Michel Platini
Michel François Platini (s. 21. kesäkuuta 1955 Jœuf, Ranska) on ranskalainen jalkapalloilija ja jalkapallovalmentaja sekä jalkapallovaikuttaja. Vuosina 2007–2015 hän toimi Euroopan jalkapalloliiton Uefan puheenjohtajana, kunnes Fifan eettinen komitea määräsi hänet toimintakieltoon joulukuussa 2015. Platinin italialaistaustainen isä Aldo Platini toimi pitkään jalkapalloseura AS Nancy-Lorrainen urheilutoimenjohtajana. Michel Platini on ensimmäinen joka on voittanut kultaisen pallon kolme kertaa peräkkäin.[1]
| |||
| Henkilötiedot | |||
|---|---|---|---|
| Syntymäaika | 21. kesäkuuta 1955 | ||
| Syntymäpaikka | Jœuf, Ranska | ||
| Pelipaikka | keskikenttä (AM) | ||
| Pituus | 178 cm | ||
| Seurat | |||
| Vuodet | Seura | O | (M) |
| 1972–1979 | Nancy-Lorraine | ||
| 1979–1982 | Saint-Étienne | ||
| 1982–1987 | Juventus Torino | 147 | (68) |
| Yhteensä | 442 | (224) | |
| Maajoukkue | |||
| 1976–1987 | Ranskan maajoukkue | 72 | (41) |
| Valmennusura | |||
| 1988–1992 | Ranskan maajoukkue | ||
Ura pelaajana
muokkaaUra
muokkaaKeskikentän pelintekijänä tunnettu Platini valittiin uransa aikana kolme kertaa peräkkäin Euroopan parhaaksi pelaajaksi.[2]
Platini aloitti ammattilaisuransa AS Nancy-Lorrainen riveissä vuonna 1972, mutta oli jo ennen sitä tullut hylätyksi Metzin testissä. Hän edusti Nancy-Lorrainea seitsemän kautta ja saavutti seuran riveissä yhden Ranskan cupin voiton. Platini siirtyi Saint-Étienneen vuonna 1979. Saint-Étiennen riveissä hän saavutti yhden Ranskan-mestaruuden. Vuonna 1982 Platini siirtyi Juventuksen riveihin Italiaan. Hän pelasi Juventuksessa uransa parhaat vuodet. Platini saavutti seuran riveissä muun muassa kaksi Italian-mestaruutta, Italian cupin voiton, Cup-voittajien cupin voiton, Euroopan cupin voiton ja Intercontinental Cupin voiton. Hän voitti lisäksi Serie A:n maalikuninkuuden kolme kertaa.
Platinin Juventus pelasi syyskuussa 1984 Euroopan cupin 1. kierroksella Tampereella Ilvestä vastaan. Ottelu Tampereella päättyi 0–4, ja Platini teki ottelussa yhden maalin rangaistuspotkusta (Paolo Rossi vastasi hattutempusta). Toisessa osaottelussa Torinossa lokakuussa Platini teki kaksi maalia, ottelun päättyessä 2–1. Yhteistulos oli näin 6–1 Juventuksen hyväksi. Juventus voitti lopulta tuolla kaudella kyseisen cupin, voittaen surullisenkuuluisassa loppuottelussa Liverpoolin Brysselin Heysel-stadionilla.
Ranskan maajoukkueessa Platini pelasi vuosien 1976 ja 1987 välisenä aikana 72 ottelua ja teki niissä 41 maalia. Platini on Ranskan maajoukkueen kautta aikojen toiseksi paras maalintekijä.[3] Hän edusti Ranskaa MM-kisoissa vuosina 1978, 1982 ja 1986 sekä EM-kisoissa vuonna 1984. Platini johti kapteenina Ranskan mestariksi vuoden 1984 EM-kotikisoissa ja voitti myös kisojen maalikuninkuuden yhdeksällä maalillaan. MM-kisoissa hänen parhaaksi saavutuksekseen jäi kolmas sija vuonna 1986.
Seurat
muokkaa- 1972–1979
Nancy-Lorraine - 1979–1982 Saint-Étienne
- 1982–1987
Juventus
Saavutukset
muokkaa- Ranskan cupin voitto 1978
- Ranskan-mestaruus 1981
- Italian-mestaruus 1984, 1986
- Italian cupin voitto 1983
- Cup-voittajien cupin voitto 1984
- UEFA Super Cupin voitto 1984
- Euroopan cupin voitto 1985
- Intercontinental Cupin voitto 1985
- EM-kulta 1984
- MM-pronssi 1986
- Serie A:n paras maalintekijä 1983, 1984, 1985
- EM-kisojen paras maalintekijä 1984
- Kultainen pallo 1983, 1984, 1985
- World Soccerin vuoden pelaaja 1984, 1985
Ura valmentajana
muokkaaPlatini toimi Ranskan maajoukkueen päävalmentajana vuodesta 1988 vuoteen 1992. Hänen pestinsä Ranskan valmentajana ei ollut erityisen menestyksekäs, sillä maa ei selviytynyt vuoden 1990 MM-kisoihin ja jäi vuoden 1992 EM-kisoissa alkulohkoon.
Ura johtotehtävissä
muokkaaPlatini toimi Uefan ja Fifan hallitusten jäsenenä sekä Ranskan jalkapalloliiton varapuheenjohtajana. Hän toimi myös Ranskassa järjestettyjen vuoden 1998 MM-kisojen järjestelykomitean puheenjohtajana.
Platini valittiin tammikuussa 2007 Uefan puheenjohtajaksi nelivuotiskaudelle. Hän voitti äänestyksessä istuvan puheenjohtajan Lennart Johanssonin äänin 27–23.[4]
Korruptio
muokkaaFifan eettinen komitea määräsi 21. joulukuuta 2015 Sepp Blatterille ja Platinille kahdeksan vuoden toimintakiellon kaikessa jalkapallotoiminnassa korruption vuoksi. Perusteluna on Blatterin helmikuussa 2011 Platinille antama 1,8 miljoonan euron suuruinen palkkio, jolle ei löytynyt asiallista perustetta. Molemmat saivat myös sakot. Molemmat ilmoittivat valittavansa päätöksistä urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen CASiin.[5][6]
Platini pidätettiin kesäkuussa 2019. Qatarin valintaan jalkapallon MM-isännäksi epäillään liittyvän korruptiota, jossa Platini olisi osallisena. Isännyyden oli tarkoitus mennä Yhdysvalloille, mutta Platinin, Ranskan presidentin Nikolas Sarkozyn ja emiiri Tamim bin Hamad al-Thanin tapaamisen jälkeen pidetyssä äänestyksessä Qatar voitti.[7]
Fifa ilmoitti 16. joulukuuta nostaneensa kanteen Platinita vastaan pakottaakseen tämän palauttamaan lajin kattojärjestölle 1,8 miljoonaa euroa.[8]
Lähteet
muokkaa- ↑ Ronaldo sai neljännen Kultaisen pallonsa – tässä lista historian kaikista voittajista Yle Urheilu. 12.12.2016. Viitattu 10.5.2023.
- ↑ European Footballer of the Year ("Ballon d'Or") rsssf.com. The Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 1.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Pierrend, José Luis: France - Record International Players 17.7.2018. RSSSF. Viitattu 1.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Michel Platini Uefan puheenjohtajaksi mtv3.fi. 26.1.2007. MTV Media. Viitattu 1.7.2010.
- ↑ Tero Hakola, Erkki Kylmänen: Pelisilmä petti. Helsingin Sanomat, 22.12.2015, s. A 35–36.
- ↑ Tero Hakola: Blatter ja Platini pitkään toimintakieltoon (Archive.org) Hs.fi, urheilu. 22.12.2015. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 21.12.2015.
- ↑ Michel Platini pidätetty – taustalla Qatarin valinta MM-isännäksi Yle.fi urheilu. 18.6.2019. Viitattu 18.6.2019.
- ↑ Kansainvälinen jalkapalloliitto vaatii Euroopan liiton entiseltä puheenjohtajalta Michel Platinilta miljoonasaatavia Helsingin Sanomat. 16.12.2019. Viitattu 17.12.2019.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Michel Platini Wikimedia Commonsissa
- Esittely Fifan sivuilla (Archive.org) (englanniksi)
- Pelaajaesittely Planet World Cupin sivuilla (englanniksi)
1956: Stanley Matthews • 1957: Alfredo Di Stéfano • 1958: Raymond Kopa • 1959: Alfredo Di Stéfano • 1960: Luis Suárez • 1961: Omar Sivori • 1962: Josef Masopust • 1963: Lev Jašin • 1964: Denis Law • 1965: Eusébio • 1966: Bobby Charlton • 1967: Flórián Albert • 1968: George Best • 1969: Gianni Rivera • 1970: Gerd Müller • 1971: Johan Cruijff • 1972: Franz Beckenbauer • 1973: Johan Cruijff • 1974: Johan Cruijff • 1975: Oleh Bloh’in • 1976: Franz Beckenbauer • 1977: Allan Simonsen • 1978: Kevin Keegan • 1979: Kevin Keegan • 1980: Karl-Heinz Rummenigge • 1981: Karl-Heinz Rummenigge • 1982: Paolo Rossi • 1983: Michel Platini • 1984: Michel Platini • 1985: Michel Platini • 1986: Ihor Bjelanov • 1987: Ruud Gullit • 1988: Marco van Basten • 1989: Marco van Basten • 1990: Lothar Matthäus • 1991: Jean-Pierre Papin • 1992: Marco van Basten • 1993: Roberto Baggio • 1994: Hristo Stoitškov • 1995: George Weah • 1996: Matthias Sammer • 1997: Ronaldo • 1998: Zinédine Zidane • 1999: Rivaldo • 2000: Luís Figo • 2001: Michael Owen • 2002: Ronaldo • 2003: Pavel Nedvěd • 2004: Andri Ševtšenko • 2005: Ronaldinho • 2006: Fabio Cannavaro • 2007: Kaká • 2008: Cristiano Ronaldo • 2009: Lionel Messi • 2016: Cristiano Ronaldo • 2017: Cristiano Ronaldo • 2018: Luka Modrić • 2019: Lionel Messi • 2020: ei jaettu 2021: Lionel Messi • 2022: Karim Benzema • 2023: Lionel Messi • 2024: Rodrigo Hernández
1960 .svg){kind=small}
Igor Netto | 1964 .svg){kind=small}
Fernando Olivella | 1968 
Giacinto Facchetti | 1972 
Franz Beckenbauer | 1976 
Anton Ondruš | 1980 Bernard Dietz | 1984 
Michel Platini | 1988 
Ruud Gullit | 1992 
Lars Olsen | 1996 Jürgen Klinsmann | 2000 Didier Deschamps | 2004 
Theodoros Zagorakis | 2008 
Iker Casillas | 2012 Iker Casillas | 2016 
Cristiano Ronaldo | 2020 Giorgio Chiellini | 2024 Álvaro Morata
Batteux (1955-62) • Guérin (1962–66) • Arribas ja Snella (1966) • Fontaine (1967) • Dugauguez (1967-68)
Boulogne (1969–73) • Kovács (1973–75) • Hidalgo (1976–84) • Michel (1984-88)
Platini (1988–92) • Houllier (1992–93) • Jacquet (1993–98) • Lemerre (1998–2002) • Santini (2002–04)
Domenech (2004–2010) • Blanc (2010–2012) • Deschamps (2012–)