Lund
Lund ( kuuntele ääntämys (ohje)) on entinen kaupunki ja nykyinen Lundin kunnan keskustaajama. Lund sijaitsee Skånen historiallisessa maakunnassa ja Skånen läänissä Etelä-Ruotsissa. Vuoden 1997 lääniuudistukseen asti alue oli osa Malmöhusin lääniä. Läänin pääkaupunki Malmö sijaitsee aivan Lundin lähistöllä kaakon suunnassa.
Lund | |
---|---|
Stortorget Lundissa. |
|
Lund |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Ruotsi |
Lääni | Skånen lääni |
Maakunta | Skåne |
Kunta | Lundin kunta |
Pinta-ala | |
– Maa | 25,75 km² |
Väkiluku | 82 800 |
– Väestötiheys | 3 215,5 as./km² |
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]
|
Lund on yksi Ruotsin vanhimpia kaupunkeja, sillä se on perustettu noin voinna 990. Vuoden 1971 kuntauudistuksessa Ruotsissa siirryttiin yhteen kuntamuotoon, jonka jälkeen maassa ei enää virallisesti ole ollut kaupunkeja. Lundin kuntaan kuuluu nykyään Lundin kaupunkitaajaman lisäksi huomattava määrä maaseutualueita. Taajamassa oli 82 800 asukasta vuoden 2010 lopussa.[1] Asukasluvultaan Lund on Skånen läänin kolmanneksi suurin kaupunki Malmön ja Helsingborgin jälkeen.
Kaupungissa on yliopisto.
Historiaa
muokkaaLund on Sigtunan ja Skaran ohella Ruotsin vanhin kaupunki, vaikkakin se oli tanskalainen aina vuoteen 1658. Kaupunki perustettiin noin vuonna 990. Sen edeltäjä saattoi sijaita viitisen kilometriä etelämpänä Uppåkrassa, mistä on löydetty merkkejä rautakautisesta asutuksesta ja jonkinlaisesta poliittis-uskonnollisesta keskuksesta. Merkit viittaavat myös saman asutuksen tuhoutumiseen tulipalossa 900-luvun loppupuolella.[lähde? ]
Kaupunkiin perustettiin piispanistuin 1060. Arkkipiispanistuimeksi se korotettiin 1104, jolloin myös katedraali valmistui. Lundista tuli Tanskan pääkaupunki vuonna 1134, mistä asemasta se joutui luopumaan 1416 pääkaupungin siirtyessä Kööpenhaminaan.
Lundiin vuonna 1666 perustettu Lundin yliopisto on yksi Skandinavian suurimpia.
-
Lundin kartta OpenStreetMap-palvelussa
-
Lundin tuomiokirkko
-
Yliopiston päärakennus
-
Vanha rajakyltti kaupungin ulkopuolella Stora Råbyssä
Väestönkehitys
muokkaaKaupunginosat
muokkaaLundin 14 kaupunginosaa ovat:
- Centrala staden
- Gunnesbo
- Järnåkra-Nilstorp
- Klostergården
- Kobjer
- Linero
- Möllevången
- Norra Fäladen
- Norra Nöbbelöv
- Tuna
- Vallkärratorn-Stångby
- Värpinge
- Väster
- Östra Torn-Mårtens fälad
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Lundin kunnan kotisivut
- LundaPortalen
- Hasslandan lentokenttä (Arkistoitu – Internet Archive)
Arlöv (Burlövin kunta) • Bjuv • Broby (Östra Göingen kunta) • Bromölla • Båstad • Eslöv • Helsingborg • Hässleholm • Höganäs • Hörby • Höör • Klippan • Kristianstad • Kävlinge • Landskrona • Lomma • Lund • Malmö • Osby • Perstorp • Simrishamn • Sjöbo • Skurup • Staffanstorp • Svalöv • Svedala • Tomelilla • Trelleborg • Vellinge • Ystad • Åstorp • Ängelholm • Örkelljunga |
Katso myös: Luettelo Ruotsin taajamista • Luettelo Ruotsin kunnista |