Jurriën David Norman Timber (s. 17. kesäkuuta 2001 Utrecht) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskuspuolustaja. Hän edustaa Englannin Valioliigassa pelaavaa Arsenalia.[1]

Jurriën Timber vuonna 2023.

Timmber siirtyi Feyenoordin junioreista Ajaxiin vuonna 2014. Hän pelasi Ajaxin edustusjoukkueessa ensimmäisen Eredivisie-ottelunsa maaliskuussa 2020 Heerenveeniä vastaan. Kaudella 2020–2021 hän pelasi Eredivisiessa 20 ottelua, joista 16 ottelua avauskokoonpanossa, ja teki ensimmäisen liigamaalinsa toukokuussa 2021 kotiottelussa Emmeniä vastaan. Ajax voitti sekä liigamestaruuden että Alankomaiden cupin, ja cupissa Timber pelasi neljä ottelua, muun muassa täyden ajan puolivälierässä, välierässä ja loppuottelussa. Mestarien liigassa hän pääsi joulukuussa kentälle viime hetkiksi kotiottelussa Atalantaa vastaan. Eurooppa-liigassa hän pelasi viidessä ottelussa täyden peliajan. Kaudella 2021–2022 hän pelasi 30 Eredivisien ottelua, yhtä vaille kaikki avauskokoonpanossa, ja teki kolme maalia Ajaxin voittaessa jälleen mestaruuden. Hänet valittiin Eredivisien vuoden nuoreksi pelaajaksi. Alankomaiden cupissa hän pelasi neljä ottelua mukaan lukien tappiollinen finaali. Mestarien liigassa hän pelasi kahdeksan ottelua, joista kuusi avauskokoonpanossa. Kaudella 2022–2023 hän oli avauskokoonpanossa Ajaxin kaikissa 34 Eredivisien ottelussa, ja teki kaksi maalia. Hän oli avauskokoonpanossa myös Ajaxin kaikissa kuudessa Mestarien liigan ja molemmissa Eurooppa-liigan otteluissa. Alankomaiden cupissa hän pelasi neljä ottelua, myös tappiollisen finaalin.[1]

Timber siirtyi Englannin Valioliigan Arenaliin 40 miljoonan euron siirtosummalla kesällä 2023. Hän voitti heti FA Community Shieldin. Valioliigan avauskierroksella hän sai polveensa ristisidevamman, joka piti hänet sivussa kentiltä lähes koko kauden. Hän pelasi seuraavan valioliigaottelunsa vasta sarjan päätöskierroksella.[1]

Timber on pelannut useissa Alankomaiden nuorisomaajoukkueissa. Hän voitti alle 17-vuotiaiden Euroopan-mestaruuden vuonna 2018. Hän teki loppuottelussa Italiaa vastaan ensimmäisen joukkueensa kahdesta varsinaisen peliajan maalista ja onnistui myös mestaruuden ratkaisseessa rangaistuspotkukilpailussa joukkueensa kolmantena laukojana.[1]

Timber pelasi Alankomaiden A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran kesäkuussa 2021 ystävyysotteluissa Skotlantia ja Georgiaa vastaan. Hänet valittiin Alankomaiden kesän 2021 EM-kisamiehistöön. Hän pelasi EM-lopputurnauksen alkulohkossa ensimmäisen ottelun Ukrainaa vastaan avauskokoonpanossa ja kolmannesta ottelusta Pohjois-Makedoniaa vastaan toisen puoliajan. Neljännesvälieräottelussa Tšekkiä vastaan hän pelasi viimeiset yhdeksän minuuttia. MM-kilpailuissa 2022 hän oli ensimmäisen ottelun vaihdossa mutta pelasi lopuissa neljässä ottelussa täyden peliajan. Hän on elokuun 2023 puoliväliin mennessä pelannut kaikkiaan 15 A-maaottelua, joissa hän on 13 kertaa ollut avauskokoonpanossa.[1]

Lähteet

muokkaa


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.