ronaldon hattutemput saivat jatkoa 7. marraskuuta 2011, kun madridilaisseura kaatoi Osasunan murskalukemin 7–1.[27] 26. marraskuuta 2011 pelatussa Madridin derbyssä Atlético Madridia vastaan hän viimeisteli kaksi maalia rangaistuspotkuista. Ronaldon uran kolmastoista hattutemppu näki päivän valonsa 17. joulukuuta 2011 ottelussa Sevillaa vastaan. 22. tammikuuta 2012 ottelussa Athletic Bilbaota vastaan hänen maalisaldonsa karttui jälleen kahdella maalilla, joista kumpainenkin syntyivät rangaistuspotkuista. Kauden toisessa kohtaamisessa Zaragozaa vastaan, hän viimeisteli ottelun toisen ja kolmannen maalin, Real Madridin voittaessa 3–1. Hän viimeisteli yhteensä kaksi maalia otteluparissa Barcelonaa vastaan Copa del Reyn puolivälierissä, joka eteni kuitenkin parista jatkoon lopulta yhteismaalein 4–3. 12. helmikuuta 2012 hän teki jälleen hattutempun, kun madrilaiset kaatoivat Levanten Santiago Bernabéulla 4–2. Voitolla joukkue kasvatti piste-eronsa kymmeneen toisena olleeseen Barcelonaan. 24. maaliskuuta 2012 hän ylitti 100 maalin rahapyykin kolmantena kautetaan Primera Divisiónissa.

11. huhtikuuta 2012 pelatussa kauden toisessa Madridin derbyssä Ronaldo teki hattutempun Real Madridin kaadettua paikallisvastustajansa Atlético Madridin numeroin 4–1. Näillä osumilla hän nosti kauden maalimääränsä 40, mikä teki hänestä sarjan historian ensimmäisen pelaajan, joka on ylittänyt 40 maalin rajan kahdella perättäisellä kaudella. Hän rikkoi viime kautisen ennätyksensä 14. huhtikuuta 2012 ottelussa Sporting Gijónia vastaan. 21. huhtikuuta 2012 pelatussa El Clásicossa Barcelonaa vastaan hän teki joukkueensa 2–1-voittomaalin ja käytännössä varmisti tällä historiansa 32. sarjamestaruuden madridilaisseuralle. Ronaldo päätti kauden 46 osumaan, jolla hän ei kuitenkaan voittanut Pichichi-palkintoa, Lionel Messin tehtyä 50 maalia. 13. kesäkuuta 2012 Ronaldo palkittiin Di Stéfano -palkinnolla, joka myönnetään kauden parhaalle pelaajalle.[28]

Kausi 2012–2013

Ronaldon neljäs kausi madridilaisseurassa lähti voitokkaasti käyntiin, kun joukkue kaatoi Supercopa de Españassa Barcelonan vierasmaalisäännön turvin, yhteismaalien oltua 4–4. Ensimmäisessä osaottelussa Barcelonassa Ronaldo onnistui maalinteossa ja näin hänestä historian ensimmäinen Real Madridin pelaaja, joka onnistunut neljässä perättäisessä El Clásicossa Camp Noulla tekemään maalin.[29] Toisessa osaottelussa hän viimeisteli ottelun 2–1-voittomaalin ja jakoi sillä ennätyksen Iván Zamoranon kanssa tehtyään maalin viidessä perättäisessä El Clásicossa.[30]

2. syyskuuta 2012 Ronaldo avasi kauden maalihanat Primera Divisiónissa, kun madridilaisseura kaatoi Granadan numeroin 3–0. Maali oli samalla hänen ammattilaisuransa 200. kansallisissa sarjoissa. Hän teki ottelussa myös toisen maalin, joka oli hänen Real Madrid -uransa 150. maali kaikki kilpailut mukaan lukien. Näin hänestä tuli seuran historian 10. paras maalintekijä kautta aikain. Hänen otettiin pois kentältä ottelun 63. peliminuutilla pienen loukkaantumisen takia.[31] Myöhemmin ottelun jälkeen nousi kohu, kun Ronaldo oli kieltäytynyt juhlimasta ottelussa tekemiään maalejaan ja ilmoitti olevansa tyytymätön oloonsa seurassa.[32] Seuran puheenjohtaja Florentino Pérez ilmoitti, että Ronaldon tyytymättömyys ei liittynyt haluun lähteä seurasta vaan muihin asioihin.[33]

18. syyskuuta 2012 hän teki kauden ensimmäisen maalinsa Mestarien liigassa madridilaisseuran kohdatessa lohkovaiheen avauskierroksella englantilaisen Manchester Cityn.[34] Kauden ensimmäisen hattutemppunsa hän onnistui tekemään 30. syyskuuta 2012 pelatussa kotiottelussa Deportivo La Coruñaa vastaan.[35] 4. lokakuuta 2012 Ronaldo teki uransa ensimmäisen hattutemppun Mestarien liigassa vierasottelussa alankomaalaista Ajaxia vastaan.[36] Hyvät esityksen saivat jatkoi, kun hän onnistui tekemään kaksi maalia vierasottelussa Camp Noulla Barcelonaa vastaan. Hänestä tuli historian ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut tekemään maalin kuudessa perättäisessä El Clásicossa. Hän onnistui maalinteossa 24. lokakuuta 2012 Mestarien liigan lohkovaiheen vierasottelussa saksalaista Borussia Dortmundia vastaan, jonka Real Madrid kuitenkin hävisi 1–2.[37] Viikonloppuna pelatussa vierasottelussa Mallorcaa vastaan hän teki kaksi maalia.[38]

11. marraskuuta 2012 pelatussa vierasottelussa Levantea vastaan Ronaldo aloitti ottelun pelaten keskushyökkääjän paikalla, Karim Benzeman sekä Gonzalo Higuaínin molempien ollessa loukkaantuneena. Ottelun aikana hän sai iskun silmäkulmaansa Levante-puolustajan kyynärpäästä. Tästä huolimatta hän onnistui tekemään sarjakauden 12. maalinsa, ennen kuin tuli vaihdetuksi pois kentältä toisen puoliajan alussa.[39][40] 1. joulukuuta 2012 hän rikkoi kolmen ottelun maalittoman putkensa onnistuttaan vapaapotkusta paikallisvastustaja Atlético Madridia vastaan.[41] 4. joulukuuta 2012 pelatussa Mestarien liigan ottelussa alankomaalaista Ajaxia vastaan hän teki kauden kuudennen maalinsa kilpailussa.

 
Ronaldo voitti toisen kerran urallaan Mestarien liigan maalikuninkuuden 12 maalillaan.

Joulukuussa 2012 ranskalaisseura Paris Saint-Germain ilmoitti olevansa kiinnostunut hankkimaan Ronaldon riveihinsä, johon kuitenkin Real Madrid vastasi kieltävästi ja ilmoitti kaavailevansa uutta vuoteen 2018 asti ulottuvaa jatkosopimusta portugalilaistähdelle.[42][43] Myöhemmin saman kuukauden aikana ilmoitettiin Ronaldon hylänneen seuran tarjoaman jatkosopimuksen ja näin alkoivat huhut hänen siirtymisestään muuhun seuraan kauden päätteeksi.[44] Huhtikuussa 2013 seuran puheenjohtaja Florentino Pérez ilmoitti, että Ronaldon sopimus tullaan uusimaan.[45] Myöhemmin kevään aikana ilmoitettiin portugalilaisen olevan haluton keskustelemaan uudesta jatkosopimusesta, mutta toukokuussa 2013 Pérez kertoi, että Ronaldoa ei tulla myymään tulevan kesän aikana ja hänelle tullaan tarjoamaan uutta jatkosopimusta seuran kanssa.[46][47][48]

6. tammikuuta 2013 uuden vuoden ensimmäisessä ottelussa Ronaldo teki kaksi maalia, kun madridilaisseura joutui pelaamaan ottelun lopun vajaamiehisenä Real Sociedadia vastaan.[49] Ottelu oli ensimmäinen Ronaldon uralla madrilaisseurassa, kun hän toimi joukkueen kapteenina. Hän sai ottelussa myös keltaisen kortin, joka oli hänen kauden viides varoituksensa, mikä tiesi pelikieltoa seuraavan viikonlopun ottelusta Osasunaa vastaan.[50] 9. tammikuuta 2013 pelatussa Copa del Reyn toisessa osaottelussa Celta Vigoa vastaan hän teki hattutempun.[51]

27. tammikuuta 2013 pelatussa paikallistaistossa Getafea vastaan Ronaldo teki niin sanotun puhtaan hattutempun ja samalla hän ylitti 300. maalin rajan seurajoukkueutasolla.[52] Kolme päivää myöhemmin pelatussa Copa del Reyn välieräottelussa Barcelonaa vastaan hän sai täyteen 500. ottelua seurajoukkueurallaan. Ronaldo kantoi ottelussa kapteenin nauhaa, mikä teki hänestä näin ollen ensimmäisen El Clásicossa toimineen ei-espanjalaisen kapteenin madridilaisseurassa 60 vuoteen.[53] 2. helmikuuta 2013 hän teki ammattilaisuransa ensimmäisen oman maalin, jolla Real Madrid koki lopulta yllätystappion häviten Granadalle numeroin 0–1.[54] Seuraavan viikonlopun ottelussa Sevillaa vastaan hän teki jälleen hattutempun, joka oli samalla jo järjestykseltään 17. miehen Primera División -uralla.[55]

Ronaldo kohtasi ensimmäistä kertaa vanhan seuransa Manchester Unitedin, kun joukkueet kohtasivat Mestarien liigan neljännesvälierissä. Ensimmäinen osaottelu pelattiin 13. helmikuuta 2013 Madridissa, joka päättyi tasalukemiin 1–1. Ronaldo puski ottelussa madridilaisseuran ainokaisen.[56] 26. helmikuuta 2013 Copa del Reyn välierien toisessa osaottelussa Barcelonaa vastaan hän teki kaksi maalia, kun Real Madrid kaatoi katalonialaisseuran vieraskentällä numeroin 3–1. Tämä oli kuudes perättäinen kerta, kun Ronaldo onnistui maalinteossa Camp Noulla.[57] 5. maaliskuuta 2013 odotti paluu vanhalle kotistadionille Old Traffordille. Ottelu päättyi madridilaisseuran vierasvoittoon 2–1, Ronaldon viimeisteltyä voittomaalin.[58]

10. maaliskuuta 2013 Ronaldo teki kaksi maalia ottelussa Celta Vigoa vastaan.[59] Toinen maali nosti Ronaldon maalimäärän pääsarjatasolla 138 ja sillä hän nousi 25 parhaan joukkoon eniten maaleja tehneiden pelaajien -listalla.[60] Saavuttaessaan lukeman hän oli pelannut vain 127 ottelua, joka teki hänen maali/ottelu -suhteeksi 1,08. 3. huhtikuuta 2013 madridilaisseura kohtasi Mestarien liigan puolivälierissä turkkilaisen Galatasarayn. Ronaldo avasi maalihanat ensimmäisessä osaottelussa, joka päättyi lopulta numeroihin 3–0.[61] Toinen osaottelu joukkueiden välillä pelattiin 9. huhtikuuta 2013 Turkissa, jossa Ronaldo onnistui maalinteossa kahteen otteeseen ja siivitti näin madridilaiset turnauksen välieriin.[62]

Ronaldo loukkasi reitensä alkulämmittelyssä Mestarien liigan välierien ensimmäisessä osassa saksalaista Borussia Dortmundia vastaan. Tästä huolimatta hän pelasi ottelussa ja onnistui tekemään joukkueensa ainoan maalin, kun madridilaisseura hävisi ensimmäisen osaottelun numeroin 4–1.[63] Hän joutui kuitenkin olemaan vamman takia sivussa seuraavasta sarjaottelusta paikallisvastustaja Atlético Madridia vastaan, mutta palasi jälleen 30. huhtikuuta 2013 pelattuun toiseen osaotteluun Dortmundia vastaan. Real Madrid voitti toisen osan numeroin 2–0, mutta putosi jatkosta yhteismaalein 3–4.[64] 4. toukokuuta 2014 Ronaldo teki kaksi puskumaalia kotiottelussa Valladolidia vastaan.[65]

8. toukokuuta 2013 kotiottelussa Málagaa vastaan Ronaldo juhli 200. maaliaan Real Madridin paidassa. Hän nousi tällä maalimäärällä seurahistorian kuudenneksi parhaaksi maalintekijäksi ja oli otteluissa mitattuna (197) nopein kyseisen rajapyykin (200) saavuttanut pelaaja.[66] 17. toukokuuta 2013 pelatussa Copa del Reyn loppuottelussa Atlético Madridia vastaan hän teki ottelun avausmaalin Mesut Özilin antamasta kulmapotkusta. Loppuottelu päättyi kuitenkin Ronaldon osalta suoraan punaiseen korttiin, kun hän rikkoi ottelun jatkoajalla keskikenttäpelaaja Gabia.[67]

Hän päätti neljännen kautensa madridilaisseurassa Mestarien liigan parhaana maalintekijänä 12 osumallaan toisen kerran urallaan. Kansallisessa sarjassa Real Madrid epäonnistui uusimaan mestaruutensa jääden näin mestaruuden voittaneen Barcelonan taakse toiseksi. Ronaldo teki kauden aikana 34 sarjaottelussa 34 maalia.

Kausi 2013–2014

 
Ronaldo Mestarien liigan lohkovaiheen ottelussa turkkilaista Galatasarayta vastaan 17. syyskuuta 2013.

Joukkueen jäätyä ilman suuria pokaaleita edelliskaudella ja huhut siitä että pukukopissa vallitsee pelaajien kesken huono ilmapiiri, käynnistivät siirtohuhut Ronaldon ympärillä, jonka sopimus ulottui kesään 2015 asti.[68][69] 8. kesäkuuta 2014 Ronaldo kommentoi itse jatkoaan ja ilmoitti pyrkivänsä pääsemään uuteen sopimukseen madridilaisseuran kanssa.[70]

18. elokuuta 2013 hän teki 200. esiintymisensä Real Madridin paidassa kotiottelussa Real Betisiä vastaan. Hän avasi kauden maalitilinsä kolmannessa sarjaottelussa 1. syyskuuta 2013 Athletic Bilbaota vastaan.[71] Kuukausien spekuloinnin jälkeen 15. syyskuuta 2013 Ronaldon jatkosopimus julkaistiin ja se ulottui kesään 2018 asti. Hänen nettopalkkansa nousi uuden sopimuksen myötä 17 miljoonaan euroon kaudessa, joka teki hänestä maailman parhaiten palkatun jalkapalloilijan.[72][73]

17. syyskuuta 2013 Ronaldo avasi Mestarien liiga kautensa hattutempulla, kun madridilaisseura kohtasi lohkovaiheen avausottelussa turkkilaisen Galatasarayn. Hattutemppu oli Ronaldon Real Madrid -uran toinen Mestarien liigassa.[74] 22. syyskuuta 2013 hän teki kaksi maalia paikallisvastustaja Getafen verkkoon ja samalla hänestä tuli seuran historian viidenneksi paras maalintekijä 208 maalillaan.[75] 100. otteluaan Euroopan kilpailuissa hän juhlisti 2. lokakuuta 2013 kahdella maalilla Kööpenhaminaa vastaan.[76] 5. lokakuuta 2013 hän teki Levantea vastaan käydyssä ottelussa 3–2-voittomaalin lisäajalla.[77] 23. lokakuuta 2013 pelatussa Mestarien liigan ottelussa kotikentällä Juventusta vastaan Ronaldo onnistui heiluttamaan italialaisten maaliverkkoa kahteen otteeseen. Hänestä tuli 57 maalillaan kilpailun historian kolmanneksi paras maalintekijä.[78] 30. lokakuuta 2013 kotiottelussa Sevillaa vastaan hän teki Primera División -uransa 18. hattutemppunsa, kun Real Madrid kaatoi sevillalaiset numeroin 7–3.[79]

2. marraskuuta 2013 vierasottelussa paikallisvastustaja Rayo Vallecanoa vastaan Ronaldo teki jälleen kaksi maalia. Ottelu oli hänen 106. vierasottelunsa madridilaisseurassa ja kahden maalin myötä maalimäärä nousi 100, mikä teki hänen ottelu/maali-suhteekseen 0,94.[80] 5. marraskuuta 2013 Ronaldo rikkoi Mestarien liigan yhden kalenterivuoden maaliennätyksen 14 maalillaan, kun hän onnistui maalinteossa vierasottelussa Juventusta vastaan. 9. marraskuuta 2013 Ronaldo teki Primera División -uransa 19. hattutemppunsa, kun Real Madrid kaatoi kotikentällään Real Sociedadin numeroin 5–1. Yksi maaleista syntyi vapaapotkusta, joka oli hänen Madrid-uransa 20. ja tällä hän ohitti Barcelonan vapaapotkuspesialisti Ronaldinhon, joka onnistui omalla pelaajaurallaan 19 kertaa maalinteossa vapaapotkusta.[81]

Kokonaisuutena kauden 2013–2014 aloitus Ronaldon osalta oli vakuuttava, marraskuun puolivälin ylityttyä hän oli tehnyt 32 maalia (sis. viisi hattutemppua) pelaamissaan 22 ottelussa, kun mukaan lasketaan sekä seura- että maajoukkue-esiintymiset. Hän kommentoi itse esityksiään toteamalla olevansa mahdollisesti jopa elämänsä kunnossa.[82] 23. marraskuuta 2013 pelatussa ottelussa Almeríaa vastaan hänet jouduttiin vaihtamaan pois kentältä 52. peliminuutin kohdalla loukkaantumisen takia. Ottelun jälkeen vamman arvioitiin pitävän maalitykin sivussa yhdestä kahteen viikkoa.[83] Ronaldo palasi takaisin joukkueen vahvuuteen 10. joulukuuta 2013 pelattuun Mestarien liigan kamppailuun tanskalaista FC Kööpenhaminaa vastaan. Hän onnistui ottelussa myös maalinteossa ja rikkoi näin Mestarien liigan lohkovaiheessa tehtyjen maalien ennätyksen yhdeksällä (9) osumallaan.[84] Vuoden viimeisessä ottelussa Valenciaa vastaan vieraskentällä hän onnistui maalinteossa puskuosumalla, päättäen vuotensa 69 tehtyyn maaliin 59 ottelussa. Tämä oli hänen ammattilaisuransa paras kausi kalenterivuoden aikana maalien valossa mitattuna.[85][86] Samalla hänestä tuli Real Madridin historian neljänneksi paras maalintekijä sarjapeleissä yhteismäärällä 164. Vierasmaaleissa mitattuna hän nousi seuran historian toiseksi parhaaksi maalintekijäksi 72 maalillaan, ollen 15 maalin päässä ykköspaikkaa pitäneestä seuralegenda Raúlista.[87]

Vuosi 2014 jatkui Ronaldon osalta siihen mihin edellinen päättyi, kun hän teki vuoden ensimmäisessä ottelussa Celtan verkkoon kaksi maalia. Hän omisti tekemänsä maalit kaksi päivää aikaisemmin menehtyneen Eusébion muistoksi.[88] 13. tammikuuta 2014 Ronaldo valittiin maailman parhaaksi pelaajaksi toista kertaa urallaan ja hänet palkittiin FIFAn kultaisella pallolla. Hän päihitti äänestyksessä toiseksi tulleen Lionel Messin, joka oli voittanut palkinnon neljänä aikaisempana vuonna, sekä kolmanneksi jääneen Franck Ribéryn.[89] Hänestä tuli kolmas pelaaja Real Madridin seurahistoriassa, joka on voittanut kyseisen palkinnon pelattuaan seurassa vähintään kalenterivuoden.[90] Ronaldo on jäänyt äänestyksessä toiseksi yhteensä neljä kertaa vuosina 2007, 2009, 2011 ja 2012.[91]

11. helmikuuta 2014 pelatussa Copa del Reyn välierien toisessa osaottelussa Atlético Madridia vastaan Ronaldo onnistui kaksi kertaa maalinteossa. Hän ohitti maaleillaan, yhteensä viisi, Luis Aragonésin historian parhaana maalintekijänä Copa del Reyn kohtaamisissa madridilaisseurojen välillä.[92] 7. peliminuutilla tehty osuma rangaistuspotkusta tiesi Ronaldon onnistuneen uransa aikana maalinteossa ottelun jokaisen peliminuutin kohdalla.[93] tarkoitti 26. helmikuuta 2014 hän teki kaksi maalia saksalaista Schalke 04:ää vastaan Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa, jonka espanjalaiset voittivat lopulta numeroin 6–1. Ronaldosta tuli samalla ensimmäinen pelaaja kilpailun historiassa, joka on onnistunut tekemään kymmenen maalia tai enemmän kolmella perättäisellä Mestarien liigan kaudella.[94]

 
Ronaldo paikallisottelussa Atlético Madridia vastaan syyskuussa 2013.

15. maaliskuuta 2014 Ronaldo teki kauden 25 maalinsa ottelussa Málagaa vastaan ja samalla hänestä tuli pääsarjahistorian ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut tekemään vähintään 25 maalia viidellä perättäisellä sarjakaudella.[95] Kolme päivää myöhemmin pelatussa Mestarien liigan toisessa osaottelussa Schalke 04:ää vastaan hän teki jälleen kaksi maalia ja rikkoi samalla oman henkilökohtaisen kausiennätyksensä (12).[96] Mestarien liigan kauden aikana tehty maaliennätys oli Lionel Messin nimissä (14), jonka rikkomisesta Ronaldo oli vielä kahden maalin päässä (13). 29. maaliskuuta 2014 Rayo Vallecanoa vastaan Ronaldo sivusi Messin tekemää ennätystä onnistuen maalinteossa kymmenennessä perättäisessä ottelussa.[97]

Ronaldo pelasi Mestarien liiga -uransa 100:nnen ottelunsa 2. huhtikuuta 2014 saksalaista Borussia Dortmundia vastaan. Ronaldo onnistui ottelussa myös maalinteossa, joka oli hänen kauden 14. kyseissä kilpailuissa ja tällä hän sivusi Messin aiemmin tekemää ennätystä.[98] Ronaldosta tuli Real Madridin historian toiseksi paras maalintekijä jaetulla paikalla yhdessä Alfredo Di Stéfanon kanssa yhteensä 49 maalilla Euroopan kilpailuissa. Kärkipaikkaa piti hallussaan Raúl 66 maalillaan.[99] Ronaldon tekemä maali tiesi myös onnistumista kahdeksassa perättäisessä Mestarien liigan ottelussa, mikä teki hänestä kilpailun historian ensimmäisen vastaavaan suoritukseen kyenneen pelaajan.[100] Hän joutui jättämään 16. huhtikuuta 2014 pelatun Copa del Reyn loppuottelun Barcelonaa vastaan väliin loukkaantumisen takia.[101] Loppuottelu pelattiin Mestallalla Valenciassa, jonka Real Madrid voitti numeroin 2–1.[102]

Ronaldon paluu lyhyen loukkaantumisjakson jälkeen tapahtui 23. huhtikuuta 2014 Mestarien liigan välierien ensimmäisessä osaottelussa saksalaista Bayern Münchenia vastaan.[103] Hän teki kaksi maalia seuraavassa kotiottelussa Osasunaa vastaan, jotka olivat hänen uransa 100. ja 101. maali Santiago Bernabéulla.[104] 29. huhtikuuta 2014 pelatussa Mestarien liigan toisessa osaottelussa Bayern Münchenia vastaan vieraskentällä, Real Madrid haki selvän 0–4-vierasvoiton ja eteni Lissabonissa pelattavaan loppuotteluun yhteismaalein 5–0. Ronaldo teki toisessa osaottelussa kaksi maalia ja kirjautti näin uuden yhden kauden maaliennätyksen Mestarien liigassa yhteensä 16 osumallaan.[105] 4. toukokuuta 2014 Valenciaa vastaan Ronaldo tasoitti ottelun numeroihin 2–2, ohjaamalla pallon maaliin kantapäällään Ángel Di Marían antamasta keskityksestä. Osumallaan hän rikkoi 50 maalin rajapyykin kaikki kilpailut mukaan lukien jo neljännellä perättäisellä kaudella.[106] Mestarien liigan loppuottelussa paikallisvastustaja Atlético Madridia vastaan Ronaldosta tuli kilpailun historian ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut loppuottelussa maalinteossa kahden eri voittajajoukkueen riveissä.[107] Ronaldo päätti Mestarien liigan kautensa 17 maaliin, joka kirjattiin samalla uudeksi ennätykseksi. Kilpailun maalipörssin voitto oli Ronaldolle toinen perättäinen ja yhteensä kolmas koko urallaan.[108]

Sarjapeleissä Ronaldo teki kauden aikana 30 ottelussa 31 maalia, joilla hän voitti Pichichi-palkinnon ja jakoi Euroopan Kultaisen kengän yhdessä Liverpoolin hyökkääjä Luis Suárezin kanssa.[109]

Kausi 2014–2015

Edelliskauden loppupuolella sekä kesän MM-kilpailuissa vaivanneesta hyppääjän polvesta toivuttuaan, Ronaldo sai onnistuneen alun kaudelle 2015–2016 tekemällä joukkueensa molemmat maalit UEFA Super Cupin ottelussa Sevillaa vastaan.[110][111] Kahdella maalillaan hän nousi jaetulle toiselle sijalle Euroopan sisäisten kilpailuiden parhaiden maalintekijöiden listalla.[112] Sarjakauden avausottelussa Córdobaa vastaan hän avasi maalitilinsä myös kansallisissa kilpailuissa.[113] Toisen sarjakierroksen ottelun Real Sociedadia vastaan hän joutui jättämään väliin loukkaantumisen takia. Ronaldo palasi jälleen tositoimiin 13. syyskuuta 2015 pelattuun paikallisotteluun Atlético Madridia vastaan, jossa hän onnistui maalinteossa rangaistuspotkusta.[114]

20. syyskuuta 2015 Ronaldo teki kauden ensimmäisen hattutemppunsa vierasottelussa Deportivo La Coruñaa vastaan, jotka olivat samalla hänen ensimmäiset maalinsa Estadio Riazorilla.[115] Hattutemppu oli yhteensä Ronaldon uran 20. Primera Divisiónissa, joka jätti hänet vain kahden päähän ennätystä (22) hallussaan pitäneistä Telmo Zarrasta ja Alfredo Di Stéfanosta.[116] Hän sivusi samalla myös Lionel Messin hallussa ollutta eniten vieraskentällä tehtyjen hattutemppujen (7) määrää.[115] Kolmee päivää myöhemmin pelatussa Elche ottelussa hän teki neljä maalia, joista kaksi syntyivät rangaistuspotkusta, kun Real Madrid kaatoi valencialaisseuran numeroin 5-1. Tämä oli hänen Real Madrid-uransa 25. hattutemppu kaikki kilpailut mukaan lukien, joita ennätyksen haltija Di Stéfanolla oli yhteensä 28.[117] 72 tunnin sisällä syntyneet seitsemän maalia saivat ylistystä päävalmentaja Carlo Ancelottilta, joka kehui muun muassa portugalilaispelaajan erinomaista liikettä, mikä takaa hänelle mahdollisuuden olla aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan.[118] 169 sarjaottelussa syntyneet 186 maalia nostivat Ronaldon Primera Divisiónin kaikkien aikojen kymmenen parhaan maalintekijän joukkoon.[119]

5. lokakuuta 2015 hän onnistui jälleen tekemään hattutempun, kun madridilaisseura kaatoi kotikentällään Athletic Bilbaon.[120] Osuttuaan kaksi kertaa ottelussa Levantea vastaan, hänen maalimääränsä seitsemässä pelatussa ottelussa nousi jo 15:een, kun sarjakierroksia oli takana vasta kahdeksan. Kyseinen lukema oli pääsarjahistorian parhain kauden aloitus maalien määrässä mitattuna.[121] 22. lokakuuta 2015 pelatussa Mestarien liigan lohkovaiheen ottelussa vieraskentällä Liverpoolia vastaan, Ronaldo teki ottelun avausmaalin. Hänestä tuli maalinsa myötä ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut tekemään maalin kymmenessä perättäisessä Mestarien liigan vierasottelussa.[122] Ronaldo jatkoi ennätyksien rikkomista, kun hän onnistui maalinteossa kotiottelussa Barcelonaa vastaan. Tämä oli hänen 15. maali viimeisissä seitsemässä perättäisessä ottelussa ja tällä hän rikkoi Ferenc Puskásin nimissä olleen ennätyksen, joka teki 13 maalia seitsemässä sarjaottelussa kausina 1959–1960 ja 1960–1961.[123]

Kausi 2015–2016

Jälleen kausi alkoi huhuilla Ronaldon siirtymisestä englantilaisen Manchester Unitedin tai ranskalaisen Paris Saint-Germainin riveihin.[124] Cristiano kuitenkin jäi vielä toistaiseksi espanjalaisjätin palkkalistoille ja hän vakuutteli pysyvänsä siellä aina 40-vuotiaaksi asti.[125] Ronaldo aloittikin kauden väkevästi huhujen luomasta ilmapiiristä huolimatta. Hän johti kolmen pelin jälkeen Mestarien liigan maalipörssiä sekä oli jaetulla toisella sijalla La Ligassa. Sen lisäksi Cristiano teki kauden alussa uransa 500. maalin ja rikkoi näin myös samalla Raúlin ennätyksen Real Madridin kaikkien aikojen parhaana maalintekijänä.[126]

Maajoukkueura

 
Cristiano Ronaldo ottelussa Saksaa vastaan vuoden 2012 EM-kilpailuissa.

EM-kilpailut 2004

Ronaldo pelasi ensimmäisen ottelunsa Portugalin maajoukkueessa 20. elokuuta 2003 Kazakstania vastaan. Hänet valittiin mukaan maajoukkueen kokoonpanoon vuoden 2004 EM-kotikilpailuihin. Hän onnistui turnauksen aikana kahdesti maalinteossa, ensimmäinen syntyi lohkovaiheen ottelussa Kreikkaa vastaan ja toinen välieräottelussa Alankomaita vastaan. Kilpailujen päätteeksi hänet valittiin tähdistöjoukkueeseen.[127] Cristiano voitti joukkueensa kanssa kisoista hopeaa.

MM-kilpailut 2006

Ronaldo oli Euroopan MM-karsintojen toiseksi paras maalintekijä seitsemällä maalillaan. Ensimmäisen maalinsa itse turnauksessa hän teki rangaistuspotkusta Irania vastaan. 1. heinäkuuta 2006 pelatussa puolivälieräottelussa Englantia vastaan Ronaldon silloinen seurajoukkuetoveri Wayne Rooney ajettiin suoralla punaisella kortilla ulos kentältä tallattuaan maassa maannutta Ricardo Carvalhoa. Englantilaismedia väitti Ronaldon vaikuttaneen ottelun erotuomarin Horacio Elizondon päätöksentekoon vahvalla protestoinillaan. Rooneyn lennettyä ulos kentältä tv-kamera taltio Ronaldon silmäniskun kohti omaa vaihtopenkkiään. Ottelun jälkeisissä haastatteluissa hän kiisti kaikki väitteet tuomarin painostamisesta.[128]

Tapahtuneen jälkeen vihainen englantilaismedia suositteli Ronaldolle Manchester Unitedin jättämistä ja siirtymistä muuhun sarjaan.[129] Vahvimpina osoitteena pidettiin espanjalaisjätti Real Madridia.[130] Manchester Unitedin päävalmentaja Alex Ferguson halusi kuitenkin pitää Ronaldon joukkueessaan ja lähetti apulaisvalmentaja Carlos Queirozin selvittämään tilannetta portugalilaistähden kanssa. Lopulta hän päätti jäädä Manchesteriin ja teki huhtikuussa 2007 uuden viisivuotisen jatkosopimuksen joukkueen kanssa.[131] Joukkue sijoittui lopulta turnauksessa neljänneksi hävittyään pronssiottelun isäntämaa Saksalle numeroin 1–3.

EM-kilpailut 2008 ja MM-kilpailut 2010

Ronaldo toimi ensimmäistä kertaa maajoukkueen kapteenina 6. helmikuuta 2007 pelatussa ystävyysottelussa Brasiliaa vastaan. Hän teki vuoden 2008 EM-karsinoissa kahdeksan maalia, mutta itse kilpailuissa hän onnistui maalinteossa vain kertaalleen, jossa Portugali putosi puolivälierissä Saksaa vastaan. Heinäkuussa 2008 maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi nimettiin Carlos Queiroz, jonka jälkeen hän ilmoitti Ronaldon toimivan jatkossa vakituisesti kapteenina.[132]

Portugali aloitti MM-kilpailu-urakkansa 15. kesäkuuta 2010 Norsunluurannikoa vastaan, joka päättyi lopulta tasatulokseen 0–0. Hän teki turnauksen ainoan maalinsa lohkovaiheen toisessa ottelussa Pohjois-Koreaa vastaan, jonka Portugali voitti 7–0. Ottelussa syntynyt maali oli Ronaldolle ensimmäinen maajoukkueessa kuuteen kuukauteen.[133] Portugalin tie katkesi turnauksessa neljännesvälieriin, jossa se hävisi Espanjalle 1–0.

EM-kilpailut 2012

Puolan ja Ukrainan isännöimissä EM-kisoissa 2012 Ronaldo vastasi kriitikoille, jotka ovat kritisoineet miestä siitä, että hän ei pysty samanlaisiin maalimääriin maajoukkueessa kuin seurajoukkueessa. Lopputurnauksen kahdessa ensimmäisessä ottelussa Ronaldo ei onnistunut maalinteossa, vaan missasi muutaman huippupaikan muun muassa Tanskaa vastaan, joka oli koitua kalliiksi Portugalille, kun Tanska nousi 2–0-tappioasemasta 2–2-tasatulokseen, mutta Silvestre Varelan 3–2-maali toi pisteet Portugalille.[134] Alkulohkon päätöspelissä Hollantia vastaan Ronaldo loisti, kun hän iski Portugalin molemmat maalit, Hollannin kaatuessa 2–1.[135] Portugali eteni puolivälieriin, jossa se kohtasi Tshekin. Ronaldo puski ottelun ainoan maalin, kun pelikello näytti 79 minuuttia.[136] Välierissä joukkue kohtasi Espanjan, joka oli siis kaksi vuotta sitten pudottanut Portugalin jatkosta neljännesvälierissä. Espanja koitui Portugalin kohtaloksi tälläkin kertaa, kun Espanja voitti maalittoman 120 minuutin jälkeen rangaistuspotkukilpailun 4–2.[137] Ronaldo oli merkitty Portugalin viidenneksi vetäjäksi, eikä hän päässyt täten laukomaan pilkkua ollenkaan. Tietyt tahot osoittivat Cristianoa syyttävällä sormella ylimielisyydestä, että hän olisi häviönkin uhalla halunnut itse ratkaista ottelun ja olla viides laukoja.

MM-kilpailut 2014

2014 Brasilian MM-kisoissa Ronaldo kärsi polvivammasta. Portugali ei selviytynyt lohkovaihetta pidemmälle ja Ronaldon tilastoihin jäi ainoastaan yksi maali ja yksi maalisyöttö. Yleisesti ottaen vuoden 2014 MM-kisoja pidettiin kaikesta huolimatta suurena pettymyksenä Cristianolle ja menestykseen tottuneelle Portugalin jalkapallomaajoukkueelle.

Yksityiselämä

Cristiano Ronaldo ilmoitti heinäkuussa 2010 tulleensa poikalapsen isäksi. Hän toimii lapsen ainoana huoltajana, eikä äidin henkilöllisyyttä tuoda julkisuuteen.[138] Ronaldo kertoi antaneensa lapselleen nimeksi Cristiano.[139] Ronaldon kihlattu oli Irina Shayk vuoteen 2015 asti.[140]

Tilastot

Seurajoukkue

Päivitetty 27. lokakuuta 2015.[141][142]

Seura Kausi Sarja Cup Liigacup Eurooppa Muut Yhteensä
Taso Ottelut Maalit Ottelut Maalit Ottelut Maalit Ottelut Maalit Ottelut Maalit Ottelut Maalit
Sporting CP 2002–03 Primeira Liga 25 3 3 2 3 0 0 0 31 5
Yhteensä 25 3 3 2 3 0 0 0 31 5
Manchester United 2003–04 Valioliiga 29 4 5 2 1 0 5 0 0 0 40 6
2004–05 33 5 7 4 2 0 8 0 0 0 50 9
2005–06 33 9 2 0 4 2 8 1 47 12
2006–07 34 17 7 3 1 0 11 3 53 23
2007–08 34 31 3 3 0 0 11 8 1 0 49 42
2008–09 33 18 2 1 4 2 12 4 2 1 53 26
Yhteensä 196 84 26 13 12 4 55 16 3 1 292 118
Real Madrid 2009–10 Primera División 29 26 0 0 6 7 35 33
2010–11 34 40 8 7 12 6 54 53
2011–12 38 46 5 3 10 10 2 1 55 60
2012–13 34 34 7 7 12 12 2 2 55 55
2013–14 30 31 6 3 11 17 47 51
2014–15 35 48 2 1 12 10 5 2 54 61
2015–16 9 7 0 0 3 5 12 12
Yhteensä 209 232 28 21 66 67 9 5 312 325
Yhteensä 430 319 57 36 12 4 124 83 12 6 635 448

1Muissa kilpailuissa on huomioitu FA Community Shield, FIFA Club World Cup, Supercopa de España ja UEFA Super Cup.

Maajoukkue

Maajoukkuetilastot

 
Ronaldo (vasemmalla) 9. helmikuuta 2011 pelatussa ystävyysottelussa Argentiinaa vastaan, Genevessä Sveitsissä.

Päivitetty 27. lokakuuta 2015.[143]

Portugali
Vuosi Ottelut Maalit
2003 2 0
2004 16 7
2005 11 2
2006 14 6
2007 10 5
2008 8 1
2009 7 1
2010 11 3
2011 8 7
2012 13 5
2013 9 10
2014 9 5
2015 5 3
Yhteensä 123 55

Maajoukkuemaalit

Saavutuksia ja palkintoja

Seurajoukkue

Maajoukkue

Henkilökohtainen

  • Englanti:
    • Valioliigan kauden pelaaja: 2006–2007
    • Valioliigan kuukauden pelaaja: marraskuu 2006, joulukuu 2006, tammikuu 2008, maaliskuu 2008
    • Valioliigan kauden paras maalintekijä: 2007–2008
    • FWA:n vuoden pelaaja: 2007, 2008
    • PFA:n pelaajien vuoden pelaaja: 2007, 2008
    • PFA:n vuoden nuori pelaaja: 2007
    • PFA:n vuoden joukkue: 2005–2006, 2006–2007, 2007–2008
    • PFA:n kannattajien vuoden pelaaja: 2007, 2008
    • PFA:n kannattajien kuukauden pelaaja: lokakuu 2006, helmikuu 2007
    • Manchester Unitedin kannattajien vuoden pelaaja: 2003–2004, 2006–2007, 2007–2008
  • Portugali:
    • Portugalin vuoden urheilija: 2006
    • Portugalin vuoden jalkapalloilija: 2007

Ennätykset

  • Maailma:
    • Maailman kallein jalkapalloilija: 2009–[144]
    • Eniten kansainvälisiä maaleja kalenterivuoden aikana (seura- ja maajoukkue): 25 maalia vuonna 2013 (jakaa ennätyksen Lionel Messin ja Vivian Woodwardin kanssa)
    • Ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut tekemään ammattilaissarjassa 40 maalia kahtena perättäisenä kautena
  • Espanja:
    • Ensimmäinen pelaaja, joka onnistunut tekemään yli 30 maalia viidellä perättäisellä kaudella: 2010–2015[154]
    • Ensimmäinen pelaaja, joka onnistunut tekemään kauden aikana maalin jokaista vastustajaa vastaan: 2011–2012[145]
    • Eniten hattutemppuja sarjaotteluissa: 28[155]
    • Nopeimmin 150 sarjamaalia tehnyt pelaaja[156]
    • Nopeimmin 200 sarjamaalia tehnyt pelaaja[157]
    • Pisin perättäisten maalien putki El Clásicoissa: 6 ottelua[158]
    • Eniten hattutemppuja kauden aikana: 8 (jaettuna Lionel Messin kanssa)
    • Paras kauden aloitus maaleissa mitattuna: 15 maalia kahdeksassa ottelussa[159]
    • Nopeimmin kauden aikana 20 sarjamaalia tehnyt pelaaja: 12 ottelukierrosta (joista hän oli sivussa yhden kierroksen)[160]
  • Real Madrid:
    • Eniten maaleja seuran historiassa (kaikki kilpailut): 325 maalia[161]
    • Eniten sarjamaaleja seuran historiassa: 232 maalia[162]
    • Eniten maaleja kauden aikana (kaikki kilpailut): 60 maalia[145]
    • Eniten maaleja kauden aikana (kansallinen sarja): 46 maalia[145]
    • Eniten maaleja Mestarien liigan kaudella: 17 maalia[145]
    • Eniten hattutemppuja: 33[163]
    • Eniten hattutemppuja kauden aikana: 8 hattutemppua
    • Nopeimmin 50 sarjamaalia tehnyt pelaaja[164]
    • Nopeimmin 100 sarjamaalia tehnyt pelaaja[165]
    • Nopeimmin 150 sarjamaalia tehnyt pelaaja[145]
    • Nopeimmin 200 sarjamaalia tehnyt pelaaja[157]
    • Nopeimmin 200 maalia tehnyt pelaaja (kaikki kilpailut)[166]
    • Nopeimmin 250 maalia tehnyt pelaaja (kaikki kilpailut)[167]
    • Eniten tehtyjä maaleja seitsemässä perättäisessä sarjaottelussa: 15 maalia[168]
    • Ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut tekemään maalin kahdeksassa perättäisessä sarjaottelussa[169]

Kirjallisuutta

Lähteet

  1. http://www.realmadrid.com/en/football/squad/cristiano-ronaldo-dos-santos
  2. http://www.realmadrid.com/en/football/squad/cristiano-ronaldo-dos-santos
  3. Cristiano Ronaldo Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
  4. Tutkimus: Cristiano Ronaldo nopein jalkapalloilija urheiluviikko.net. 14.12.2009. Viitattu 3.1.2010.
  5. Tästä lapikkaasta jalkapallo lähtee lähes 100 km/h kovempaa kuin Ronaldolta! Katso video urheiluviikko.net 27.1.2010 Viitattu 29.12.2010
  6. Real Madrid celebrate Cristiano Ronaldo's all-time 'record' Sky Sports. Viitattu 27.10.2015. (englanniksi)
  7. Cristiano Ronaldo scores a hat-trick as Real Madrid beat Shakhtar Sky Sports. Viitattu 27.10.2015. (englanniksi)
  8. Cristiano Ronaldo wldcup.com. Viitattu 18.1.2011. (englanniksi)
  9. I never wanted the No7 shirt 12.4.2007. The Sun. Viitattu 18.1.2011. (englanniksi)
  10. Brewin, John: A wealth of options for defending champions 6.8.2007. ESPN Soccernet. Viitattu 18.1.2011. (englanniksi)
  11. Ronaldo lands back-to-back accolades In the News. Viitattu 24.2.2008.
  12. Ronaldo wins monthly award again BBC Sport. Viitattu 24.2.2008.
  13. Cristiano Ronaldo vuoden urheilija Portugalissa MTV3 Internet. Viitattu 31.12.2006.
  14. Cristiano Ronaldo kahmi palkintoja Englannissa MTV3 Internet. Viitattu 23.4.2007.
  15. Ronaldo signs new deal Manchester United. Viitattu 13.4.2007.
  16. Ronny reigns again Manchester United. Viitattu 2.5.2008.
  17. a b Record Ronaldo bid accepted 11.6.2009. Manchester United. Viitattu 11.6.2009. (englanniksi)
  18. Comunicado oficial 26.6.2009. Real Madrid. Viitattu 27.6.2009. (espanjaksi)
  19. ”Sí, sí, sí, Cristiano ya está aquí” 6.7.2009. Real Madrid CF. Viitattu 28.9.2009. (espanjaksi)
  20. ”Cristiano Ronaldo Transfermarktissa” 4.5.2013. Transfermarkt.co.uk. Viitattu 4.5.2013. (englanniksi)
  21. Hace historia en el Madrid 23.9.2009. Real Madrid CF. Viitattu 28.9.2009. (espanjaksi)
  22. Portugal 3 Hungary 0: Queiroz's team keep hopes alive but lose injured Ronaldo Dailymail. Viitattu 17.5.2010.
  23. Cristiano Ronaldo Takes Raul’s No.7 Shirt At Real Madrid, Benzema Moves To No.9, Xabi Alonso Takes No.14 whoateallthepies.tv. Viitattu 22.5.2011.
  24. Four Real: Ronaldo fires Madrid to top of La Liga The Sydney Morning Herald. Viitattu 22.5.2011.
  25. Cristiano: "Mi reto es batir los 38 de Hugo y Zarra" Marca. Viitattu 22.5.2011.
  26. Madrid clinch Copa del Rey Sky Sports. Viitattu 28.5.2011. (englanniksi)
  27. Ronaldo hits hat-trick ESPN. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  28. "Cristiano, soy Di Stéfano: has ganado el premio que lleva mi nombre" Marca. Viitattu 27.6.2012. (espanjaksi)
  29. 3-2: The Supercup to be decided in Madrid Real Madrid. Viitattu 27.7.2013. (englanniksi)
  30. Real Madrid Beats Barcelona 2-1 to Win Spanish Soccer Super Cup Bloomberg. Viitattu 27.7.2013. (englanniksi)
  31. Cristiano Ronaldo scores 150th Real Madrid goal against Granada Goal. Viitattu 27.7.2013. (englanniksi)
  32. 'I didn't celebrate because I'm unhappy' - Cristiano Ronaldo makes shock claim after Madrid win Goal. Viitattu 27.7.2013. (englanniksi)
  33. Perez: Ronaldo does not want to leave Real Madrid Goal. Viitattu 27.7.2013. (englanniksi)
  34. Real Madrid 3-2 Manchester City: Ronaldo rocking again as Mancini’s men sink to Bernabeu defeat Goal. Viitattu 28.7.2013. (englanniksi)
  35. Real Madrid 5-1 Deportivo: Ronaldo hat trick continues Los Blancos revival Goal. Viitattu 28.7.2013. (englanniksi)
  36. Ajax 1-4 Real Madrid: Ronaldo treble condemns hapless hosts to defeat Goal. Viitattu 28.7.2013. (englanniksi)
  37. Borussia Dortmund 2-1 Real Madrid: as it happened The Guardian. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  38. Real Madrid thrash Real Mallorca with Cristiano Ronaldo double The Guardian. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  39. Levante 1-2 Real Madrid: Morata to the rescue for Mourinho's men Goal. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  40. Mourinho: “I hadn’t won here before and they are three extremely important points” Real Madrid. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  41. Real Madrid 2-0 Atletico Madrid: Ronaldo the difference in dire derby Goal. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  42. Real Madrid will not sell Cristiano Ronaldo Inside Spanish Football. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  43. Real Madrid will not sell Cristiano Ronaldo at any price AS. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  44. Cristiano will not accept Real Madrid's offer of a new contract AS. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  45. Madrid confident Cristiano Ronaldo will stay but coy about José Mourinho The Guardian. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  46. Real Madrid forward Cristiano Ronaldo reluctant to discuss future Sky Sports. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  47. Real rule out Ronaldo sale ESPN. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  48. Cristiano Ronaldo not for sale - even for €1bn GiveMeSport. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  49. Real Madrid 4-3 Real Sociedad: Ronaldo leads los Blancos to dramatic win Goal. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  50. Ronaldo will miss Osasuna clash Inside Spanish Football. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  51. Cristiano Ronaldo scores hat-trick as Real Madrid thrash Celta Vigo The Guardian. Viitattu 3.9.2013. (englanniksi)
  52. Ronaldo scores 300th club goal Iol.co.za. Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
  53. Real Madrid claw back Barcelona thanks to Raphaël Varane's late header The Guardian. Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
  54. Real Madrid's Cristiano Ronaldo heads own goal in defeat by Granada The Guardian. Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
  55. Real Madrid's Cristiano Ronaldo sends warning to Manchester United The Guardian. Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
  56. Cristiano Ronaldo rises to big occasion with impeccable timing The Guardian. Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
  57. Cristiano Ronaldo scores twice as Real Madrid crush Barcelona The Guardian. Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
  58. Nani's red card opens door and Real Madrid defeat Manchester United The Guardian. Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
  59. Cristiano Ronaldo double sends Real Madrid above Atlético in La Liga The Guardian. Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
  60. Cristiano Ronaldo enters Top 25 La Liga goalscorers of all time AS. Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
  61. Real Madrid ties up loose ends early against Galatasaray Sporting News. Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
  62. Real Madrid survive second-half Galatasaray surge to reach semi-finals The Guardian. Viitattu 19.10.2014. (englanniksi)
  63. Ronaldo to miss Madrid derby ESPN. Viitattu 19.10.2014. (englanniksi)
  64. Real Madrid fall just short as Borussia Dortmund proceed to the final The Guardian. Viitattu 19.10.2014. (englanniksi)
  65. Cristiano Ronaldo leads Real Madrid to victory over Real Valladolid The Guardian. Viitattu 19.10.2014. (englanniksi)
  66. Goleada para templar los ánimos Marca. Viitattu 19.10.2014. (espanjaksi)
  67. Ronaldo Red Card: Real Madrid Star Scores Opening Goal In Copa Del Rey Final, Gets Sent Off (VIDEO) Huffington Post. Viitattu 19.10.2014. (englanniksi)
  68. Monaco set to make world record £85m bid for Real Madrid's Cristiano Ronaldo The Independent. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  69. Real Madrid want to make Cristiano Ronaldo the highest-paid player in the world and frustrate Manchester United The Daily Telegraph. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  70. Cristiano Ronaldo confident he will renew his contract at Real Madrid The Guardian. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  71. Cristiano Ronaldo ends his goal drought Marca. Viitattu 21.10.2014. (espanjaksi)
  72. Cristiano Ronaldo signs new contract ESPN. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  73. Cristiano Ronaldo agrees £76m Real Madrid deal to end hopes of Manchester United return - and insists he has 'no issue' with Gareth Bale The Independent. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  74. Cristiano Ronaldo hits hat-trick as Real Madrid hammer Galatasaray Sky Sports. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  75. Cristiano Ronaldo inspires Real Madrid as Gareth Bale misses home debut CNN. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  76. Ronaldo marks euro century with two goals ESPN. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  77. Ronaldo caps major Real Madrid rally ESPN. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  78. Real Madrid's Cristiano Ronaldo downs Juventus with skill and cunning The Guardian. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  79. Ronaldo and Bale among the goals as Real Madrid win 10-goal thriller CNN. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  80. Insatiable Cristiano reaches a century on the road AS. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  81. CR7: 19 league hat-tricks and 20 goals from free-kicks AS. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  82. Ronaldo: This is the form of my life Yahoo Sport. Viitattu 28.10.2014. (englanniksi)
  83. Cristiano Ronaldo says he is ready to return for Real Madrid after injury The Guardian. Viitattu 28.10.2014. (englanniksi)
  84. Cristiano Ronaldo broke the Champions League group stage Real Madrid. Viitattu 28.10.2014. (englanniksi)
  85. 2013 Calendar Year Goals – Messi VS Ronaldo | Messi 2013 Calendar Year Goals, Ronaldo 2013 Calendar Year Goals Messi VS Ronaldo. Viitattu 28.10.2014. (englanniksi)
  86. Cristiano Ronaldo's goal-den 2013, month by month Marca. Viitattu 28.10.2014. (englanniksi)
  87. CR7 becomes Madrid’s fourth top scorer in the league AS. Viitattu 28.10.2014. (englanniksi)
  88. Cristiano Ronaldo reaches 400-goal milestone and dedicates achievement to Eusébio after Real Madrid win The Daily Telegraph. Viitattu 28.10.2014. (englanniksi)
  89. Cristiano Ronaldo beats Lionel Messi to Ballon d'Or BBC. Viitattu 28.10.2014. (englanniksi)
  90. Ronaldo, third Ballon d'Or 100% made in Real Marca. Viitattu 28.10.2014. (englanniksi)
  91. Cristiano Ronaldo is 2013 Ballon D'Or Winner Marca. Viitattu 28.10.2014. (englanniksi)
  92. Ronaldo tops Aragonés record Marca. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  93. Cristiano Ronaldo Has Scored a Goal in Every Minute of a Game Throughout His Career Sports Illustrated. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  94. Cristiano Ronaldo Adds To Personal Records As Real Madrid Advances In Champions League Inquisitr. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  95. Cristiano, first to score 25 goals in five consecutive seasons AS. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  96. Merciless Madrid wrap up quarter-final berth UEFA. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  97. 10/10 for Ronaldo Marca. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  98. Big game and big record for Ronaldo Marca. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  99. Ronaldo equals Di Stefano's haul as Madrid smash Dortmund ESPN. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  100. Cristiano Ronaldo Equals Messi’s Record For Most Goals In One UEFA Champions League Season World Soccer Talk. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  101. Cristiano Ronaldo to miss Copa del Rey final against Barcelona with injury The Guardian. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  102. Real Madrid's Gareth Bale gallops past Barcelona to land Copa del Rey The Guardian. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  103. Real Madrid 1-0 Bayern Munich BBC Sport. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  104. Two Cristiano Ronaldo stunners against Osasuna Real Madrid. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  105. Ronaldo takes Messi's record ESPN. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  106. Cristiano's spectacular backheel to reach 50 goals Real Madrid. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  107. Soccer-Ronaldo first to score for two different European Cup winners Reuters. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  108. Record-breaking Ronaldo takes scoring honours UEFA. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  109. Suarez claims top billing with Ronaldo ESPN. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
  110. Cristiano to take it slow Marca. Viitattu 1.8.2015. (englanniksi)
  111. Cristiano Ronaldo flaunts Real Madrid pedigree in defeat of Sevilla Guardian. Viitattu 1.8.2015. (englanniksi)
  112. Ronaldo overtakes Messi on European goals Goal. Viitattu 1.8.2015. (englanniksi)
  113. Ronaldo available to play in opener ESPN. Viitattu 1.8.2015. (englanniksi)
  114. Cristiano racks up more crosses than shots Marca. Viitattu 1.8.2015. (englanniksi)
  115. a b Cristiano just two hat-tricks away from Zarra and Di Stéfano AS. Viitattu 1.8.2015. (englanniksi)
  116. Ronaldo closing in on more records at Real Madrid Goal. Viitattu 1.8.2015. (englanniksi)
  117. Cristiano Ronaldo hits 25th hat-trick for Real Madrid with four against Elche Guardian. Viitattu 1.8.2015. (englanniksi)
  118. The argument for playing Cristiano Ronaldo centrally at Real Madrid ESPN. Viitattu 2.8.2015. (englanniksi)
  119. Ronaldo's goals bring back the smiles as Madrid hit 18 in a week Goal. Viitattu 2.8.2015. (englanniksi)
  120. Real Madrid 5-0 Athletic Bilbao BBC. Viitattu 2.8.2015. (englanniksi)
  121. With 15 goals in first eight matches, Ronaldo sets best scoring start in Spanish league Independent. Viitattu 2.8.2015. (englanniksi)
  122. Ronaldo Keeps Breaking Records sl10.ng. Viitattu 2.8.2015. (englanniksi)
  123. Ronaldo puts Puskas in the shade Marca. Viitattu 2.8.2015. (englanniksi)
  124. [1] ESPN FC. Viitattu 25.10.2015. (englanniksi)
  125. [2] ESPN FC. Viitattu 25.10.2015. (englanniksi)
  126. [3] Al Jazeera. Viitattu 25.10.2015. (englanniksi)
  127. Cristiano Ronaldo's profile 4thegame.com. Viitattu 23.8.2010.
  128. Ronaldo: I never asked for Rooney red card ESPN. Viitattu 23.8.2010.
  129. Ronaldo wants transfer to Spain BBC. Viitattu 23.8.2010.
  130. Cristiano Ronaldo plans Real move ABC. Viitattu 23.8.2010.
  131. Ronaldo signs new deal at Man Utd BBC. Viitattu 23.8.2010.
  132. Queiroz’s belief in Ronaldo as captain of Portugal Viitattu 23.8.2010.
  133. Portugal Beats North Korea in 7-0 Rout Wall Street Journal. Viitattu 23.8.2010.
  134. http://www.worldfootball.net/spielbericht/em-2012-in-polen-ukraine-gruppe-b-daenemark-portugal/
  135. http://www.worldfootball.net/spielbericht/em-2012-in-polen-ukraine-gruppe-b-portugal-niederlande/
  136. http://www.worldfootball.net/spielbericht/em-2012-in-polen-ukraine-gruppe-a-tschechien-polen/
  137. http://www.worldfootball.net/spielbericht/em-2012-in-polen-ukraine-halbfinale-portugal-spanien/
  138. Cristiano Ronaldo anuncia que ha tenido un hijo 4.7.2010. Marca. Viitattu 4.7.2010. (espanjaksi)
  139. http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=2222273
  140. Cristiano Ronaldo’s girlfriend Irina Shayk allows cameras behind the scenes in a video of her recent raunchy GQ shoot 24.9.2010. Daily Mail. Viitattu 26.10.2010. (englanniksi)
  141. http://www.transfermarkt.es/cristiano-ronaldo/leistungsdaten/spieler/8198 Cristiano Ronaldo] Transfermarkt. Viitattu 19.10.2014. (espanjaksi)
  142. Cristiano Ronaldo BDFutbol. Viitattu 19.10.2014. (espanjaksi)
  143. Cristiano Ronaldo National Football Teams. Viitattu 19.10.2014. (englanniksi)
  144. Bale's transfer fee revealed FIFA. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  145. a b c d e f g h i j k Ronaldo adds to impressive record collection UEFA. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  146. Cristiano Ronaldo sets new record after winning same eight trophies with Manchester United and Real Madrid Daily Mail. Viitattu 24.12.2014. (englanniksi)
  147. Ronaldo sets Champions League goals record Futaa.com. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  148. Cristiano Ronaldo, the first player to score 10 or more goals for three consecutive seasons in the Champions League Real Madrid. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  149. Soccer-Ronaldo first to score for two different European Cup winners Reuters. Viitattu 28.11.2014. (englanniksi)
  150. Cristiano Ronaldo by numbers: The World Player of the Year's Champions League records Sky Sports. Viitattu 14.5.2015. (englanniksi)
  151. Facts and stats: UEFA Champions League Matchday 2b SBS. Viitattu 28.11.2014. (englanniksi)
  152. Ronaldo Keeps Breaking Records sl10.ng. Viitattu 28.11.2014. (englanniksi)
  153. Cristiano Eurokiller Marca. Viitattu 15.11.2014. (espanjaksi)
  154. Another record for Ronaldo: 30 goals in 5 straight La Liga seasons Real Madrid. Viitattu 14.5.2015. (englanniksi)
  155. CRISTIANO RONALDO'S 28 LA LIGA HAT-TRICKS Real Madrid. Viitattu 27.10.2015. (englanniksi)
  156. Cristiano Ronaldo is the player who hits the 150 goal mark the fastest in Liga history Real Madrid. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  157. a b Real Madrid's Cristiano Ronaldo breaks La Liga hat trick record ESPN. Viitattu 24.12.2014. (englanniksi)
  158. Ronaldo becomes first player to score in six straight Clasicos Goal. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  159. With 15 goals in first eight matches, Ronaldo sets best scoring start in Spanish league Independent. Viitattu 28.11.2014. (englanniksi)
  160. The quickest to hit the 20 mark Marca. Viitattu 28.11.2014. (englanniksi)
  161. Cristiano Ronaldo All-Time Top Goalscorer Real Madrid. Viitattu 27.10.2015. (englanniksi)
  162. Ronaldo is now Real Madrid's leading scorer in history of La Liga Real Madrid. Viitattu 27.10.2015. (englanniksi)
  163. Cristiano Ronaldo, player with most hat-tricks in Real Madrid's history Real Madrid. Viitattu 14.5.2015. (englanniksi)
  164. 8 Insane Cristiano Ronaldo Stats No One Talks About Bleacherreport. Viitattu 23.10.2014. (englanniksi)
  165. Cristiano Ronaldo is fastest La Liga player to 100 goals BBC. Viitattu 23.10.2014. (englanniksi)
  166. Cristiano Ronaldo scored his 200th goal for Real Madrid against Malaga Real Madrid. Viitattu 23.10.2014. (englanniksi)
  167. Top 20 records held by Cristiano Ronaldo MSN. Viitattu 24.12.2014. (englanniksi)
  168. Ronaldo puts Puskas in the shade Marca. Viitattu 28.11.2014. (englanniksi)
  169. Ronaldo, the first Madrid player to score in eight consecutive matchdays Real Madrid. Viitattu 28.11.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla