Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Vihreä kulta on Valentin Vaalan ohjaama suomalainen mustavalkoinen elokuva vuodelta 1939. Se perustuu Juhani Tervapään eli Hella Wuolijoen samannimiseen näytelmään vuodelta 1938. Elokuvassa on mukana kritiikkiä metsien vastuuttomasta hyödyntämisestä, ja sitä on luonnehdittu ensimmäiseksi suomalaiseksi ekoelokuvaksilähde?. Kokonaisuuteen sijoitettua Pakokylä-rakkaustarinaa on pidetty visuaalisesti merkittävänälähde?.

Vihreä kulta
Ohjaaja Valentin Vaala
Käsikirjoittaja Valentin Vaala, Ossi Elstelä
Perustuu Juhani Tervapään näytelmään Vihreä kulta (1938)
Tuottaja Matti Schreck
Säveltäjä Felix Krohn
Kuvaaja Armas Hirvonen
Leikkaaja Valentin Vaala
Pääosat Hanna Taini
Olavi Reimas
Sven Relander
Topo Leistelä
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi
Ensi-ilta 15. lokakuuta 1939
Kesto 86 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 1 933 681 mk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Vihreän kullan pääparina näyttelevät aikansa tunnettu elokuvatähti,[1] kuvankaunis[2] Hanna Taini sekä Olavi Reimas. Muissa osissa ovat muun muassa Lea Joutseno, Topo Leistelä, Eero Leväluoma, Elsa Rantalainen, Sven Relander sekä Arvi Tuomi. Pienissä sivuosissa vilahtavat esimerkiksi Hilkka Helinä ja Kaija Rahola. Elokuvan tekijätiedot on tavanomaisen tekstityksen sijasta ilmaistu ääneen lausuttuina, mutta kokeilu jäi ainutkertaiseksi[3].

JuoniMuokkaa

Kirkas tähtitaivas säkenöi raikkaan valkeiden hankien yllä. Tähtien alla ja hankien yllä helsinkiläinen vuorineuvoksetar Kristine Bergman haluaa tutustua Lapin erämaihin, ja oppaakseen hän saa metsänhoitaja Suontaan. Kristinen kiinnostus Lappiin kumpuaa syvältä, eikä hän pidä siitä että hänet lokeroidaan oitis pinnalliseksi hepsankeikaksi. Kristinen ja Suontaan tunteet toisiaan kohtaan alkavat lämmetä talvi-illassa ja he käyvät dialogia paljolti metaforisella tasolla. Molemmat ovat kuitenkin tahoillaan naimisissa. Suontaalla on lisäksi lapsia. Olosuhteet eivät ole suopeat rakkaudelle. Kristine palaa Helsinkiin pitsiverhojen suojiin.

Berliini, Wien, Lontoo, Pariisi...seuraa jakso, jossa Kristine matkustelee miehensä, vuorineuvos Bergmanin kanssa Euroopan suurkaupungeissa, kristallilasit välkkyvät kattokruunujen alla. Kristine on äärimmäisen edustava, muttei viihdy suihkuseurapiireissä. Kesällä Suomessa Kristine saa kuulla Suontaan vaimolta itseltään, että tämä on eronnut miehestään. Tältä osin tie kohti Kristinen ja Suontaan avioliittoa on avoin, mutta mutkan takana seisoo Kristinen järkähtämätön aviomies. Eräillä illallisilla Helsingissä Kristine tapaa pitkästä aikaa metsänhoitaja Suontaan. Parin lasillisen jälkeen Suontaa villiintyy ja aiheuttaa skandaalin: hän kaappaa Kristinen kiihkeään syleilyynsä koko seurapiirin nähden.

Vuorineuvos on liian tottunut Kristineen luopuakseen tästä ilman muuta, siitä huolimatta, että vuorineuvoksella itsellään on rakastajatar ja liitto on pelkkää kulissia. Lopulta kulissiliitto jyrätään maan tasalle, ja Kristine on vapaa. Hän on vapaa lähtemään unelmiensa Lappiin ja lankeamaan Suontaan miehekkäille käsivarsille.

HuomioitaMuokkaa

Vihreän kullan ulkokuvia otettiin Kittilän Sirkassa ja Pallastuntureilla sekä Tourun kartanon ympäristössä Hauholla. Metsäkämpän sisäkuvat otettiin autenttisella paikalla Kittilässä. Muut sisäkuvat kuvattiin Munkkisaaren studioilla Helsingissä. Vihreän kullan alkuperäisessä näytelmäversiossa on mukana myös Juurakon Hulda eli rouva Soratie Kristinen aatteellisena tukijana. Elokuvaversiosta Hulda jätettiin pois, samoin kuin näytelmässä mukana oleva Bergmanin pariskunnan seitsentoistavuotias poika Rolf.

ArvostelutMuokkaa

Uuden Suomen aikalaiskriitikko arvioi Vihreää kultaa: "Tietäen, minkä työn ja vaivan takana Vihreä kulta on ollut olisi todella suonut, että lopputulos olisi ollut antoisampi kuin mihin Suomi-Filmi on päässyt." Aamulehden arvostelija piti elokuvan juonirakennetta naivihkona, mutta dialogia sen sijaan elävänä ja ajankohtaisena. Helsingin Sanomien kriitikon Paula Talaskiven mielestä Vihreä kulta oli osoitus Suomi-Filmin tuotannon tason noususta ja piti elokuvaa kaiken kaikkiaan miellyttävänä. Talaskivi kiitteli kuvauksen ja katsoi, että vaikean aiheen vaatima erikoinen runollinen metsän henki oli loihdittu taiten esiin.[4]

Eräs 2000-luvun näkökulmasta elokuvaa arvioinut kriitikko näkee elokuvassa tahattomia hilpeyksiä, jähmeää replikointia ja hänelle käsittämättömän kesyksi jäävän loppuratkaisun.[5] Toinen taas kokee vauhdikkaat hiihtojaksot, öiset rekiajelut ja rakovalkean hehkussa koetut seksuaaliset jännitteet puhutteleviksi.[6]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. TV-arkiston juhannus: Hanna Taini 100 v
  2. Ohjelmatiedot, Yle Teema
  3. Muut tiedot, Elonet.fi, viitattu 2.1.2013
  4. Aikalaisarvioita Elonet.fi
  5. Päivän elokuvia, Tv-maailma, 24/2011 sivu 29
  6. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 24.6.2011, sivu D 17