Eronen 1930-luvun alussa.

Ella Siviä Eronen (29. tammikuuta 1900 Helsinki9. lokakuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja lausuntataiteilija. Hänen vanhempansa olivat August Werner Eronen ja Amanda Mathilda Ahlgren. Eronen oli naimisissa kolmesti: Per Anderssonin kanssa 1919–1924, kuvanveistäjä Carl Wilhelmsin (aiemmin Svensson) kanssa 1928–1935 ja muotokuvamaalari Eino Tarkkosen kanssa 1937–1961. Hänellä oli liitoista kaksi lasta: Leila (s. 1928) ja Kimmo (s. 1938).

Näyttämöllä Eronen debytoi kuusivuotiaana Svenska Teaternissa esittäen kiharatukkaista poikaa August Strindbergin näytelmässä Kronbruden. Saman teatterin tanssiryhmään hän liittyi teini-iässä ja solmi ensimmäisen avioliittonsa teatterissa tapaamansa ruotsalaisen Per Anderssonin kanssa, joka kuoli Erosen ollessa 24-vuotias.

Seuraavina vuosina Eronen opiskeli tanssia (mikä kuitenkin keskeytyi polvivammaan), laulua, lausuntaa ja äänenmuodostusta. Hän avioitui kuvanveistäjä Carl Wilhelmsin kanssa. Koiton Näyttämöllä vietettyjen vuosien jälkeen Eronen lähti opiskelemaan Ruotsiin ja sieltä saamiensa suositusten perusteella hänet kiinnitettiin Åbo Svenska Teaterniin. Läpimurroksi muodostui päärooli Jarl Hemmerin näytelmässä Anna Ringars. Åbo Svenska Teaternin lisäksi Eronen vieraili Svenska Teaternissa Helsingissä sekä Helsingin Kansanteatterissa.

Talvisodan kynnyksellä Eronen siirtyi Suomen Kansallisteatteriin. Kansallisteatterissa hän työskenteli vuodet 1939–1950 ja 1955–1965. Sodan aikana Eronen siirtyi lapsineen Ruotsiin. Tukholman stadionilla pelattiin 11. helmikuuta 1940 jääpallon hyväntekeväisyysottelu Ruotsi–Suomi, johon suomalaispelaajat kutsuttiin rintamalta. Ennen ottelun alkua Erosen suomeksi ja ruotsiksi lausuma Vårt land, Maamme kohotti hänet suurten sinivalkoisten äänien joukkoon.

Myöhemmin Eronen jatkoi uraansa Kansallisteatterissa sekä piti lausuntailtoja Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa. Vuonna 1951 hän joutui kriisiin Kansallisteatterin kanssa, mutta palasi sinne neljä vuotta myöhemmin. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1952. Vuonna 1965 hän jäi eläkkeelle, mutta työ näyttelijänä ja lausujana jatkui vierailujen muodossa. Hänen viimeiseksi näytelmäkseen jäi Svenska Teaternissa vuosina 1984–1985 esitetty Solen och jag, jossa hän esiintyi näyttelijä Sarah Bernhardtin roolissa. Ella Eronen on myös palkittu professorin arvonimellä.

Ella Eronen on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle.[1]

Sisällysluettelo

ElokuvaroolejaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Taiteilijainmäki V21A (pdf) Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 25.4.2015.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Nikula, Jaana: Ella: Ella Erosen elämäkerta. Like, 2007. ISBN 978-952-01-0044-5.
  • Jaantila, Kirsti: Loistava Ella. WSOY, 1971.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.