Avaa päävalikko

Toukokuun taika on Ville Salmisen ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1948. Elokuva on hänen viides ohjauksensa[1].

Toukokuun taika
Elokuvajuliste vuodelta 1948
Elokuvajuliste vuodelta 1948
Ohjaaja Ville Salminen
Käsikirjoittaja Toivo Särkkä (1944)
Ville Salminen (1948)
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Heikki Aaltoila
Kuvaaja Kalle Peronkoski
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Lavastaja Ville Salminen
Pääosat Eeva-Kaarina Volanen
Ekke Hämäläinen
Hillevi Lagerstam
Elsa Turakainen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 9. heinäkuuta 1948
Kesto 82 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuva kuvattiin vuoden 1948 touko-kesäkuussa. Tarina rakentuu ajalleen tyypillisesti väärinkäsityksille ja luokkaeroille. Elokuvan pääpari kohtaa toisensa auto-onnettomuudessa: Mannekiini Tuija Suvi (Eeva-Kaarina Volanen) on matkalla viemään pukua kauppaneuvoksettaren tyttärelle, mutta joutuu kolariin ja sen myötä muusikko Asko Karin (Ekke Hämäläinen) kelkkaan. Asko luulee Tuijaa kauppaneuvoksettaren tyttäreksi ja kutsuu hänet ravintolaan, kumpikin pyrkii esiintymään vauraampana kuin onkaan. Vähitellen lemmen laineet alkavat liplatella Askon ja Tuijan välillä.

Särkän laatima käsikirjoitus perustuu ulkomaiseen aiheeseen.[2] Elokuvan sivuosissa näyttelevät muun muassa Ossi Elstelä, Kaarlo Halttunen ja Matti Oravisto. Kuvaussihteeri Aira Samulin vilahtaa elokuvassa Volasen sijaisena kohdassa, jossa Tuija ajaa Askon kanssa pölyävällä maantiellä lehmälauman keskelle[3]. Elokuva esitettiin televisiossa ensi kerran 23. toukokuuta 1964. Se on julkaistu DVD:nä.

ArvostelutMuokkaa

Aikalaisarvioissa Uuden Suomen kriitikko kirjoitti elokuvasta: "Toukokuun taika ei pyydä olla muuta kuin puolentoista tunnin hupia ja rattoa. - - Koko juttu on vallan naiivi ja viaton, eikä suinkaan vaadi katsojaltaan mitään älyllisiä voimainponnistuksia. Siinä on koko ajan jotain reipasta ja sympaattista, mikä varmaankin on suurelta osaltaan Ville Salmisen kiinnostuneen ohjauksen ansiota." Helsingin Sanomien kriitikon mielestä elokuvasta puuttui keveys ja sen tahti oli liian hidas.[4]

Myöhemmän televisioesityksen yhteydessä elokuvan käsikirjoitusta on pidetty valjuna ja itse elokuvan peruskosketusta naiivina ja sievistelevänä.[1]

NäyttelijätMuokkaa

 Eeva-Kaarina Volanen  … Tuija Suvi  
 Ekke Hämäläinen  … Asko Kari  
 Hillevi Lagerstam  … Pirjo Mela  
 Elsa Turakainen  … kauppaneuvoksetar Adlerfeldt  
 Mirjami Kuosmanen  … Dusinka  
 Hilkka Kinnunen  … Lillan Adlerfeldt  
 Aino-Inkeri Notkola  … tohtorinna-mummi  
 Thure Bahne  … johtaja Nikander nuorempi  
 Ossi Elstelä  … muusikko  
 Sven Relander  … kauppaneuvos Severus Adlerfeldt  
 Kaarlo Halttunen  … tavaratalon osastopäällikkö  
 Joel Asikainen  … Uuno, muusikko  
 Matti Oravisto  … Axel  
 Veikko Linna  … autonkuljettaja Johansson  
 Inari Koponen  … mannekiini  
 Lahja Vilén  … mannekiini  
 Osmo Harkimo  … tavaratalon somistaja  
 Urho Lahti  … Ritzin hovimestari  

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b AL: Toukokuun taika, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 10/2013 sivu 21
  2. Päivän elokuvia, Tv-maailma, 22/2011 sivu 13
  3. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 6.6.2011, sivu D 7
  4. Arvioita, Elonet.fi
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.