Ville Salminen

Veikko Oskari Ville Salminen (2. lokakuuta 1908 Maarianhamina, Suomen suuriruhtinaskunta28. marraskuuta 1992 Quarteira, Portugali) oli suomalainen elokuvaohjaaja, näyttelijä, lavastaja, elokuvakäsikirjoittaja ja ohjelmapäällikkö. Hän ohjasi 20-vuotisen ohjaajanuransa aikana kolmisenkymmentä elokuvaa, joiden lajityypit vaihtelivat laidasta laitaan. Tunnetuimpia ja arvostetuimpia Salmisen ohjaustöitä ovat musiikkipitoinen yleisömenestys Kaunis Veera (1950) sekä karjalaisaiheiset Säkkijärven polkka (1955) ja Evakko (1956). Salminen tunnetaan myös etenkin roistonosistaan suomalaisissa kultakauden elokuvissa 1930- ja 1940-luvulla. Niistä muistettavin lienee santarmieversti Vasiljevin rooli aatedraamassa Aktivistit (1939).

Ville Salminen
Ville Salminen vuonna 1966
Ville Salminen vuonna 1966
Henkilötiedot
Koko nimi Veikko Oskari Ville Salminen
Syntynyt2. lokakuuta 1908
Maarianhamina, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut28. marraskuuta 1992 (84 vuotta)
Quarteira, Portugali
Ammatti näyttelijä, lavastaja, ohjaaja
Puoliso Aune Häme
(vih. 1934; ero 1948)

Mirjam Salminen[1]
(vih. 1951; k. 1992)
Lapset Ville-Veikko Salminen
Timo Salminen
Näyttelijä
Aktiivisena 1931–1984
Merkittävät roolit näyttelijänä
Aktivistit
ohjaajana
Kaunis Veera
Säkkijärven polkka
Evakko
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Salminen toimi pitkän uransa aikana eri tehtävissä suurten elokuvayhtiöiden leivissä: hän oli Suomi-Filmin lavastaja-näyttelijä 1930-luvun loppupuolelta vuoteen 1943 ja Suomen Filmiteollisuuden ohjaaja-näyttelijänä vuodet 1947–1953 ja 1958–1961. Siinä välissä hän toimi Fennada-Filmissä ohjaajana pari vuotta.

Uransa loppupuolella, vuodesta 1963, Salminen toimi kymmenen vuotta eläkkeelle jäämiseensä asti MTV:n teatteripäällikkönä.

VarhaisvaiheetMuokkaa

Ville Salminen syntyi Ahvenanmaalla tullipäällysmies Oskari Salmiselle ja Emma Salmiselle (o.s. Nislin). Hän lähti nuorena Turkuun opiskelemaan piirtämistä taideyhdistyksen pitämässä koulussa. 18-vuotiaana Salminen pääsi Hannes Närhen lavastajaoppilaaksi Turun Teatteriin, jossa hän toimi kolme vuotta.

UraMuokkaa

Lavastaja-näyttelijäMuokkaa

Turusta Salminen siirtyi vuonna 1932 lavastajaksi Kansan Näyttämölle, josta tie vei lavastaja-näyttelijäksi 1933 Kotkan Näyttämölle, 1935 Porin Teatteriin ja edelleen 1937 Helsingin Työväen Teatteriin. Vuonna 1938 vuorossa oli kiinnitys Suomi-Filmiin, jossa Salminen lavasti seuraavan kuuden vuoden aikana 16 elokuvaa, näytteli 13 roolia sekä ohjasi ja käsikirjoitti yhden elokuvan. Yhden kiitetyimmistä lavastustöistään hän teki Sysmäläisessä (1938). Santarmieversti Vasiljevin rooli klassikkoelokuvassa Aktivistit (1939) teki Salmisesta tunnetun antagonistiosien esittäjän.[2]

Suurin osa Salmisen rooleista oli ”roistomaisia hahmoja”, kuten menestyselokuvassa Kuollut mies vihastuu (1944). Salmisen kapeaviiksisille konnanrooleille oli tyypillistä useat eri kansallisuudet. Hän oli tuottajien silmissä ulkoisilta piirteiltään luonteva valinta niin eteläamerikkalaiseksi kuin venäläiseksikin. Salmisen konnavariaatioihin kuului muun muassa vakoilijoita, huijareita ja tunnottomia viettelijöitä. ”Siihen aikaan filmiosat olivat puhtaasti tyyppejä, eivät niinkään luonnetehtäviä. – – Amerikkalaiset filmintekijät olivat ehtineet hyvin voimakkaasti muokata suomalaisetkin katsojat tähän tyyppiajatteluun niin, että esimerkiksi roisto on tummaviiksinen, kapeakasvoinen, ehkä hivenen ulkomaalaisen näköinen. Minä valitettavasti olin sitten ulkoisilta tarpeiltani tätä tyyppikuvaa vastaava”, Salminen muisteli Katso-lehden haastattelussa 1973.[3]

Salminen itse piti parhaina roolisuorituksinaan kevytluontoisia tyyppejä elokuvissa Poikamiesten holhokki, Punahousut ja Ryhmy ja Romppainen.[3]

Siirtyminen ohjaajaksiMuokkaa

Salminen vertasi itseään elokuvaohjaajana itämaiseen sadunkertojaan: kaiken ytimessä olivat lumous ja mukaansatempaavuus. Hän ohjasi harvinaisen laajan skaalan eri lajityyppejä: romanttisia komedioita, rillumarei-tuotantoja, rikosjännitysfilmejä ja historiallisia draamoja.[4] Rakkaimpia ohjauksia Salmiselle olivat Karjalaan sijoittuvat elokuvat; aiheeltaan tökeröjä ja loppuun kulutettuja teoksia hän suorastaan inhosi.[5]

Palattuaan rintamalta talvisodasta Salminen toteutti yhdessä Arvi Tuomen kanssa ensimmäisen ohjaustyönsä, joka oli vuoden 1941 salapoliisielokuva Viimeinen vieras. Yhteistyötä vaikeuttivat Salmisen ja Tuomen huonot välit. Jatkosodan aikana Salminen oli mukana rintaman viihdytysjoukoissa, jotka tekivät kiertueita Suomen syrjäisimpiin kolkkiin asti. Riitaannuttuaan Suomi-Filmin tuotantopäällikön Risto Orkon kanssa Salminen otti lopputilin ja toimi freelancerina 1943–1946. Tuona aikana hän ohjasi, käsikirjoitti ja lavasti Karhu-Filmin komedian Mikä yö! (1945), ja teki myös elokuvan miespääosan kuten Viimeisessä vieraassakin. Sama työrupeama seurasi Valio-Filmin melodraamassa Menneisyyden varjo (1946), jossa Salminen ei tosin näytellyt. Elokuvan naispääosan esittäjän Ritva Arvelon suosituksesta maisteri T. J. Särkkä otti Salmisen vakituiseksi ohjaajaksi Oy Suomen Filmiteollisuuteen.[2]

Vuonna 1947 Salminen siirtyi ensimmäisen kerran SF:n palvelukseen, jossa hän ohjasi ja lavasti 14 elokuvaa sekä näytteli seitsemässä elokuvassa, lähinnä konnan rooleissa. Tämän aikajakson merkittävin ohjaustyö oli ennennäkemättömän suosion saanut Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta (1950). Suomen Filmiteollisuuden leivissä Salminen ei kuitenkaan saanut itse valita aiheitaan. Hän sai Särkältä ohjattavakseen lähinnä musiikkihupailuja, kuten suurta menestystä saaneen Lentävän kalakukon (1953). Ennen siirtymistään toiseen yhtiöön Salminen ohjasi vastahakoisesti ensimmäisen Pekka Puupää-elokuvan.[2]

Kyllästyttyään SF:n tuotantolinjaan Salminen siirtyi 1953 Fennada-Filmiin, jossa hän ohjasi ja käsikirjoitti yhdeksän elokuvaa. Elokuvat olivat lähinnä vaatimattomia ajanvietefilmejä tai tuotoksia, joita Salminen itse inhosi. Karjalaisaiheiset Säkkijärven polkka (1955) ja Evakko (1956) saivat kuitenkin paljon kiitosta ja ne on arvioitu Salmisen parhaiksi töiksi. Karjalaisesta ympäristöstä tuli Salmiselle rakas alun perin hänen toisen vaimonsa kautta. Salmisen pesti Fennadassa päättyi potkuihin 1957. Sen jälkeen hän perusti Helsingin Herttoniemeen Taskuteatterin, joka taiteellisista ansioistaan huolimatta ajautui konkurssiin parin vuoden jälkeen, mikä jätti Salmiselle suuret velat.[2]

Myöhemmät vaiheetMuokkaa

Salminen pääsi pahasti velkaantuneena takaisin Suomen Filmiteollisuuden ohjaajaksi 1959, ja sopimus jatkui vuoteen 1961 saakka. Näinä vuosina Salminen ohjasi kuusi elokuvaa, joista kaksi oli Eemeli-elokuvia. Hänen viimeinen ohjaustyönsä oli iskelmäkimara Toivelauluja, jota hän piti melko onnistuneena tuotantona kehnosta menestyksestä huolimatta. Se oli myös ainoa Salmisen ohjaama värielokuva. Kun Toivelauluja tuli ensi-iltaan, Salminen oli jo siirtynyt Mainostelevision tuotantopäälliköksi. Kahden vuoden päästä hän siirtyi ohjaamaan televisionäytelmiä saman kanavan teatteripäällikkönä ja toimi tehtävässä vuoteen 1973 saakka, jolloin jäi eläkkeelle. Salmisen huomattavimpia tv-ohjauksia ovat Kohtaaminen (1965), Viktorian Ristin ritari (1967) ja Tuntematon potilas (1974). Salmisen näyttelijänura jatkui sattumanvaraisesti aina vuoteen 1984 saakka, jolloin hänet nähtiin pienessä roolissa elokuvassa Klaani – tarina Sammakoitten suvusta.[2]

