Avaa päävalikko

PFA:n vuoden pelaaja

Englannin parhaan jalkapalloilija palkinto

Tottenhamin Gareth Bale voitti palkinnon kaudella 2010–2011 ja 2012–2013.

PFA:n vuoden pelaaja on jokaisen Englannin jalkapalloilukauden päätteeksi jaettava palkinto kauden parhaalle pelaajalle. Palkinnon jakaa jalkapalloilijoiden ammattiliitto Professional Footballers' Association. Voittaja valitaan liittoon kuuluvien pelaajien äänestyksellä. Palkinnon voi saada kuka tahansa Englannissa pelaava pelaaja kansallisuudesta riippumatta.[1]

Ensimmäisen kerran palkinto jaettiin vuonna 1974, jolloin sen voitti Leeds Unitedin Norman Hunter. Palkinnon on onnistunut voittamaan kahdesti viisi pelaajaa – Mark Hughes, Alan Shearer, Thierry Henry, Cristiano Ronaldo ja Gareth Bale. Heistä Shearer on ainoa, joka on saanut palkinnon kahdessa eri seurassa.[2]

Pelaajat arvostavat kanssapelaajiltaan saamaa palkintoa,[3][4] mutta sen jakomenetelmää on myös kritisoitu. Arvostelijoiden mukaan pelaajien suoritusta pitäisi arvioida koko kuluvan kauden perusteella, mikä ei ole mahdollista äänestyksen päättyessä maaliskuussa.[5]

VoittajatMuokkaa

Taulukossa on mainittu myös pelaajan samana vuonna saavuttamat muut merkittävät englantilaiset palkinnot, joita ovat pelaajayhdistyksen jalkapallotoimittajien vuoden pelaaja -palkinto (FWA), pelaajayhdistyksen vuoden nuori pelaaja -palkinto (YPY) sekä vuodesta 2001 lähtien jaettu fanien vuoden pelaaja -palkinto (FPY).

 
Andy Gray oli ensimmäinen pelaaja, joka voitti samana vuonna sekä vuoden pelaaja- että vuoden nuori pelaaja -palkinnot.
 
Mark Hughes oli ensimmäinen pelaaja, joka sai palkinnon toistamiseen.
 
Thierry Henry oli ensimmäinen pelaaja, joka sai palkinnon peräkkäisinä kausina.
Kausi Kansallisuus Pelaaja Seura Muut palkinnot[6][7][8]
1973–74   Englanti Hunter, NormanNorman Hunter Leeds United
1974–75   Englanti Todd, ColinColin Todd Derby County
1975–76   Pohjois-Irlanti Jennings, PatPat Jennings Tottenham Hotspur
1976–77   Skotlanti Gray, AndyAndy Gray Aston Villa YPY
1977–78   Englanti Shilton, PeterPeter Shilton Nottingham Forest
1978–79   Irlanti Brady, LiamLiam Brady Arsenal
1979–80   Englanti McDermott, TerryTerry McDermott Liverpool FWA
1980–81   Skotlanti Wark, JohnJohn Wark Ipswich Town
1981–82   Englanti Keegan, KevinKevin Keegan Southampton
1982–83   Skotlanti Dalglish, KennyKenny Dalglish Liverpool FWA
1983–84   Wales Rush, IanIan Rush Liverpool FWA
1984–85   Englanti Reid, PeterPeter Reid Everton
1985–86   Englanti Lineker, GaryGary Lineker Everton FWA
1986–87   Englanti Allen, CliveClive Allen Tottenham Hotspur FWA
1987–88   Englanti Barnes, JohnJohn Barnes Liverpool FWA
1988–89   Wales Hughes, MarkMark Hughes Manchester United
1989–90   Englanti Platt, DavidDavid Platt Aston Villa
1990–91   Wales Hughes, MarkMark Hughes Manchester United
1991–92   Englanti Pallister, GaryGary Pallister Manchester United
1992–93   Irlanti McGrath, PaulPaul McGrath Aston Villa
1993–94   Ranska Cantona, ÉricÉric Cantona Manchester United
1994–95   Englanti Shearer, AlanAlan Shearer Blackburn Rovers
1995–96   Englanti Ferdinand, LesLes Ferdinand Newcastle United
1996–97   Englanti Shearer, AlanAlan Shearer Newcastle United
1997–98   Alankomaat Bergkamp, DennisDennis Bergkamp Arsenal FWA
1998–99   Ranska Ginola, DavidDavid Ginola Tottenham Hotspur FWA
1999–00   Irlanti Keane, RoyRoy Keane Manchester United FWA
2000–01   Englanti Sheringham, TeddyTeddy Sheringham Manchester United FWA
2001–02   Alankomaat Van Nistelrooy, RuudRuud Van Nistelrooy Manchester United FPY
2002–03   Ranska Henry, ThierryThierry Henry Arsenal FWA, FPY
2003–04   Ranska Henry, ThierryThierry Henry Arsenal FWA, FPY
2004–05   Englanti Terry, JohnJohn Terry Chelsea
2005–06   Englanti Gerrard, StevenSteven Gerrard Liverpool
2006–07   Portugali Ronaldo, CristianoCristiano Ronaldo Manchester United FWA, YPY, FPY
2007–08   Portugali Ronaldo, CristianoCristiano Ronaldo Manchester United FWA, FPY
2008–09   Wales Giggs, RyanRyan Giggs Manchester United
2009–10   Englanti Rooney, WayneWayne Rooney Manchester United FWA
2010–11   Wales Bale, GarethGareth Bale[3] Tottenham Hotspur
2011–12   Alankomaat van Persie, RobinRobin van Persie[9] Arsenal FWA
2012–13   Wales Bale, GarethGareth Bale[10] Tottenham Hotspur FWA, YPY
2013–14   Uruguay Suárez, LuisLuis Suárez Liverpool FWA
2014–15   Belgia Hazard, EdenEden Hazard[11] Chelsea FWA
2015–16   Algeria Mahrez, RiyadRiyad Mahrez[12] Leicester City FPY
2016–17   Ranska Kanté, N'GoloN'Golo Kanté[13] Chelsea FWA
2017–18   Egypti Salah, MohamedMohamed Salah[14] Liverpool FWA
2018–19   Alankomaat van Dijk, VirgilVirgil van Dijk[15] Liverpool

[1][2]

Voittojen jakaumaMuokkaa

Voitot maittainMuokkaa

Maa Voittojen määrä Kaudet
Englanti 18 1973–74, 1974–75, 1977–78, 1979–80, 1981–82, 1984–85, 1985–86, 1986–87, 1987–88, 1989–90, 1991–92, 1994–95, 1995–96, 1996–97, 2000–01, 2004–05, 2005–06, 2009–10
Wales 6 1983–84, 1988–89, 1990–91, 2008–09, 2010–11, 2012–13
Ranska 5 1993–94, 1998–99, 2002–03, 2003–04, 2016–17
Alankomaat 4 1997–98, 2001–02, 2011–12, 2018–19
Irlanti 3 1978–79, 1992–93, 1999–00
Skotlanti 3 1976–77, 1980–81, 1982–83
Portugali 2 2006–07, 2007–08
Pohjois-Irlanti 1 1975–76
Uruguay 1 2013–14
Belgia 1 2014–15
Algeria 1 2015–16
Egypti 1 2017–18

Voitot seuroittainMuokkaa

Seura Voittojen määrä Kaudet
Manchester United 11 1988–89, 1990–91, 1991–92, 1993–94, 1999–00, 2000–01, 2001–02, 2006–07, 2007–08, 2008–09, 2009–10
Liverpool 8 1979–80, 1982–83, 1983–84, 1987–88, 2005–06, 2013–14, 2017–18, 2018–19
Arsenal 5 1978–79, 1997–98, 2002–03, 2003–04, 2011–12
Tottenham Hotspur 5 1975–76, 1986–87, 1998–99, 2010–11, 2012–13
Chelsea 3 2004–05, 2014–15, 2016–17
Aston Villa 3 1976–77, 1989–90, 1992–93
Newcastle United 2 1995–96, 1996–97
Everton 2 1984–85, 1985–86
Leicester City 1 2015–16
Blackburn Rovers 1 1994–95
Southampton 1 1981–82
Ipswich Town 1 1980–81
Nottingham Forest 1 1977–78
Derby County 1 1974–75
Leeds United 1 1973–74

LähteetMuokkaa

  1. a b England Player Honours - Football Writers' Association Footballers of the Year englandfootballonline.com. Viitattu 31.5.2011. (englanniksi)
  2. a b PFA Players' Players of the Year PFA. Viitattu 31.5.2011. (englanniksi)
  3. a b Bale crowned PFA Player of the Year 18.4.2011. ESPN Soccernet. Viitattu 31.5.2011. (englanniksi)
  4. Man Utd's Giggs named PFA Player of the Year 26.4.2009. ESPN Soccernet. Viitattu 31.5.2011. (englanniksi)
  5. White, Duncan: PFA Player of the Year Awards ballot needs a revamp 14.4.2009. The Telegraph. Viitattu 31.5.2011. (englanniksi)
  6. England - Players Awards 30.4.2010. RSSSF. Viitattu 31.5.2011. (englanniksi)
  7. PFA Young Player of the Year PFA. Viitattu 31.5.2011. (englanniksi)
  8. Steven Gerrard is the fans' favourite PFA. Viitattu 31.5.2011. (englanniksi)
  9. Van Persie claims prestigious prize 24.4.2012. ESPN Soccernet. Viitattu 24.4.2012. (englanniksi)
  10. Gareth Bale nets FWA award 2.5.2013. ESPN Soccernet. Viitattu 2.5.2013. (englanniksi)
  11. Chelsea's Eden Hazard named PFA Player of the Year 26.4.2015. Goal.com. Viitattu 26.4.2015. (englanniksi)
  12. Riyad Mahrez: Leicester City forward named PFA Player of the Year 25.4.2016. BBC. Viitattu 25.4.2016. (englanniksi)
  13. Chelsea Midfielder N'Golo Kanté named PFA player of the year 23.4.2017. Evening Standard. Viitattu 23.4.2017. (englanniksi)
  14. Mohamed Salah: Liverpool forward voted PFA Player of the Year 2017-18 23.4.2018. BBC. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  15. Virgil van Dijk and Vivianne Miedema win PFA Player of the Year awards 28.4.2019. BBC. Viitattu 30.4.2019. (englanniksi)