Wikipedia

Manchester United FC

englantilainen jalkapalloseura

Manchester United Football Club on englantilainen jalkapalloseura. Joukkueen kotipaikka on Old Trafford, Traffordissa. Kotiottelunsa se pelaa Old Trafford -stadionilla jonne mahtuu 76 212 katsojaa. Seura on Englannin jalkapallon historian menestynein. Se on voittanut liigamestaruuden 20 kertaa, FA Cupin 12 kertaa, liigacupin neljästi, Euroopan cupin (nyk. Mestarien liiga) kolmesti, Cup-voittajien cupin ja UEFA Super Cupin kerran. Manchester United oli ensimmäinen englantilaisjoukkue, joka voitti Euroopan cupin. Maailmanlaajuisesti seuralla on 330 miljoonaa kannattajaa.[2]

Manchester United
Manchester United Football Clubin logo.svg
Koko nimi Manchester United Football Club
Lempinimet The Red Devils[1]
Perustettu 1878
Kaupunki Englanti Trafford, Suur-Manchester, Englanti
Kenttä Old Trafford
– kapasiteetti 76 212
Sarja Englannin Valioliiga
Värit               
Toimitusjohtaja Englanti Ed Woodward
Puheenjohtaja Yhdysvallat Avram ja Joel Glazer
Päävalmentaja Norja Ole Gunnar Solskjær
Kotipeliasu
Vieraspeliasu
Kolmas peliasu
Meneillään oleva kausi

Alex Ferguson voitti seurassa 38 pokaalia mukaan lukien 13 Valioliiga-mestaruutta, viisi FA Cupia ja kaksi Mestarien liigan mestaruutta vuosina 1986–2008. Ferguson jäi eläkkeelle vuonna 2013, jolloin hänen seuraajakseen palkattiin David Moyes. Moyes valmensi joukkuetta vain 10 kuukautta ennen potkujaan, minkä jälkeen seuran valmentajaksi palkattiin Louis van Gaal. Hollantilainen teki kolmen vuoden sopimuksen seuran kanssa, mutta valmensi niistä vain kaksi ennen potkujaan toukokuussa 2016.[3] Tämän jälkeen José Mourinho aloitti seuran päävalmentajana.[4][5]

Kaudella 2010–2011 United nousi mestaruudellaan Liverpoolin ohi maan menestyneimmäksi seuraksi.

HistoriaMuokkaa

Alkuvuodet (1878–1945)Muokkaa

Seura perustettiin vuonna 1878 ja se tunnettiin alun perin nimellä Newton Heath Lancashire & Yorkshire Railway Football Club (Newton Heath L&YR FC). Pelipaidan värit olivat silloin vihreä ja kulta. Pelipaikkana toimi pieni ja raihnas kenttä North Road, joka sijaitsi lähellä nykyistä Manchester Piccadilly -rautatieasemaa. Vuonna 1885 Newton Heath muuttui ammattilaisjoukkueeksi ja kolmen vuoden kuluttua joukkue hyväksyttiin Football Alliance -liigaan. Newton Heath pelasi kolme kautta Football Alliancessa, kunnes vuonna 1892 tapahtuneen pääsarjan laajennuksen ansiosta seura pääsi 16 joukkueen pääsarjaan kaudeksi 1892–1893. Seura katkaisi välinsä rautatieyhtiöön ja julistautui itsenäiseksi yhtiöksi. A.H. Albut valittiin joukkueen sihteeriksi (manageriksi) ja ensimmäisen ottelunsa Heathens pelasi 3. syyskuuta 1892 Blackburnia vastaan. 4–3 tappioon päättyneessä ottelussa Robert Donaldson teki ensimmäisen pääsarjamaalin seuran historiassa. Ensimmäisellä kaudella Newton Heath säilytti vaivoin paikkansa 1. divisioonassa, se jäi sarjan viimeiseksi mutta voitti Small Heathin testiottelun uusinnassa. Paljon valituksia olosuhteista saanut North Road toimi seuran kenttänä aina vuoteen 1893 saakka, kunnes uudeksi kentäksi tuli Claytonin esikaupunkialueella sijaitseva Bank Street. Toisella pääsarjakaudellaan 1893–1894 Newton Heath putosi 2. divisioonaan. Joukkue jäi kaudella sarjan viimeiseksi 14 pisteellä, viisi pistettä perässä toiseksi viimeiseksi sijoittunutta Darwen FC:tä[6]. Manchester Cityn varjossa ollut Newton Heath pelasi vuosia maansa 2. divisioonassa, ollen kuitenkin muutaman kerran lähellä nousua.

Seuran historian alku ei ollut lupaava eikä menestyksestä ollut tietoakaan. Seuran johto päätti pitää markkinat rahankeruuta varten. Markkinat eivät kuitenkaan tuottaneet juurikaan mitään. Seuran ”pelastuminen” olikin aika onnekas: Newton Heathin kapteenin Harry Staffordin bernhardilaiskoira karkasi markkinoiden aikana ja löytyi myöhemmin kaupungin keskustasta, josta löytäjä myi koiran eteenpäin Henry Daviesille. Liikemies Davies alkoi katua myöhemmin ostoaan ja alkoi etsiä oikeaa omistajaa. Lopulta Davies sai palautettua koiran Staffordille ja lupasi kaiken lisäksi antaa huomattavan rahainvestoinnin seuralle. [7] Daviesista tuli myös seuran puheenjohtaja. Uusi alku seurassa vaati myös nimen vaihtoa, joka kuvastaisi raikkaampaa uutta nousua. Manchester Central ja Manchester Celtic olivat varteenotettavia ehdotuksia, kunnes italialainen siirtolainen Louis Rocca sanoi: ”Herrat, miksemme kutsu itseämme Manchester Unitediksi?” Nimi muuttui ja Manchester United perustettiin virallisesti 26. huhtikuuta 1902. Nimenvaihdon yhteydessä Davies vaihtoi pelipaidan väriksi punaisen ja valkoisen, jotka ovat vielä nykyäänkin seuran pelipaidan värit.

Ernest Mangnall palkattiin uudeksi sihteeriksi James Westin tilalle 28. syyskuuta 1902. Magnall otti tehtäväkseen nostaa United maan korkeimmalle pääsarjatasolle 1. divisioonaan. Ensimmäinen ponnistus tuotti 2. divisioonassa sijoituksen viides. Magnallia ei viides sija tyydyttänyt ja hän uskoi joukkueen kaipaavan uusia kasvoja ja palkkasi joukkueeseen uusia pelaajia, muun muassa maalivahti Harry Mogerin, puolustukseen Dick Duckworthin ja John Pickenin. Suurimman vaikutuksen häneen teki kuitenkin Charlie Roberts, jonka hän hankki huhtikuussa 1904 Grimsby Townista, ennätyshintaan 750 puntaa. Kaudella 1903–1904 United sijoittui kolmanneksi jääden vain yhden pisteen päähän noususta.

Lopulta kaudella 1905–1906 United sijoittui toiseksi ja nousi pääsarjaan.[6] Ensimmäisellä liigakaudellaan joukkue sijoittui kahdeksanneksi. Ensimmäistä liigamestaruutta punaiset pääsivät juhlimaan vuonna 1908. Ennen mestaruutta Manchester City oli rikkonut Englannin jalkapalloliiton sääntöjä ja Unitedin paikalliskilpailija sai 250 punnan sakot ja joukkueesta 18 pelaaja ei saanut tulevaisuudessa edustaa Citya. Manchester United käytti tilaisuuttaan hyväksi ja hankki Citystä Billy Meredithin (”Walesin taikuri”) ja Sandy Turnbullin. Meredith ja Turnbull olivatkin tärkeässä osassa Unitedin mestaruusjoukkueessa. United voitti kaudella mestaruuden ylivoimaisesti: se keräsi 52 pistettä ja jätti toiseksi sijoittuneen Aston Villan yhdeksän pisteen päähän[6].

Seuraavallakin kaudella United jatkoi voittojen parissa voittaen Charity Shieldin ja FA Cupin. Meredith ja Turnball olivat jälleen ratkaisevassa osassa kauden aikana. Turnball oli FA Cupin paras maalintekijä 22 maalilla ja ratkaisi loppuottelussa voiton Unitedille. FA Cupin loppuottelussa seura voitti Bristol Cityn 1–0[6]. Seuraavaa ”tuplaa” manchesterilaiset saivat odottaa vain kaksi vuotta, kun United voitti kaudella 1910–1911 liigamestaruuden ja Charity Shieldin toistamiseen. Liigamestaruus tuli pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen Aston Villaan[6]. Sillä välin seura oli muuttanut uudelle stadionille Old Traffordille. Ensimmäinen peli upouudella stadionilla pelattiin 19. helmikuuta 1910 ottelussa Liverpoolia vastaan. Liverpool voitti ottelun 3–4. Kausi 1911–1912 oli Unitedin osalta menestyksetön ja Magnallin lähdettyä pois Unitedista uudeksi manageriksi tuli John Bentley.

Seuraavan kymmenen kauden aikana Unitedin tila rappeutui asteittain, kunnes vuonna 1922 se putosi takaisin 2. divisioonaan. Nousu takaisin pääsarjaan toteutui kuitenkin jo melko pian vuonna 1925. Pysyminen liigassa oli kuitenkin joukkueelle vaikeaa ja muutaman kauden rimpuilun jälkeen se putosi jälleen 2. divisioonaan vuonna 1931. Seuraavina kausina seura oli jatkuvassa ”hissiliikkeessä” nousten ja pudoten. Vuonna 1934 United sijoittui huonommin kuin koskaan: 20. sija 2. divisioonassa. Ennen toista maailmansotaa United nousi jälleen liigaan ja takasivat liigapaikan seuraavaksikin kaudeksi sijoittuen 14. kaudella 1938–1939.

Toisen maailmansodan aikaan, 11. maaliskuuta 1941 Old Traffordia pommitettiin. Suurin osa rakennuksesta tuhoutui – ainoastaan päätunneli säilyi ehjänä. Kentän ollessa täysin pilalla etsi United korvaavaa kenttää Old Traffordille. Manchester City antoi Maine Roadin Unitedin käyttöön korvausta vastaan. Sodan päätyttyä Manchester United alkoi täysin uudistaa joukkuettaan, muun muassa hankkimalla skotlantilaisen managerin Matt Busbyn.

Busbyn vuodet (1945–1969)Muokkaa

Vuonna 1945 Manchester United pääsi sopimukseen uuden managerin Matt Busbyn kanssa. Hän otti käyttöönsä ennenkuulumattoman menettelytavan työhönsä, hän sinnikkäästi muovasi omaa joukkuettaan valitsemalla pelaajat ja pitämällä harjoitukset itse. Hänelle tarjottiin myös valmentajan paikkaa Liverpoolissa, mutta Busby valitsi Unitedin. Busbyn ensimmäinen hankinta ei ollut pelaaja, vaan apulaisvalmentaja Jimmy Murphy. Busbyn pesti lähti hyvin käyntiin ja kolmantena valmennus kautenaan vuonna 1948 United voitti FA Cupin, kiitos paikallisen trion Stan Pearsonin, Jack Rowleyn ja Charlie Mittenin.

Charlie Mitten lensi cup-voiton jälkeen Kolumbiaan etsimään parempaa palkkaa maksavaa seuraa, mutta muut Unitedin vanhat kasvot jäivät voittamaan seuralle pitkään kaivattua pääsarjamestaruutta vuonna 1952. Mestaruusvuoden jälkeen joukkue alkoi hajota ja Busby alkoi nuorentaa joukkuetta rajusti – omista kasvateista uudelleen rakennettuun joukkueeseen kuuluivat muun muassa Roger Byrne, Bill Foulkes, Mark Jones ja Dennis Viollet. Ensimmäisellä kaudella Busby ajoi nuoria sisään ja sijoitus oli liigassa kahdeksas. Vuonna 1956 United voitti historiansa neljännen liigamestaruuden, joukkueen keski-iän ollessa vain 22 vuotta. Yksi huippulupaus joukkueessa oli laituri Duncan Edwards. Hän teki debyyttinsä joukkueessa 16-vuotiaana vuonna 1953. Hänen sanottiin pystyvän pelaamaan kentällä mitä tahansa pelipaikkaa, häntä pidetäänkin seuran historian yhtenä parhaimpana pelaajana. Busby Babesiksi (suom. Busbyn pienokaiset) kutsuttu joukkue jatkoi voittokulkuaan voittaen seuraavallakin kaudella liigamestaruuden. FA Cupin loppuottelussa se kuitenkin hävisi Aston Villalle numeroin 2–1. Manchester Unitedista tuli ensimmäinen englantilaisjoukkue, joka kilpaili Euroopan cupissa. Kaudella 1956–1957 Eurooppa cupissa United ylsi välieriin saakka, jossa tuleva mestari Real Madrid oli parempi yhteismaalein 5–3. Aiemmin samassa cupissa manchesterilaiset olivat ottaneet historiansa suurimaalisimman voiton europeleissä, kun Belgian mestari Anderlecht kukistui peräti 10–0.

 
Muistomerkki Old Traffordilla Münchenin lento-onnettomuudessa kuolleiden muistoksi.

Seuraavalla kaudella United lähti Euroopan cupiin suurin odotuksin. 6. helmikuuta 1958 Unitedin joukkue oli palaamassa voitokkaalta vieraspelimatkalta Jugoslaviasta. Välieriin selvinneet englantilaiset olivat voittaneet Belgradin punaisen tähden yhteismaalein 5–4. Münchenin vanhalta Riem-lentokentältä nousua yrittänyt lentokone murskaantui ja koneen 43 matkustajasta 23 sai surmansa. Manchester Unitedin kahdeksan pelaaja kuoli onnettomuudessa – Geoff Bent, Roger Byrne, Eddie Colman, Duncan Edwards, Mark Jones, David Pegg, Tommy Taylor ja Liam ”Billy” Whelan. Seuran organisaatiosta kuoli myös kolme muuta työntekijää – Walter Crickmer, Bert Whalley ja Tom Curry. Maalivahti Harry Gregg piti onnettomuuden jälkeen järjestystä yllä ja luuli koneen räjähtävän hetkenä minä hyvänsä. Gregg kahmaisi mukaansa yhden legendaarisimman United-pelaajan Bobby Charltonin (joka oli tehnyt debyyttinsä 18 kuukautta aiemmin) ja Dennis Violletin ja vei heidät ulos koneesta turvaan. Seitsemän pelaajaa kuoli heti koneessa ja kahdeksas Duncan Edwards kuoli vammoihinsa sairaalassa myöhemmin. Oikea laituri Johnny Berry selvisi hengissä, mutta joutui lopettamaan peliuransa vammojen vakavuuden vuoksi. Matt Busby loukkaantui onnettomuudessa todella vakavasti, eikä eloonjäämistä pidetty kovin todennäköisenä. Busby jäi kuitenkin henkiin ja pääsi sairaalasta kahden kuukauden päästä.

Busby ajatteli jo lopettavansa uransa jalkapallon parissa, mutta päätti sitten rakentaa joukkueen uudelleen. Hän hankki Denis Law'n ja Pat Crerandin 1960-luvun alussa. Nuorissakin tuli uusi sukupolvi, jonka kirkkain tähti oli belfastilainen George Best. Vuonna 1963 Manchester United juhli FA Cupin mestaruutta ja sijoittui sijalle 19 liigassa. FA Cupin menestys siivitti Unitedia seuraavalla kaudella liigassa ja se sijoittui hienosti toiseksi. Busby oli onnistunut joukkueen uudelleen rakentamisessa täydellisesti ja vuosina 1965 ja 1967 se juhli liigamestaruutta. Vuonna 1968 kymmenen vuotta Münchenin tragedian jälkeen United voitti Euroopan cupin. Vuosien 1964 ja 1968 välillä kolme Unitedin pelaajaa voitti Kultaisen pallon – Bobby Charlton, Denis Law ja George Best. Busby lopetti managerin tehtävät Unitedissa vuonna 1969.

1969–1986Muokkaa

 
Manchester Unitedin logo 1960-luvulta 1970-luvun alkuun asti.

Wilf McGuinness korvasi Busbyn tehtävässään. Ensimmäinen kausi (1969–1970) joukkueen peräsimessä oli pettymys, Unitedin sijoittuessa liigassa vasta kahdeksanneksi. McGuinness palasi seuraavaksi kaudeksi reservijoukkueen valmentajaksi ja Busby otti managerin paikan puoleksi vuodeksi. Fanit uskoivat Busbyn tuovan joukkueelle tuttua menestystä, mutta kauden loppusijoitus kahdeksas oli pettymys. Kesällä 1971 skotti jätti managerin tehtävät lopullisesti, mutta jäi silti töihin seuran johtoportaaseen. Samaan aikaan United menetti kaksi kovaa pelimiestään Nobby Stilesin ja Pat Crerandin.

Busbyn lähdön jälkeen seura yritti tavoitella uudeksi managerikseen, Celticin Euroopan cupin voittoon valmentanutta Jock Steinia. Stein oli hyväksynyt jo sanallisen sopimuksen, mutta sopimus kariutui loppuviivoilla – uudeksi manageriksi tuli Frank Farrell. Farrellinkaan alaisuudessa otteet eivät parantuneet ja liigasijoitus oli jälleen kahdeksas. Fa Cupissakin United tippui kuudennella kierroksella Stoke Cityn kaataessa punaiset paholaiset. Liigacupissakin Stoke City osoittautui kovaksi vastukseksi ja pudotti ManU:n neljännellä kierroksella. Farrell toimi tehtävässään 18 kuukautta, kunnes Tommy Docherty korvasi hänet vuoden 1972 lopussa. Docherty oli fanien ja median suosiossa. ”The Doc” pelasti Unitedin putoamiselta sillä kaudella, mutta vuonna 1974 pelätty putoaminen 2. divisioonaan tapahtui ja Unitedin kultainen pallotrio jätti joukkueen. Lou Macari, Stuart Houston ja Brian Greenhoff palkattiin korvaamaan kolmikkoa. Macari, Houston ja Greenhoff eivät koskaan päässeet punaisissa samaan arvoon kuin edeltäjänsä.

Manchester United vietti 2. divisioonassa vain yhden kauden ja nousi takaisin liigaan. Docherty alkoi rakentaa joukkuetta ja seuraavan kauden lopussa seuran paidassa debytoi muun muassa Tranmere Roversista hankittu Steve Coppell. Liigacupissa joukkue ylsi semifinaaleihin asti ja FA Cupissa tie katkesi jo 3. kierroksella. Kaudella 1975–1976 ManU sijoittui hienosti kolmanneksi ja oli jälleen ottanut paikkansa liigan kärkisijoilla. United pääsi myös vuoden 1976 FA Cupin loppuotteluun, jossa vastaan asettui ennakolta heikompi 2. divisioonan Southampton. Kokemus ratkaisi ja Southampton pystyi Wembleylla yllättämään manchesterilaiset lukemin 1–0. Seuraavana vuonna he pääsivät jälleen cupin loppuotteluun, jossa kukistui Liverpool numeroin 2–1. Muutaman viikon päästä Docherty erotettiin, kun selvisi että hänellä oli suhde seuran fysioterapeutin vaimon kanssa.

Dave Sexton nimitettiin uudeksi manageriksi kesällä 1977. Sextonin myötä Unitedin peli muuttui puolustavammaksi, mikä ei ollut Busbyn ja Dochertyn hyökkäävämpään peliin tottuneiden kannattajien mieleen. Sextonin ajan tärkeimmät hankinnat olivat Joe Jordan, Gordon McQueen, Gary Bailey ja Ray Wilkins. Puolustavammalla Unitedilla oli vaikeuksia nousta liigassa keskikastia ylemmäksi, ollen vain kerran kahden parhaan joukossa. FA Cupin loppuottelussa vuonna 1979 Arsenal voitti manchesterilaiset ja juuri menestymättömyyden vuoksi Sexton sai potkut vuonna 1981, vaikka United olikin voittanut seitsemän edellistä ottelua.

Ron Atkinson palkattiin uudeksi manageriksi kesäkuussa. Ennen Unitediin tuloaan hän oli valmentanut muun muassa West Bromwich Albionia. Atkisonin aikana United voitti FA Cupin kahdesti kolmen vuoden aikana (1983 ja 1985) ja Charity Shieldin vuonna 1983. Atkisonin ManU-uran alussa seura käytti runsaasti puntia uusien pelaajien hankintaan. Uusina miehinä joukkueeseen hankittiin muun muassa Frank Stapleton, John Gidman ja Bryan Robson, josta tuli Britannian kallein pelaaja kun United maksoi hänestä 1,5 miljoonalla puntaa. Liverpoolin hallitsemalla 1980-luvulla ManU ei pystynyt pitkään kaivattuun liigamestaruuteen, vaikka Atkinson pystyi johdattamaan joukkueen säännöllisesti neljän parhaan joukkoon.

Kausi 1986–1987 alkoi surkeasti ja United oli sarjan viimeisellä sijalla. Atkison erotettiin lokakuussa 1986.

Alex Fergusonin ajanjaksoMuokkaa

Ennen triplaa (1986–1998)Muokkaa

 
Sir Alex Ferguson

Uudeksi manageriksi tuli skotlantilainen Alex Ferguson Aberdeen FC:stä. Skotlannissa Ferguson oli johdattanut Aberdeenin suureen menestykseen ja fanit uskoivatkin hänen olevan oikea mies ”punaisten paholaisten” managerin pallille. Hän valmensi joukkueen avauskaudella sijalle 11. Seuraavalla kaudella (1987–1988) United ylsi liigassa toiseksi, häviten 9 pistettä voittaneelle Liverpoolille. Brian McClairista tuli ensimmäinen ManU-pelaaja sitten George Bestin, joka onnistui tekemään 20 maalia kaudessa.

Kahden seuraavan kauden aikana United oli pienoisissa vaikeuksissa ja Ferguson ei vastannut kannattajien odotuksia. Lähellä potkuja käynyt Ferguson johdatti Unitedin hänen aikansa ensimmäiseen pokaaliin, kun seura juhli FA Cupin voittoa vuonna 1990. Kaudella 1990–1991 United voitti Cup-voittajien cupin, kaatamalla finaalissa Espanjan suurseuran Barcelonan. Seuraavalla kaudella huonon loppukauden takia Unitedin kilpailija Leeds vei mestaruuden. Kuitenkin vuonna 1991 Lontoon pörssissä ManU oli 47 miljoonan punnan arvoinen.[8]

Eric Cantonan hankinta seuraan marraskuussa 1992 oli ratkaiseva kipinä mestaruustoiveisiin, koska hänen taitonsa sekoitettuna Gary Pallisteriin, Denis Irwiniin, Paul Inceen ja Ryan Giggsiin tuotti kaudella 1992–1993 pitkään kaivatun liigamestaruuden. Edellisestä mestaruudesta oli jo 26 vuotta. Kaudella 1993–1994 United voitti tuplamestaruuden (liiga ja FA Cup). Tärkeässä osassa mestaruudessa oli Nottingham Forestista hankittu Roy Keane. 20. tammikuuta 1994 seuran puheenjohtajana silloin toiminut Matt Busby kuoli.

Cantona kohautti jalkapallomaailmaa kaudella 1994–1995 vierasottelussa Crystal Palaceaa vastaan. Hän sai ottelussa punaisen kortin ja kävellessään pois kentältä potkaisi kung fu -tyylisellä potkulla hänelle katsomosta huudellutta kotijoukkueen kannattajaa Matthew Simmonsia rintakehään. Ranskalainen sai tempustaan seitsemän kuukauden pelikiellon ja 120 tuntia yhdyskuntapalvelua. ManU jäi liigassa toiseksi häviten pisteellä, voittaneelle Blackburn Roversille. FA Cupissakin seura jäi toiseksi, Evertonin vietyä 1–0 voitto loppuottelussa. Ferguson ilmoitti myyvänsä joitain avainpelaajiaan ja korvaavan heidät omilla junioreillaan, joihin kuului muun muassa David Beckham, Gary Neville, Phil Neville ja Paul Scholes. Uudet pelaajat pääsivät myös nopeasti pelaamaan nuorten maaotteluita Englannin paidassa. Kaudella 1995–1996 United juhli jälleen ”tuplaa”.

Kaudella 1996–1997 ManU voitti jälleen mestaruuden ja Eric Cantona ilmoitti lopettavansa pelaajauransa, ollen vasta 30-vuotias. Seuraavan kauden joukkue aloitti jälleen hyvin, mutta lopulta kauden tuplamestari Arsenal kiri ohi.

Tripla (1998–1999)Muokkaa

 
Triplan pokaalit –Valioliiga, Mestarien liiga ja FA Cup (vasemmalta oikealle)

Manchester Unitedille kausi 1998–1999 on sen historian menestyksekkäin, sen voittaessa ensimmäisenä ja ainoana englantilaisjoukkueena triplamestaruuden – voittamalla Valioliigan, FA Cupin ja mestarien liigan. Todella jännittävällä liigakaudella United voitti pisteen erolla toiseksi tulleen Arsenalin. Viimeisellä kierroksella ManU voitti Tottenhamin numeroin 2–1. Alex Ferguson on sanonut liigan voittamisen vaikeimmaksi. FA Cupin loppuottelussa United voitti Newcastlen Teddy Sheringhamin ja Scholesin maaleilla 2–0. Mestarien liigan loppuottelussa taas englantilaiset olivat Bayern Munchenia vastaan lisäajalle mentäessä 1–0 tappiolla, mutta nousi dramaattisten vaiheiden jälkeen 2-1 voittoon lisäajalla Sheringhamin ja Solskjærin osumilla. Myöhemmin Ferguson lyötiin ritariksi, tekemästään työstä jalkapalloilun hyväksi.

