Simo Hurtta (elokuva)

vuoden 1940 elokuva

Simo Hurtta on Roland af Hällströmin ohjaama historiallinen elokuva vuodelta 1940. Elokuva perustuu Eino Leinon samannimisiin runoihin ja näytelmään. Sen tapahtumat sijoittuvat isonvihan aikaan 1700-luvun alkuun. Elokuvassa kuvattiin Simo Hurtaksi kutsutun majuri Simon Affleckin toimia Lieksassa jossa hän oli veronvuokraajana eli keräsi kruunun verot vuokraamassaan silloisessa Pielisjärven pitäjässä. Affleckin julma toiminta nostatti häntä vastaan useita talonpoikien kapinaliikkeitä. Elokuvassa tapahtumiin on liitetty myös romanttinen rakkaustarina Simo Hurtan ja varakkaan talonpojan Reittu Sormusen tyttären Irja Sormusen välillä. Elokuvan loppukohtauksessa Simo Hurtta surmaa Irjan luullessaan taloaan lähestyvää talonpoikien joukkoa venäläisiksi. Viimein hän surmaa itsensä pistoolilla tajuttuaan erehdyksensä.[1]

Simo Hurtta
Ohjaaja Roland af Hällström
Käsikirjoittaja Vilho Heinämies
Perustuu Eino Leinon runokokoelmat Simo Hurtta. Runoja Isonvihan ajoilta. 1. sarja (1904) ja Simo Hurtta. Runosikermä Isonvihan ajoilta. 2 sarja (1919) sekä näytelmä Simo Hurtta (1908)
Tuottaja Kurt Jäger
Säveltäjä Tapio Ilomäki (musiikin johto)
Kuvaaja Konstantin Märska
Leikkaaja Tapio Ilomäki
Lavastaja Elo Kuosmanen
Pääosat Santeri Karilo
Aili Tikka
Alpo Parma
Urho Somersalmi
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Jäger-Filmi Oy
Ensi-ilta 29. syyskuuta 1940 Helsinki/Kuopio/Tampere
Kesto 88 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvan ulkokuvauksia tehtiin kesällä 1939 ainakin Suomussalmella, Kangasalla ja Siuntiossa. Elokuvatarkastamo lyhensi muutamia elokuvan kohtauksia. Elokuvan yleisömenestys ei ollut hyvä eivätkä kriitikotkaan olleet siihen kaikin osin tyytyväisiä. Elokuva on sittemmin nähtävästi tuhoutunut. [1]

NäyttelijätMuokkaa

 Santeri Karilo  … majuri Simo Hurtta  
 Urho Somersalmi  … talonpoika Reittu Sormunen  
 Aili Tikka  … Irja Sormunen  
 Teuvo Puro  … Sippo Nevalainen  
 Hannes Veivo  … Juho Nevalainen  
 Hugo Hytönen  … rovasti Pietari Haerkepaeus  
 Aarne Jaatinen  … henkikirjuri Arnkil  
 Sven Relander  … tulliherra Pietari Jessenhaus  
 Onni Korhonen  … nimismies Björn Finne  
 Aune Kemppainen  … Kaunikki, venetyttö  
 Anton Soini  … Pyykönen  
 Rauha Autere  … Pyykösen vaimo  
 Sylvi Koskinen  … Reetta  
 Lida Salin  … Pirkko, Hovilan emäntäpiika  

LähteetMuokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.