Tuottaja (musiikki)

henkilö, joka vastaa musiikin äänityksessä teknillisistä ja soundiin vaikuttavista ratkaisuista
Tämä artikkeli kertoo yhtyeen neuvonantajana äänitysprosessin aikana toimivasta ammattihenkilöstä. Tuotantoprosessia rahoittavasta ja siitä vastuussa olevasta äänitallenteen tuottajasta kertoo artikkeli äänitetuottaja.

Tuottaja on musiikin tallentamisesta puhuttaessa henkilö, jonka pääasiallinen tehtävä on vastata musiikin äänityksessä teknillisistä, soundiin vaikuttavista ratkaisuista. Usein hänellä on myös päävastuu budjetin toteutumisesta tuotannossa. Erikseen on olemassa nimitys musiikkituottaja, joka viittaa laajemmin musiikin tuottamisen taloudelliseen puoleen.

Tuottaja valitsee äänentallentamisessa käytettäviä laitteita – jossain tapauksessa myös soittimet – ja tekee myös useimmat muut erilaiset nauhoituksessa tarvittavat tekniset ratkaisut. Tuottajilla on toisinaan myös vaikutusvaltaa kappaleiden sovituksiin, ja he saattavat osallistua laajemmin levyjen tekoprosessiin.

Artisti voi tietysti olla samalla myös oma tuottajansa, jolloin nämä tehtävät yhdistyvät. Tuottajia voi olla samaan aikaan hommissa useampia, mutta yleensä musiikkialbumilla on yksi pääasiallinen tuottaja. Usein levylle on merkitty varsinaisen tuottajan lisäksi avustavia tuottajia, jotka ovat olleet mukana prosessissa. Myös live-taltiointien yhteydessä musiikilla on usein tuottaja, joka työskentelee tällöin konserttilavan tuntumassa.

Tuottaja ei voi olla yksin vastuussa siitä, miltä levy kuulostaa, vaan siihen vaikuttavat väistämättä myös lukuisat muut seikat. Esimerkiksi miksaaja on usein eri henkilö kuin tuottaja, ja samoin itse studio sekä artistin tekemät ratkaisut soitinten suhteen vaikuttavat ääneen paljon. Silti tuottajan panos on hyvin suuri ja tuottajalla on levyn äänestä päävastuu.

Musiikintuotannossa on erilaisia trendejä, jotka vaihtelevat osin teknologian kehityksen mukaan. Eri aikakausilta voidaan löytää omia soundillisia kliseitään, joista tunnetuimpia ovat 1970- ja 1980-lukujen vaihteelle tyypillinen kilkuttava pianoääni ja 1980-luvulla muotiin tullut tapa kaiuttaa rumpuja tietyllä tavalla.

Kaikkien aikojen kenties nimekkäin tuottaja on Phil Spector, joka on tuottanut lukuisia 1960-luvun pop-levyjä sekä joitain The Beatlesin ja Ramonesin levyjä. 1950- ja 1960-luvun vaihteessa musiikintuottajat nousivat keskeiseen asemaan levyjen teon organisoinnissa ja myös itse levyjen äänen tuotanto kehittyi.

Tunnettuja henkilöitä tuottajina äänitteillä

muokkaa

Suomalaisia

muokkaa

Ulkomaisia

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa