Lea Joutseno

suomalainen näyttelijä

Lea Ruth Margit Joutseno (ent. Jönsson, 6. marraskuuta 1910 Helsinki20. kesäkuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen elokuva­näyttelijä ja kielen­kääntäjä. Hän tuli kuuluisaksi 1940-luvun vaaleana ja älykkäänä elokuva­komediennena sekä ohjaaja Valentin Vaalan luotto­näyttelijänä. Hänen räiskyvänpirteä ja suora­sukainen luonteensa loi viihdettä toisen maailman­sodan, vaaran vuosien ja pula-ajan suomalaisille. Joutseno tulkitsi elo­kuvissaan flapper-hahmoja, moderneja ja optimistisia nais­tyyppejä.

Lea Joutseno
Lea Joutseno vuonna 1942 elokuvassa Varaventtiili.
Lea Joutseno vuonna 1942 elokuvassa Varaventtiili.
Henkilötiedot
Koko nimi Lea Ruth Margit Joutseno
Syntynyt6. marraskuuta 1910
Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut20. kesäkuuta 1977 (66 vuotta)
Helsinki
Ammatti elokuva­näyttelijä, kielen­kääntäjä
Näyttelijä
Taiteilijanimet Lea Ingo
Aktiivisena 1937–1948
Merkittävät roolit Dynamiittityttö
Palkinnot

Parhaan naispääosan Jussi
1945 Dynamiittityttö

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Uransa lopulla Joutseno suomensi useita Disney-elo­kuvia. Hän kuului Helena Karan ja Regina Linnanheimon ohella niihin harvoihin suomalaisiin elo­kuva­tähtiin, joilla ei ollut teatteri­taustaa. Joutseno koki yksityis­elämässään paljon epä­onnea: hän jäi leskeksi kahdesti.

PerhetaustaMuokkaa

Lea Joutseno syntyi Ernst Gunnar Rafael Jönssonin ja Jenny Emilia Haapasen perheeseen. Joutsenon musikaaliseen sukuun kuului myös Ernst Joutsenon sisar Astrid, joka teki uran pianistina. Myös Lea halusi nuorena taiteilijaksi, mutta filmitähteydestä hän ei haaveillut. Joutsenolla oli kaksi nuorempaa sisarusta, Maj-Lis ja Kullervo. Perhe asui alkuun Helsingissä, sittemmin Savonlinnassa. Jenny Haapasen kuoltua Lea muutti Poriin iso­äitinsä hoiviin. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Helsingissä. Hänen mielessään kangasteli hammas­lääkärin ammatti, mutta siihen kouluttautuminen osoittautui taloudellisesti mahdottomaksi. Niinpä kieli­taitoinen neiti Joutseno päätyi kielen­kääntäjäksi Suomi-Filmiin. Hän osasi suomen ja ruotsin lisäksi saksaa, englantia ja ranskaa.[1]

ElokuvauraMuokkaa

”Lea Joutseno oli todellinen komedienne ja nimenomaan elokuva­komedienne. --- Kun hän ei osannut näytellä, hän niin kuin oli oikein kameran edessä: hänessä oli oikea temperamentti, rytmi­taju ja hyvä ääni.”

– Näyttelijä Tarmo Manni luonnehtii Lea Joutsenoa[2]

Lea Joutseno näytteli nais­pää­osan yhdeksässä elo­kuvassa vuosina 1941–1948. Useimmat olivat komedioita ja kahta lukuun ottamatta Valentin Vaalan ohjaamia. Miesosissa nähtiin usein Tauno Majuri ja Tapio Nurkka.

Joutsenon ensimmäinen kuvaus­kokemus oli tee­mainoksessa, ja varsinainen elo­kuva­ura alkoi vaatimattomilla sivu­osilla Vaalan elo­kuvissa. Ensimmäisen roolinsa hän sai sattumalta vuonna 1937, kun Vaala etsi konttori­neitiä elokuvaan Juurakon Hulda. Hänen mielestään Joutsenolla sattui töissä olemaan yllään juuri osaan sopiva kävely­puku. Joutseno ei ollut näyttelijän­kyvyistään vakuuttunut eikä aluksi tahtonut rooleja, mutta Vaalan onnistui suostutella hänet elokuva­kameroiden eteen ja vähitellen suurempiin tehtäviin.[3]

Vuonna 1939 valmistuneessa elo­kuvassa Rikas tyttö Joutsenolla oli ensimmäinen ”todellinen rooli”; hän teki merkittävän sivuosan seura­piiri­neito Leana, ja hänen suorituksensa vei arvostelijoiden huomion. Ensimmäinen pääosa Joutsenon uralla oli Leilan rooli Vaalan komediassa Morsian yllättää huhtikuussa 1941. Sekä yleisö että kriitikot olivat tyytyväisiä Joutsenon suoritukseen. Hänen puhetyylinsä ja olemuksensa olivat luonnollisia vailla teatraalisuuden häivääkään. Hilja Valtosen romaaniin pohjautuvassa Varaventtiilissä (1942) hän näytteli Pohjan­maalle muuttavaa savolais­opettajaa. Kriitikot kiittelivät hänen suoritustaan hyväksi muutoin melko latteaksi luonnehtimassaan teoksessa. Samana vuonna ensi-iltansa saanut Hopeakihlajaiset ei myöskään ollut arvostelu­menestys, eikä Joutseno itsekään pitänyt Railin roolistaan.[4] Marraskuussa 1942 Joutseno vieraili Saksassa suomalaisen filmiretkikunnan mukana. Hän arvosti etenkin saksalaisten filminäyttelijöiden ensiluokkaisia työoloja sota-ajan keskelläkin.[5]

Vuosina 1943–1946 valmistui neljän vauhdikkaan ja yleisöä hyvin vetäneen komedian rypäs; niiden käsikirjoitukset syntyivät Lea Joutsenon, ohjaaja Vaalan ja kirjailija Kersti Bergrothin eli Tetin yhteistyönä. Huhtikuussa 1943 valkokankaille tuli niin ikään Valtosen aiheeseen perustuva Neiti Tuittupää, jossa Joutsenolla oli nimiosa. Arvostelijoiden mielestä hänen rooli­suorituksestaan elämälleen suuntaa hakevana Anna Tipuli Pusuna puuttui aiemmista elo­kuvista tuttu pirteys.[6] Seuraavana syksynä sai ensi-iltansa Tosi­tarkoituksella, jossa Joutseno oli ensi kerran mukana myös käsi­kirjoittajana. Hän näytteli Anjaa, ministerin tytärtä, joka lähtee maatalous­palvelukseen. Komedia syntyy ajalle tuttuun tapaan rooli­hahmojen sijoittamisesta näille mahdollisimman outoon ympäristöön. Hellyttävän hepsan­keikan osa oli Joutsenolle itselleen mieluinen. Elokuvan vastaan­otto oli nuivahko, eräät pitivät sitä jopa talkoo­aatteen halventamisena. Kriitikot antoivat Joutsenon rooli­suorituksesta kuitenkin kiitettävän arvion.[7]

Jatkosodan jälkeen lokakuussa 1944 astui ensi-iltoihin Dynamiittityttö. Siitä tuli sekä yleisö- että arvostelu­menestys. Joutseno palkittiin osastaan Marjana parhaan nais­pääosan Jussi-patsaalla. Seuraavan vuoden Joutseno-uutuus oli ihmis­suhdekomedia Vuokrasulhanen. Kriitikot luonnehtivat Joutsenoa ”armoitetuksi komedienneksi”. Myös elo­kuvaa pidettiin onnistuneena, joskaan se ei yltänyt Dynamiitti­tytön tasolle. Vuoden 1946 Joutseno-komedia oli Viikon tyttö. Keski­luokkaisia opettajattaria ja tasokkaita seura­piirinaisia näytellyt Joutseno sai tulkittavakseen niin sanotun työläis­naisen roolin. Vasta­näyttelijänä hänellä oli Tauno Palo. Elokuva sai aikalais­kriitikoilta heikohkot arviot.[8]

