Tyrell Malacia (s. 17. elokuuta 1999 Rotterdam) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan vasen laitapuolustaja. Hän edustaa englantilaista Manchester Unitedia.[1]

Malacia vuonna 2019.

Malacia on Feyenoordin kasvatti. Hän esiintyi ensimmäistä kertaa Feyenoordin edustusjoukkueessa joulukuussa 2017. Hän pelasi kaksi ottelua Feyenoordin voittaessa KNVB-cupin 2018. Hän pelasi Feyenoordissa kaikkiaan 98 Eredivisien ottelua, joissa hän teki neljä ja syötti kahdeksan maalia. Mestarien liigassa hän pelasi yhden ottelun, Eurooppa-liigassa kuusi ja Konferenssiliigassa 11 ottelua, mukaan lukien tappiollinen finaali 2022.[1]

Heinäkuussa 2022 Malacia siirtyi Manchester Unitediin neljävuotisella sopimuksella.[2] Hän pelasi debyyttikaudellaan 22 ottelua Valioliigassa ja yhdeksän Eurooppa-liigassa. Unitedin voittamassa liigacupissa hän pelasi neljä ottelua.[1]

Malacia on edustanut Alankomaiden maajoukkueita junioritasolla. Hän pelasi muun muassa alle 17-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2016 ja alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2021, joissa molemmissa Alankomaat ylsi välieriin. Malacia pelasi ensi kerran miesten maajoukkueessa 4. syyskuuta 2021. Hän on pelannut miesten tasolla 16. kesäkuuta 2023 mennessä yhteensä yhdeksän maaottelua. Hän kuului Alankomaiden joukkueeseen MM-kilpailuissa 2022 mutta ei päässyt turnauksessa pelaamaan.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Tyrell Malacia Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
  2. Stone, Simon: Manchester United: Tyrell Malacia joins on four-year deal from Feyenoord BBC Sport. 5.7.2022. Viitattu 16.7.2022. (englanniksi)
  3. Tyrell Malacia - National team Transfermarkt. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.