The Supremes

yhdysvaltalainen lauluyhtye

The Supremes oli yhdysvaltalainen lauluyhtye, joka esitti popvaikutteista soulia ja oli suosionsa huipulla vuosina 1964–1967. Tuolloin se sai kymmenen singleään Yhdysvaltain singlelistan ykkössijalle. Supremes oli Motownin menestynein yhtye ja yksi niistä yhtyeistä, jotka toivat mustien lauluyhtyeiden musiikin laajan yleisön suosioon.[1]

The Supremes
The Supremes esittämässä kappaletta ”My World Is Empty Without You” The Ed Sullivan Show’ssa vuonna 1966. Vasemmalta oikealle: Florence Ballard, Mary Wilson, Diana Ross.
The Supremes esittämässä kappaletta ”My World Is Empty Without YouThe Ed Sullivan Show’ssa vuonna 1966. Vasemmalta oikealle: Florence Ballard, Mary Wilson, Diana Ross.
Tiedot
Toiminnassa 1959–1977
Tyylilaji rhythm and blues, doo-wop, soul, pop, disko
Kotipaikka Detroit, Michigan, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Diana Ross
Mary Wilson
Florence Ballard
Betty McGlown
Barbara Martin
Cindy Birdsong
Jean Terrell
Lynda Laurence
Scherrie Payne
Susaye Greene

Levy-yhtiö

Lu Pine
Motown

Detroitissa vuonna 1959 perustetun naistrion kokoonpanon muodostivat sen suosion huippuvuosina Diana Ross, Florence Ballard ja Mary Wilson. Yhtye jatkoi toimintaansa kokoonpanovaihdoksien jälkeen aina vuoteen 1977 saakka.[1]

HistoriaMuokkaa

The Supremes sai alkunsa Detroitissa 1950-luvun lopulla. Northeastern High Schoolissa vuonna 1958 opiskelleet Diane (vuodesta 1964 alkaen Diana) Ross, Mary Wilson, Florence Ballard ja Betty Travis perustivat lauluyhtyeen nimeltä The Primettes, joka otti nimensä saman koulun poikien The Primes -lauluyhtyeeltä. Travis jätti yhtyeen pian keskittyäkseen koulunkäyntiin.[1]

Ballard johtajanaan tytöt esiintyivät 16-vuotiaina ahkerasti ympäri Detroitia. Paikallinen pieni levymerkki Lu Pine julkaisi heidän ensimmäisen singlensä ”Tears of Sorrow / Pretty Baby” alkuvuonna 1960. Ross lauloi soolo-osat A-puolella ja Wilson B-puolella. Oman singlensä lisäksi tytöt lauloivat taustoja yhtiön muille artisteille, kuten Wilson Pickettille ja Eddie Floydille.[1]

Smokey Robinson oli maininnut tytöille uudesta levy-yhtiöstä nimeltä Motown, joten he menivät sinne koe-esitykseen. Motownin johtaja Berry Gordy piti Primettesien esityksestä, mutta suositteli että tytöt kävisivät ensin koulunsa loppuun. Ross halusi kuitenkin heti laulajanuralle, joten hän alkoi hengailla Motownin toimistolla auttelemassa sihteereitä ja muita työntekijöitä parhaansa mukaan. Tytöt pääsivätkin laulamaan taustoja Marvin Gayen varhaisilla singleillä.[1]

Kun Motown alkoi saada listamenestystä The Marvelettesin ja Mary Wellsin myötä, myös Primettes kutsuttiin levyttämään. Ballard oli tällä välin vaihtanut yhtyeen nimeksi The Supremes. Motown teki tyttöjen kanssa levytyssopimuksen tammikuussa 1961. Tuolloin neljäntenä jäsenenä mukana ollut Barbara Martin jätti pian yhtyeen mentyään naimisiin, joten Supremes jatkoi triona.[1]

Motownin laulunkirjoittajat alkoivat kirjoittaa Supremesille lauluja nopeassa tahdissa. Yhtyeen ensimmäinen single ”I Want a Guy” julkaistiin maaliskuussa 1961. Se ei vielä menestynyt listoilla, kuten eivät seuraavatkaan singlet. Kun Brian Holland, Lamont Dozier ja Eddie Holland tulivat kirjoittamaan yhtyeelle lauluja, alkoi sen ennennäkemätön hittisarja. Heidän ensimmäinen pop-listaykkösensä oli ”Where Did Our Love Go?” heinäkuussa 1964. Menestyksen seurauksena Motown alkoi keskittyä hittien tehtailuun ensisijaisesti Supremesille. Tytöt pantiin myös tyylikouluun, jossa heistä tehtiin mahdollisimman elegantteja ja kauniita niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin sekä salonkikelpoisia esiintymään missä tahansa hienoissa tilaisuuksissa. Gordy suuntasi Supremesin tietoisesti valkoiselle nuorelle naisyleisölle, joten yhtyeen kappaleet olivat tyyliltään popin ja soulin välimaastossa, ja niiden sanoitukset käsittelivät rakkautta.[1]

