Avaa päävalikko

Elinan surma (elokuva)

suomalainen elokuva vuodelta 1938

Elinan surma on Kalle Kaarnan ohjaama suomalainen historiallinen elokuva vuodelta 1938. Se perustuu Gustaf von Numersin samannimiseen näytelmään ja Kantelettaren runoon. Elinan surman uskottiin tuhoutuneen Adams-Filmin tulipalossa 1959. Elokuvasta jäi jäljelle vain sen käsikirjoituksen ruotsinkielinen käännös.[1] Vuonna 1998 elokuvasta löytyi kuitenkin kopio Yhdysvalloista.[2]

Elinan surma
Ohjaaja Kalle Kaarna
Käsikirjoittaja
Perustuu Gustaf von Numersin näytelmään ja Kantelettaren runoon
Tuottaja Kurt Jäger
Säveltäjä Tapio Ilomäki
Kuvaaja Armas Fredman
Leikkaaja Kalle Kaarna
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Jäger Filmi
Ensi-ilta 4. syyskuuta 1938
Kesto 99 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

JuoniMuokkaa

Tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun puolivälin Laukon kartanoon, jonka leskeksi jäänyt linnanherra Klaus Kurki suunnittelee uutta avioliittoa Suomelan talon Elinan kanssa. Huhujen mukaan hänellä on suhde kälynsä Kirsti Flemingin kanssa. Klausia vainoaa myös hänen kuolleen vaimonsa Kaarinan aave, sillä Kurki oli murhannut vaimonsa. Kurki haluaa sovittaa syntinsä naimalla Elinan, mutta hylätty Kirsti vannoo kostoa. Elinan mielitietty on kuitenkin Uolevi. Klaus ja Elinan vihitään. Uolevi suunnittelee lähtöä sotaan Elinan veljen Uotin kanssa, mutta Kirsti antaa hänelle paikan Vääksyn kartanon vuotina.[3]

Kirsti punoo kuitenkin juoniaan. Hän kutsuu raskaana olevan Elinan Vääksyyn ja juonittelee Uolevin tunnustamaan uudelleen rakkautensa Elinaan. Kirsti saa teljettyä heidät huoneeseen, josta mustasukkainen Klaus löytää heidät. Kirsti taivuttelee Klausin pakenemaan reessä kanssaan. Kartanossa syttyy tulipalo, johon Elina ja Uolevi kuolevat. Mielipuolinen Klaus puolestaan ohjaa ajamansa reen jyrkänteen yli kuolemaan vieden Kirstin mukanaan.[3]

RooleissaMuokkaa

 Santeri Karilo  … Klaus Kurki  
 Ella Eronen  … Kirsti Fleming  
 Hilkka Helinä  … Elina Fincke  
 Kalevi Mykkänen  … Uolevi Frille  
 Teuvo Puro  … Vesilahden rovasti  
 Kaarlo Saarnio  … Kerjäläinen  
 Helmi Lindelöf  … Ebba Fincke  
 Valter Tuomi  … Juhana Fincke  
 Leevi Linko  … Uoti  
 Hulda Keskinen  … Rouva Linnunpää  
 Alli Stålhammar  … Rouva Kirves  
 Lida Salin  … Vappu  
 Rafael Pihlaja  … Lukkari  
 Paavo Kostioja  … Kamasaksa  

TuotantoMuokkaa

Elinan surman käsikirjoitus perustui pääasiassa Gustaf von Numersin samannimiseen näytelmään vuodelta 1891. Von Numersin näytelmä perustui puolestaan Kantelettaressa julkaistuun Elinan surma -runoon. Käsikirjoituksen ensimmäisen version teki toimittaja Vilho Heinämies ja lopullisen silauksen sille antoi ohjaaja Kalle Kaarna. Käsikirjoituksen alku ja loppu poikkesivat kuitenkin von Numersin näytelmästä ja hyödynsivät sen sijaan Kantelettaressa julkaistua runoa. Säilyneessä käsikirjoituksessa tapahtuma-ajaksi on merkitty syksy ja talvi 1467–68.[1]

Elinan surman ulkokuvaukset tehtiin pääasiassa Kuitian kartanossa, vaikka tapahtumapaikkoihin lukeutui muun muassa Laukon kartano, Vääksyn kartano, Vesilahden kirkko ja Hämeenlinna. Sisäkuvaukset tehtiin puolestaan Jäger-Filmin studiossa Helsingin Haagassa.[1]

VastaanottoMuokkaa

Elinan surman ensi-ilta oli 4. syyskuuta 1938 kymmenessä Suomen kaupungissa. Viipurissa se oli uuden Palatsi-elokuvateatterin avajaiselokuvana. Elokuvan menestyksestä ei ole tarkkoja tietoja, mutta teatteriesityskertojen määrän mukaan arvioituna se jäi hieman alle vuoden 1938 keskitason.[1]

Elinan surma sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton. Von Numersin näytelmä ja Kantelettaren runo olivat vuoden 1938 katsojille edelleen varsin tuttuja, mikä heijastui myös kritiikissä. Yleisen mielipiteen ilmaisi osuvasti Ilta-Sanomien kriitikko S-ö: ”Kun jokin näytelmä on suurelle yleisölle teatterista käsin niinkin tunnettu kuin Elinan surma, ei luonnollisestikaan voida välttyä vertauksien teosta ja eriävistä mielipiteistä siitä, miten tämä kansanballadi olisi ollut filmille sovellettava.” Suomen Sosialidemokraatin kriitikko H. V. piti elokuvaa pitkäveteisempänä kuin näytelmää, koska ”filmi ei näet siedä sellaista toiminnan viivyttelyä kuin näytelmä”. Hufvudstadsbladetin kriitikko Hans Kutter ajatteli samoin ja piti elokuvaa vain filmatisoituna teatterinäytelmänä. Aamulehden kriitikko -rk- oli puolestaan sitä mieltä, että vaikka balladin sisin henki oli saavutettu, elokuva käytti liiaksi puhenäyttämön keinoja eikä ”filmitaiteen omia ja omalaatuisia keinoja – lähikuvausta, vertauskuvaa ja muunnelmia”.[3]

Ilta-Sanomien S-ö piti kuitenkin Elinan surmaa puutteistaan huolimatta ”puhtaasti filmaattisessa suhteessa saavutukseksi, joka antaa uskoa ja luottamusta suomalaisen elokuvan tulevaisuuteen”. Ajan Suunnan -rkk- piti puolestaan elokuvaa ohjaaja Kaarnan ”pitkän elokuvauran loistavimpana saavutuksena”. Samoilla linjoilla oli Uuden Suomen S. S., joka piti elokuvaa Kaarnalle ”kauniina ja kannustavana voittona”.[3]

Kriitikot olivat kuitenkin jokseenkin yksimielisiä siitä, että näyttelijät suoriutuivat hyvin tehtävissään. Monien mielestä Ella Eronen teki elokuvan väkevimmän roolityön: ”Jos suoritukset halutaan ryhmittää jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen, kuulunee ensimmäinen sija Ella Eroselle. Hänen Kirsti Fleminginsä kohosi paikoitellen tasolle, jollaista ainakin kotimaisissa elokuvissa on nähty kovin harvoin, jos koskaan.” (Ajan Suunnan kriitikko -rkk-).[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Elinan surma – Muut tiedot www.elonet.fi. Viitattu 3.7.2012.
  2. Kadonneita suomalaisia elokuvia löytyi USA:sta Nordisk Medie Nyt. Toinen neljännesvuosijulkaisu 1998. 998. Viitattu 9.12..2012.
  3. a b c d e Elinan surma – Sisältötiedot www.elonet.fi. Viitattu 3.7.2012.