Avaa päävalikko

Klaus Jaakonpoika Kurki (mainintoja vuosilta 14571477) oli keskiaikainen suomalainen rälssimies, joka toimi Eerik Akselinpoika Tottin voutina Turun linnassa sekä Ylä-Satakunnan tuomarina ja Sääksmäen kihlakunnan voutina Hämeessä. Klaus Kurki tunnetaan Elias Lönnrotin 1820-luvulla muistiinmerkitsemästä kansanrunosta Elinan surma, jonka mukaan hän surmasi mustasukkaisuuden seurauksena vaimonsa ja poikansa polttamalla kotinsa Laukon kartanon ja teki lopuksi itsemurhan hukuttautumalla. Elinan surmavirttä pidetään epähistoriallisena, eivätkä sen tapahtumat sovellu todellisuudessa eläneen Klaus Kurjen vaiheisiin. Surmavirsi on nykyisen käsityksen mukaan peräisin 1500-luvulta ja noudattelee pikemminkin kansainvälisiä esikuvia kuin todellista historiaa. Lisäksi sisällöltään vastaavaa tarinaa on kerrottu myös Klaus Kurjen apesta ja surmavirressä on sekoitettu toisiinsa Klausin ja hänen vävynsä henkilötietoja.[1]

Tiedot Klaus Kurjesta ja tämän perheestäMuokkaa

Klaus Kurjen isä oli asemies Jeppe Kurki, josta on viimeinen maininta asiakirjoissa vuodelta 1455. Jo Jeppe Kurki oli mahdollisesti Ylä-Satakunnan kihlakunnantuomari. Klaus Kurjen äiti oli Karin Klauntytär Diekn, Turun linnanpäällikkö Klaus Lydekenpoika Dieknin tytär. Vesilahdella sijaitseva Laukon kartano oli Kurki-suvun omistuksessa jo Klaus Kurjen aikana, viimeistään 1460-luvulla ellei jo aiemmin.[2][1] Klaus Kurjen syntymävuotta ei tiedetä, mutta jotkut suomalaiset historioitsijat ovat arvailleet hänen syntyneen mahdollisesti 1420-luvulla.[3] Varhaisin asiakirjalähteissä esiintyvä maininta Klaus Kurjesta on vuodelta 1457, jolloin hän oli Erik Akselinpoika Tottin asettama tilapäinen vouti Turun linnassa ja Erikin asemiesten johtaja. Klaus Kurki meni tuntemattomana ajankohtana naimisiin Elin (Elina) Jönsintyttären kanssa, jonka isä oli valtaneuvos Jöns Olofinpoika Stenbock. Kun Jöns vuonna 1463 sai koko Satakunnan läänityksekseen, hän otti vävynsä Klausin sinne voudiksi. Klaus sai jossain vaiheessa itselleen myös Ylä-Satakunnan tuomarin viran, jonka hän mahdollisesti peri isältään. Samaan aikaan näiden tehtävien kanssa hänen mainitaan olleen vuonna 1470 myös voutina Erik Tottille kuuluneessa Hämeessä, mahdollisesti tosin vain Sääksmäen kihlakunnan alueella. Viimeinen maininta Klaus Kurjesta Ylä-Satakunnan tuomarina on vuodelta 1477.[1] Tammikuussa 1479 hänen tilallaan mainitaan olleen uusi tuomari, joten hän kuoli mahdollisesti vuonna 1477 tai 1478.[3]

Klaus Kurjella tiedetään olleen ainakin kaksi poikaa, joista toinen oli sittemmin Turun piispaksi kohonnut Arvid Kurki. Toisen pojan nimeä ei tiedetä, mutta myös hänet mainitaan eräässä vuodelta 1488 olevassa lähteessä kirkonmiehenä. Alkuperäinen Laukon Kurki-suku sammui Arvid Kurjen kuollessa vuonna 1522, mutta suvun on katsottu jatkuneen Klaus Kurjen tyttären Elin Kurjen ja tämän aviomiehen Knut Erikinpoika Kurjen jälkeläisistä.[2] Klaus Kurjella saattoi ennen Elin Jönsintytärtä olla toinen vaimo, josta ei tiedetä mitään varmaa.[3]

KulttuurivaikutusMuokkaa

Klaus Kurjen maineen sinetöivät useat Elinan surman pohjalta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella tehdyt näytelmät, romaanit, sävellykset ja elokuvat. Surmavirttä pidettiin aluksi kuvauksena todellisista historiallisista tapahtumista, mutta vähitellen historiantutkijat kyseenalaistivat sen todenperäisyyden.[3] Klaus Kurjen mukaan on nimetty Helsinkiin vuonna 1938 avattu hotelli Klaus K (ent. Klaus Kurki).[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Suvanto, Seppo: Kurki, Klaus (mainitaan 1457–1477) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 10.11.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b Suvanto, Seppo & Anneli Mäkelä-Alitalo, Anneli: Kurki (1300–2000) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 13.10.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. a b c d Punkari, Yrjö: Elinan surmaruno – Suomen kuuluisin kansanballadi Viitattu 5.8.2015.
  4. Historia ja tarina Hotelli Klaus K. Viitattu 5.8.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa