Wikipedia

Rita Hayworth

yhdysvaltalainen näyttelijä

Rita Hayworth (alk. Margarita Carmen Cansino; 17. lokakuuta 1918 New York – 14. toukokuuta 1987 New York) oli yhdys­valtalainen elo­kuvanäyttelijä. Hän oli 1940-luvun suosituimpia nais­tähtiä ja seksisymboleita, joka näytteli useita vietteleviä femme fataleja. Hän teki tunnetuimmat roolinsa film noireissa ja musikaaleissa ja oli muutamassa elo­kuvassa Fred Astairen tanssi­pari. Hayworth oli toisessa maailman­sodassa yhdys­valtalais­sotilaiden suosituimpia pin-up-tyttöjä. Hayworth sairastui uransa loppu­vaiheessa Alzheimerin tautiin, joka kuitenkin todettiin vasta 1979. Hänen tyttärensä Yasmin Aga Khan hoiti häntä 1980-luvulla ja toimi samalla Alz­heimer-tutkimuksen varhaisena puolestapuhujana.

Rita Hayworth
Rita Hayworth vuonna 1947.
Rita Hayworth vuonna 1947.
Henkilötiedot
Koko nimi Margarita Carmen Cansino
Syntynyt17. lokakuuta 1918
New York, New York, Yhdysvallat
Kuollut14. toukokuuta 1987 (68 vuotta)
New York
Ammatti näyttelijä
Puoliso
Lapset Yasmin Aga Khan
Näyttelijä
Aktiivisena 1934–1974
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Varhainen elämä muokkaa

Margarita Carmen Cansino syntyi 1918 Brooklynissä.[1] Hänen isänsä oli espanjalaissyntyinen tanssija Eduardo Cansino ja äitinsä Ziegfeld Follies -show­ryhmään kuulunut Volga Haworth.[2] Hänellä oli kaksi nuorempaa veljeä, Eduardo Jr. ja Vernon.[3]

Margarita Cansino alkoi käyttää itsestään lyhennettyä nimeä Rita, kun hän alkoi 12-vuotiaana tanssia ammattimaisesti. Hänet tunnettiin nimellä Rita Cansino vielä elokuvauransa alussa.[2]

Ura muokkaa

Tanssijasta elokuviin muokkaa

 
Rita Cansino vuonna 1935.

Eduardo Cansinon uran takia perhe muutti Los Angelesiin, johon tämä perusti oman tanssistudion. Rita alkoi esiintyä isänsä rinnalla Meksikon Tijuanan ja Agua Calienten klubeilla. Cansino oli 16-vuotias, kun Fox Film Companyn tuottaja löysi hänet Meksikosta ja teki hänen kanssaan sopimuksen.[2]

Cansinon ensimmäinen elokuva oli Under the Pampas Moon (1935). Sen jälkeen hän esiintyi useissa pienissä rooleissa, muun muassa elokuvissa Danten Helvetti, Charlie Chan Egyptissä, Human Cargo ja Meet Nero Wolfe. Cansino jäi kuitenkin sopimuksettomaksi, kun Fox Company yhdistyi Twentieth Century Picturesin kanssa.[2]

Uudella imagolla Columbia Picturesiin muokkaa

Cansino tapasi vuonna 1937 liikemies Edward Judsonin, jonka kanssa hän meni naimisiin. Judson toimi vaimonsa managerina ja avusti tätä muuttamaan imagoaan. Cansino otti käyttöön äitinsä tyttönimen ja lisäsi siihen y-kirjaimen lausumisen selventämiseksi. Hayworthin ulkonäköä muutettiin tummahiuksisesta latinosta kastanjanruskeaksi maailmannaiseksi. Judson palkkasi myös lehdistöavustajia, joiden avulla Hayworth sai nimensä ja kuvansa sanomalehtiin ja ihailijajulkaisuihin. Tämän avulla Hayworth sai lopulta seitsemänvuotisen sopimuksen Columbia Picturesiin.[2]

Hayworthin ensimmäiset elokuvat Columbialla olivat pääosin pienen budjetin b-elokuvia. Näistä poikkeus oli Vain enkeleillä on siivet (1939). Hän esitti siinä naissivuosassa petollista vaimoa ja sai ensimmäiset myönteiset huomionsa kriitikoilta.[2]

Ollessaan Warner Brothersilla lainasopimuksella Hayworth teki vuonna 1941 elokuvan Kilpakosijat juhlimassa. Columbialle hän teki Häätanssin, jossa hän näytteli Fred Astairen tanssiparia. Roolin ansiosta Hayworth pääsi Time-lehden kanteen, ja se teki hänestä julkkiksen. Hayworth näytteli vuonna 1942 suosituissa elokuvissa Kaunis Sally, Manhattan ja Karnevaalit Riossa.[2]

1940-luvun seksisymboli muokkaa

 
Glenn Ford ja Rita Hayworth Gilda -elokuvassa 1946.
 
Hayworth Gildan mainoskuvassa.

Gene Kellyn vasta­näyttelijänä Hayworth oli elokuvassa Kansikuvatyttö (1944). Rooli herätti myös Life-lehden. Lehti julkaisi hänestä pin-up-kuvan, jossa hän poseerasi viettelevästi mustassa pitsiasusteessa.[2] Siitä tuli toisessa maailmansodassa palvelleiden yhdysvaltalaissotilaiden unohtumattomia pin-up-kuvia.[1]

Vuonna 1946 Hayworth näytteli elokuvassa Gilda. Film noir -elokuvassa hän oli lajityypin perushahmo, nainen, joka oli sekä petollinen viettelijä että pahoinpidelty uhri. Gilda oli aikaansa nähden huomattavan rohkea elokuva, ja siinä oli seksuaalisesti vihjailevaa kuvastoa ja dialogia. Hayworthin uran tunnetuin kohtaus lienee striptease-esitys, jonka aikana hän lauloi kappaletta ”Put the Blame on Mame”.[1]

Kaksi vuotta Gildan jälkeen Hayworth teki silloisen miehensä Orson Wellesin ohjaaman film noirin Nainen Shanghaista. Rooli kyynisenä viettelijänä oli yksi hänen uransa kehutuimpia. Life-lehti alkoi samoihin aikoihin kutsua Hayworthia ”rakkauden jumalattareksi”.[1]

Uran hiipuminen muokkaa

Hayworth piti 1949–1951 taukoa urastaan ollessaan naimisissa prinssi Aly Khanin kanssa. Hän myös alkoi turhautua ammattiin, sillä hän ei missään vaiheessa täysin sopeutunut julkisuuselämän kiroihin. Turhautumista lisäsi myöhemmin 1950-luvun aikana hänen vaikea liittonsa laulaja Dick Haymesin kanssa. Hayworthin 1950-luvun parhaimpia elokuvia olivat Trinidad (1952), Salome (1953), Ystävämme Joey (1957), Eri pöydissä (1958) ja Tie Corduraan (1959).[1]

Hayworth esiintyi 1960-luvulla enää hajanaisesti.[1] Hänen elokuviinsa kuuluivat muun muassa Areenan hurjapäät (1964), josta hän oli Golden Globe -ehdokkaana, ja Operaatio Opium (1966).[2][4] Hayworthin viimeinen elokuva oli Pappi vai paholainen (1972). Hän yritti 1970-luvun alussa käynnistää Broadway-uraa, mutta se epäonnistui, kun hänellä oli vaikeuksia muistaa vuorosanojaan.[1]

Hayworth tunnettiin uransa aikana erityisesti sensuelleista viettelijöiden rooleista, mutta 1950-luvulla hän siirtyi entistä enemmän kypsempiin elokuviin. Hayworth edusti toimittaja Albin Krebsin mukaan Hollywoodin glamouria ja viehätysvoimaa. Hän esiintyi monissa musikaaleissa, ja Fred Astaire kertoi omaelämäkerrassaan Hayworthin olleen hänen miellyttävin tanssikumppaninsa. Laulajana Hayworth ei kuitenkaan ollut erityisen hyvä, ja esimerkiksi Anita Ellis toimi hänen lauluäänenään neljässä elokuvassa.[2]

Vuonna 1999 American Film Institute valitsi Hayworthin vuosisadan 25 tärkeimmän yhdysvaltalaisen naisnäyttelijän joukkoon.[5] Hollywood Walk of Famelle hän oli saanut tähden vuonna 1960.[6]

Yksityiselämä muokkaa

Avioliitot muokkaa

 
Hayworthin ja Aly Khanin häät vuonna 1949.

Hayworth oli naimisissa kaikkiaan viidesti. Hänen ensimmäinen miehensä oli häntä 22 vuotta vanhempi liike­mies Edward Judson. He menivät naimisiin vuonna 1937.[2] Judson alkoi liiton aikana käyttäytyä omistushaluisesti ja väkivaltaisesti, mikä johti avioeroon toukokuussa 1942.[7] Hayworthia tuki näyttelijä Victor Mature, joka oli tuolloin myös Hayworthin rakastaja.[8]

Hayworthin toinen mies oli elokuvaohjaaja Orson Welles, jonka kanssa hän meni naimisiin syys­kuussa 1943. He saivat Rebecca-tyttären. Liitto päättyi virallisesti joulukuussa 1948.[8] Hayworth oli tuossa vaiheessa jo tavannut prinssi Aly Khanin, joka oli ismailiitti­muslimien (šiia­muslimien ryhmä) nizari-lahkon 48. hengellisen johtajan Aga Khan III:n poika.

Hayworth ja Aly Khan menivät naimisiin Cannesissa touko­kuussa 1949. Seitsemän kuukautta myöhemmin syntyi prinsessa Yasmin Aga Khan. Hayworth kyllästyi kuitenkin pian naistenmiehenä tunnetun miehensä uskottomuuteen, johon kuului muuan muassa suhde Joan Fontainen kanssa[9][10]. He erosivat 1953[7] ja ajautuivat tämän jälkeen pitkään huoltajuuskiistaan, johon liittyi myös erimielisyys siitä, mihin uskontoon heidän yhteinen tyttärensä tulisi liittää. Hayworth olisi halunnut kasvattaa tyttärensä kristityksi ja Aly Khan muslimiksi[11]. Riita tyttärestä päättyi vasta Aly Khanin kuolemaan auto-onnettomuudessa Pariisissa vuonna 1961.[10]

Katolilaisen Hayworthin avioliitto islaminuskoisen Aly Khanin kanssa ei saanut paavi Johannes XXIII:n tukea, ja hän piti sitä laittomana.[12]

Myös Hayworthin neljäs ja viides avioliitto olivat lyhytikäisiä. Hänen neljäs miehensä oli laulaja Dick Haymes ja viides tuottaja James Hill.[4][7]

Alzheimerin tauti ja kuolema muokkaa

Hayworthin elokuvauran hiipumisen syyksi laitettiin vakavat alkoholi­ongelmat. Heikkenevä kunto pääsi otsikoihin asti, kun sotkuista ja vihaista Hayworthia saatettiin lento­koneesta.[4] Alkoholismin syyksi laitettu käytös ja muistiongelmat johtuivat kuitenkin todennäköisesti Alzheimerin taudin varhais­oireista.[2]

Hayworthin sairaus diagnosoitiin vuonna 1979, ja tieto siitä tuli julkisuuteen 1981.[13] Losangelesilainen oikeus totesi kesäkuussa 1981 Hayworthin olevan kykenemätön pitämään huolta itsestään. Hänen tyttärensä Yasmin Khan alkoi hoitaa häntä ja toi hänet New Yorkiin. Yasmin alkoi tehdä uraauurtavaa työtä Alzheimerin taudin hoitamiseksi, ja hän antoi lausunnon muun muassa kongressissa tutkimusrahoituksen saamiseksi. Hän myös oli aktiivinen Alzheimer-järjestöissä.[2] Hayworth oli ensimmäisiä julkisuuden henkilöitä, jonka Alzheimerin tautia käsiteltiin julkisuudessa.[13]

Hayworthin kunto heikkeni tasaisesti 1980-luvulla, ja hän kuoli 68-vuotiaana vuonna 1987 kotonaan Manhattanilla.[2] Hänet haudattiin Holy Crossin hautaus­maalle Culver Cityyn, Kaliforniaan.

Valikoitu filmografia muokkaa

Pääartikkeli: Rita Hayworthin filmografia ja teatteriesiintymiset
 
Hayworth ja Fred Astaire tanssimassa mainoskuvassa.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g Rita Hayworth Encyclopædia Britannica. 2018. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 3.7.2018. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Krebs, Albin: Rita Hayworth, Movie Legend, Dies The New York Times. 2018. Viitattu 3.7.2018. (englanniksi)
  3. ↑ Ellenberger, Allan R.: Celebrities in Los Angeles Cemeteries. A Directory, s. 117. Jefferson, North Carolina: McFarland & Company, 2001. ISBN 978-0-786-45019-0. Google Books (viitattu 15.12.2018). (englanniksi)
  4. ↑ a b c Rita Hayworth Biography Biography. 27.4.2017. A&E Television Networks. Viitattu 3.7.2018. (englanniksi)
  5. ↑ Afi’s 50 Greates American Screen Legends American Film Institute. Viitattu 3.7.2018. (englanniksi)
  6. ↑ Rita Hayworth Hollywood Walk of Fame. Hollywood Chamber of Commerce. Viitattu 3.7.2018. (englanniksi)
  7. ↑ a b c Rousset, Aurore: Rita Hayworth: la déesse de l’amour Marie Claire. 16.10.2017. Viitattu 3.7.2018. (ranskaksi)
  8. ↑ a b Edwards, Anne: The Goddess And the Playboy Vanity Fair. 6/1993. Viitattu 3.7.2018. (englanniksi)
  9. ↑ Rita Hayworth Files Divorce Action in Reno. Los Angeles Times, 2.9.1951, s. –. (englanniksi)
  10. ↑ a b Woodson, Michelle: Rita Hayworth And Aly Khan’s Life in Review Entertainment Weekly. 27.5.1994. Viitattu 3.7.2018. (englanniksi)
  11. ↑ Prince Wants Yasmin Back Eugene Register-Guard. 31.10.1953. Viitattu 3.8.2023, Google News. (englanniksi)
  12. ↑ Starr, Steve: The Tragic Life of Rita Hayworth Film Entertainment Magazine. 2007. Viitattu 3.8.2023. (englanniksi)
  13. ↑ a b Lerner, Barron H.: Rita Hayworth’s Mis­diagnosed Struggle Los Angeles Times. 20.11.2006. Viitattu 3.7.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Rita_Hayworth&oldid=21730883”