Joutsenon joutsenlaulu näyttelijänä oli vauhdikas elo­kuva­hupailu Kilroy sen teki maalis­kuussa 1948. Kiittäviä sekä kehnoja arvioita saanut teos pysyi kasassa lähinnä Joutsenon ansiosta. Vuonna 1948 Joutseno ja Vaala saivat Jussi-palkinnon parhaasta käsi­kirjoituksesta elo­kuvassa Ihmiset suvi­yössä.[9]

Elo­kuva­uransa jälkeen Joutseno jatkoi päivä­työtään kielen­kääntäjänä ja käytti tässä yhteydessä avio­nimeään Ingo. Hänelle annettiin Jussi-kunnia­kirja kääntäjän­työstä vuonna 1973.[10]

”Yleensäkin elokuva kuin elokuva muuttui paremmaksi Joutsenon läsnäolon ansiosta.”

Savon Sanomat[11]

YksityiselämäMuokkaa

Ensimmäisen avio­liittoon johtaneen rakkautensa Lea Joutseno kohtasi työ­paikallaan. Hän avioitui Suomi-Filmin toimisto­päällikkö Jaakko Huttusen kanssa vuonna 1937. Huttunen kuoli runsaat puoli vuotta häiden jälkeen. Joutsenon toinen puoliso oli Keijo Pikku­mäki, jonka kanssa hän avioitui 1946. Paris­kunta asui Vaasassa. Myös tämä liitto päättyi lyhyeen, kun Pikku­mäki kuoli tapa­turmaisesti samana vuonna. Lea Joutseno koukkasi Ruotsin kautta takaisin Helsinkiin. Vuonna 1956 hän avioitui rakennus­mestari Torsten Adolf Ingon kanssa.[12]

Ihmisenä Lea Joutseno oli paljolti elo­kuva­hahmojensa kaltainen: sana­valmis, vilkas ja iloinen. Hän kuoli äkilliseen sairaus­kohtaukseen 66-vuotiaana.[13] Joutseno on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.[14]

FilmografiaMuokkaa

Vuosi Elokuva Rooli
1937 Juurakon Hulda neiti Sinijärvi
1938 Niska­vuoren naiset Anna-Liisa Niska­vuori
1939 Rikas tyttö Lea
Vihreä kulta rouva Alma Suontaa
1940 Kersantilleko Emma nauroi? Helvi, everstin tytär
Poikani pääkonsuli Kaisu Korri
1941 Morsian yllättää Leila Roine
1942 Varaventtiili opettajatar Liisa Harju
Hopeakihlajaiset Raili Tervola
1943 Neiti Tuittupää Anna Tipuli Pusu
Tosi­tarkoituksella Anja Iida Leiste
1944 Dynamiittityttö Marja Reijonen
1945 Vuokrasulhanen sisustus­arkkitehti Meeri Holvi
1946 Viikon tyttö Raija Lehto
1948 Kilroy sen teki Ulla Järvinen

AnimaatiosuomennoksetMuokkaa

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.


LähteetMuokkaa

  • Rytkönen, Sisko: Ihanat naiset kankaalla – filmitähtiä suomalaisen elokuvan kultakaudelta. Helsinki: Majakka, 2008. ISBN 978-951-9260-88-4.

ViitteetMuokkaa

  1. Rytkönen, s. 237 ja 238.
  2. Rytkönen, s. 258.
  3. Rytkönen, s. 239
  4. Rytkönen, s. 239–245.
  5. Rytkönen, s. 249
  6. Rytkönen, s. 246 ja 247.
  7. Rytkönen, s. 249 ja 250.
  8. Rytkönen, s. 251–254.
  9. Rytkönen, s. 256 ja 257.
  10. Rytkönen, s. 257 ja 258.
  11. Juhannusheilana Lea Joutseno Savon Sanomat. 25.6.2010. Viitattu 3.9.2015.
  12. Rytkönen, s. 239, 254–257.
  13. Rytkönen, s. 259.
  14. VLS – Näyttelijöitä ja elokuvaväkeä

Aiheesta muuallaMuokkaa