YksityiselämäMuokkaa

Ville Salminen oli naimisissa kaksi kertaa, ensin Aune Hämeen kanssa 1934–1948 ja sitten Mirjam Salmisen kanssa vuodesta 1951 kuolemaansa asti. Hänen poikansa ensimmäisestä liitosta oli näyttelijä Ville-Veikko Salminen ja toisesta liitosta syntynyt poika Timo Salminen on tunnettu elokuvaaja. Ville Salminen menehtyi Portugalin kodissaan 84-vuotiaana marraskuussa 1992.[6]

FilmografiaMuokkaa

NäyttelijänäMuokkaa

Vuosi Elokuva Rooli ¹ ² ³
1931 Jääkärin morsian tunnistamaton
1932 Kuisma ja Helinä yksi kasakoista (kreditoimaton)
1938 Jääkärin morsian santarmiupseeri / Ivan (kreditoimaton)
Poikamiesten holhokki ratsumestari Osmo Neva
 
Markan tähden Kalle (kreditoimaton)
1939 Aktivistit santarmieversti Sergei Aleksandrovitš Vasiljev
Avoveteen 1. herra konttorissa (kreditoimaton)
 
Punahousut rakuunaluutnantti Keijo Terä
 
1940 Kyökin puolella Jali Martema
 
1941 Viimeinen vieras tukkukauppias Antti Rajapalo alias ”Pantteri”
 
 
 
Ryhmy ja Romppainen Santa Rosa, argentiinalainen sanomalehtimies
1943 Jees ja just Grigoriev, venäläinen kapteeni
 
1944 Herra ja ylhäisyys don Rodrigo Cortez
Kuollut mies vihastuu ”johtaja” Josef Hakim
 
Hiipivä vaara Andersson, ”Herttakunkku”
1945 Mikä yö! luutnantti George Kraft
 
 
 
En ole kreivitär Buksjevinsky, kreivitär Drekin rakastaja
1946 Rakkauden risti konsuli Mauri Holmberg
Nuoruus sumussa Mänty

Vuosi Elokuva Rooli ¹ ² ³
1948 Laulava sydän matkakirjailija Håkansson (kreditoimaton)
1949 Pontevat pommaripojat ”Synkkä”
 
 
Kalle-Kustaa Korkin seikkailut Henry Williams, ent. Eetu Viljakka, ”Lasso-Eetu”
1951 Tytön huivi mustalais-Mikko
 
 
1952 Tervetuloa aamukahville poliisi (kreditoimaton)
Kipparikvartetti roisto puhelinkopissa (kreditoimaton)
 
 
1953 Lentävä kalakukko Vilho Adolf Napoleon Rötkö, ”Viski-Ville”
 
 
1954 Laivaston monnit maissa Bertil, kapteeniluutnantti
 
 
 
Laivan kannella Frederico, Kertun isäpuoli (kreditoimaton)
 
 
 
1958 Paksunahka Erik, konnien johtaja
Sven Tuuva venäläinen upseeri
1961 Tähtisumua 1. ohjaaja
 
1967 Elokuva jalostavasta rakkaudesta Kirill Vladimirovitš, tuottaja
1968 Täällä Pohjantähden alla Granlund, kenttäoikeuden jäsen
Asfalttilampaat apteekkari Pelli
1969 Taksikuski Otto Kukkakoski
1972 Pohjantähti Granlund, kenttäoikeuden jäsen
1979 Ihmemies pankinjohtaja Paavola, ”Eikka”
1984 Klaani – tarina Sammakoitten suvusta Vanha-Aleksanteri Sammakko

lisäksi ¹ ohjaaja, ² käsikirjoittaja, ³ lavastaja

OhjaajanaMuokkaa

lisäksi myös ¹ näyttelijä, ² lavastaja, ³ käsikirjoittaja

LavastajanaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • von Bagh, Peter: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava, 2005.
  • Suomen kansallisfilmografia 1–6. VAPK, 1991.

ViitteetMuokkaa

  1. Ville Salmisen Evakko kertoi pienin elein suuren tragedian
  2. a b c d e Von Bagh 2005, s. 509–510
  3. a b Hietamies, Heikki: Ville Salmisella 45 vuoden teatteriura takanaan. Katso, 1973, nro 10/1973, s. 64, 65.
  4. Ville Salminen Kino Reginan sivulla Kino Regina. Viitattu 11.12.2022.
  5. Mänttäri, Anssi: Vanha kunnon Ville Salminen muistelee. Viikko, 1975, nro 25–26/1975, s. 56–59.
  6. Ville Salminen Elonetissä

Aiheesta muuallaMuokkaa