Lea Joutseno

suomalainen näyttelijä

Lea Ruth Margit Joutseno (ent. Jönsson, 6. marraskuuta 1910 Helsinki20. kesäkuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen elokuvanäyttelijä ja kielenkääntäjä. Hän tuli kuuluisaksi 1940-luvun vaaleana ja älykkäänä elokuvakomediennena sekä ohjaaja Valentin Vaalan luottonäyttelijänä. Hänen räiskyvänpirteä ja suorasukainen luonteensa loi viihdettä toisen maailmansodan, vaaran vuosien ja pula-ajan suomalaisille. Joutseno tulkitsi elokuvissaan niin kutsuttuja flapper-hahmoja, moderneja ja optimistisia naistyyppejä.

Lea Joutseno
Lea Joutseno vuonna 1942 elokuvassa Varaventtiili.
Lea Joutseno vuonna 1942 elokuvassa Varaventtiili.
Henkilötiedot
Koko nimi Lea Ruth Margit Joutseno
Syntynyt 6. marraskuuta 1910
Helsinki
Kuollut 20. kesäkuuta 1977 (66 vuotta)
Helsinki
Ammatti elokuvanäyttelijä, kielenkääntäjä
Näyttelijä
Taiteilijanimet Lea Ingo
Aktiivisena 1937–1948
Merkittävät roolit Dynamiittityttö
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Uransa lopulla Joutseno suomensi useita Disney-elokuvia. Hän kuului Helena Karan ja Regina Linnanheimon ohella niihin harvoihin suomalaisiin elokuvatähtiin, joilla ei ollut teatteritaustaa. Joutseno koki yksityiselämässään paljon epäonnea; hän jäi leskeksi kahdesti.

PerhetaustaMuokkaa

Lea Joutseno syntyi Ernst Gunnar Rafael Jönssonin ja Jenny Emilia Haapasen perheeseen. Joutsenon musikaaliseen sukuun kuului myös Ernst Joutsenon sisar Astrid, joka teki uran pianistina. Myös Lea halusi nuorena taiteilijaksi, mutta filmitähteydestä hän ei haaveillut. Joutsenolla oli kaksi nuorempaa sisarusta, Maj-Lis ja Kullervo. Perhe asui alkuun Helsingissä, sittemmin Savonlinnassa. Jenny Haapasen kuoltua Lea muutti Poriin isoäitinsä hoiviin. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Helsingissä. Hänen mielessään kangasteli hammaslääkärin ammatti, mutta siihen kouluttautuminen osoittautui taloudellisesti mahdottomaksi. Niinpä kielitaitoinen neiti Joutseno päätyi kielenkääntäjäksi Suomi-Filmiin. Hän osasi suomen ja ruotsin lisäksi saksaa, englantia ja ranskaa.[1]

ElokuvauraMuokkaa

”Lea Joutseno oli todellinen komedienne ja nimenomaan elokuvakomedienne. --- Kun hän ei osannut näytellä, hän niin kuin oli oikein kameran edessä: hänessä oli oikea temperamentti, rytmitaju ja hyvä ääni.”

– Näyttelijä Tarmo Manni luonnehtii Lea Joutsenoa[2]

Lea Joutseno näytteli naispääosan yhdeksässä elokuvassa vuosina 1941–1948. Useimmat olivat komedioita ja kahta lukuun ottamatta Valentin Vaalan ohjaamia. Miesosissa nähtiin usein Tauno Majuri ja Tapio Nurkka.

Joutsenon ensimmäinen filmauskokemus oli teemainoksessa, ja varsinainen elokuvaura alkoi vaatimattomilla sivuosilla Vaalan elokuvissa. Ensimmäisen roolinsa hän sai sattumalta vuonna 1937, kun Vaala etsi konttorineitiä elokuvaan Juurakon Hulda. Hänen mielestään Joutsenolla sattui töissä olemaan yllään juuri osaan sopiva kävelypuku. Joutseno ei ollut näyttelijänkyvyistään vakuuttunut eikä aluksi tahtonut rooleja, mutta Vaalan onnistui suostutella hänet filmikameroiden eteen ja vähitellen suurempiin tehtäviin.[3]

Vuonna 1939 valmistuneessa elokuvassa Rikas tyttö Joutsenolla oli ensimmäinen ”todellinen rooli”; hän teki merkittävän sivuosan seurapiirineito Leana, ja hänen suorituksensa vei arvostelijoiden huomion. Ensimmäinen pääosa Joutsenon uralla oli Leilan rooli Vaalan komediassa Morsian yllättää huhtikuussa 1941. Sekä yleisö että kriitikot olivat tyytyväisiä Joutsenon suoritukseen. Hänen puhetyylinsä ja olemuksensa olivat luonnollisia vailla teatraalisuuden häivääkään. Hilja Valtosen romaaniin pohjautuvassa Varaventtiilissä (1942) hän näytteli Pohjanmaalle muuttavaa savolaisopettajaa. Kriitikot kiittelivät hänen suoritustaan hyväksi muutoin melko latteaksi luonnehtimassaan teoksessa. Samana vuonna ensi-iltansa saanut Hopeakihlajaiset ei myöskään ollut arvostelumenestys, eikä Joutseno itsekään pitänyt Railin roolistaan.[4] Marraskuussa 1942 Joutseno vieraili Saksassa suomalaisen filmiretkikunnan mukana. Hän arvosti etenkin saksalaisten filminäyttelijöiden ensiluokkaisia työoloja sota-ajan keskelläkin.[5]

Vuosina 1943–1946 valmistui neljän vauhdikkaan ja yleisöä hyvin vetäneen komedian rypäs; niiden käsikirjoitukset syntyivät Lea Joutsenon, ohjaaja Vaalan ja kirjailija Kersti Bergrothin eli Tetin yhteistyönä. Huhtikuussa 1943 valkokankaille tuli niin ikään Valtosen aiheeseen perustuva Neiti Tuittupää, jossa Joutsenolla oli nimiosa. Arvostelijoiden mielestä hänen roolisuorituksestaan elämälleen suuntaa hakevana Anna Tipuli Pusuna puuttui aiemmista elokuvista tuttu pirteys.[6] Seuraavana syksynä sai ensi-iltansa Tositarkoituksella, jossa Joutseno oli ensi kerran mukana myös käsikirjoittajana. Hän näytteli Anjaa, ministerin tytärtä, joka lähtee maatalouspalvelukseen. Komedia syntyy ajalle tuttuun tapaan roolihahmojen sijoittamisesta näille mahdollisimman outoon ympäristöön. Hellyttävän hepsankeikan osa oli Joutsenolle itselleen mieluinen. Elokuvan vastaanotto oli nuivahko, eräät pitivät sitä jopa talkooaatteen halventamisena. Kriitikot antoivat Joutsenon roolisuorituksesta kuitenkin kiitettävän arvion.[7]

Jatkosodan jälkeen lokakuussa 1944 astui ensi-iltoihin Dynamiittityttö. Siitä tuli sekä yleisö- että arvostelumenestys. Joutseno palkittiin osastaan Marjana parhaan naispääosan Jussi-patsaalla. Seuraavan vuoden Joutseno-uutuus oli ihmissuhdekomedia Vuokrasulhanen. Kriitikot luonnehtivat Joutsenoa ”armoitetuksi komedienneksi”. Myös elokuvaa pidettiin onnistuneena, joskaan se ei yltänyt Dynamiittitytön tasolle. Vuoden 1946 Joutseno-komedia oli Viikon tyttö. Keskiluokkaisia opettajattaria ja tasokkaita seurapiirinaisia näytellyt Joutseno sai tulkittavakseen niin sanotun työläisnaisen roolin. Vastanäyttelijänä hänellä oli Tauno Palo. Elokuva sai aikalaiskriitikoilta heikohkot arviot.[8]

Joutsenon joutsenlaulu näyttelijänä oli vauhdikas elokuvahupailu Kilroy sen teki maaliskuussa 1948. Kiittäviä sekä kehnoja arvioita saanut teos pysyi kasassa lähinnä Joutsenon ansiosta. Vuonna 1948 Joutseno ja Vaala saivat Jussi-palkinnon parhaasta käsikirjoituksesta elokuvassa Ihmiset suviyössä.[9]

Elokuvauransa jälkeen Joutseno jatkoi päivätyötään kielenkääntäjänä ja käytti tässä yhteydessä avionimeään Ingo. Hänelle annettiin Jussi-kunniakirja kääntäjäntyöstä vuonna 1973.[10]

”Yleensäkin elokuva kuin elokuva muuttui paremmaksi Joutsenon läsnäolon ansiosta.”

Savon Sanomat[11]

YksityiselämäMuokkaa

Ensimmäisen avioliittoon johtaneen rakkautensa Lea Joutseno kohtasi työpaikallaan. Hän avioitui Suomi-Filmin toimistopäällikkö Jaakko Huttusen kanssa vuonna 1937. Huttunen kuoli runsaat puoli vuotta häiden jälkeen. Joutsenon toinen puoliso oli Keijo Pikkumäki, jonka kanssa hän avioitui 1946. Pariskunta asui Vaasassa. Myös tämä liitto päättyi lyhyeen, kun Pikkumäki kuoli tapaturmaisesti samana vuonna. Lea Joutseno koukkasi Ruotsin kautta takaisin Helsinkiin. Vuonna 1956 hän avioitui rakennusmestari Torsten Adolf Ingon kanssa.[12]

Ihmisenä Lea Joutseno oli paljolti elokuvahahmojensa kaltainen: sanavalmis, vilkas ja iloinen. Hän kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 66-vuotiaana.[13] Joutseno on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.[14]

FilmografiaMuokkaa

Vuosi Elokuva Rooli
1937 Juurakon Hulda neiti Sinijärvi
1938 Niskavuoren naiset Anna-Liisa Niskavuori
1939 Rikas tyttö Lea
Vihreä kulta rouva Alma Suontaa
1940 Kersantilleko Emma nauroi? Helvi, everstin tytär
Poikani pääkonsuli Kaisu Korri
1941 Morsian yllättää Leila Roine
1942 Varaventtiili opettajatar Liisa Harju
Hopeakihlajaiset Raili Tervola
1943 Neiti Tuittupää Anna Tipuli Pusu
Tositarkoituksella Anja Iida Leiste
1944 Dynamiittityttö Marja Reijonen
1945 Vuokrasulhanen sisustusarkkitehti Meeri Holvi
1946 Viikon tyttö Raija Lehto
1948 Kilroy sen teki Ulla Järvinen

AnimaatiosuomennoksetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Rytkönen, Sisko: Ihanat naiset kankaalla – filmitähtiä suomalaisen elokuvan kultakaudelta. Helsinki: Majakka, 2008. ISBN 978-951-9260-88-4.

ViitteetMuokkaa

  1. Rytkönen, s. 237 ja 238.
  2. Rytkönen, s. 258.
  3. Rytkönen, s. 239
  4. Rytkönen, s. 239–245.
  5. Rytkönen, s. 249
  6. Rytkönen, s. 246 ja 247.
  7. Rytkönen, s. 249 ja 250.
  8. Rytkönen, s. 251–254.
  9. Rytkönen, s. 256 ja 257.
  10. Rytkönen, s. 257 ja 258.
  11. Juhannusheilana Lea Joutseno Savon Sanomat. 25.6.2010. Viitattu 3.9.2015.
  12. Rytkönen, s. 239, 254–257.
  13. Rytkönen, s. 259.
  14. VLS – Näyttelijöitä ja elokuvaväkeä

Aiheesta muuallaMuokkaa