Kirsti Hurme

suomalainen näyttelijätär ja laulajatar

Kirsti Kaarina Hurme (vuodesta 1951 Martin; 22. heinäkuuta 1916 Turku3. elokuuta 1988 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja laulaja. Turun Työväen Teatterista uransa aloittanut Hurme tuli tunnetuksi eritoten 1940-luvun suomalaisten elokuvien tummanuhkeana femme fatalena. Hänen toinen ominaispiirteensä oli samettinen alttoääni. Hurmeen vahvoihin roolisuorituksiin kuuluu muun muassa Malviinan osa elokuvassa Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä.[1] Hurme oli naimisissa kaksi kertaa, ja hänellä oli kaksi lasta.

Kirsti Hurme
Kirsti Hurme elokuvassa Unelma karjamajalla (1940).
Kirsti Hurme elokuvassa Unelma karjamajalla (1940).
Henkilötiedot
Koko nimi Kirsti Kaarina Hurme
Syntynyt 22. heinäkuuta 1916
Turku
Kuollut 3. elokuuta 1988 (72 vuotta)
Helsinki
Ammatti näyttelijä
Puoliso Kunto Karapää (1944–1951)
Leo Martin (1951)
Näyttelijä
Taiteilijanimet Kirsti Martin
Aktiivisena 1937–1956
Merkittävät roolit Unelma karjamajalla
Antreas ja syntinen Jolanda
Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

VarhaisvaiheetMuokkaa

Kirsti Hurme syntyi varsinaissuomalaisen torpparin perheeseen. Hänellä oli peräti kymmenen sisarusta ja aineellisesti perheen elämä oli hyvin vaatimatonta. Tulevan näyttelijättären vanhemmat harrastivat näyttämötaiteita; isä Jussi Hurme oli harrastajateatterin johtaja. Kirsti kävi nuorena vähän aikaa talouskoulua, mutta huonolla menestyksellä. Tällöin hän päätti hakeutua vanhemman sisarensa Aunen tavoin teatteriin. Kirsti hankki esiintymiskokemusta ensin ompeluseuroissa ja kuoroharjoituksissa, myöhemmin Turun Teatterin avustajana ja tanssityttönä.[2]

UraMuokkaa

OperettiprimadonnaMuokkaa

Kirsti Hurmeen ura alkoi Turun Työväen Teatterissa. Ensi alkuun hän ansaitsi taskurahaa kirjoittamalla roolivihkoja. Näyttelijänura sai alkunsa, kun hän sijaisti Emma Väänästä operetissa Sodoma ja Gomorra. Hurme onnistui haasteessa niin hyvin, että hänet palkattiin Työväen Teatterin vakinaiseksi näyttelijäksi. Hän sai heti suuria osia, muun muassa Pohjalaisten Maijan ja pääroolin Viktorian husaarissa. Lehtiarvosteluissa hän kuitenkin sai tunnustusta lähinnä kauneudestaan.[2] Hurme esiintyi myös isänsä johtaman Teatteri Tarmon näyttämöllä.[3] Jatkosodan aikana muodokas filmitähti oli rintamakiertueiden vetonaula.[4]

Jatkosodan jälkeen Hurme esiintyi primadonnana helsinkiläisteatteri Punaisessa Myllyssä. Hän oli mukana muun muassa operettikappaleissa Akseli taivaan portilla, Aina vain Amor ja Permantopaikka sekä revyykappaleissa Kummitusta janottaa ja Se pyörii sittenkin.[5] Laulunäytelmässä Jääkärin morsian Hurmeella oli Sonja Strandin osa. Lisäksi hän lauloi helsinkiläisen Fennia-ravintolan kabareissa; revyyssä Verta ja rommia Hurme esitti kappaleen ”Shanghai-Lil”.[6]

Kappaleessa Aina vain Amor Hurme tulkitsi Olavi Virran myöhemmin levyttämän laulun ”Mexicana”. Revyynäytelmässä Eloisia elukoita Hurme esitti sakilaiskielellä ”lähestulkoon unohtumattoman” tulkinnan laulusta ”Hesan hurme”. Hänen esityksestään todettiin: ”...alkuperäisinkään helsinkiläinen ei päässyt täysin perille, millaisia hävyttömyyksiä hän oikein päästeli”.[7]

Kirsti Hurme levytti kaksi musiikkikappaletta: ”Gigolette” ja ”Ruusuinen hetki”.[8] Molemmat ovat käännösiskelmiä.

Verevä filmitähtiMuokkaa

Käsikirjoittaja Turo Kartto kiinnitti huomiota Hurmeeseen nähtyään hänet Turun Työväen Teatterin lavalla. Kartto kertoi Hurmeesta Valentin Vaalalle, joka ei kuitenkaan innostunut.[2] Sittemmin Vaala muutti mielensä, sillä Hurme näytteli kaikkiaan kuudesti hänen ohjauksessaan. Hurmeen valkokangasura alkoi vuonna 1937 tyttöroolilla Kalle Kaarnan elokuvassa Tukkijoella. Kriitikot näkivät hänen suorituksessaan aloittelijan epävarmuutta.[2] Parin vuoden kuluttua Hurme kiinnosti jälleen elokuvantekijöitä. Teuvo Tulio etsi mustasukkaisen piikatytön esittäjää maalaisdraamaan Unelma karjamajalla. ”Turo Kartto -vainaja oli silloin maininnut hänelle, että Turusta löytyy takuulla tarpeeksi syntinen. Se olin tietysti minä”, Hurme kertoi vuonna 1944. Kriitikoiden mielestä Hurme varasti show’n pääosien näyttelijöiltä. Uusi Suomi arvioi: ”Näyttelijöistä ykkösenä on Kirsti Hurme, suomalainen Viviane Romance, täynnä niin verevää temperamenttia, ettei sellaista paljon ole ennen suomalaisessa elokuvassa nähty.”[9]

Talvisodan jälkeen Hurme luopui teatterityöstä ja siirtyi Suomi-Filmin palkkalistoille. Parin sivuroolin jälkeen hänellä oli pääosa Jolandana Vaalan elokuvassa Antreas ja syntinen Jolanda, joka tuli valkokankaille helmikuussa 1941. Hän sai kiitosta suorituksestaan ja sen eroottisesta latauksesta. Roolissaan Hurme pystyi myös vaativaan luonnekuvaukseen menemättä liiallisuuksiin. Jolandan osan varjopuolena oli leimautuminen miestennielijäksi.[10] Syksyllä 1941 sai ensi-iltansa sotilasfarssi Ryhmy ja Romppainen, jossa Hurmeella oli keskeinen naisosa. Kriitikot suhtautuivat kaksijakoisesti hänen roolitulkintaansa vakoilija-Dorasta.[11]

Keväällä 1943 ilmestyi toinen Ryhmy ja Romppainen -trilogian elokuva Jees ja just. Siinä Hurme näytteli kovapintaista komissaari Vengrovskaa. Hahmo, joka oli sekä sotilaallisen kova että naisellisen pehmeä, miellytti yleisöä. Hurme sai suorituksestaan kohtalaiset arviot. Ilta-Sanomien kriitikko tosin totesi, ettei komissaarin osa vaatinut liikoja ja Hurmeen olemus riitti sen onnistumiseen. Samana vuonna Hurmeella oli sivuosat elokuvissa Keinumorsian ja Tositarkoituksella; molemmat jäivät hänen kohdallaan välitöiksi. Suomen Sosialidemokraatti piti aiheellisena kommentoida Hurmeen vartaloa ”liian muhkeaksi”.[12]

Toivo Särkän elokuvassa Nuoruus sumussa vuonna 1946 Hurmeella oli rooli kevytmielisenä, kuppaa levittävänä sotaleskenä. Malviina-meijerskan osa Vaalan palkitussa Hella Wuolijoki -filmatisoinnissa Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä oli Hurmeen elokuvauran kohokohta. Kriitikot ylistivät hänen aistillista, voimakkaan eroottista Malviinaansa. Hurme piti sitä mieluisimpana roolinaan, sillä Malviina ei uhkeasta olemuksestaan huolimatta ollut tyhjänpäiväinen vamppi, vaan kaltoin kohdeltu ja rakastava nainen.[13]

Jouluna 1946 ensi-iltansa saaneen Loviisan jälkeen Hurme oli pari vuotta poissa elokuvamaailmasta, kunnes tammikuussa 1949 tuli ensi-iltaan Pontevat pommaripojat, jossa hänen roolinsa oli yksinkertaisesti ”kaunotar”. Samana vuonna hänet nähtiin sivuroolissa elokuvassa Kanavan laidalla. 1950-luvulle tultaessa Hurmeen elokuvaura oli käytännössä ohi. Halu tavata vanhoja työtovereita sai hänet suostumaan vielä viimeisiin elokuviinsa. Vuonna 1956 hän esiintyi Vaalan komediassa Yhteinen vaimomme, jossa hän näytteli sivuosan Mirrinä, sekä Tarraksen vaimona Tulion melodraamassa Olet mennyt minun vereeni.

Hurme jätti julkisuuden 1950-luvulla, mutta antoi silloin tällöin lehtihaastatteluja ja kertoili yksityiselämästäänkin verraten avoimesti.[14]

YksityiselämäMuokkaa

Kirsti Hurme avioitui kollegansa Kunto Karapään kanssa vuonna 1944. Liitto kesti kuusi vuotta ja siitä syntyi tytär Sini.[13] Esiintyessään ravintola Fenniassa Hurme tapasi oikean elämänkumppaninsa, liikemies Leo Martinin, ja he avioituivat syksyllä 1951. Pariskunnalle syntyi poika Kai.[15]

Kun Hurmeelta kysyttiin syytä elokuvauran päättymiseen vuonna 1978, hän vastasi: ”Lopetin yksinkertaisesti siksi, että löysin itselleni elättäjän. Mitä sitä tappelee kun ei tarvitse tapella.” Vetäydyttyään elokuva-alalta ja julkisuudesta Hurme työskenteli sihteerinä miehensä yrityksessä 1970-luvulle asti. Hän kuoli Helsingissä 72-vuotiaana 3. elokuuta 1988.[16]

FilmografiaMuokkaa

Vuosi Elokuva Rooli
1937 Tukkijoella Katri, Pietolan tytär
1939 Vihtori ja Klaara Ritva Vuorenkaiku alias Ritva Vuorenrinne
1940 Unelma karjamajalla Kirsti Turja, Ylitalon piika
Poikani pääkonsuli Tibi
Jumalan myrsky Ebba Franke
1941 Ryhmy ja Romppainen Dora Rastola
Antreas ja syntinen Jolanda Jolanda Matsson
1943 Keinumorsian Huhtalan Kerttu
Tositarkoituksella Nora Berg
Jees ja just komissaari Vengrovska
1946 Nuoruus sumussa Mirjami Tervo
Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä Malviina, meijerska
1949 Pontevat pommaripojat ”Kaunotar”
Kanavan laidalla Palapan Kille
1956 Yhteinen vaimomme Mirri
Olet mennyt minun vereeni Tarraksen vaimo

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Rytkönen, s. 183
  2. a b c d Rytkönen, s. 172 ja 173
  3. Teatteritarmo.fi
  4. Rytkönen, s. 178
  5. Pennanen, s. 244–247
  6. Pennanen, s. 245
  7. Pennanen, s. 140
  8. Kirsti Hurme Äänitearkisto.fi
  9. Rytkönen, s. 174
  10. Rytkönen, s. 177 ja 184
  11. Rytkönen, s. 180
  12. Rytkönen, s. 181
  13. a b Rytkönen, s. 182
  14. Rytkönen, s. 184 ja 185
  15. Rytkönen, s. 184
  16. Rytkönen, s. 183 ja 184

Aiheesta muuallaMuokkaa