Triplan jälkeen (1999–2013)Muokkaa

Manchester United voitti liigan vuosina 2000 ja 2001. Vuonna 2000 Unitedista tuli yksi 14 jäsenestä Euroopan johtavien jalkapalloseurojen yhteenliittymässä G-14:ssä. Puolustavammalla taktiikalla Ferguson yritti piestä joukkueen Euroopan huipulle, se ei onnistunut ja kaudella 2001–2002 sijoitus liigassa oli kolmas. Seuraavalla kaudella United voitti jälleen mestaruuden ja teki heinäkuussa 2002 Englannin uuden siirtoennätyksen, hankkimalla Rio Ferdinandin Leedsista 29:llä miljoonalla punnalla. Vuonna 2004 ManU juhli FA Cupin voittoa, kun finaalissa kaatui Millwall. Välierissä manchesterilaiset voittivat koko kauden liigaa täydellisesti hallinneen Arsenalin.

 
Ruud van Nistelrooy on ManUn historian 11. paras maalintekijä 150 maalilla.

Kausi 2004–2005 oli luonteeltaan epäonnistunut maalienteon suhteen, Ruud van Nistelrooyn loukkaannuttua. United sijoittui kolmanneksi liigassa. Kauden päätteeksi uudeksi omistajaksi tuli yhdysvaltalainen Malcolm Glazer, joka osti osake-enemmistön seurasta.

Chelsean hallitsemalla kaudella 2005–2006 ManU sijoittui toiseksi. Keskikentän sielu ja yhteensä 458 ottelua joukkueessa pelannut Roy Keane siirtyi Celticiin. Mestarien liigassakin joukkue jäi lohkovaiheessa viimeiseksi. Kauden aikana useita avainpelaajia oli loukkaantuneena – Gabriel Heinze, Alan Smith, Ryan Giggs ja Paul Scholes. United voitti kuitenkin Liigacupin toisen kerran historiansa aikana. Nistelrooy jätti joukkueen kauden päätteeksi riitaannuttuaan Fergusonin kanssa ja siirtyi Real Madridiin.

Kauteen 2006–2007 United lähti taas hyökkäysvoittoisempaan peliin. Se oli myynyt maalitykki van Nistelrooyn ja seura oli hankkinut ainoastaan kaksi pelaajaa kesällä: maalivahti Tomasz Kuszczakin West Bromwich Albionista, josta tämä oli ollut jo edelliskaudella lainassa, ja Tottenham Hotspurissa loistavan kauden pelanneen keskikenttämies Michael Carrickin. Ennen kautta spekuloitiin olisivatko Wayne Rooney ja Cristiano Ronaldo sopineet edellisen kesän MM-kisoissa syntyneen riitansa ja kuinka se vaikuttaisi parin peliin. Kaksikko oli sopinut riitansa ja kauden avausottelussa Fulhamia vastaan Rooney teki kaksi maalia ja Ronaldo yhden, Unitedin voittaessa 5–1. ManU jatkoi läpi kauden vakuuttavia otteita ja oli jo pitkään tavoittelemassa historiansa toista triplaa. Mestarien liigan puolivälierissä United otti yhden turnauksen historian hienoimmista voitoista, kukistamalla AS Roman kotikentällään peräti 7–1. Välierissä englantilaiset joutuivat kuitenkin tunnustamaan AC Milanin paremmakseen, kun tulevat mestarit veivät finaalipaikan yhteismaalein 3–5. [9] 6. toukokuuta 2007 ManU varmisti ensimmäisen liigamestaruuden neljään vuoteen, kun toisena ollut Chelsea jäi tasapeliin ottelussa Arsenalia vastaan. FA Cupissa Manchester United selvisi loppuotteluun Chelseaa vastaan. Chelsea voitti Didier Drogban jatkoaikamaalilla 1–0.

Kesällä 2007 United hankki riveihinsä uusia pelimiehiä isolla rahalla. Owen Hargreaves tuli Bayern Münchenistä 17 miljoonalla punnalla (25 milj. €) [10], Anderson FC Portosta ja Nani Sportingista yhteishinnalla 30 miljoonaa puntaa (44 milj. €). [11] United hankki myös suurella kohulla Carlos Tévezin. Argentiinalaisen lainasopimus Manchesteriin West Hamista ei sujunut suunnitelmien mukaan, mutta lopulta siirrosta päästiin yhteisymmärrykseen juuri kauden kynnyksellä. Ennen kauden alkua uudet hankinnat näyttivät tuottaneen tulosta, kun seura voitti Chelsean Edwin van der Sarin ansiosta rangaistuspotkukilpailussa 3–0 FA Community Shieldissa. Valioliigakausi 2007–2008 lähti Unitedin osalta heikosti käyntiin, mutta pitkien voittoputkien ansiota United vakiinnutti paikkansa kärkitaistelussa. Joukkueen kauden kirkkaimpana tähtenä loisti Cristiano Ronaldo, joka teki huikeat 31 liigamaalia, voittaen valioliigan maalikuninkuuden. ManU vei lopulta liigamestaruuden kahden pisteen erolla Chelseaan. Manu ja Chelsea kohtasivat vielä Mestarien liigan ensimmäisessä englantilaisfinaalissa, joka muotoutui erittäin jännittäväksi kamppailuksi. Lopulta ManU voitti seitsemänsillä vedoilla 6–5 rangaistuspotkukilpailussa ja voitti täten myös Mestarien liigan.

ManU uusi mestaruutensa jälleen seuraavalla kaudella ja pääsi Mestarien liigassa finaaliin asti, jossa FC Barcelona kuitenkin osoittautui paremmaksi 2–0-lukemin.

Kesällä 2009 ManU myi suurimman tähtensä Cristiano Ronaldon Real Madridiin maailmanennätyshintaan 93,1 miljoonaa euroa (80 milj. puntaa). Seuraavalla kaudella uudeksi tähdeksi nousi Wayne Rooney, joka iski 26 liigamaalia ja oli tehokas myös Euroopan kentillä. Lopulta hän kuitenkin loukkaantui maaliskuun loppupuolella Mestarien liigan ottelussa Bayern Müncheniä vastaan ja ManU menetti otteensa niin Valioliigassa kuin Mestarien liigassakin, kun uusia maalintekijöitä ei löytynyt. Ainoaksi kannuksi kaudesta jäi liigacupin voitto.

Fergusonin jälkeen (2013–)Muokkaa

Alex Fergusonin jälkeen kaudelle 2013–2014 seuran manageriksi tuli David Moyes. Heikon menestyksen seurauksena hän sai huhtikuun 2014 lopulla potkut[12]. ManU sijoittui Valioliigassa seitsemänneksi; edellisen kerran se oli jäänyt pääsarjassa kolmen parhaan ulkopuolelle kaudella 1990–1991. Kaudeksi 2014–2015 seuran manageriksi tuli hollantilainen Louis van Gaal[12].

