Revyy

viihteellinen näyttämöohjelma

Revyy on kevyt viihteellinen näyttämöohjelma, joka koostuu musiikista, tansseista ja sketseistä. Revyyn aiheet liittyvät usein ajankohtaisiin tapahtumiin.[1] Lähilajeja ovat varietee, vaudeville, kabaree, Music hall, überbrettl sekä myös operetti, tingeltangel ja minstrel.[2] Kaikista näistä voidaan käyttää yhteisnimeä kansanomainen musiikkiteatteri. Revyyn juuret ovat Ranskassa. Laji syntyi 1830–40-luvuilla katu- ja markkinaesityksiin pohjautuneista comédies de vaudeville -esityksistä. Revyyn historia kietoutuu voimakkaasti kaupunkien historiaan. 1800-luvulla alkanut teollisuuden vallankumous kasvatti räjähdysmäisesti kaupunkien asukasmääriä. Sen yhteydessä korkeakulttuurin rinnalla alkoi massaviihteen voittokulku. Tähän kuuluivat mm. kioskikirjallisuus ja erilaiset revyy- tyyppiset esitykset. Pariisista revyyt levisivät muihin suurkaupunkeihin.[3] Lähilajit kabaree ja varietee ovat myös lähtöisin Pariisista, ja ne ovat lajeina nuorempia. Ensimmäisenä kabareena pidetään Rodolphe Salisin Le Chat Noir cabaret -esityksiä Montmartrella 1880-luvulla.

Revyy SuomessaMuokkaa

Suomen vanhimpia revyyn tapaisia esityksiä nähtiin jo 1870-luvulla. 1800-luvun jälkipuoliskolla helsinkiläinen huvielämä kansainvälistyi Tukholman ja Pietarin vaikutuspiireissä. Läpikulkumatkalla olevat artistit esiintyivät Helsingissä sekä usein myös Viipurissa ja Turussa.[4] 1900-luvun uutuus olivat elokuvateatterit. Niissä yleistyivät elokuvan, elävän pienohjelman ja muun huvittelun yhdistelmät.[5] Aluksi tarkoituksena oli käyttää esiintyjiä vain viihdyttämään yleisöä filmikelan vaihtamisen aiheuttaman pakollisen tauon aikana, mutta osoittautui, että kansa alkoikin jonottaa katsomaan esiintyjiä. Kluuvikadulla sijainneessa elokuvateatteri Helikonissa yleisöä viihdyttivät muun muassa ”Suomen humoristisimmaksi laulajaksi” mainostettu kuplettilaulaja J. Alfred Tanner, salonkivoimistelijaveljekset Kalervo, kanteleen säestyksellä vihellystaidetta esittänyt Virginia Sarin ja ruotsalaiset glunttilaulajat Adolf Rangstedt ja Carl Thorell. Esityksissä imitoitiin ja esitettiin esimerkiksi suomalaisia suurmiehiä kuten Runebergia ja Lönnrotia.[6] Ajankohtaisista aiheista käsiteltiin muun muassa nykyaikaista palvelusväkeä, rouva-nimityksen ulottamista kaikkiin naishenkilöihin, voipulaa, seteliväärennöksiä, teatterikiistoja ja puhelimen, kirjoituskoneen ja auton kaltaisia uutuuksia. Hauskimpia numeroita toisteltiin kaikkialla kaupungissa.[7]

Vielä 1920-luvun alkupuolella revyyohjelmat olivat suosittua huvia hienostoravintoloissa.[8]

Radiorevyyt ylläpitivät kulttuuria 1930-luvulla ja sodan aikana. Pallen (Reino Hirviseppä) radiorevyitä lähetettiin Yleisradiossa vuosina 1935–45 yli kuusikymmentä.[9] Etenkin alkuvuosina kaikki tehtiin suorina lähetyksinä, joten revyistä on säilynyt hyvin vähän. Radiorevyyt loppuivat sodan jälkeen sosialistisen pääjohtaja Hella Wuolijoen tultua Yleisradion johtoon. Wuolijoki olisi tosin mielellään pitänyt Pallen radiorevyyt ohjelmistossa mutta edellyttäen että käsikirjoituksissa noudatettaisiin Wuolijoen henkilökohtaisia ohjeita. Tässä tilanteessa Palle jäi mieluummin vapaaehtoisesti syrjään.[10]

Ensimmäinen vakituinen suomalainen revyy oli Pallen, näyttelijä-ohjaaja Ossi Elstelän ja taiteilija- toimittaja Paavo Päiviön 1945 perustama Iloinen Teatteri. Iloisen Teatterin alkujuuret olivat sodanaikaisissa aseveli-illoissa. Se sai alkunsa talven 1945 hankalissa olosuhteissa kaikenlaisten tarvikkeiden pulan ollessa pahimmillaan. Hämäläisten talolla alkaneet esitykset osoittautuivat kuitenkin valtavaksi menestykseksi. Ensimmäisen vuoden katsojamäärät kohosivat kymmeniin tuhansiin. Sodan jälkeisessä poliittisessa ja taloudellisessa ilmapiirissä Iloinen Teatteri ajautui kuitenkin nopeasti vaikeuksiin. Sen toiminta tyrehdytettiin esityslupien eväämisellä ja teatterin lippujen korkealla verotuksella.

1946 Ossi Elstelä perusti uuden teatterin nimeltään Punainen Mylly. Nimi oli käännös Pariisin Moulin Rougesta, mutta väri viittasi myös politiikkaan, olivathan Iloisen Teatterin alasajon takana sekä valvontakomissio että hallituksen kommunistit. Punainen Mylly rekisteröitiin ilman vaikeuksia. Elstelän taloudellisena kumppanina oli Sotaleskien ja kaatuneiden omaisten huolto ry, jonka toimintaan esityksistä kertyneet tulot ohjattiin. Punainen Mylly oli Suomen ensimmäinen vakituinen revyyteatteri. Se sai kamppailla koko olemassaolonsa ajan rahavaikeuksien kanssa. [11]

Seuraava varsinainen revyyteatteri oli Uusi Iloinen teatteri (UIT), joka perustettiin vuonna 1978. Matti Kuusla, Jaakko Salo, Marjatta Leppänen ja Jukka Virtanen olivat tehneet useamman vuoden suosittuja ravintolaohjelmia helsinkiläisissä ravintoloissa. Linnanmäen huvipuiston johtaja Sara Ekelund oli pitkään etsinyt sopivaa kesärevyytä Peacock-teatteriin ja pyysi Matti Kuuslaa tuottamaan revyyn Peacockiin. Tästä seurasi useita kymmeniä vuosia kestänyt revyyohjelmien putki Peacock-teatterissa. [12] Vuonna 2009 Peacockia hallinnoiva Bulevardin teatteriyhdistys ei enää uusinut UIT:n sopimusta.[13] UIT hakeutui konkurssiin syksyllä 2010. Sen toimintaa jatkoivat uudet omistajat nimellä Hakaniemen Musiikkiteatteri Oy.[14] Esityksiä järjestettiin Hakaniemessä Arenan talossa vuosina 2010-2014 ja Peacock-teatterissa vuosina 2015-2019.[15]

Vuonna 1995 Ere Kokkonen perusti Komediateatteri Arenan (nyk. Suomen Komediateatteri), jossa tehtiin Kokkosen aikana revyyesityksiä. Kokkonen aloitti revyytuotannot ollessaan Yleisradiossa TV 1:llä Taideohjelmien päällikkönä 1990-luvun alussa. Presidenttipeli 1 sai ensi-iltansa Ylen tuottamana Savoy-teatterissa syksyllä 1992. Kapellimestarina oli Olli Ahvenlahti. Seuraavana vuonna tehtiin Presidenttipeli 2: Monttu auki. Kumpikin esitys televisioitiin. Myöhemmin Yle vetäytyi tuotannosta ja Kokkonen jatkoi revyiden tekemistä ensiksi Savoy-teatterissa ja myöhemmin entisen elokuvateatteri Tuulensuun tiloissa Hakaniemen Arenan talossa, jossa aloitettiin vakituinen teatteritoiminta syksyllä 1994.[16] Syksyisin ohjelmistossa oli revyyesityksiä aina Ere Kokkosen kuolemaan vuoteen 2008 asti.[17] Suomen Komediateatteri lähti talosta vuoden 2009 lopussa.[18] Vuoden 2018 alussa Suomen Komediateatteri alkoi hallinnoida Linnanmäen Peacock-teatteria. [19]

Revyy muissa maissaMuokkaa

Pohjoismaissa on vahva revyyperinne, joka on alkanut jo 1800-luvun alkupuolella. Kuuluisia pohjoismaalaisia revyyesiintyjiä ovat mm. ruotsalaiset Povel Ramel, Hasse Alfredson ja Tage Danielsson, Karl Gerhard ja Ernst Rolf, jotka kirjoittivat tekstinsä, sävelsivät musiikin ja esiintyivät itse[20]. Myös Tanskassa on lukuisia revyyteattereita, joista tunnetuimpia ovat 1930-luvulta asti toiminut Cirkusrevyen Klampenborgissa Dyrehavsbakkenin huvipuistossa Kööpenhaminan ulkopuolella ja Odensen Sommerrevy.[21]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Toim. Virtamo, Keijo: Otavan musiikkitieto A – Ö.. Otava, 1987.
  2. Jalkanen, Pekka: Alaska, Bombay ja Billy Boy. Jazzkulttuurin murros Helsingissä 1920-luvulla., s. 30. Suomen Etnomusikologisen seuran julkaisuja 2, 1989.
  3. Toim. Oramo,Ilkka & Jalkanen, Pekka & Kurkela, Vesa & Salmenhaara, Erkki & Virtamo, Keijo & Väisänen, Risto: Suuri musiikkitietosanakirja 5 O – See. Weilin+Göös., 1991.
  4. Hirn, Sven: Varietee, kabaree, revyy, s. 52-53. Hiidenkivilehti 4/1997, 1997.
  5. Seppänen, Hanna: Iloinen ilta Adlonissa. Pro gradu Helsingin yliopisto., s. 32-36. Helsingin yliopisto, 2007.
  6. Hirn, Sven: Kuvat elävät. Elokuvatoimintaa Suomessa 1908 – 1918., s. 97-104. VAPK, 1991.
  7. Hirviseppä, Reino.: Esipuhe. Teoksessa J. Alfred Tanner: Kuolemattomat kupletit., s. 10-13, 28-29.. Lahti: Kanervan Kustannusliike., 1966.
  8. Nikkonen, Ahti: Ravintolamuusikon ammatin nousu ja tuho., s. 47. Suomen Etnomusikologisen Seuran julkaisuja 11. Helsinki: Suomen Etnomusikologinen Seura., 2004.
  9. Alestalo, Matti & Eskola, Katarina & Gronow, Pekka: Populaarikulttuuri. Teoksessa Päiviö Tommila, Aimo Reitala ja Veikko Kallio (toim.): Suomen kulttuurihistoria III., s. 664. WSOY, 1982.
  10. Seppänen, Hanna: Iloinen ilta Adlonissa. Pro gradu Helsingin yliopisto., s. 36-41. Helsingin Yliopisto.
  11. Pennanen, Jukka & Mutkala, Kyösti: Punainen Mylly. Tuo pahennusta herättävä teatteri.. Helsinki: Multikustannus Oy., 2008.
  12. Saarikoski, Tuula: Hei, Marjatta Leppänen tässä!, s. 162-188. WSOY, 2004.
  13. Uusi Iloinen Teatteri saa häädön Linnanmäeltä 8.6.2009. Yle.
  14. UIT uudistuu omistajavaihdoksen myötä yle.fi. 29.11.2010.
  15. UIT palaa Linnanmäelle – Teatteri häädettiin huvipuistosta 2009 yle.fi. 17.9.2014.
  16. Kokkonen, Ere: Muisti palailee pätkittäin, s. 291-296. Otava, 2007.
  17. Muistot: Ere Kokkonen 1938-2008 hs.fi. 16.10.2008.
  18. Komediateatteri Arenan tiloille etsitään uutta käyttäjää. Ere Kokkosen luoman teatterin perustajajäsenien tiet erkaantuneet hs.fi. 29.1.2009.
  19. Kymmenen vuotta ajelehtinut Suomen Komediateatteri alkaa luotsata Linnanmäen Peacockia hs.fi. 9.4.2018.
  20. Schöier, Steffan – Wermelin, Stefan: Hasse & Tage. Svenska Ord & Co.. Saga & Sanningen. Trento, Italia: Alberts Bonniers Förlag., 2005.
  21. [ww.revydanmark.dk/revyerne / Revy Danmark]