Supremesin ensimmäistä ykköshittiä seurasi neljä lisää: ”Baby Love”, ”Come See About Me”, ”Stop! In the Name of Love” ja ”Back in My Arms Again”. Joulukuusta 1964 alkaen yhtye esiintyi televisiossa kahden vuoden aikana yhteensä 21 kertaa. Vasta kesällä 1965 heidän ykkösputkensa katkesi, kun ”Nothing But Heartaches” jäi listasijalle 11. Sitä seurasivat kuitenkin vuosina 1966–1967 uudet H-D-H-kolmikon kirjoittamat ykköshitit ”You Can’t Hurry Love”, ”You Keep Me Hangin’ On”, ”Love Is Here and Now You’re Gone” ja ”The Happening”.[1]

Berry Gordy halusi korostaa Diana Rossin asemaa Supremesissa ja valmistella tätä soolouralle, joten hän antoi Rossille erityiskohtelua ja useimmat soololauluosuudet sekä muutti vuonna 1967 yhtyeen nimeksi ”Diana Ross and the Supremes”. Kun Florence Ballard alkoi juoda, lihoa ja myöhästellä harjoituksista ja esiintymisistä, Gordy erotti hänet heinäkuussa 1967, ja tilalle otettiin Cindy Birdsong. Ballardin sooloura ei onnistunut, ja hän kuoli rahattomana sairauskohtaukseen vuonna 1976.[1]

Diana Ross aloitti soolouransa tammikuussa 1970 ja jätti Supremesin. Hänen tilalleen otettiin Jean Terrell. Ross menestyi hyvin soolourallaan, ja hänestä tuli yksi 1970-luvun suosituimmista naislaulajista.[1]

Supremes sai vielä useita top-10-hittejä 1970-luvun aikana. Terrell lähti yhtyeestä vuonna 1973, ja hänen tilalleen otettiin Scherrie Payne. Cindy Birdsongin tilalle tuli ensin Lynda Laurence, ja hänen toisen lähtönsä jälkeen Susaye Green.[1] Yhtye lakkautettiin vuonna 1977.[2]

Mary Wilson julkaisi sooloalbumin vuonna 1979 ja kuvaili Supremes-vuosiaan kahdessa elämäkerrassaan, joista ensimmäisestä tehtiin menestynyt musikaali Dreamgirls.[1]

Supremes nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1988.[3]

Ross, Wilson ja Birdsong esiintyivät vielä kerran yhdessä Motown 25 -erikoisohjelmassa vuonna 1983. Vuonna 2000 kolmikko suunnitteli yhteistä kiertuetta, mutta he eivät tulleet enää toimeen keskenään, joten Ross otti kiertueelle Lawrencen ja Paynen. Kiertue ei kuitenkaan kerännyt yleisöä, joten se keskeytettiin muutaman konsertin jälkeen.[1]

JäsenetMuokkaa

DiskografiaMuokkaa

StudioalbumitMuokkaa

Vuosi Nimi Korkein sijoitus musiikkilistalla
Billboard 200[4] Top R&B Albums[5] Britannian albumilista[6]
The Supremes (1960-luku)
1962 Meet The Supremes 13
1964 Where Did Our Love Go 2 1
A Bit of Liverpool 21 5
1965 The Supremes Sing Country, Western and Pop 79
We Remember Sam Cooke 75 5
More Hits by The Supremes 6 2
Merry Christmas
1966 I Hear a Symphony 8 1
The Supremes A’ Go-Go 1 1 15
1967 The Supremes Sing Holland–Dozier–Holland 6 1 15
The Supremes Sing Rodgers & Hart 20 3 25
Diana Ross & the Supremes
1968 Reflections 18 3 30
Diana Ross & the Supremes Sing and Perform ”Funny Girl” 150 45
Diana Ross & the Supremes Join The Temptations 2 1 1
Love Child 14 3 13
1969 Let the Sunshine In 24 7
Together 28 6 28
Cream of the Crop 33 3 34
The Supremes (1970-luku)
1970 Right On 25 4
The Magnificent 7 113 18 6
New Ways but Love Stays 68 12
1971 The Return of the Magnificent Seven 154 18
Touch 85 6 40
Dynamite 160 21
1972 Floy Joy 54 12
The Supremes Produced and Arranged by Jimmy Webb 129 27
1975 The Supremes 152 25
1976 High Energy 42 24
Mary, Scherrie & Susaye
”—” viittaa albumiin, joka ei sijoittunut musiikkilistalle tai jota ei julkaistu

LivealbumitMuokkaa

Vuosi Nimi Korkein sijoitus musiikkilistalla
Billboard 200[4] Top R&B Albums[5] Britannian albumilista[6]
1965 The Supremes at the Copa 11 6
1968 Live at London’s Talk of the Town 57 6 6
1970 Farewell 46 31
1973 The Supremes Live! In Japan
”—” viittaa albumiin, joka ei sijoittunut musiikkilistalle tai jota ei julkaistu

LähteetMuokkaa

  • Gulla, Bob: Icons of R&B and Soul: An Encyclopedia of the Artists Who Revolutionized Rhythm. Greenwood Press, 2008. ISBN 978-9-313-34044-4.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m Gulla 2008, s. 289–308.
  2. Andy Kellman: The Supremes AllMusic. Viitattu 5.3.2022.
  3. http://uproxx.com/music/women-rock-and-roll-hall-of-fame/
  4. a b The Supremes Chart History (Billboard 200) Billboard. Viitattu 19.8.2018. (englanniksi)
  5. a b The Supremes Chart History (Top R&B/Hip-Hop Albums) Billboard. Viitattu 19.8.2018. (englanniksi)
  6. a b The Supremes Official Chart History Official Charts Company. Viitattu 19.8.2018. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa