Ella Eronen

suomalainen näyttelijätär

Ella Siviä Eronen (29. tammikuuta 1900 Helsinki9. lokakuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja lausuntataiteilija. Hänet tunnettiin diivana ja ”Suomen äänenä”, joka teki yli puolen vuosisadan pituisen uran teatterissa. Pisimpään hän työskenteli Suomen Kansallisteatterissa, vuodet 1939–1950 ja 1955–1965. Lisäksi hän piti omia tanssi- ja runoiltojaan. Eronen oli näyttämöiden tragedienne; hänen roolihahmonsa olivat usein femme fataleja, kohtalokkaita ja vahvoja naisia.

Ella Eronen
Ella Eronen 1930-luvun alussa
Ella Eronen 1930-luvun alussa
Syntymäaika 29. tammikuuta 1900
Syntymäpaikka Helsinki, Suomi
Aktiivisena 1929–1965
Kuolinaika 9. lokakuuta 1987 (87 vuotta)
Kuolinpaikka Helsinki, Suomi
Oikea nimi Ella Siviä Eronen
Ammatti näyttelijä, lausuja
Puoliso Per Andersson (1919–1924)
Carl Wilhelms (1928–1935)
Eino Tarkkonen (1937–1961)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Palkinnot

1952 Pro Finlandia -mitali

Eronen profiloitui ensisijaisesti teatterinäyttelijäksi, elokuvarooleja hän teki vain viisi. Julkisuudessa hänestä muotoutui kuva häikäisevän kauniina naisena, joka eli luoksepääsemättömänä ja varjeli tarkoin yksityiselämäänsä. Hän oli tarkka ulkonäöstään ja julkisuuskuvastaan. Myös Erosen todellinen ikä pysyi pitkään salaisuutena. Jo elinaikanaan Erosta kutsuttiin ”diivaksi”, vaikka hän ei itse kokenut sellainen olevansa.[1]

Näyttämöllä Eronen debytoi kuusivuotiaana Svenska Teaternissa esittäen kiharatukkaista poikaa August Strindbergin näytelmässä Kronbruden. Saman teatterin tanssiryhmään hän liittyi teini-iässä ja solmi ensimmäisen avioliittonsa teatterissa tapaamansa ruotsalaisen Per Anderssonin kanssa, joka kuoli Erosen ollessa 24-vuotias.

Seuraavina vuosina Eronen opiskeli tanssia (mikä kuitenkin keskeytyi polvivammaan), laulua, lausuntaa ja äänenmuodostusta. Hän avioitui kuvanveistäjä Carl Wilhelmsin kanssa. Koiton Näyttämöllä vietettyjen vuosien jälkeen Eronen lähti opiskelemaan Ruotsiin ja sieltä saamiensa suositusten perusteella hänet kiinnitettiin Åbo Svenska Teaterniin. Läpimurroksi muodostui päärooli Jarl Hemmerin näytelmässä Anna Ringars. Åbo Svenska Teaternin lisäksi Eronen vieraili Svenska Teaternissa Helsingissä sekä Helsingin Kansanteatterissa.

Talvisodan kynnyksellä Eronen siirtyi Suomen Kansallisteatteriin. Sodan aikana Eronen siirtyi lapsineen Ruotsiin. Tukholman stadionilla pelattiin 11. helmikuuta 1940 jääpallon hyväntekeväisyysottelu Ruotsi–Suomi, johon suomalaispelaajat kutsuttiin rintamalta. Ennen ottelun alkua Erosen suomeksi ja ruotsiksi lausuma ”Vårt land” (Maamme) kohotti hänet suurten sinivalkoisten äänien joukkoon.

Myöhemmin Eronen jatkoi uraansa Kansallisteatterissa sekä piti lausuntailtoja Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa. Vuonna 1951 hän joutui kriisiin Kansallisteatterin kanssa, mutta palasi sinne neljä vuotta myöhemmin. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1952. Vuonna 1965 hän jäi eläkkeelle, mutta työ näyttelijänä ja lausujana jatkui vierailujen muodossa. Hänen viimeiseksi näytelmäkseen jäi Svenska Teaternissa vuosina 1984–1985 esitetty Solen och jag, jossa hän esiintyi näyttelijä Sarah Bernhardtin roolissa.

Eronen oli naimisissa kolmesti: Per Anderssonin kanssa 1919–1924, kuvanveistäjä Carl Wilhelmsin (aiemmin Svensson) kanssa 1928–1935 ja muotokuvamaalari Eino Tarkkosen kanssa 1937–1961. Hänellä oli liitoista kaksi lasta: Leila (s. 1928) ja Kimmo Olavi (s. 1938).

Ella Eronen on palkittu Pro Finlandia -mitalilla sekä professorin arvonimellä. Vuonna 1971 hän julkaisi Kirsti Jaantilan kirjoittamana muistelmateoksensa Loistava Ella.

Eronen halvaantui ja menetti puhekykynsä 13. syyskuuta 1987. Hän kuoli 87-vuotiaana 9. lokakuuta. Ella Eronen on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle.[2]

Sisällysluettelo

ElokuvaroolejaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Legendaarinen diiva Ella Eronen oli tarkka ulkonäöstään: retusoi omat valokuvansa raaputtamalla – katso kuvat! Ilta-Sanomat. 4.6.2016. www.is.fi. Viitattu 11.4.2017.
  2. Taiteilijainmäki V21A (pdf) Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 25.4.2015.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Nikula, Jaana: Ella: Ella Erosen elämäkerta. Like, 2007. ISBN 978-952-01-0044-5.
  • Jaantila, Kirsti: Loistava Ella. WSOY, 1971.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.