SaavutuksetMuokkaa

PelaajatMuokkaa

EdustusjoukkueMuokkaa

Pelaajat n · k · m Valmennusjohto
Nro. Paik. Kan. Pelaaja Ikä Ed. joukkue Sopimus
Maalivahdit
1 1M   David de Gea 29   Atlético Madrid 2023
13 1M   Lee Grant 36   Stoke City 2020
22 1M   Sergio Romero 32   Sampdoria 2021
Puolustajat
2 2P   Victor Lindelöf 25   Benfica 2024
3 2P   Eric Bailly 25   Villarreal 2020
4 2P   Phil Jones 27   Blackburn Rovers 2023
5 2P   Harry Maguire 26   Leicester City 2025
16 2P   Marcos Rojo 29   Sporting 2021
18 2P   Ashley Young 34   Aston Villa 2020
20 2P   Diogo Dalot 20   Porto 2023
23 2P   Luke Shaw 24   Southampton 2023
24 2P   Timothy Fosu-Mensah 22 junioriakatemia 2020
29 2P   Aaron Wan-Bissaka 22   Crystal Palace 2024
38 2P   Axel Tuanzebe 22 junioriakatemia 2022
Keskikenttäpelaajat
6 3KK   Paul Pogba 26   Juventus 2021
8 3KK   Juan Mata 31   Chelsea 2021
15 3KK   Andreas Pereira 24 junioriakatemia 2023
17 3KK   Fred 26   Šah’tar Donetsk 2023
31 3KK   Nemanja Matić 31   Chelsea 2020
39 3KK   Scott McTominay 23 junioriakatemia 2023
Hyökkääjät
9 4H   Anthony Martial 24   Monaco 2024
10 4H   Marcus Rashford 22 junioriakatemia 2023
14 4H   Jesse Lingard 27 junioriakatemia 2021
21 4H   Daniel James 22   Swansea City 2024
26 4H   Mason Greenwood 18 junioriakatemia –
Päävalmentaja

  Ole Gunnar Solskjær

Apuvalmentaja

  Kieran McKenna
  Michael Carrick
  Mike Phelan
  Mark Dempsey

Maalivahtivalmentaja

  Emilio Alvarez Blanco

Fysioterapeutti

  Neil Hough
  Mandy Johnson

Joukkuelääkäri

  Dr. Steve McNally
  Dr. Tony Gill

Selite
  • Paik. : Pelipaikka
  • Kan. : Kansalaisuus
  •   Kapteeni

Päivitetty 7. lokakuuta 2019

Lähde: Manchester United

Muualle lainatut pelaajatMuokkaa

Numero Pelaaja Pelipaikka Joukkue Päättymispäivä
  Joel Pereira M   Vitória 30. kesäkuuta 2019
  Axel Tuanzebe P   Aston Villa 30. kesäkuuta 2019
  Cameron Borthwick-Jackson P   Scunthorpe United 31. toukokuuta 2019
  Tim Fosu-Mensah KK   Fulham 31. toukokuuta 2019
  James Wilson H   Aberdeen 31. toukokuuta 2019

Lähde: Transfermarkt

Entisiä pelaajiaMuokkaa

Ennen 1930-lukua:

1930-luku:

1940-luku:

1950-luku:

1960-luku:

1970-luku:

1980-luku:

1990-luku:

2000-luku:

2010-luku:

Eniten otteluitaMuokkaa

Seuraa edelleen edustavat pelaajat lihavoitu. Suluissa merkitty numero tarkoittaa, kuinka monta kertaa kyseinen pelaaja on tullut vaihdosta kentälle.

Nimi Vuodet Liiga[13] FA Cup[14] Liigacup[15] Eurooppa[16] Muut[17] Yhteensä[18]
1   Ryan Giggs 1991–2014 672 (117) 074 (12) 041 0(6) 157 (23) 019 0(3) 963 (161)
2   Bobby Charlton 1956–1973 606 0(2) 078 0(0) 024 0(0) 045 0(0) 005 0(0) 758 00(2)
3   Paul Scholes 1994–2011
2012–2013		 499 (95) 049 (17) 021 0(7) 134 (21) 015 0(1) 718 (141)
4   Bill Foulkes 1952–1970 566 0(3) 061 0(0) 003 0(0) 052 0(0) 006 0(0) 688 00(3)
5   Gary Neville 1992–2011 400 (21) 047 0(3) 025 0(2) 117 0(8) 013 0(2) 602 0(36)
6   Alex Stepney 1966–1978 433 0(0) 044 0(0) 035 0(0) 023 0(0) 004 0(0) 539 00(0)
7   Tony Dunne 1960–1973 414 0(0) 055 0(1) 021 0(0) 040 0(0) 005 0(0) 535 00(1)
8   Denis Irwin 1990–2002 368 (12) 043 0(1) 031 0(3) 075 0(2) 012 0(0) 529 0(18)
9   Joe Spence 1919–1933 481 0(0) 029 0(0) 000 0(0) 000 0(0) 000 0(0) 510 00(0)
10   Arthur Albiston 1974–1988 379 (15) 036 0(0) 040 0(2) 027 0(1) 003 0(0) 485 0(18)

Eniten maalejaMuokkaa

Nimi Vuodet Liiga[19] FA Cup[20] Liigacup[21] Eurooppa[22] Muut[23] Yhteensä[24]
1   Wayne Rooney 2004–2017 180 (385) 022 0(40) 005 0(20) 039 0(96) 004 00(8) 250 (549)
2   Bobby Charlton 1956–1973 199 (606) 019 0(78) 007 0(24) 022 0(45) 002 00(5) 249 (758)
3   Denis Law 1962–1973 171 (309) 034 0(46) 003 0(11) 028 0(33) 001 00(5) 237 (404)
4   Jack Rowley 1937–1955 182 (380) 026 0(42) 000 00(0) 000 00(0) 003 00(2) 211 (424)
5   Dennis Viollet 1952–1962 159 (259) 005 0(18) 001 00(2) 013 0(12) 001 00(2) 179 (293)
  George Best 1963–1974 137 (361) 021 0(46) 009 0(25) 011 0(34) 001 00(4) 179 (470)
7   Joe Spence 1919–1933 158 (481) 010 0(29) 000 00(0) 000 00(0) 000 00(0) 168 (510)
  Ryan Giggs 1991–2014 114 (656) 012 0(74) 012 0(39) 029 (150) 001 0(18) 168 (963)
9   Mark Hughes 1983–1986
1988–1995		 120 (345) 017 0(46) 016 0(38) 009 0(33) 001 00(5) 163 (467)
10   Paul Scholes 1994–2011
2012–2013		 107 (497) 013 0(49) 009 0(21) 026 (134) 000 0(15) 155 (716)

KapteenitMuokkaa

Vuodet Nimi Huom.
1878–1896 Tuntematon
1896–1903   Harry Stafford Newton Heathin kapteeni ja ensimmäinen Manchester Unitedin kapteeni
1904–1907   Jack Peddie
1907–1913   Charlie Roberts
1913–1919   George Stacey
1919–1922   George Hunter
1922–1928   Frank Barson
1928–1932   Jack Wilson
1932–1936   Hugh McLenahan
1936–1939   Jimmy Brown
1946–1953   Johnny Carey Ensimmäinen kapteeni, joka ei ollut brittiläinen
1953–1955   Allenby Chilton
1953–1958   Roger Byrne Kuoli vuonna 1958 Munchenin onnettomuudessa
1958–1966   Bill Foulkes
1966–1973   Bobby Charlton
1973–1979   Martin Buchan
1979–1982   Sammy McIlroy
1982–1994   Bryan Robson Pisimmän ajan kapteenina toiminut Unitedin historiassa
1991–1996   Steve Bruce
1996–1997   Eric Cantona Ensimmäinen kapteeni, joka ei ole kotoisin Britteinsaarilta
1997–2005   Roy Keane Menestynein kapteeni Unitedissa
2005–2010   Gary Neville Ensimmäinen kapteeni sitten Roger Byrnen, joka on kotoisin Suur-Manchesterin alueelta
2010–2014   Nemanja Vidić
2014–2017   Wayne Rooney
2017–   Michael Carrick

SiirtohistoriaMuokkaa

Päivitetty 17. lokakuuta 2019.[25]
  Siirtosumma rikkoi maailmanennätyksen siirron aikaan
  Siirtosumma rikkoi kansallisen ennätyksen
  Siirtosumma rikkoi alle 20-vuotiaasta maksetun ennätyksen

2010-lukuMuokkaa

Kausi Ostot Myynnit Ostot/Myynnit +- Arvokkain hankinta Siirtosumma Arvokkain myynti Siirtosumma
2019–2020 159,0M € 69,5M € -89,5M €   Harry Maguire 87,0M €   Romelu Lukaku 65,0M €
2018–2019 82,7M € 30,6M € -52,1M €   Fred 59,0M €   Daley Blind 16,0M €
2017–2018 164,4M € 11,5M € -152,9M €   Romelu Lukaku 84,7M €   Adnan Januzaj 8,5M €
2016–2017 185,0M € 47,2M € -137,8M €   Paul Pogba 105,0M €   Morgan Schneiderlin 22,9M €
2015–2016 146,2M € 101,5M € -44,7M €   Anthony Martial 50,0M €   Ángel Di María 63,0M €
2014–2015 195,4M € 49,3M € -146,1M €   Ángel Di María 75,0M €   Danny Welbeck 20,0M €
2013–2014 78,0M € 1,8M € -76,2M €   Juan Mata 44,7M €   Wilfried Zaha 1,8M € laina
2012–2013 76,5M € 13,4M € -63,1M €   Robin van Persie 30,7M €   Dimităr Berbatov 5,0M €
2011–2012 62,3M € 14,8M € -47,5M €   David de Gea 25,0M €   John O’Shea 4,5M €
2010–2011 29,3M € 18,4M € -10,9M €   Bebé 8,8M €   Zoran Tošić 9,5M €
Yht. 1221,7M € 386,8M € -834,9M €

2000-lukuMuokkaa

Kausi Ostot Myynnit Ostot/Myynnit +- Arvokkain hankinta Siirtosumma Arvokkain myynti Siirtosumma
2009–2010 27,4M € 104,5 € +77,1M €   Antonio Valencia 18,9M €   Cristiano Ronaldo 94,0M €
2008–2009 30,5M € 44,5M € +14,0M €   Dimităr Berbatov 38,0M €   Gerard Piqué 5,0M €
2007–2008 45,3M € 7,5M € -37,8M €   Anderson 31,5M €   Gabriel Heinze 12,0M €
2006–2007 27,2M € 18,5M € -8,7M €   Michael Carrick 27,2M €   Ruud van Nistelrooy 15,0M €
2005–2006 31,8M € 7,9M € -23,9M €   Nemanja Vidić 10,5M €   Phil Neville 5,3M €
2004–2005 61,3M € 9,6M € -51,7M €   Wayne Rooney 37,0M €   Nicky Butt 3,8M €
2003–2004 55,0M € 59,0M € +4,0M €   Louis Saha 24,5M €   David Beckham 37,5M €
2002–2003 48,2M € 3,5M € -44,7M €   Rio Ferdinand 46,0M €   Dwight Yorke 3,5M €
2001–2002 85,6M € 50,6M € -35,0M €   Juan Sebastián Verón 42,6M €   Jaap Stam 25,8M €
2000–2001 11,7M € 9,9M € -1,8M €   Fabien Barthez 22,5M €   Danny Higginbotham 3,0M €
Yht. 424,0M € 315,5M € -108,5M €

1990-lukuMuokkaa

Kausi Ostot Myynnit Ostot/Myynnit +- Arvokkain hankinta Siirtosumma Arvokkain myynti Siirtosumma
1999–2000 8,0M € 0,4M € -7,6M €   Mikaël Silvestre 5,7M €   Erik Nevland 0,4M €
1998–1999 44,3M € 6,1M € -38,2M €   Dwight Yorke 19,3M €   Gary Pallister 2,8M €
1997–1998 13,6M € 1,3M € -12,3M €   Henning Berg 7,5M €   Michael Appleton 0,8M €
1996–1997 11,2M € 8,0M € -3,2M €   Karel Poborsky 4,0M €   Lee Sharpe 6,8M €
1995–1996 0,6M € 20,0M € +19,4M €   Tony Coton 0,6M €   Paul Ince 10,5M €
1994–1995 11,8M € 5,2M € -6,6M €   Andrew Cole 9,6M €   Dion Dublin 3,0M €
1993–1994 8,5M € 1,0M € -7,5M €   Roy Keane 8,5M €   Darren Ferguson 0,4M €
1992–1993 3,5M € 2,1M € -1,4M €   Eric Cantona 1,8M €   Mark Robins 1,0M €
1991–1992 4,2M € – -4,2M €   Paul Parker 2,4M €   Mark Bosnich Ilmainen
1990–1991 1,4M € 1,5M € +0,1M €   Denis Irvin 2,4M €   Andy Rammell 0,1M €
Yht. 107,1M € 45,6M € -61,5M €

Pelaajien siirtoennätyksetMuokkaa

Tilanne 5. heinäkuuta 2016.[26][27]

Kalleimmat ostotMuokkaa

Siirtosumma
105,0M €
75,0M €
50,0M €
46,0M €
44,7M €
42,6M €
42,0M €
38,0M €
38,0M €
37,5M €
Pelaaja
  Paul Pogba
  Ángel Di María
  Anthony Martial
  Rio Ferdinand
  Juan Mata
  Juan Sebastián Verón
  Henrikh Mkhitarjan
  Eric Bailly
  Dimităr Berbatov
  Luke Shaw
Vanha seura
  Juventus
  Real Madrid
  AS Monaco
  Leeds
  Chelsea
  Lazio
  Borussia Dortmund
  Villarreal
  Tottenham Hotspur
  Southampton
Vuosi
2016
2014
2015
2002
2015
2001
2016
2016
2008
2014

Kalleimmat myynnitMuokkaa

Siirtosumma
94.0M €
63.0M €
37.5M €
25.8M €
21.5M €
20.0M €
15.0M €
12.2M €
12.0M €
12.0M €
Pelaaja
  Cristiano Ronaldo
  Ángel Di María
  David Beckham
  Jaap Stam
  Juan Sebastián Verón
  Danny Welbeck
  Ruud van Nistelrooy
  Andy Cole
  Javier Hernández
  Gabriel Heinze
Uusi seura
  Real Madrid
  PSG
  Real Madrid
  Lazio
  Chelsea
  Arsenal
  Real Madrid
  Blackburn
  Bayer Leverkusen
  Real Madrid
Vuosi
2009
2015
2003
2001
2003
2014
2006
2001
2015
2007

ManageritMuokkaa

Nimi Vuodet
  A. H. Albut 1892–1900
  James West 1900–1903
  J. Ernest Mangnall 1903–1912
  John Bentley 1912–1914
  Jack Robson 1914–1922
  John Chapman 1921–1927
  Lal Hilditch 1926–1927
  Herbert Bamlett 1927–1931
  Walter Crickmer 1931–1932
  Scott Duncan 1932–1937
  Walter Crickmer 1937–1945
  Sir Matt Busby 1945–1969
  Wilf McGuinness 1969–1970
  Sir Matt Busby 1970–1971
  Frank O'Farrell 1971–1972
  Tommy Docherty 1972–1977
  Dave Sexton 1977–1981
  Ron Atkinson 1981–1986
  Sir Alex Ferguson 1986–2013
  David Moyes 2013–2014
  Ryan Giggs 2014 (väliaikainen)
  Louis van Gaal 2014–2016
  José Mourinho 2016–2018
  Ole Gunnar Solskjær 2018–

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. ↑ Know your club – Why Manchester United are called the 'Red Devils' 18.9.2013. Sportskeeda.com. Viitattu 27.9.2015. (englanniksi)
  2. ↑ "United moving down south as fanbase reaches 333 million", Daily Mail, 2007-12-15. 
  3. ↑ Louis van Gaal: Manchester United sack manager 23.5.2016. BBC Sport. Viitattu 23.5.2016. (englanniksi)
  4. ↑ Jose Mourinho: Man Utd confirm former Chelsea boss as new manager 27.5.2016. BBC Sport. Viitattu 27.5.2016. (englanniksi)
  5. ↑ Club statement: Jose Mourinho becomes United manager 27.5.2016. Manchester United. Viitattu 27.5.2016. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 172. Otava, 1970.
  7. ↑ http://news.bbc.co.uk/2/hi/business/4630489.stm
  8. ↑ http://www.football-research.org/gof2h/Gof2H-chap4.htm
  9. ↑ http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/europe/6603095.stm
  10. ↑ http://news.bbc.co.uk/sport1/hi/football/teams/m/man_utd/6707995.stm
  11. ↑ http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/6261666.stm
  12. ↑ a b Talja, Juho: Nyt se on virallista – Manchester United nimitti uuden managerinsa 19.5.2014. YLE. Viitattu 20.5.2014.
  13. ↑ The Top 100 Appearance-Makers in All League Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  14. ↑ The Top 100 Appearance-Makers in All FA Cup Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  15. ↑ The Top 100 Appearance-Makers in Kaikki liigacup ottelut StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  16. ↑ The Top 100 Appearance-Makers in All European Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 huhtikuuta 2013.
  17. ↑ The Top 100 Appearance-Makers in Other Competitive Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  18. ↑ The Top 100 Appearance-Makers in All Competitive Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  19. ↑ All Goalscorers in All League Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  20. ↑ All Goalscorers in FA Cup Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  21. ↑ All Goalscorers in League Cup Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 huhtikuuta 2013.
  22. ↑ All Goalscorers in All European Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  23. ↑ All Goalscorers in All Other Competitive Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  24. ↑ All Goalscorers in All Competitive Matches StretfordEnd.co.uk. Viitattu 22 April 2013.
  25. ↑ Manchester United siirtohistoria Transfermarkt.com sivustolla transfermarkt.com. Viitattu 17.10.2019. (englanniksi)
  26. ↑ Kalleimmat ostot Transfermarkt.com sivustolla transfermarkt.com. Viitattu 5.7.2016. (englanniksi)
  27. ↑ Kalleimmat myynnit Transfermarkt.com sivustolla transfermarkt.com. Viitattu 28.6.2016. (englanniksi)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • White, John: Manchester United: Kannattajan kirja. (The Manchester United supporter's book, 2011.) Suomentanut Eetu Kauppinen. Helsinki: Nemo, 2012. ISBN 978-952-240-179-3.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Mestarien liiga 2017–2018

Pudotuspelivaiheeseen selviytyneet joukkueet
  Barcelona |   Basel |   Bayern München |   Beşiktaş |   Chelsea |   Juventus |   Liverpool |   Manchester City |   Manchester United |   Porto |   PSG |   Real Madrid |   Roma |   Sevilla |   Šah’tar Donetsk |   Tottenham

Jalkapallon seurajoukkueiden maailmanmestarit

2000   Corinthians ● 2005   São Paulo ● 2006   Internacional ● 2007   Milan ● 2008   Manchester United ● 2009   Barcelona ● 2010   Internazionale ● 2011   Barcelona ● 2012   Corinthians ● 2013   Bayern München ● 2014   Real Madrid ● 2015   Barcelona ● 2016   Real Madrid ● 2017   Real Madrid ● 2018   Real Madrid ● 2019   Liverpool

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Manchester_United_FC&oldid=18519334”