Ajan Suunta

Tämä artikkeli käsittelee 1930–1940-luvuilla ilmestynyttä lehteä. Myös 1990-luvulla perustetulla uudella IKL:llä oli samanniminen julkaisu.

Ajan Suunta oli Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) julkaisema päivälehti 1932–1944. Lehti tunnettiin muun muassa kuuluisan Tattarisuon tapauksen virheellisestä uutisoinnista.

HistoriaMuokkaa

Ajan Suuntaa edelsi Ajan Sana -niminen lehti muutaman vuoden ajan. Molempien päätoimittajana oli Arne Somersalo, entinen ilmavoimien komentaja. Ajan Suunta ilmestyi kuutena päivänä viikossa iltapäivisin. Se edelsi siis tässä suhteessa nykyisiä iltapäivälehtiä, mutta se oli uutislehti.

Marraskuussa 1937 Ajan Suunta-lehden tuonti Viroon kiellettiin kahden vuoden ajaksi. Syynä oli lehden kirjoittelu Viron rintamamiesten (vapsien) johtajan Artur Sirkin kuoleman yhteydessä.[1]

Ajan Suunta lakkasi ilmestymästä 4. lokakuuta 1944, puolitoista viikkoa IKL:n lakkauttamisen jälkeen. Liittoutuneiden valvontakomission poliittinen neuvonantaja Pavel Orlov oli vaatinut Suomen hallitukselta lehden välitöntä lopettamista, ja hallituksesta otettiin yhteyttä lehden johtoon. Painokoneet pysäytettiin vapaaehtoisesti hallituksen varoitettua, että muuten edessä saattaisi olla voimatoimia koko Suomen lehdistöä vastaan.[2]

PäätoimittajatMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. "Ajan Suunta" kielletty Virossa kahdeksi vuodeksi, Helsingin Sanomat, 26.11.1937, nro 320, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  2. Mikko Uola: "Suomi sitoutuu hajottamaan...": Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella, s. 40–41. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999.
Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.