Piikkiön rautatieasema

lakkautettu rautatieliikennepaikka Piikkiössä

Piikkiön rautatieasema (lyh. Pik, ruots. Pikis järnvägsstation) on rantaradalla Kaarinan kaupungin Piikkiön taajamassa sijaitseva rautatieliikennepaikka. Siihen aikaisemmin kuuluneen vuonna 1898 rakennetun asemarakennuksen on suunnitellut Bruno Granholm. Asema sijaitsee 10 kilometrin päässä Paimion rautatieasemalta ja 13 kilometrin päässä Kupittaan rautatieasemalta.

Piikkiö
Pikis
Piikkiöläisiä junaa laiturilla odottamassa. Kuva otettu 1910-luvulla, ennen vuoden 1922 asemarakennuksen muutostöitä[1]
Piikkiöläisiä junaa laiturilla odottamassa. Kuva otettu 1910-luvulla, ennen vuoden 1922 asemarakennuksen muutostöitä[1]
Perustiedot
Lyhenne Pik
Rataosa Helsinki–Turku
Ratakilometri 182+785[2]
Sijainti 60°25′24″N, 022°30′57″E
Osoite Asematie 7
21500 Piikkiö
Kunta Kaarina (vuoteen 2009 Piikkiö)
Valtio Suomi (rakentamisvuonna Suomen suuriruhtinaskunta)
Etäisyydet Turku 18,9 km
Salo 38,8 km
Littoinen 7,6 km
Paimio 10,9 km
Avattu 1. marraskuuta 1899[3]
Lakkautettu henkilöliikenne 26. toukokuuta 1979[3]
Liikenne
Tavaraliikenne vain tavaraliikennettä
Museojunat Ukko-Pekka[4], pysähtyy asemalla muutaman kerran vuodessa
Muut tiedot junakohtauspaikka
Matkustajalaituri(t)
Pinnoite mukulakivi
Asemarakennus
Tyyppi IV luokan rautatieasema (vuoteen 1956 luokka V)[5]
Suunnittelija Bruno Granholm
Materiaali puu
Rakennettu 1898[6]
Lipunmyynti ei
Ratapiha
Raiteisto kolmiraiteinen: pääraide ja kaksi sivuraidetta

Piikkiön rautatieasema avattiin yleiselle liikenteelle 1. marraskuuta 1899. Aseman toiminta kesti henkilöliikenteessä yli 80 vuotta, kunnes 25. toukokuuta 1979 henkilöliikenne asemalla lakkautettiin. Ratapihan kauko-ohjauksen valmistuttua vuonna 1995 asema muutettiin kokonaan miehittämättömäksi. Piikkiön rautatiasema on enää tavaraliikenteen käytössä (jonkin verran puunkuormausta) sekä junakohtauspaikkana.[7] Rautatieliikenteen ohjaus hoidetaan keskitetysti Helsingin kautta. Säännöllistä henkilöliikennettä asemalla ei enää ole.[8] Joulukuusta 2016 lähtien asemarakennus on ollut yksityisomistuksessa.[9]

HistoriaaMuokkaa

Piikkiön rautatieliikennepaikan alkuvaiheetMuokkaa

Vuodesta 1876 lähtien Turusta pääsi rautateitse Tampereen ja Hämeenlinnan kautta Helsinkiin. Helsinkiin kuitenkin kaivattiin nopeampaa yhteyttä, joten Helsingin ja Turun johdolla käynnistettiin Rantaratahanke ja keväällä 1886 asiaa ajamaan perustettiin komitea.[10] Piikkiön kuntakokous katsoi asian olevan tärkeä myös Piikkiölle, kun yksityiset kansalaiset olivat pyytäneet kunnan tukea ja esittäneet kannatusta rautatielle.[11] Kuntakokous asetti asiaa ajamaan kolmihenkisen komitean, johon kuuluivat Wiurilan isäntä August Armfelt, kanttori H. H. Hjerpe ja K. Kylänpää.[12] Asiaan kuitenkin palattiin vasta kolmen vuoden kuluttua[13], jolloin Tuorlan isäntä Alfred Michael von Haartman ajoi rautatien perustamista ja korosti sen merkitystä[14]. Kuntakokous oli rautatien rakentamisen kannalla[15] ja päätti, että kunta avustaa maan lunastuksessa korkeintaan 50 penniltä jokaista äänivaltaista kuntalaista kohden.[12] Radanvarren asukkaiden keskuudessa innostus uudesta liikenneyhteydestä nousi. Nimimerkki ”Palkollinen” kirjoittaa Aura-lehdessä:

»...nyt jo olen palveluspaikkani jättänyt ja alkanut muiden muassa autuaallisesti wartomaan Turun-Karjan rautatien rakentamista, jota paikkakunnalla liikkuvan huhun mukaan pitäisi ensi kesänä aloitettaman ja josta jo kultaisia päiwäpalkkoja uneksimme - mutta warjele Jumala, jos petymme... [16]»

Radan lopullinen rakentamispäätös tehtiin vuoden 1894 valtiopäivillä. Päätöksen hyväksyi myöhemmin Suomen suuriruhtinaskunnan hallitsija Venäjän keisarikunnan tsaari Nikolai II ja päätti samalla keskustelut radan linjauksesta. Kuntakokous oli kannattanut linjausta, jota rata nykyäänkin pääsääntöisesti noudattaa.[17][18]

Paimiossa Vistan kestikievarissa pidettiin vuonna 1895 kokous, jossa kunnilla ja yksityisillä oli mahdollisuus esittää toiveita radan sijoittamisen suhteen.[19] Rakentamistyöt aloitettiin Turun päässä helmikuussa 1897. Rataa ja asemaa varten valtio lunasti maata kuntalaisilta (Pukkilan kartanolta esimerkiksi viisi hehtaaria 9 550 markan hintaan).[10] Maata lunastettiin lisää toukokuussa 1915 Hadvalasta, Seppälän ja Mattilan maatilojen mailta hehtaarin kokoiselta alueelta.[20]

Aseman rakentaminen ja avaaminenMuokkaa

Piikkiön rautatieasema päätettiin sijoittaa 300 metrin päähän kirkon eteläpuolelle, keskelle viljavaa peltoaluetta.[1] Radan rinnalla kulki vanha Turun ja Salon välinen maantie (myöhemmin valtatie 1), jonka varteen asutus oli keskittynyt. Piirustukset kaikkiin Rantaradan vanhoihin varsinaissuomalaisiin asemiin toimitti Valtion Rautateiden pääarkkitehti Bruno Granholm.[21][22] Piirustukset olivat tuolloin käytettyjä niin sanottuja tyyppipiirustuksia, joita käytettiin useissa kohteissa.[23] Tämän vuoksi Paimion asema oli alkuperäisessä muodossaan samanlainen kuin Piikkiönkin asema.[6][24][25]

Piikkiöön suunniteltiin alun perin matkustajamäärien mukaan V-luokan asemarakennusta, mutta asemarakennus toteutettiin lopulta IV-luokan piirustusten mukaisesti.[24][26] Piikkiö oli kuitenkin nimellisesti V-luokan asema vuoteen 1956 asti, jolloin V-luokan asemapäällikön virat muutettiin IV-luokan asemapäällikön viroiksi.[5]

Asemarakennusta rakennettiin vuosina 1898–1899.[21] Itse radan rakentaminen oli maaston vuoksi hankalaa.[10] Kiskotus tehtiin 9 metriä pitkillä Bolckow, Vaughan -yrityksen kiskoilla (metripaino 30 kg).[5] Kiskotustöiden edistyttyä Turusta Piikkiön asemalle pidettiin Piikkiön kansakoululla 19. syyskuuta 1899 kiskottajille (”rautaroikalle”) juhlatilaisuus.[10] Samana päivänä ratatöiden palkanmaksaja (”kasööri”) teki palkanmaksumatkansa ensimmäistä kertaa junalla Turusta Piikkiöön.[27][28]

Piikkiön liikennepaikan ratapiha on aina ollut kolmiraiteinen (pääraide ja kaksi läpiajettavaa sivuraidetta), ja asemarakennuksen edessä oli asetinlaite, jolla liikennettä ohjattiin.[5] Ratapihan itäpäätyyn rakennettiin vaihdekoju, länsipäätyyn lämmitettävä resiinavaja.

Aseman toiminta vuosisadan vaihteessaMuokkaa

Rantaradan valmistuttua Piikkiön kunta anoi yhdessä Paimion ja Halikon kanssa oikeutta avata rata väliaikaisesti paikallisliikenteeseen alkuvuodesta 1899. Rautatien hallinto ei kuitenkaan puoltanut anomusta, koska piti radan kiskotusta vielä puutteellisena.[29] Radan ja aseman virallista käyttöönottoa saatiinkin odottaa loppuvuoteen[30], sillä vielä elokuussa 1899 asemalla tehtiin muuraus- ja lattianasennustöitä.[31]

 
Kuvassa asemapäällikkö Robert Kokkola. Etualalla näkyvässä asemakyltissä paikannimi myös kyrillisillä kirjaimilla Пийккие. Kuva on siis otettu sortokaudella vuosien 1907–1917 välissä, koska tuolloin muiden kuin kaupunkiasemien nimissä tuli ensin olla aseman nimi suomeksi ja sen jälkeen venäjäksi.[32][33]

Ennen radan avaamista yleiselle liikenteelle arvovaltainen kutsuvierasjoukko ajoi lauantaina 28. lokakuuta 1899 juhlajunassa reitin Karjaalta Turkuun.[34] Uuden Suomettaren kirjeenvaihtaja kertoo Karjaan rautatieasemalta liikkeelle lähteneestä kutsuvierasjoukosta seuraavasti:

»Toisen luokan odotussaliin mahtui koko seurueemme, senaattoreineen, wirastopäälliköineen, ylempine ja alempine wirkamiehineen ja insinööreineen, kaikkiaan noin 60 henkeä, sanomalehtien kirjeenvaihtajat niihin luettuina. Söimme ja joimme itsemme kylläiseksi - ja maksoimme, sillä tällä kertaa ei tarjonnut waltio ilmaiseksi muuta kuin kyydin.[35]»

Uusi Aura -lehden toimittaja kirjoittaa:

»Klo 8 aamulla lähti sitten tarkastusjuna liikkeelle hywin pitkänä ja mahtawana, kaksi weturia edessä. Edellinen weturi oli koristeltu useammanlaatuisilla lipuilla ja waakunalla, joka kuwasti karhun päätä. Ympärillä kirjoitus: Deus protector noster (Jumala suojelijamme).[34]»

Sanomia Turusta -lehden toimittaja kirjoittaa myös päivän tapahtumista:

»Tämä uusi rautatie luowutettiin eilen wirallisesti rautatiehallituksen huostaan. Wiranomaiset tarkastiwat eilen junan. Toispäiwän iltana kello 7 lähti Helsingistä ylimääräinen juhlajuna Turun-Karjan radan awajaisiin. Tarkastusjunassa seurasi mukana noin 60 kutsuttua wierasta, joiden joukossa senaattorit von Troil, Schauman, Bergbom, Ignatius, ja rautatiehallituksen päätirehtööri Strömberg... (...) Matkalla pysähdyttiin kaikilla asemilla ja tarkastettiin asemahuoneita. Joka asemalla oli enemmän tai wähemmän yleisöä, hurraten ja huiskuttaen nenäliinojaan. (...) Turkuun saawuttiin kello 1/2 5 i. p, jonka jälkeen mentiin Phoenixiin, missä syötiin yhteiset päiwälliset, joissa ei mitään puheita pidetty.[36]»

Myös Piikkiön asemalla seurue siis pysähtyi tarkastaen aseman ja laiturilla hurraavat piikkiöläiset.[36]

»Piikkiön asema on niin ikään Piikkiön kirkonkylässä. Siitä näkyy merenlahti, Kuusiston saari ja lehdon keskellä korkea muuripatsas, joka on viimeinen jäännös piispain ylpeästä linnasta.[35]»

Yleinen liikenne radalla alkoi marraskuun alussa 1899. Turun ja Karjaan välillä kulki molempiin suuntiin kaksi vuoroa, posti- ja sekajuna. Vuonna 1900 aloitti paikallisjuna Saloon.[17] Piikkiön asemalle muutti vuonna 1898 2. luokan postitoimisto, joka oli aiemmin ollut Piikkiön kansakoululla.[10][37] Senaatti oli jo vuonna 1866 määrännyt, että III-V luokan asemien oli korvauksetta osoitettava valtiolle sovelias huoneisto postia varten ja asemapäälliköiden huolehdittava postiasioiden hoidosta.[23] Korvaukset ylimääräisestä työstä olivat pienet, eivätkä Piikkiön asemapäälliköt aina välittäneet toimenkuvasta.[10]

Paimion sisaraseman tavoin Piikkiön rautatieasema vajosi pehmeään maaperään pian rakentamisen jälkeen, ja rakennusta jouduttiin siksi nostamaan toista metriä vajoamisen vuoksi.[17] Asemalla sijainnut lennätinlaite asetettiin tammikuussa 1900 myös yksityisten käyttöön Rautatiehallituksen määräyksestä.[38]

Vuoden 1899 lopulla Piikkiön asemalta lähti yli 3 600 matkustajaa.[39] Helsinki–Karjaa-radan valmistuttua vuonna 1903 liikenne vilkastui entisestään, esimerkiksi vuonna 1904 kaikista tuloista yli 60 % tuotti henkilöliikenne.[12] Vuonna 1911 Piikkiön asemalta lähti yli 25 000 matkustajaa ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin asemalla myytiin matkalippuja keskimäärin 37 000 kappaletta.[40] Suurin osa näistä oli Turkuun matkustavia työläisiä. Matkustajamäärät olivat alusta alkaen niin suuria, että rautatieasemalle hankittiin kestikievarin pitäjän Isak Kumlanderin toimesta puhelin, jotta asiakkaat voisivat tilata häneltä kyytejä.[40]

Vuosisadan alkupuoliMuokkaa

 
Kuukausilippu Turusta Piikkiöön vuodelta 1939. Lipun omisti Yrjö Nikulainen, joka toimi Piikkiön aseman sähköttäjänä vuosina 1916–1920[41].

Radan ja aseman valmistuminen ei näkynyt välittömästi Piikkiön kehittymisenä.[1] Vasta 1920-luvulle tultaessa Piikkiön ydinkeskusta alkoi muodostua rautatieaseman ympärille.[42] Piikkiöläisten arkikielessä alettiin puhua asemanseudusta keskustan osana ja sinne perustettiin useita kauppoja, etupäässä sekatavaraliikkeitä.[1][43] Hadvalantielle rakennettiin meijeri ja osuuskauppa ja Asematien päähän rakennettiin kestikievari.[39] Elinkeinorakenteen muutoksen lisäksi väestönkasvu ”asemanseudulla” oli huomattavasti nopeampaa verrattuna koko Piikkiön väestönlisäykseen.[1]

Tavaraliikenne kuljetti Piikkiöstä maitoa, viljaa, perunoita, metsä-, maatalous- ja karjatuotteita ja tiiliä Kokolahden tiilitehtaasta, joka tuotti vuodessa 10 000 tiiltä[10]. Vuonna 1931 lähtevien tavaroiden rahtikirjoja kirjattiin yli 6 000 kappaletta, mikä vastasi noin 5 000 tonnia saapuvaa rahtia.[40] Piikkiöön tuotiin 1900-luvun alkupuolella pääasiallisesti rehua, lannoitteita ja sekalaista kauppatavaraa.[40]

 
Piikkiön rautatieasema ja ratapihalla sijainnut Rautatiekirjakauppa. Kaupasta sai ostaa myös matkaoppaita rautateillä matkustamiseen[44].

1900-luvun alussa asemalaiturin Turun päästä rakennettiin Turun Osuuskaupan tehtaalle kapearaiteinen rillirata, joka korvattiin vuonna 1947 leveäraiteisella radalla.[5] Uusi 364 metriä pitkä rata teki vanhan rilliradan tarpeettomaksi. Uusi yksityisraide erkani ratapihan Turun puoleisesta päädystä ja vei Hadvalantielle asti. Raiteen päässä oli ympäriajovaihteet.[3] Välilaituri asemalle rakennettiin vuonna 1902.[5] Rautatieaseman tontilla sijaitsi jonkin aikaa myös pieni kioskirakennus, Rautatiekirjakauppa Oy.[39] Asemarakennusta laajennettiin vuonna 1922.[5] Laajennustöiden yhteydessä asemarakennusta vastapäätä, radan toiselle puolelle valmistui lämmitettävä tavaramakasiini lastauslaiturilla[5].

Asemarakennuksen toimenkuvan laajentuminen Piikkiön eräänlaiseksi hermokeskukseksi vaati myös henkilökuntaa. Vuoden 1931 Rautatiehakemistossa aseman toiminnasta ja henkilökunnasta kirjoitetaan:

»Vakinaisia junia kulkee vuorokausittain 18 kpl. (klo 7-24) ja ylimääräisiä pari kpl. Yöpalvelusta asemalla ei ole.

Asemalla hoidettavan postiasema I:n hoidosta maksetaan asemapäällikölle 200 mk:n ja ylim. postiapulaiselle 500 mk:n palkkio kuukaudessa.

Valtion asunto kuuluu seuraaville: Asemapäällikölle (3 h., keittiö ja eteinen), sähköttäjälle (2 h., eteinen ja keittiö) ja kahdelle asemamiehelle (toiselle 2 h. ja keittiö ja toiselle 1 h. ja keittiö). Ainoastaan asemapäällikön asunto sijaitsee asemarakennuksessa. Ratamestari asuu Littoisissa. Valtion puolesta on myös sauna ja pesutupa sekä kuuluu kaikille aseman henkilökuntaan kuuluville viljelysmaata.[40]»

Sotien jälkeinen aikaMuokkaa

Vuonna 1947 valmistui makasiinin lisärakennus,[5] jotka purettiin 1980-luvun alussa.[45] Vuonna 1947 Piikkiön asemalla sattui myös sen historian yksi ensimmäisistä suurista junaonnettomuuksista, kun tavarajunasta tippui metallipalkki kiskoille aiheuttaen junan suistumisen kiskoiltaan ja sen neljän junanvaunun tuhoutumisen aseman edustalla.[46]

 
Piikkiön rautatieasema 1970-luvulla.

Asemalla oli 1950-luvulla peräti kahdeksan työntekijää, koska Paimiossa sijainneen Kevolan laiturivaihteen asemamiehen toimi siirrettiin Piikkiön asemalle.[5] Asemarakennuksessa suoritettiin muutostöitä ja -korjauksia vuosina 1950 ja 1952.[17] Vuonna 1966 laivaelementtejä ja hyttejä valmistavan Naviren kanssa solmittiin sopimus entisen Osuuskaupan raiteen käytöstä.[5] Teollisuusraiteelta lähti runsaasti muun muassa laivojen lastiluukkujen kuljetuksia Turkuun.[17] Piikkiön rautatieaseman päässä Turun puolella oli vielä 1990-luvulla puolipuomilaitos nimeltään Navire.[17] Naviren myötä Piikkiöön entisten kappaletavarakuljetusten lisäksi tuli myös raskasta vaunukuormaliikennettä. Tavaramakasiinin länsipäädyssä oli kuormaussilta metalliromulle, puru- ja hakevaunuille, vastapäätä asemarakennusta oli vielä 1980-luvun lopussa raskaiden kuormien käsittelyä varten pukkinosturi kiinteällä alustalla.[5]

Vuoden 1963 Rautatiehakemiston mukaan Piikkiössä oli tuolloin asemapäällikön lisäksi vain kaksi asemamiestä.[47] Aseman toiminnasta kirjoitetaan:

»Junalähetyksessä vuorot klo 5.15 - 11.15 ja 14.30 - 22.00 sekä asemamiehillä klo 3.00 - 14.00 ja 15.00-18.40. Ap:llä asuntona 3 h ja k sekä muita asuntoja 2 kpl 2 h ja k ja 1 kpl 1 h ja k, kaikki ilman mukavuuksia. Saapuvia kpl-tavaralähetyksiä 90 ja lähteviä 180, saapuvia vaunukuormia 55 ja lähteviä 60 sekä myytyjä matkalippuja 350 kpl/kk. Henkilöjunia 10 paria ja tavarajunia 4 paria/vrk sekä jakelulinja. Kansainvälistä yhdysliikennettä esiintyy. Vaihde- ja opastinturvalaitos.[47]»

 
Piikkiön ratapihan pahin onnettomuus sattui 7. lokakuuta 1966.

Ratapihan pahin onnettomuus sattui 7. lokakuuta 1966, jolloin rekka ajoi tasoristeyksessä junan eteen. Junan ensimmäinen moottorivaunu kääntyi poikittain ja välivaunu suistui kiskoilta. Veturin ja auton miehistöt loukkaantuivat.[17]

Vaikka useat piikkiöläiset käyttivät junaa työmatkoillaan 1970-luvulla, aseman henkilöliikenne alkoi laskea ja sen hiljainen alasajo alkoi.[5] Lähiliikennettä Turusta Paimioon ajettiin vuonna 1974 enää vain kaksi junaparia, niin sanotut työläisvuorot.[5] Lopulta henkilöliikenne Piikkiön asemalle päätettiin lopettaa kokonaan, ja viimeinen Piikkiöstä lähtenyt ”lättähattu” saateltiin matkaan 25. toukokuuta 1979 ja asema jäi toimimaan vain rahtiasemana.[48] Aseman ratapiha peruskorjattiin vuonna 1983. Vanha alkuperäinen kivinen asemalaituri oli jäänyt radan korjausten vuoksi liian alas ja siksi jäljellä ollutta korkeaa osaa jatkettiin puisella laiturilla.[17]

Henkilöliikenteen loppuMuokkaa

Henkilöliikennettä kokeiltiin vielä valtion ja kunnan tuella väliaikaisesti Piikkiön ja Pernon telakan välillä elokuusta 1986 alkaen.[5] Tämä synnytti Varissuon ja Lausteen seisakkeet, joiden elinkaaret jäivät kuitenkin lyhyiksi.[17] Kokeilu lopetettiin kannattamattomana elokuussa 1987.[5] Rautatieasema suljettiin käytöstä yhdeksän kuukautta myöhemmin vuonna 1988.[49] Vuonna 1992 asemalla oli hetkellisesti väliaikainen vaihde- ja opastinturvalaitos ennen syyskuussa rakennettua ja käyttöön otettua releasetinlaitetta.[17] Junatoimisto sijaitsi tuolloin rautatieaseman viereisessä lisärakennuksessa.[5] Uuden asetinlaitteen myötä junasuorittaja joutui siirtymään uuteen asetinlaiterakennukseen.[17]

 
Piikkiön rautatieasema vuonna 2012, jolloin asemalla toimi kirpputori Leppäkerttu (kyltti rakennuksen seinässä)[5].

Rataosan kauko-ohjauksen valmistuttua toukokuussa 1995 asema muutettiin täysin miehittämättömäksi.[17] Liikennepaikka jäi pelkästään tavaraliikenteen käyttöön; juniin lastattiin pääasiallisesti sahatavaraa ja raakapuuta.[22] Käyttötarkoitusta vaille jäänyt asema vuokrattiin kirpputorikäyttöön.[39][50] Rakennuksen tulevaisuudesta esitettiin myös ideoita sen kunnostamisesta kuntalaisten kulttuuri- ja monitoimitiloiksi.[5] Rautatietoiminnan hiljennyttyä asemapuisto on jäänyt hoitamattomaksi. Aseman toiminnan hiljeneminen on vaikuttanut koko Piikkiön keskustan rakenteeseen ja ilmeeseen.[42][51] Rautatiekiskojen on kuitenkin myös koettu vaikeuttavan kaavoitusta ja ihmisten päivittäistä liikkumista.[52]

Valtio ryhtyi lokakuussa 2007 myymään satoja vanhoja rautatieasemia.[53][54] Piikkiön asemarakennus tontteineen siirtyi vielä samana vuonna Ratahallintokeskukselta Senaatti-kiinteistöjen haltuun. Rautatieliikennepaikkarakennuksia siirrettiin maaliskuussa 2009 jälleen Ratahallintokeskukselle, koska niissä oli myyntiä estäviä rajoitteita.[55] Asemarakennuksessa asui tänä aikana vuokralaisia ja siellä toimi myös päiväkoti.[25] Vielä vuonna 2010 Senaatti-kiinteistön antamien tietojen mukaan asema ei olisi tulossa myyntiin, kuten useat muut käytöstä poistuneet asemat.[56][3] Vuonna 2011 makasiinirakennuksessa sijainnut asetinlaiterakennus sytytettiin palamaan pikkupoikien tulitikkuleikeissä, mutta vauriot jäivät vähäisiksi.[57] Vuonna 2012 asemarakennuksesta katkaistiin sähköt viimeisten vuokralaisten lähdettyä ja ikkunat naulattiin vesivanerilevyin umpeen ilkivallan välttämiseksi.[24] Aseman kunto tarkistettiin kuitenkin säännöllisin väliajoin pintapuolisesti.[58] Vaikka alun perin puulämmitteinen rakennus oli myöhemmin varustettu sähköpattereilla, ei lämmitystä kytketty enää vuosiin päälle.[24]

Rautatiekiinteistöjä siirrettiin vuoden 2016 alussa myyntiä varten Liikennevirastolta takaisin Senaatti-kiinteistölle, ja samana vuonna Senaatti-kiinteistö asetti Piikkiön rautatieaseman myyntiin nettihuutokauppaan.[59] Joulukuussa 2016 asema ja sen lähellä sijaitsevat rakennukset tavaramakasiinia lukuun ottamatta myytiin yksityiselle ostajalle.[9] Turun kaupunkiseudun maakuntakaavassa Piikkiön rautatieasema on merkitty suojeltavaksi rakennetun ympäristön kokonaisuudeksi (SR602006).[60] Keskustelu asema-alueiden ottamisesta uuteen käyttöön virisi jälleen 2010-luvun lopulla; erityisesti Uudenkaupungin autotehtaan työntekijöitä varten.[61] Uusi käyttö ei kuitenkaan koskisi jo myytyjä rautatieasemia vaan asema-alueita niiden ympärillä.[62][63] Kaarinan kaupunginhallituksen lausuntojen mukaan radan lähistön väestöpohja on pieni, ja varat tulisi mieluummin käyttää Föli-bussiliikenteen parantamiseen.[64]

Vuoden 2019 lopussa Piikkiön ratapihan vaihdejärjestelmän uusimis- ja parannustyö käynnistyi.[65]

Piikkiön asemapäällikötMuokkaa

 
Robert Kokkola, Piikkiön rautatieaseman pitkäaikainen asemapäällikkö, perusti mm. Piikkiön asemapuiston.

Piikkiössä oli historiansa aikana useita asemapäälliköitä. Seuraava listaus on haettu Suomen Valtiokalenterin tiedoista.

  • Vuosina 1898–1908 Hintze, Ossian Gideon; toimi ensimmäisenä vuotenaan virkaa toimittavana asemapäällikkönä[66], siirtyi Piikkiöstä Vaasan rautatieaseman asemapäälliköksi vuonna 1908[67]
  • Vuosina 1.9.1908–23.8.1926 Kokkola, Robert[68][51][69][70]
  • Vuosina 1928–1938 Nyholm, Jakob Elis[71][72]
  • Vuonna 1939 asemapäällikön virka oli avoinna[73]
  • Vuosina 1940–1943 Lampinen, Reino Rafael[74]
  • Vuonna 1944 asemapäällikön virka oli avoinna[75]
  • Vuosina 1945–1951 Vitikka, Otto Gabriel[76]
  • Vuosina 1952–1963 Malmivirta, Tuure Jalmari[77][51]
  • Vuonna 1964 asemapäällikön virka oli avoinna[78]
  • Vuosina 1965–1969 Raitio, Juho Valio[79]

Vuodesta 1970 eteenpäin ainoastaan keskusasemien asemapäälliköiden nimet listattiin Valtiokalenteriin.

ArkkitehtuuriMuokkaa

 
Piikkiön asema toukokuussa 2017. Huomaa joidenkin ikkunoiden edessä olevat vesivanerit.
 
Piikkiön aseman ikkunan puuleikkauksia. Kuva vuodelta 2017.

Bruno Granholm, joka oli 1800-luvulla Valtion rautateiden pääarkkitehti, uudisti asema-arkkitehtuuria ja suunnitteli kansallisromanttisen puuarkkitehtuurin huippua edustavia rakennuksia.[22] Asema- ja asuinrakennukset säilyttivät entiset pohjaratkaisut, mutta ulkoasuun tuli kansallisromanttisia, karelianistisia ja jopa muinaisskandinaavisia koristeaiheita.[39][80]

Rakennukset edustavat kansallisromanttista niin kutsuttua nikkarityyliä, mikä erottaa ne tuolloin voimakkaasti vaikuttaneesta uusrenessanssisesta tyylistä, joka jäljitteli kivirakentamisesta. Granholmin suunnittelemien asemarakennusten ornamentiikka ammentaa vaikutteita karjalaisista esikuvista, joskin piste- ja kaiverruskuviot kuuluivat myös perinteiseen sveitsiläistyyliin.[81] Symmetrisestä rakentamisesta luovuttiin, frontonit ja katokset tulivat muodikkaiksi ja ikkunankarmeihin ja konsoleihin käytettiin runsasta koristelua.[82] Vaikutteiden kansainvälisyydestä kertoo, että vastaavaa muotokieltä on nähtävissä lähes samaan aikaan 1890-luvun lopulla myös Norjassa ja Ruotsissa.[80] Piikkiön asema on tyypillinen ”granholmilainen” ja alkuperäisessä muodossaan identtinen Paimion aseman kanssa.[6]

Piikkiön asema on lautavuorattu hirsirakennus. Aseman hirret on liitetty toisiinsa lamasalvostekniikalla.[83] Aseman lautavuoraus on luultavasti tehty muutama vuosi valmistumisen jälkeen hirsien lakattua laskeutumasta.[6][84] Perusta on rakennettu suurista graniittilohkareista (luultavimmin Vehmaan graniittia), koska rakennuksen oli kestettävä junien aikaansaama jatkuva tärinä.[39]

Rakennusjälki on korkealuokkaista ja taitavat ammattimiehet ovat rakentaneet talot rikkaine yksityiskohtineen. Ulkoseiniin on luotu vaihtelua erityyppisillä laudoituksilla, ikkunoiden ja ovien pielilautojen koristeleikkauksilla, räystäslautojen koristeilla ja korkealle kohoavilla spiiroilla, jotka tosin poistettiin luultavasti vuoden 1922 muutostöiden yhteydessä.[24] Asemarakennus on alun perin ollut maalattu keltaisella, ja siinä on ollut ruosteenruskeat listoitukset ja karpalonpunaisia yksityiskohtia.[24] Asemarakennus maalattiin uudelleen 1940-luvulla ja heinäkuussa 1980, jolloin rakennus maalattiin kartanonkeltaiseksi.[85]

Asemalla on alun perin ollut saumattu peltikatto, joka on vaihdettu oletettavasti 1950-luvun alkupuolella punaiseksi värjätyksi betonikatteeksi.[24] Tiilikatteesta johtuva katon painon lisääntyminen ei kuitenkaan näy aseman sisärakenteissa. Odotussalin rautatien puoleisen sisäänkäynnin portaan ylle on myöhemmin rakennettu lippakatos. Piikkiön rautatieaseman seinällä ei ole missään vaiheessa ollut ulkokelloa.[86]

Paimion aseman tapaan myös Piikkiön asemarakennuksen perustuksia jouduttiin kuitenkin pian vahvistamaan pehmeän maaperän vuoksi.[17] Asemarakennusta laajennettiin vuonna 1922.[24] Silloinen pääsisäänkäynti portaineen siirrettiin Turun puoleisesta päädystä Helsingin puoleiseen päätyyn.[25] Seuraava suuri kunnostustyö tapahtui vuonna 1952, jolloin rakennuksen ulkonäköä uusittiin.[24] Laajennuksen yhteydessä valmistui myös tavaramakasiini asemarakennuksen Helsingin puoleiseen päätyyn.[17]

SisätilatMuokkaa

 
Piikkiön rautatieaseman pohjapiirros ennen vuoden 1922 muutostöitä.

Piikkiön asemarakennuksessa oli alun perin kolme erikokoista odotushuonetta, asiakaspalveluhuone ja matkatavaroiden säilytyshuone. Säilytyshuoneessa oli omat hyllykkönsä naisten ja miesten matkatavaroille.[87] Asemapäällikön asunto käsitti kolme asuinhuonetta, keittiön ja eteisen ja siten lähes koko itäisen puoliskon rakennuksesta. Asunnon sisäänkäynti oli pihan puolella, ja kuistilla varustettu keittiönporras oli itäpäädyssä. Suureen odotussaliin oli suunniteltu sisäänkäynti sekä pihan että radan puolelta. Pienempiin odotussaleihin kuljettiin suurimman kautta.[24]

 
Piikkiön rautatieaseman muutossuunnitelma vuodelta 1922.

Vuonna 1922 tehdyn muutostyön yhteydessä asemapäällikön asunnon ja matkustajaliikennettä palvelevien tilojen paikkaa vaihdettiin keskenään. Odotussali ja lipunmyynti siirrettiin rakennuksen länsipäästä itäpäähän. Samalla myös postiasema sai käyttöönsä huoneita. Rautatien puoleisessa julkisivussa alkuperäisen odotussalin sisäänkäynti muutettiin ikkunaksi ja uusi sisäänkäynti toteutettiin saman julkisivun itäpäässä olleen ikkunan kohdalle. Myös samassa julkisivussa keskellä olleen matkatavarahuoneen sisäänkäynnin paikkaa muutettiin. Suurin alkuperäisistä odotussaleista jaettiin kahtia väliseinällä ja muutettiin keittiöksi ja asuinhuoneeksi. Myös pienemmät odotussalit sekä asiakaspalvelusali muutettiin asuinhuoneiksi. Länsipäätyyn lisättiin itäpäädyn alkuperäisen kuistin kaltainen uusi ja sen kautta kulku uuteen keittiöön ja ullakolle. Alkuperäinen asemapäällikön asunnon ruokasali muutettiin postin käyttöön. Sen viereen postille järjestettiin vuonna 1950 (alkuperäisen asunnon eteisen kohdalle) hyllyin varustettu säilytyshuone.[24]

Sisätiloissa on korkeiden huoneiden alkuperäisessä koristelussa käytetty leveitä puulistoja ja tammiootrausta.[88] Myöhemmin ootratut pinnat maalattiin valkoisiksi ja kattoja madallettiin (ks. kuva alempaa). Rakennuksen nykyinen omistaja totesi vuonna 2017 kunnostavansa rakennuksen vanhaa kunnioittaen perinnemateriaaleilla, kuten aikakauden mukaisilla maaleilla ja tapeteilla.[89][90][91] Rautatierakennuksen kaakeliuunit on jo palautettu alkuperäisiin paikkoihin käyttäen Turun Akatemiatalon vuoden 1977 remontissa purettuja kaakeliuuneja.[25][58]

Asemarakennuksen alkuperäisistä huonekaluista mainitaan seuraavaa Suomen Valtionrautateiden toimesta vuonna 1916:

»Viime aikoina on rautatien asemahuoneiden kalustamiseen ruvettu yleisesti käyttämään kepeitä ja sitäpaitsi verrattain siroja vieniläisiä huonekaluja. Konttori- ja toimistohuoneiden sekä III. luokan odotussalien huonekalusto on tehty erityispiirustusten mukaan. Konttorihuonekalut, jotka t. n. tilataan "Vankilayhdistyksen" kautta, ovat koivusta ja kiillotetut puun värisiksi. Työ on aina ollut lujaa.[21]»

Piikkiön rautatieasemalla alkuperäisiä huonekaluja ei ole säilynyt.[58]

AsemapuistoMuokkaa

 
Piikkiön rautatieaseman ja asemapuiston puistosuunnitelma vuodelta 1959.

Rautatieasemien asemapuistot olivat vapaamuotoisia ja englantilaistyyppisiä.[92] Rautateiden sisäisillä asemien puistokilpailuilla pidettiin yllä laatua ja hyvää kunnossapitoa.[93] Ensimmäinen Liikennepaikkojen kuntoisuuskilpailu järjestettiin vuonna 1955.[94] Asemarakennuksen Turun puoleisessa päädyssä sijaitsee edelleen Asemapuisto, jonka Piikkiön rautatieaseman pitkäaikainen asemapäällikkö Robert Kokkola perusti.[39][24] Puiston laajennus- ja parannustöitä jatkoi Kokkolan seuraaja, asemapäällikkö Tuure Malmivirta.[39] Muiden asemapuistojen tavoin myös Piikkiön asemapuisto oli ensisijaisesti virkistävä taukopaikka, mutta myös paikallisväestölle suunnattu uusien kasvi-, puu- ja pensaslajien näyteikkuna.[95] Asemapiiriin on kuulunut aikoinaan myös maa-aluetta aseman henkilökunnan viljeltäväksi vuoden 1904 Rautatiematrikkelin mukaan:

»Asemapiiriin kuuluu melkoinen ala viljeltyä maata potaattimaaksi y.m. [96]»

Piikkiön asemapuisto noudattaa täysin 1900-luvun tyylisuuntaa puiston sisäosan kaarevine linjoineen.[97] Asemapuiston puilla oli ensisijainen tehtävä estää ja hillitä tulipaloja, joita Piikkiössäkin syttyi veturin tulipesän kipinöistä.[23] Aseman läheisyydessä, asemapuistossa ja siellä sijainneella tenniskentällä piikkiöläiset harrastivat ennen urheilukentän rakentamista noin 1930-luvulle asti urheilutoimintaa, kuten erilaisia juoksu- ja heittolajeja.[98] Puistossa kilpailleilla ja urheilleilla oli asemapäällikön antama lupa toimintaansa.[1] Vuonna 1952 asemapuistoa siistittiin olympiavuoden kunniaksi.[99]

Asemapuisto on alkuperäiseen tapaansa pitkänomainen ja siellä on säilynyt eri puu- ja koristepensaslajeja asemapuiston varhaiselta ajalta. VR:n suunnitteluosaston vuonna 1959 laatimiin istutuspiirustuksiin on merkitty muun muassa yhdeksän eri puulajia. Useita niistä löytyy asemapuistosta edelleen. Asemapuistoa on myöhemmin lyhennetty, ja se päättyy nykyään heti asemarakennuksen itäpään kohdalla Asematien sorapintaiseen kääntö- ja pysäköintialueeseen.[24] Rautatietoiminnan hiljennyttyä asemapuistosta huolehtiminen väheni.[24] 1970-luvulla pensasaitojen ja koristepensaiden hoito ja leikkuu lopetettiin.[23] Myös Piikkiön asemapuisto on jäänyt hoitamattomaksi ja kasvillisuus on jätetty pääosin vaille hoitoa.[24] Asemapuisto on kuitenkin edelleen mahdollista kunnostaa, kuten Arno Kasvi totesi vuonna 1993 Piikkiön rautatieaseman asemapuistossa kuvatussa TV-ohjelmassa Viherpeukalo: Kesän ensi satoa.[100]

UlkorakennuksetMuokkaa

Asemarakennuksen pihapiirissä on maakellari, yksi ulkorakennus, ulkohuussi (ei alkuperäinen) ja tavaramakasiini.[24] Hirsisessä ulkorakennuksessa on useita eri huoneita, joilla on ollut eri käyttötarkoituksia: navetta (asemapäälliköllä oli oma lehmä), aitta, lantala ja aseman halkosuoja.[1] Ulkorakennus ja kellari ovat asemakaavassa suojeltuja paikallisesti tai kaupunkikuvallisesti arvokkaina rakennussuojelukohteina merkinnällä sr-2.[24]

Asemalta itään rautatien suuntaisesti kuljettaessa löytyy entinen tavaramakasiini, joka on liikenteenohjauksen käytössä.[24] Asemapäällikön asuessa rautatieasemalla rautatien henkilökuntaa varten rakennettiin aseman viereen kaksi asuinrakennusta tyyppipiirustusten mukaan ja niihin talousrakennukset (navetta, maakellari, käymälä). Ensimmäinen, kirjurintalo valmistui vuonna 1905, ja asemamiehellä sekä kirjurilla oli siinä kahden perheen asunto.[43] Talon pihalta löytyi myös Valtionrautateiden työntekijöilleen takaama sauna pesutupineen.[10] Seuraavana Asematieltä itään kuljettaessa löytyy vaatimattomampi ratavahdin asunto aivan Piikkiönjoen kupeessa.[1] Myös nämä asema-alueeseen kuuluneet rakennukset ovat asemakaavassa suojeltuja rakennuksia.[24]

KuvagalleriaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Iltanen, Jussi: Radan varrella : Suomen rautatieliikennepaikat. Helsinki: Karttakeskus, 2009. ISBN 978-951-593-214-3.
  • Mannonen, Tapio & Nieminen, Johanna: Piikkiön historia 2. Piikkiö: Piikkiön kunta, 2004. ISBN 952-91-7606-6.
  • Nummelin, Markku: Rantarata. Helsinki: Kustantaja Laaksonen, 2008. ISBN 978-952-99685-8-9.
  • Rinne, Matti: Aseman kello löi kolme kertaa - Suomen rautateiden kulttuurihistoriaa. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-15804-X.
  • Rautateiden arkkitehtuuri : asemarakennuksia 1857–1941. Luettelon suunnittelu: Valanto Sirkka, Ilonen Juha. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo, 1984. ISBN 951-9229-35-3.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Heikkinen Taru: Piikkiön asemanseudun synty (n. 1889-1934) Pro gradu-tutkielma. Turun Yliopisto, Suomalainen ja vertaileva kansantiede, 1985.
  2. Rautateiden verkkoselostus 2017, s. 77. Liikennevirasto, 2015. Verkkojulkaisu (PDF) (viitattu 12.10.2016).
  3. a b c d Jussi Iltanen: Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat (2. painos), s. 41. Helsinki: Karttakeskus, 2010.
  4. Mikko Kiviluoto: Höyryä ja nostalgiaa jälleen rautatieasemalla. Salon Seudun Sanomat, 7.9.2017.
  5. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Suomen Rautatiehistoriallinen Seura ry, Marko Anttila, Tapio Muurinen: Piikkiö - Pikis Kuvitettu kertomus Piikkiöstä. Resiina 4/2007, 2007.
  6. a b c d Sirkka Valanto: Suomen rautatieasemat vuosina 1857-1920, s. 82. Museovirasto, Rakennushistorian osasto, 1982.
  7. Liikennevirasto: Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2018 1.1.2018. Liikennevirasto. Viitattu 9.9.2018.
  8. Liikennevirasto: Liikenneviraston tilastoja Liikennevirasto. Viitattu 3.8.2018.
  9. a b Heinimaija Hirvonen: Piikkiön asema sai uuden isännän. Kaarina-lehti, 8.2.2017.
  10. a b c d e f g h Tapio Manninen, Johanna Nieminen: Piikkiön historia 2, s. 173. Piikkiön kunta, 2004.
  11. Aura, 10.8.1895.
  12. a b c M. A. Knaapinen: Piikkiön pitäjä, s. 230-231. Turku: (tuntematon), 1935.
  13. Turun - Karjan rautatie. Sanomia Turusta, 29.10.1889.
  14. Kalervo Mäkinen: Aateliskartanosta ammatilliseksi oppilaitokseksi - 120 vuotta Tuorlan taivalta, s. 19. Loimaa: Varsinais-Suomen Maaseutuoppilaitos), 2005.
  15. Piikkiön kuntakokous 4.10.1889, s. 1 §. , 1889.
  16. Aura, 6.12.1889.
  17. a b c d e f g h i j k l m n Markku Nummelin: Rantarata. Kustantaja Laaksonen, 2008.
  18. Milla Karppinen: Elämää radan varrella - Paimion rautatieaseman vaiheita. Paimion kaupungin kulttuuripalvelut, 2004.
  19. Aura, 22.8.1895.
  20. Maanmittaushallituksen uudistusarkisto: Valtionmaat ja rautatiet; Piikkiön asema-alueen laajentaminen: RN:t 3:1 ja 5 Hadvalan kylässä luovuttavat tilat RN:t 3:5 ja 5:2 1914-1914 (A82:67/1-2) Kansallisarkiston Digitaaliarkisto. Viitattu 27.8.2018.
  21. a b c Suomen Valtionrautatiet 1862–1912 Historiallis-teknillis-taloudellinen kertomus 2, s. 341-342. Suomen Valtionrautatiet, 1916.
  22. a b c Jari Heino: Rautateiden varsilta löytyy suomalaisen arkkitehtuurin tarina. Turun Sanomat, 20.6.2004.
  23. a b c d Matti Rinne: Aseman kello löi kolme kertaa - Suomen rautateiden kulttuurihistoriaa, s. 167, 191. Kustannusosakeyhtiö Otava, 2001.
  24. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Kaarina, Piikkiön rautatieasema-alueella sijaitsevien asemarakennuksen, ulkorakennuksen ja kellarin luovutusasia (Lausunto MV/67/0.5.01.02/2016) (Museoviraston selvitys Suomen valtiolle ja Senaattikiinteistölle asemarakennuksen julkista tarjouskauppaa varten, valtion julkinen asiakirja). Museovirasto, 2016.
  25. a b c d Hannu Rastas, Piikkiö-Seura ry: Piikkiön rautatieasema entisöityy. Terveissi Piikjöst Piikkiö-Seuran joululehti 2017, 2017.
  26. Asemarakennukset Turun-Karjan radalla. Päivälehti, 13.12.1898.
  27. Sanomia Turusta, 20.9.1898.
  28. Sanomia Turusta, 22.9.1898.
  29. Sanomia Turusta, 5.1.1899.
  30. toim. K. J. Immonen: Valtionrautatiet 1862-1962, s. 25. Kirjayhtymä, 1961.
  31. Turun - Karjan rata. Uusi Aura no 96, 19.8.1899.
  32. Vaunut.org-sivuston keskustelupalsta, kommentoijana Jyrki Längman: Piikkiö vaunut.org. 19.1.2017. Viitattu 1.8.2018.
  33. Yhäkö venäjää?. Perä-Pohjolainen n:o 70, 19.6.1906.
  34. a b Turun - Karjan radan tarkastusjunasta. Uusi Aura, 29.10.1899.
  35. a b Uusi Suometar, 31.10.1899.
  36. a b Sanomia Turusta, 29.10.1899.
  37. Turun - Karjan radan postitoimistot. Uusi Aura no 254, 1.11.1899.
  38. Rautatiehallitus, G. Strömberg: Rautatiehallituksen kiertokirje No 1/6. Rautatiehallitus, 1900.
  39. a b c d e f g h Teija Uurinmäki: Halkeilevan maalin alla kuiskii tuhat tarinaa. Kaarina-lehti, 15.7.2015.
  40. a b c d e J. A. Iisalo: Rautatiehakemisto: tietoja rautatieasemista ja niiden lähipaikkakunnista 1931, s. 120-121. Kustannus-osakeyhtiö Airut, 1931.
  41. Kansallinen Kokoomus: Porvarillisen työn arkisto - Nikulainen, Yrjö Aukusti 9.6.2010. Kansallinen Kokoomus. Viitattu 25.11.2019.
  42. a b Viri Teppo-Pärnä ja Seppo Pärnä: Piikkiön kulttuuriympäristö - Kotiseutukirja, s. 33. Lounais-Suomen ympäristökeskus, 1999. ISBN 952-11-0477-5.
  43. a b Eero Hanhijärvi: Opas Piikkiön keskustan kulttuuriympäristöön, s. 60–61. Piikkiö-Seura ry, 2006.
  44. H. Nurhonen: Matka-käsikirja Karjan radalla Helsinki-Turku, s. 22-24. Frenckellin Kirjapaino-osakeyhtiö, 1907.
  45. Vaunut.org-sivuston keskustelupalsta, kommentoijana Tapio Muurinen: 1975 / Piikkiön ratapiha, Piikkiö vaunut.org. 4.4.2009. Viitattu 28.7.2018.
