Avaa päävalikko

Santeri Karilo

suomalainen näyttelijä
Santeri Karilo 1930-luvun alussa.

Santeri Alexander Karilo (alk. Kiseleff; 26. syyskuuta 1908 Viipuri8. syyskuuta 1959 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä.

Karilo syntyi Viipurissa kauppias Valdemar Kiseleffin perheeseen. Karilo opiskeli 1930-luvun alussa Viipurin musiikkiopiston näyttämöluokalla, jonka jälkeen sai ammattinäyttelijän kiinnityksen 1932 Viipurin Kaupunginteatteriin, jossa hän esiintyi lukuisissa eri rooleissa vuoteen 1936 asti. Karilo toimi Simpeleen Työväen Näyttämön johtajana 1936–1937, näyttelijänä Turun Työväen Teatterissa 1937–1938, tämän jälkeen näyttelijänä Jäger-Filmissä 1938–1940 ja Suomi-Filmissä 1940–1943. Karilo toimi 1940-luvulla myös näyttelijä-ohjaajana Kemissä ja 1950-luvun puolenvälin jälkeen Helsingissä oltuaan Pentti Saareksen tavoin hetken poissa näyttelijäntehtävistä. Karilon merkittäviä näyttämörooleja olivat Pohjalaisia-näytelmän Jussi, Anun ja Mikon miespääosa (jonka näytteli myös filmisovituksessa 1940) sekä useat operettitehtävät uransa alkuaikoina.

Salskean raamikas Santeri Karilo esiintyi urallaan myös 29 elokuvassa vuosina 1936–1959. Hänen ensimmäinen elokuvatehtävänsä oli salakuljettaja Kivalon osa elokuvassa VMV 6. Karilolla oli useita suuria elokuvaosia aina sankarirooleista konnatyypitelmiin, mm. häikäilemätön Jonni Claesson elokuvassa Varastettu kuolema (1938), Vladimir Voronoffin rooli Isovihassa (1939), nimirooli Simo Hurtassa (1940), kiitelty miespääosa Anussa ja Mikossa (1940), avioliitossaan onnettoman tuomari Thorénin rooli elokuvassa Jossain on railo (1949) sekä päärooli kotinsa menettäneenä Nikkasen Aatona elokuvassa Evakko (1956), josta hänet palkittiin Jussi-patsaalla. Karilon muita muistettavia filmirooleja oli myös legendaarinen Klaus Kurki Elinan surmassa (1938), inhimillinen vartiopäällikkö Gregor elokuvassa Yli rajan (1942) ja hämäräperäisen kauppias Mattilan rooli muutoin epäonnistuneessa jännityskomediassa Taas tyttö kadoksissa! (1957). Karjalan murretta taitavasti suoltanut Karilo pääsi hyödyntämään viipurilaista syntyperäänsä (Anun ja Mikon ja Evakon lisäksi) myös Vili Vesterisen elämäkertaelokuvassa Säkkijärven polkka (1955).

Peter von Baghin luonnehdinnan mukaan Karilo oli yksi suomalaisen elokuvan maagisimpia näyttelijöitä: komea ulkomuoto, vahva ääni sekä palavakatseinen olemus. Karilo nähtiin myös monissa Ville Salmisen ja Aarne Tarkaksen elokuvissa 1950-luvulla ja muutamassa sotilasfarssissa, joissa hänet useimmiten nähtiin äreän mahtipontisen kantaupseerin osassa. Karilon viimeiseksi elokuvarooliksi jäi päähenkilön isän osa elokuvassa Patarouva (1959).

Myöhemmällä iällään alkoholismista kärsinyt Karilo kuoli vain 50 vuoden ikäisenä, kuukautta ennen Patarouvan ensi-iltaa.

FilmografiaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa