Anton Ondruš (s. 27. maaliskuuta 1950 Solčany) on Tšekkoslovakiaa edustanut slovakialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja.[1] Hän oli Tšekkoslovakian maajoukkueen kapteenina voittamassa Euroopan-mestaruutta vuonna 1976.[1][2][3]

Ondruš edusti kotimaassaan Slovan Bratislavaa ja välillä vuonna 1978 Banská Bystricaa. Hän voitti Tšekkoslovakian mestaruuden vuosina 1974 ja 1975. Pelaajauransa lopulla hän edusti Belgiassa Club Bruggea, Ranskassa Thononia ja Sveitsissä Bieliä.[1]

Ondruš pelasi Tšekkoslovakian maajoukkueessa 58 maaottelua, joissa hän teki yhdeksän maalia. Ensimmäisen maaottelunsa hän pelasi vuonna 1974 ja viimeisen vuonna 1980.[4] Hän pelasi EM-kilpailuissa 1976 ja 1980.[1] Tšekkoslovakia voitti vuonna 1976 Euroopan-mestaruuden kukistettuaan loppuottelussa Länsi-Saksan rangaistuspotkukilpailussa, jossa Ondruš teki joukkueensa kolmannen maalin. Välierässä Alankomaita vastaan Ondruš teki joukkueensa ensimmäisen maalin mutta ottelu meni jatkoajalle Alankomaiden tasoitettua Ondrušin omalla maalilla.[5] Ondruš valittiin EM-turnauksen tähdistöjoukkueeseen.[2] Vuoden 1980 EM-kilpailuissa Ondruš pelasi Tšekkoslovakian kaikki neljä ottelua joukkueen saavuttaessa pronssia.[1]

Ondruš toimi Ranskassa pelatessaan kaudella 1986–1987 myös Thononin valmentajana. Myöhemmin hän on toiminut Slovan Bratislavan puheenjohtajana.[6]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Anton Ondruš Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
  2. a b EURO 1976: all you need to know 30.4.2020. UEFA. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  3. West Germany captain Franz Beckenbauer (l) and Anton Ondrus, Czechoslovakia captain (r) with Referee Sergio Gonella (c) Alamy. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  4. Mamrud, Roberto: Czechoslovakia/Czech Republic - Record International Players 18.2.2021. RSSSF. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  5. Stokkermans, Karel & Tabeira, Martín: European Championship 1976 20.6.2013. RSSSF. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  6. Anton Ondrus Transfermarkt. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)