  46. Junaonnettomuus Piikkiössä. Sisämaa-Laatokka, 30.8.1947.
  47. a b V.R. Liikennevirkamiesyhdistys r.y. 1. osasto: Rautatiehakemisto - Liitteenä ohjeet viran- ja toimenhakijoille, s. 131–132. Risteen Kirjapaino, 1863.
  48. Kunnallislehti, 31.5.1979.
  49. Kunnallislehti, 2.6.1988.
  50. Jari Kuusinen: Linkit suomalaisten rautateiden www-maailmaan! junalauta.net. 7.4.2012. Viitattu 10.3.2019.
  51. a b c Kylli Salo: Asemapäällikön pojalle junat olivat arkea. Kunnallislehti, 14.2.2006.
  52. Kunnallislehti, 27.1.2000.
  53. Jori Liimatainen: Vanhat rautatieasemat uusiin käsiin. Turun Sanomat, 29.3.2007.
  54. Satoja asemia myyntiin. Helsingin Sanomat, Kuukausiliite 52-59, 29.9.2007.
  55. Suomen Rautatiehistoriallinen Seura: Tasoristeys-palsta. Resiina 2/2009, 2009.
  56. Ulla Mattsson: Turkulaisperhe saa ostaa Raision aseman. Turun Sanomat, 15.6.2010, s. 7.
  57. Suomen Rautatiehistoriallinen Seura: Tasoristeys-palsta. Resiina 4/2011, 2011.
  58. a b c Jari Malm: Rakennusvanhus toi omistajalleen uuden elämäntavan. Kunnallislehti, 16.3.2018.
  59. Suomen Rautatiehistoriallinen Seura: Tasoristeys-palsta. Resiina 4/2015, 2015.
  60. Turun kaupunkiseudun maakuntakaavan vahvistaminen (Päätös N:o YM1/5222/2003. Ympäristöministeriö, 2003. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 19.7.2017).
  61. Yle Turku: Liikkuuko autotehtaan väki kohta raiteilla? – Varsinais-Suomen lähijunakokeilu myötätuulessa 7.12.2018. Yle. Viitattu 12.12.2018.
  62. Yle Turku: Useita suljettuja juna-asemia halutaan avata liikenteelle Varsinais-Suomessa 21.12.2017. Yle. Viitattu 12.12.2018.
  63. Ratapiha-alueiden ja asemakeskusten kehittäminen – yleisiä linjauksia ja parhaita käytäntöjä. RAKLI ry, 2017. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 3.1.2017).
  64. Kesti Maria: Junapysäkkien paluu?. Kaarina-lehti, 7.11.2018.
  65. Väylä ja ELY-keskus: Väylävirasto ja ELY L-vastuualue - Investointien toteutuksen hankintaohjelma 30.9.2019. Väylävirasto. Viitattu 1.10.2019.
  66. Finlands Statskalender för året 1898. Kejserliga Alexanders-Universitetet i Finland, 1898.
  67. Turun Sanomat, 4.7.1908.
  68. Suomenmaan Valtiokalenteri 1909. Helsingin yliopisto, 1909.
  69. Rob. Kokkola 50-vuotias. Uusi Aura no 142, 29.5.1919.
  70. Robert Kokkola. Kunnallislehti no 34, 26.8.1926.
  71. Suomen Valtiokalenteri vuodelle 1928. Helsingin yliopisto, 1928.
  72. Piikkiön asemapäälliköksi J. E. Nyholm. Uusi Aura, 9.1.1927.
  73. Suomen Valtiokalenteri vuodelle 1939. Helsingin yliopisto, 1939.
  74. Suomen Valtiokalenteri vuodeksi 1941. Helsingin yliopisto, 1941.
  75. Suomen Valtiokalenteri karkausvuodeksi 1944. Helsingin yliopisto, 1944.
  76. Suomen Valtiokalenteri vuodeksi 1945. Helsingin yliopisto, 1945.
  77. Suomen Valtiokalenteri vuodelle 1952. Helsingin yliopisto, 1952.
  78. Suomen Valtiokalenteri karkausvuodeksi 1964. Helsingin yliopisto, 1964.
  79. Suomen Valtiokalenteri vuodelle 1969. Helsingin yliopisto, 1969.
  80. a b Rautateiden arkkitehtuuri, s. 41-46. Luettelon suunnittelu: Sirkka Valanto, Juha Ilonen. Suomen rakennustaiteen museo, 1984.
  81. Hirsitalon kunnostaminen, s. 83. Rakennusalan Kustantajat RAK, 2008.
  82. Mika Vähä-Lassila: Tutkielma rautatieasemat.fi. Viitattu 20.6.2019.
  83. Janne Jokelainen: Hirsirakenteiden merkitys asema-arkkitehtuurille 1860-1950. Oulun yliopisto, 2005. Teoksen verkkoversio.
  84. Huonerakennusten rakentamisohjeita, s. 31. Valtionrautatie - Valtioneuvoston kirjapaino, 1930.
  85. Piikkiön asema maalattu. Kunnallislehti, 28.7.1980.
  86. Paula Heikkilä: Suomen rautatieasemien vanhojen ulkokellojen inventointi, s. 33. (Opinnäyte)Vuosi=2011. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu. Teoksen verkkoversio.
  87. Teija Uurinmäki: Lasinsirpaleita ja unohtunut satukirja – Tältä näyttää Piikkiön asema nyt Kaarina-lehti. 15.7.2015. Kaarina-lehti. Viitattu 9.8.2018.
  88. Rautatierakennukset, Rautatierakennusten korjausohjeet 2, Asemarakennukset. Museovirasto
  89. Hannu Rastas: Tuolta se tulee! Tuolta se tulee!. Terveissi Piikjöst - Piikkiö-Seuran joululehti 2019, 14.12.2019.
  90. Minna Rosvall: Kaarinalaismies teki elämänsä heräteostoksen – Piikkiön asemalla riittää remonttia vuosiksi YLE Uutiset. 23.2.2017. Yle. Viitattu 2.8.2018.
  91. Susanna Lehmuskoski: Sata ruutua kuntoon. Helsingin Sanomat, Koti-liite, 29.7.2018.
  92. toim. Anna-Maija Halme: Puistot ja puutarhat. Suomalainen puutarhaperinne. Suomen Kotiseutuliitto, 2009. ISBN 951-95378-6-4.
  93. Pirjo Huvila: Rautatieasemat - arkkitehtuuria sadan vuoden ajalta kulttuuriymparistomme.fi. 10.8.2007. Viitattu 19.7.2017.
  94. Rautatiehallitus: Liikennepaikkojen kuntoisuuskilpailu. Yhtä matkaa N:o 3, 1959.
  95. Tiina Martin: Aseman puistossa. Aurinko Kustannus, 2016. ISBN 978-952-230-424-7.
  96. Woldemar Löfström: Rautatiematrikkeli - Lyhykäisiä selityksiä rautatienasemista Suomessa. Viipuri: Östra Finlands Tryckeri, 1904.
  97. Leppävuori Marko: Turku-Karjaa-radan asemien ympäristöjen inventointi - Projektityö OP56, s. 20. Lepaan puutarhaoppilaitos, 1993.
  98. Hannu Rastas: Piikkiön Karhun vuosisata, s. 21. Piikkiö Karhu ry, 2009. ISBN 978-952-92-6502-2.
  99. Kauppapuutarhaliitto - Handelsträdgårdsförbundet: Rautatieasemien tienoot "olympiakuntoon". Puutarhauutiset N:o 25-26, 19.6.1952.
  100. Viherpeukalo: ”Kesän ensi satoa 20.7.1993”. Salme Haikonen (ohjaus), Arno Kasvi (käsikirjoitus). Viitattu 29.3.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa