Santeri Karilo

suomalainen näyttelijä
Santeri Karilo 1930-luvun alussa.

Santeri Aleksander Karilo (alk. Kiseleff; 26. syyskuuta 1908 Viipuri8. syyskuuta 1959) oli suomalainen näyttelijä.

Karilo syntyi Viipurissa kauppias Valdemar Kiseleffin perheeseen. Hän opiskeli 1930-luvun alussa Viipurin musiikkiopiston näyttämöluokalla, jonka jälkeen sai ammattinäyttelijän kiinnityksen 1932 Viipurin Kaupunginteatteriin. Siellä hän esiintyi lukuisissa eri rooleissa vuoteen 1936 asti. Karilo toimi Simpeleen Työväen Näyttämön johtajana 1936–1937 ja näyttelijänä Turun Työväen Teatterissa 1937–1938. Tämän jälkeen hänellä oli kiinnitykset Jäger-Filmiin 1938–1940 ja Suomi-Filmiin 1940–1943.

Karilo toimi 1940-luvulla myös näyttelijä-ohjaajana Kemin kaupunginteatterissa. Hänen merkittäviä näyttämöroolejaan olivat Pohjalaisia-näytelmän Jussi, Anun ja Mikon miespääosa sekä lukuisat operettitehtävät uransa alkuaikoina.

Santeri Karilo esiintyi urallaan myös 29 elokuvassa vuosina 1936–1959. Hänen ensimmäinen elokuvatehtävänsä oli salakuljettaja Kivalon osa jännityselokuvassa VMV 6. Karilon elokuvaosat vaihtelivat isoista sankarirooleista konnatyypitelmiin. Tunnettuja suorituksia olivat muun muassa häikäilemätön Jonni Claesson elokuvassa Varastettu kuolema (1938), kiitetty miespääosa Anussa ja Mikossa (1940) ja avioliitossaan onneton tuomari Thorén elokuvassa Jossain on railo (1949). Hän teki pääroolin kotinsa menettäneenä Nikkasen Aatona elokuvassa Evakko (1956), josta hänet palkittiin Jussi-patsaalla.

Karilon muita muistettavia filmirooleja oli myös legendaarinen Klaus Kurki Elinan surmassa (1938), inhimillinen vartiopäällikkö Gregor elokuvassa Yli rajan (1942) ja hämäräperäisen kauppias Mattilan rooli muutoin epäonnistuneessa jännityskomediassa Taas tyttö kadoksissa! (1957). Karjalan murretta taitavasti suoltanut Karilo pääsi hyödyntämään viipurilaista syntyperäänsä (Anun ja Mikon ja Evakon lisäksi) myös Vili Vesterisen elämäkertaelokuvassa Säkkijärven polkka (1955). Ennen tätä hän oli ollut muutaman vuoden poissa näyttelijäntehtävistä.

Peter von Baghin luonnehdinnan mukaan Karilo oli yksi suomalaisen elokuvan maagisimpia näyttelijöitä: komea, palavakatseinen ja vahvaääninen. Karilo esiintyi 1950-luvulla muutamassa sotilasfarssissa, joissa hän useimmiten oli äreän mahtipontisen kantaupseerin osassa. Karilon viimeiseksi elokuvarooliksi jäi päähenkilön isän osa elokuvassa Patarouva (1959).

Myöhemmällä iällään alkoholismista kärsinyt Karilo kuoli vain 50-vuotiaana, kuukausi ennen Patarouvan ensi-iltaa.

FilmografiaMuokkaa

Vuosi Elokuva Rooli
1936 VMV 6 Kivalo, salakuljettaja
1937 Tukkijoella Huotari, tukkilainen
1938 Varastettu kuolema Jonni Claesson
Elinan surma Klaus Kurki
Ulkosaarelaiset Ersso Lounatpää
1939 Isoviha Vladimir Voronoff
1940 Simo Hurtta Simo Hurtta
Anu ja Mikko Mikko
1941 Ryhmy ja Romppainen Kars, kansainvälinen seikkailija
1942 Yli rajan Gregor, vartiopäällikkö
Kuollut mies rakastuu Thomas Gardener
1943 Jees ja just Kiljunen
1947 Koskenkylän laulu Anselmi Liuhala
1948 Ihmiset suviyössä viinan välittäjä
1949 Jossain on railo tuomari Wilhelm Thorén

Vuosi Elokuva Rooli
1955 Säkkijärven polkka Mirjan isä
1956 Jokin ihmisessä lääkäri
Evakko Nikkasen Aato
1957 Vääpelin kauhu vääpeli Halla
Taas tyttö kadoksissa! kauppias Mattila
1958 Sven Tuuva kuormastovääpeli
Sotapojan heilat vääpeli
Paksunahka professori Kannus / valeprofessori Kannus
Kulkurin masurkka Svalundan kreivi
Asessorin naishuolet portieeri
1959 Vatsa sisään, rinta ulos! Hjalmar, kenraalimajuri
Ei ruumiita makuuhuoneeseen José, portieeri
Pekka ja Pätkä mestarimaalareina isännöitsijä
Patarouva Julius Kannisto

LähteetMuokkaa

  • von Bagh, Peter: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava, 2005.
  • Rytkönen, Sisko: Santeri Karilo Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.

Aiheesta muuallaMuokkaa