Femme fatale

naishahmo
Tämä artikkeli käsittelee naishahmoa. Muista merkityksistä katso täsmennyssivu.

Femme fatale [fam fatal] (ranskaa, suom. kohtalokas nainen) on kirjallisuuden ja populaarikulttuurin arkkityyppinen naishahmo, joka kietoo miehiä hypnoottisesti pauloihinsa ja saa nämä ajautumaan vaarallisiin, jopa hengenvaarallisiin tilanteisiin. Femme fatalessa salaperäisyys, viettelevyys, kauneus ja seksuaalinen vetovoima yhdistyvät ovelaan valheellisuuteen sekä usein myös noitamaisiin, vampyyrimäisiin tai paholaismaisiin piirteisiin. Femme fatale voidaan näkökulmasta riippuen nähdä niin sankarittarena, antisankarittarena kuin uhrinakin.[1]

Kohtalokas nainen elokuvasta Tuhoava isku (1949)

EsimerkkejäMuokkaa

Varhaisia femme fatale -hahmon edustajia ovat kreikkalaisen mytologian kaunis Helena, joka aiheutti Troijan sodan, homeeristen runojen seireenit ja kaunis velhonainen sekä Hesiodoksen Pandora lippaineen. Vanhan testamentin femme fataleja ovat Aadamin perisyntiin houkutellut Eeva ja syöjätär Lilith. Myös tosielämän Egyptin kuningatar Kleopatra on nähty femme fatalena.[1]

Keskiajalla femme fatalen hahmon kautta varoiteltiin naisen hillittömän seksuaalisuuden vaaroista. Romantiikan aikakaudella hahmo esiintyi muun muassa Edgar Allan Poen novelleissa. 1800-luvun ja 1900-luvun oopperoista femme fatalen hahmolla on keskeinen rooli muun muassa Bizet’n Carmenissa, Wagnerin Parsifalissa ja Alban Bergin Lulussa. Maalaustaiteessa kohtalokasta naista kuvasivat muun muassa Edvard Munch ja Gustav Klimt symbolistisissa ja ekspressionistisissa töissään. Alankomaalainen Mata Hari oli 1900-luvun alun tosielämän salaperäinen tanssijatar ja vakooja.[1]

Mika Waltarin romaanissa Sinuhe egyptiläinen (1945) esiintyy kohtalokas Nefernefernefer. Elokuvassa femme fatale esiintyy etenkin 1940- ja 1950-lukujen amerikkalaisissa film noir -filmeissä. Niistä tunnetuimpia on Gilda (1946), jossa pääosaa esittää Rita Hayworth. Uudemmista femme fatale -hahmoista tunnetaan esimerkiksi trillerin Basic Instinct (1992) salaperäinen nainen, jota esittää Sharon Stone.[1]

Muita esimerkkejä:

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuusoppi aapisesta äänirunoon, s. 248–249. Avain, 2016. ISBN 978-952-304-107-3.
Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.