Jees ja just

vuoden 1943 elokuva

Jees ja just on Risto Orkon ohjaama sota-ajan farssi vuodelta 1943. Se on keskimmäinen kolmesta Ryhmy ja Romppais -farssista, joissa Oiva Luhtala ja Reino Valkama näyttelevät Armas J. Pullan romaanien sankareita.[1]

Jees ja just
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Risto Orko
Käsikirjoittaja Armas J. Pulla
Perustuu Armas J. Pullan romaaneihin:
”Ja pöh!” sanoi sotamies Ryhmy, Karisto, 1940
”Ole viisaasti höperö!” sanoi vääpeli Ryhmy, Karisto, 1940.
Säveltäjä George de Godzinsky
Kuvaaja Erkki Majava
Leikkaaja Risto Orko
Lavastaja Ville Salminen
Pääosat Oiva Luhtala
Reino Valkama
Kirsti Hurme
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi Oy
Ensi-ilta 14. maaliskuuta 1943
Kesto 99 min
Alkuperäiskieli suomi
Edeltäjä Ryhmy ja Romppainen
Seuraaja Jees, olympialaiset, sanoi Ryhmy
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Jees ja just -elokuvan pohjana oli Pullan ensimmäinen Ryhmy ja Romppainen -romaani ”Ja pöh! sanoi sotamies Ryhmy”, alaotsakkeeltaan ”sotajutelma Laatokan rintamalta”. Elokuvakäsikirjoitukseen Pulla otti mukaan aineksia myös sarjan kolmannesta romaanista ”Ole viisaasti höperö! sanoi vääpeli Ryhmy”. Elokuvan sankareista vääpeli Ryhmy on siviiliammatiltaan pölynimurikauppias ja vänrikki Romppainen linja-autonkuljettaja. Näin kirjailija selittää heidän neuvokkuutensa ja kykynsä selviytyä tilanteesta kuin tilanteesta.[2]

Tarinassa kumppanukset joutuvat linjojen taakse tuhoamaan venäläisten asevarastoa. Päämaja piti elokuvaa sen ilmestyessä suomalaisia sotilaita halventavana. Elokuva laitettiin hyllylle jatkosodan jälkeen neuvostovastaisuutensa takia. Se vapautui esityskiellosta vuonna 1988.[3]

NäyttelijätMuokkaa

 Oiva Luhtala  vääpeli Kalle Ryhmy  
 Reino Valkama  vänrikki Ville Romppainen  
 Kirsti Hurme  komissaari Vengrovska  
 Kullervo Kalske  luutnantti Pekka Peikko  
 Kaija Rahola  Eila, lotta  
 Arvo Lehesmaa  vankisotamies Tiuskanen  
 Vilho Siivola  korpraali Lumperi, vanginvartija  
 Paavo Jännes  eversti  
 Fritz-Hugo Backman  luutnantti Hely  
 Erkki Karjala  kenttäpostivirkailija Hempponen  
 Ville Salminen  Grigoriev, venäläinen kapteeni  
 Pentti Saares  Belinski, venäläinen luutnantti  
 Santeri Karilo  toveri Kiljunen  
 Matti Lehtelä  Tehunen, Vengrovskan alainen  
 Rauha Rentola  hoitajatar  
 Einari Ketola  Yleisradion reportteri  

Kreditoimattomat näyttelijät

 Terttu Tuominen  toimistolotta  
 Paavo Honkamäki  Pjotr, vankileirin vartija  
 Usko Kantola  venäläinen aliupseeri  
 Joel Asikainen  sikeäuninen venäläinen sotamies  
 Kyösti Käyhkö  venäläinen sotamies  
 Anton Soini  Jaska Andersson, kansanarmeijan luutnantti  
 Toivo Linnajoki  Santtu Töhkönen, kansanarmeijan kapteeni  
 Evald Terho  venäläinen divisioonankomentaja  
 Matti Aro  komissaari  

JuoniMuokkaa

Eversti määrää vänrikki Romppaisen räjäyttämään Rihtolan aseman luona sijaitsevan vihollisen ammusvaraston. Hän saa ottaa mukaan yhden miehen, ja valitsee itsestään selvästi vanhan kumppaninsa vääpeli Ryhmyn. Venäläisten tykistö- ja ilmahyökkäys kuitenkin murskaa korsun, jonne Ryhmy ja Romppainen jäävät loukkuun yhdessä korpraali Lumperin ja sotamies Tiuskasen kanssa. Vihollisen edetessä yli korsun miehet päättävät antautua päästäkseen vaivattomasti vihollisen puolelle.

Sotavankeudessa Ryhmy on veljeilevinään vartijan kanssa ja onnistuu hankkimaan säilykkeitä. Tiuskanen, entinen vanki joka on liittynyt sotaan vapaaehtoisena ja saanut mukaansa vanginvartijansa Lumperin, keksii irrottaa parakin kalterit. Miehet pakenevat, tainnuttavat vartijan ja ottavat vartiotuvasta aseita ja varusteita mukaan. Tunnontarkkana virkamiehenä Lumperi haluaa jättää kuitin viemistään tavaroista. Lumperi ja Tiuskanen jatkavat omien puolelle, Ryhmy ja Romppainen jäävät suorittamaan tehtäväänsä linjojen taakse. Myös Ryhmyn kissa Mörökölli löytää tiensä omistajan luo.

Suomalainen luutnantti Peikko ja hänen morsiamensa, lotta Eila, ovat jääneet vangeiksi ja kovapintainen naiskomissaari Vengrovska kuulustelee heitä. Ryhmy ja Romppainen yrittävät saada pariskunnan vapaaksi, mutta joutuvat jälleen itse kiinni, kunnes onnistuvat säikäyttämään Vengrovskan huutamalla: ”Hiiri!”. Kumppanukset soluttautuvat puna-armeijan sairaalaan esittäen ensin lääkäreitä ja sitten haavoittuneita hämätäkseen Vengrovskaa. Komissaarin huoneeseen ilmaantuva Mörökölli paljastaa miehet, mutta he pääsevät niskan päälle, ja Vengrovska alaisineen joutuu sidotuksi. Ryhmy ja Romppainen pakenevat pihalle pysäköidyllä autolla.

Kumppanukset piileskelevät saunassa, johon kaksi Kuusisen kansanarmeijan suomalaista upseeria törmäävät autollaan. Miesten ajautuessa keskenään ilmitappeluun Ryhmy ja Romppainen käyttävät tilaisuutta hyväkseen: he kolkkaavat miehet, omaksuvat näiden henkilöllisyyden ja ilmoittautuvat kansanarmeijan univormuissa kapteeni Grigorieville. Ryhmy ja Romppainen ovat läsnä luutnantti Peikon ja Eilan kuulustelussa, ja Grigorievin poistuttua tainnuttavat vartijat. Palatessaan Grigoriev yllättää suomalaiset, mutta Eila tekee hänet vaarattomaksi pudottamalla Molotovin kipsipystin hänen päähänsä.

Romppainen lähtee autolla Peikon ja Eilan kanssa Ryhmyn jäädessä järjestämään ammusvaraston räjäytystä. Vengrovska on alaisineen seurannut Mörökölliä ammusvarastolle, mutta joutuu Ryhmyn ansaan. Sytytyslankojen jo palaessa Ryhmy pelkää ovien juuttuneen, kunnes keksii viime hetkellä kyseessä olevan liukuovi. Räjähdys lennättää Ryhmyn ja Vengrovskan kauas metsään; kun he tulevat tajuihinsa, Ryhmy ottaa vain Mörököllin mukaansa. Syrjäisestä metsämökistä Ryhmy löytää kenttäpostivirkailija Hempposen, joka on ollut paikallaan talvisodasta lähtien. Hän on elänyt kotirintaman ruokapaketeilla, joihin myös Ryhmy turvautuu. Pian myös Romppainen, Peikko ja Eila löytävät mökille toisten luullessa heitä ensin venäläisiksi.

Suomalaiset piileskelevät nälissään mökin ullakolla, kun alakertaan on majoittunut punadivisioonan esikunta. Komentaja haluaisi antautua, sillä divisioona on motissa, mutta komissaari vastustaa. Suomalaiset poistavat komissaarin pelistä nostamalla hänet köydellä ullakolle. Komentajan selostaessa läpimurtosuunnitelmaa suomalaiset ilmestyvät ullakolta vaivihkaa, ja esikunta antautuu helposti.

Palattuaan omalle puolelleen Ryhmy ja Romppainen kertovat everstille urotöistään ja pitävät ansiomitalia varmana. Kun he kuulevat Yleisradion auton olevan pihalla, he kuvittelevat reportterin tulevan haastattelemaan heitä, mutta haastateltaviksi joutuukin kaksi urheilusankaria, jotka eivät saa sanaa suustaan. Ryhmy ja Romppainen vetäytyvät takaisin everstin toimistoon. Esikunnan keikarimainen luutnantti Hely komentaa heidät varustemestarin luo tekemään selkoa matkalla hukatuista varusteista. ”Jees”, vastaa Romppainen – ”just”, täydentää Ryhmy.

TuotantoMuokkaa

Suomi-Filmi tuotti kolme kirjailija Armas J. Pullan hahmoihin perustuvaa Ryhmy ja Romppais -elokuvaa vuosina 1941–1952; Risto Orko ohjasi kaksi ensimmäistä ja Ilmari Unho viimeisen. Pulla teki elokuvakäsikirjoituksen ensimmäisen romaaninsa pohjalta ja otti mukaan aineksia myös kolmannesta romaanistaan. Korpraali Lumperin ja vankisotamies Tiuskasen hahmot ovat peräisin jälkimmäisestä teoksesta, samoin heidän, Ryhmyn ja Romppaisen joutuminen sotavangeiksi ja seikkailut sotavankileirissä. Elokuvassa vihollisesta käytetään nimityksiä iivana, ryssä ja vanja.[2]

Ulkokuvat otettiin talvella 1943 Viikin vankisiirtolassa, Santahaminassa ja Kauklahdessa. Mukaan liitettiin myös dokumenttimateriaalia talvisista sotaharjoituksista. Valtion asevarikko ja sotamuseo luovuttivat univormuja ja venäläisten käyttämiä aseita ja varusteita yhtiön käyttöön. Lavastaja Ville Salminen kiinnitti tarkkaa huomiota puna-armeijan univormujen oikeellisuuteen.[2]

Jees ja just oli Risto Orkon 13. ohjaustyö; hän ohjasi seuraavan elokuvansa vasta 36 vuotta myöhemmin. Elokuvan yleisömenestys oli hieman vuoden 1943 keskitasoa parempi. Se pantiin esityskieltoon sodan jälkeen, ja hyväksyttiin videolevitykseen vasta syksyllä 1988. Jees ja just esitettiin televisiossa ensimmäisen kerran 1994.[2]

ArviotMuokkaa

Elokuvan kansanomaista ja nokkelaa huumoria kiitettiin aikalaiskritiikeissä. Sitä pidettiin myös tiiviimpänä ja yhtäjaksoisempana kokonaisuutena kuin edeltäjäänsä Ryhmyä ja Romppaista, joka oli juoneltaan hieman sekava. Varauksiakin esiintyi, ja muun muassa Aamulehden arvostelijan mielestä elokuvan yleisvire oli liian hidas ja sivuosien esittäjiä vaivasi merkillinen saamattomuus. Pääosien esittäjien, Luhtalan ja Valkaman rempseisiin suorituksiin arvostelijat olivat yksimielisen tyytyväisiä.[2]

Myöhempien televisioesitysten yhteydessä elokuvaa on pidetty aikansa eläneenä propagandafarssina.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 10.5.2011, sivu D 5
  2. a b c d e Arviot ja taustaa, Elonet.fi, viitattu 31.7.2012
  3. a b Päivän elokuvia, Tv-maailma 18/2011, sivu 17
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.