Vihreä kulta
Vihreä kulta (ruots. Grönt guld) on Valentin Vaalan ohjaama suomalainen mustavalkoinen romanttinen draamaelokuva vuodelta 1939. Se perustuu Juhani Tervapään eli Hella Wuolijoen samannimiseen näytelmään vuodelta 1938. Elokuvan juoneen on lisätty kritiikkiä metsien vastuuttomasta hyödyntämisestä, ja sitä on luonnehdittu ensimmäiseksi suomalaiseksi ekoelokuvaksi. Kokonaisuuteen sijoitettua Pakokylä-rakkaustarinaa on pidetty visuaalisesti merkittävänä.[1]
| Vihreä kulta | |
|---|---|
 Elokuvan juliste. |
|
| Ohjaaja | Valentin Vaala |
| Käsikirjoittaja |
Juhani Tervapää Valentin Vaala Ossi Elstelä |
| Perustuu | Juhani Tervapään näytelmään Vihreä kulta (1938) |
| Tuottaja | Matti Schreck |
| Säveltäjä | Felix Krohn |
| Kuvaaja | Armas Hirvonen |
| Leikkaaja | Valentin Vaala |
| Lavastaja |
Ville Salminen Igor Karpinsky |
| Pääosat |
Hanna Taini Olavi Reimas |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomi-Filmi Oy |
| Ensi-ilta | 15. lokakuuta 1939 |
| Kesto | 86 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Budjetti | 1 933 681 mk |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Vihreän kullan pääparina näyttelevät aikansa tunnettu filmitähti Hanna Taini sekä Olavi Reimas.[2] Elokuvan esiintyjien ja tekijöiden nimet on tavanomaisten alkutekstien sijasta ilmaistu ääneen lausuttuina ja kaikukuoron säestämänä, mutta kokeilu jäi yhtiön historiassa ainutkertaiseksi.[3]
Näyttelijät
muokkaa
|
|
Juoni
muokkaaVuorineuvoksetar Kristine Bergman ja hänen miehensä Gustav matkustavat Lappiin miehen johtamille puunjalostustehtaille. Kristine on kotoisin pohjoisesta ja odottaa innokkaasti pääsyä ”metsille”. Opastajakseen hän saa ylimetsänhoitaja Suontaan, joka suhtautuu aluksi seuranpitotehtäväänsä ikävänä velvollisuutena, mutta vakuuttuu pian Kristinen ”Lapin lumouksen” vilpittömyydestä.
Suontaa ja Kristine ajavat yhdessä reellä etäiselle tukkikämpälle, kirkkaan tähtitaivaan alla ja lumista metsää ihastellen. Perillä Kristine yöpyy saman katon alla metsätyömiesten kanssa ja tutustuu heidän olosuhteisiinsa. Suontaa pyrkii toiminnassaan luonnon säästämiseen yhtiön voitontavoittelun kustannuksella.
Lumipyry eksyttää ajomiehet, ja matkalaiset joutuvat yöpymään rakovalkealla. Suontaa tunnustaa Kristinelle jättävänsä paikkansa yhtiössä metsänhoitopiirin hyväksi ja ottaen Kristinen syleilyynsä sanoo Heikkisen uudistalon, seuraavan yöpymispaikan, olevan ”meitä varten, meitä jotka alkavat alusta”. Metsätyönjohtaja Virkkula kertoo illan ratoksi tarinan Pakokylän synnystä.
Aamulla Suontaa ja Kristine heittävät kitkerät hyvästit, sillä Kristine on saanut kuulla, että miehellä on kaksi kouluikäistä lasta, eikä hän halua rikkoa perhettä tai uskalla heittäytyä miehen tarjoamaan elämään. Apealla mielellä Kristine palaa Helsinkiin ja lähtee pian miehensä kanssa pitkälle Euroopan-matkalle, missä hän muistelee Lapinretkeä.
Kristine ja vuorineuvos ovat peruuttamattomasti vieraantuneet toisistaan, eikä Kristine jaksa edes loukkaantua miehen naisystävästä. Viettäessään kesää huvilalla Kristine saa yllättäen vieraakseen rouva Suontaan, joka kertoo avioeronsa olevan pian selvä ja esittelee uuden miesystävänsä, tuomari Erkiön.
Aika kuluu eikä Kristine pääse ikävästään. Hän on haluton lähtemään juhliin Seurahuoneelle, mutta tulee mukaan kuullessaan Suontaan olevan kaupungissa. Illallispöydässä he muistelevat yhteistä Lapinretkeään. Kristine pyytää Suontaan saattamaan itseään, minkä mies käsittää tarjoukseksi ryhtyä ”rikkaan rouvan rakastajaksi”. Kristine loukkaantuu ja läimäyttää miestä, joka vastaa suutelemalla häntä seurueen nähden.
Vuorineuvos taipuu lopulta eroon, sillä Kristine on tehnyt päätöksensä saatuaan Suontaan viestin: ”Osoitteeni on isänne vanha talo. Siellä on paljon työtä ja köyhyyttä.” Kristine matkustaa pohjoiseen ja ottaa emännyyden talossa. Hän hymyilee kuullessaan miehen sanovan puhelimeen: ”Vaimoni saapui tänään tänne. Olen odottanut häntä 17 kuukautta kahdeksan päivää.”[4]
Tuotanto
muokkaaVihreä kulta oli järjestyksessä toinen Juhani Tervapään eli Hella Wuolijoen tekstiin perustunut elokuva. Kolminäytöksisen näytelmän ensiesitys oli Helsingin Kansanteatterissa 12. huhtikuuta 1938. Suomi-Filmi oli ostanut Wuolijoelta käsikirjoitusluonnoksen lokakuussa 1937. Wuolijoki itse kuvaili näytelmän syntyneen hänen omasta kaipuustaan metsiin. Hän koki elokuvassa nähtävien Lapin maisemien tarjoavan katsojille pakopaikan sodan kauhujen keskeltä.[4]
Vihreän kullan ulkokuvia otettiin kevättalvella 1938 Kittilän Sirkassa ja Pallastuntureilla sekä kesäaikaan Tourun kartanon ympäristössä Hauholla. Ensimmäisen talven otokset tuhoutuivat laboratoriossa sattuneen virheen vuoksi, minkä johdosta ne jouduttiin kuvaamaan uudelleen talvella 1939. Tämän vuoksi elokuvan ensi-iltakin siirtyi lokakuuhun. Osa järven jäällä tapahtuvista kohtauksista, muun muassa lumipyrykohtaus, lavastettiin studioon. Metsäkämpän sisäkuvat otettiin autenttisella paikalla Kittilässä. Muut sisäjaksot tehtiin Munkkisaaren studioilla Helsingissä.[4]
Vihreän kullan alkuperäisessä näytelmäversiossa on mukana myös Juurakon Hulda eli rouva Soratie Kristinen aatteellisena tukijana. Elokuvaversiosta Hulda jätettiin pois, samoin kuin näytelmässä mukana oleva Bergmanin pariskunnan seitsentoistavuotias poika Rolf. Myös useita sisä- ja ulkokohtauksia on lavennettu tai hajotettu. Kuvaustöiden pitkittyminen teki Vihreästä kullasta yhtiön siihen asti kalleimman elokuvan. Siitä johtuen myös Vaalan seuraavat elokuvatyöt Sysmäläinen ja Rikas tyttö valmistuivat aikaisemmin.[4]
Vastaanotto
muokkaaUuden Suomen aikalaiskriitikko arvioi Vihreää kultaa: ”Tietäen, minkä työn ja vaivan takana Vihreä kulta on ollut olisi todella suonut, että lopputulos olisi ollut antoisampi kuin mihin Suomi-Filmi on päässyt.” Aamulehden arvostelija piti elokuvan juonirakennetta naiivihkona, mutta dialogia sen sijaan elävänä ja ajankohtaisena. Helsingin Sanomien kriitikon Paula Talaskiven mielestä Vihreä kulta oli osoitus Suomi-Filmin tuotannon tason noususta ja piti elokuvaa kaiken kaikkiaan miellyttävänä. Talaskivi kiitteli kuvauksen laatua ja katsoi, että vaikean aiheen vaatima erikoinen runollinen metsän henki oli loihdittu taiten esiin. Näyttelijöistä Tainia pidettiin ”veistoksellisen kauniina” ja Reimasta ”synnynnäisesti miehekkäänä”, mutta kumpikaan ei saanut henkilökuvaansa järin sisäistä uskottavuutta.[4]
Vuoden 1979 tv-esityksen aikaan Katso-lehti arvioi Tainin ja Reimaksen roolisuoritukset ”kankeiksi”, mutta totesi elokuvan kestävän mainiosti katsomista juuri ekologisen näkemyksensä takia.[4] Eräs elokuvaa 2000-luvun näkökulmasta arvioinut kriitikko näki siinä tahattomia hilpeyksiä, jähmeää replikointia ja käsittämättömän kesyksi jäävän loppuratkaisun.[5] Arto Pajukallio taas koki vuoden 2011 arviossaan vauhdikkaat hiihtojaksot, öiset rekiajelut ja rakovalkean hehkussa koetut seksuaaliset jännitteet puhutteleviksi.[6]
Vihreä kulta sai ensi-iltansa aivan talvisodan alla, kun toinen maailmansota oli riehunut Euroopassa runsaan kuukauden. Yleisömenestys oli poikkeusoloista huolimatta vuoden keskitasoa. Tuotantokustannustensa takia elokuva teki kuitenkin yhtiölleen suuret tappiot. Vihreä kulta myytiin Pohjoismaiden lisäksi ainakin viiteen muuhun maahan. Ruotsissa se sai ensi-iltansa helmikuussa 1940 nimellä Det susar i Nordanskog.[4]
Lähteet
muokkaa- Suomen kansallisfilmografia 2 (1995), ISBN 951-37-1582-5
Viitteet
muokkaa- ↑ Vihreä kulta KAVI. Arkistoitu 16.10.2019. Viitattu 16.10.2019.
- ↑ TV-arkiston juhannus: Hanna Taini 100 v. Yle Teema. 31.05.2011. Arkistoitu 26.5.2012.
- ↑ Muut tiedot, Elonet.fi, viitattu 2.1.2013.
- ↑ a b c d e f g Vihreä kulta Elonet. Viitattu 16.10.2019.
- ↑ Päivän elokuvia, Tv-maailma, 24/2011 sivu 29
- ↑ Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 24.6.2011, sivu D 17