Avaa päävalikko

Pekka Pohjola

suomalainen säveltäjä ja bassokitaran soittaja

ElämäkertaMuokkaa

Pohjola kuului tunnettuun Pohjoloiden musiikkisukuun. Hänen isänsä oli kuoronjohtaja ja sellisti Ensti Pohjola ja setänsä kuoromies ja musiikkipedagogi Erkki Pohjola, toinen setänsä viulisti ja kapellimestari Paavo Pohjola, veljensä viulisti Jukka Pohjola ja tätinsä pianisti Liisa Pohjola. Hänen kolmesta pojastaan Verneri Pohjola on trumpetisti ja Ilmari Pohjola pasunisti. Kapellimestari Sakari Oramo, sellisti Matti Pohjola ja säveltäjä Seppo Pohjola ovat hänen serkkujaan.

Pekka Pohjola opiskeli Sibelius-Akatemiassa klassista pianon- ja viulunsoittoa. Hän teki päätöksen rockmuusikoksi siirtymisestä osallistuttuaan vuonna 1972 Kuopion viulukilpailuun. Hän sovelsi klassisen musiikin opintojaan myöhemmin muun muassa säveltämällä kaksi sinfoniaa ja laajoja orkesteriteoksia sekä mm. konserton harmonikalle ja kamariorkesterille.

Pohjola nousi maineeseen 1970-luvun alussa Wigwam-yhtyeen basistina. Pohjola teki myös useita fuusiojazz-tyylisiä, hieman fantasiahenkisiä soololevyjä, kuten Pihkasilmä kaarnakorva, Harakka Bialoipokku ja Keesojen lehto. Nämä albumit ovat maailmanlaajuisesti arvostettuja. Soolouransa lisäksi Pohjola soitti 1970-luvulla Jukka Tolosen yhtyeessä, Made in Swedenissä ja Mike Oldfieldin Euroopan kiertueella. Oldfield myös tuotti Keesojen lehto -albumin ja soitti sillä useita instrumentteja. 2000-luvulla Pohjola konsertoi yhdessä XL:n ja poikiensa Verneri ja Ilmari Pohjolan kanssa. Vuonna 1977 perustettu Pekka Pohjola Group konsertoi vuoteen 2002 ja oli yksi suomalaisen fuusiojazzin tärkeimmistä tekijöistä.

Eräs sivujuonne Pohjolan uralla oli kiinnitys Lapinlahden Lintujen kokoonpanoon.[2] Pohjola soitti ja tuotti yhdessä Lido Salosen kanssa kuusi Hanna Ekolan albumia, joista viimeiseksi jäi Ekolan 2009 keväällä ilmestynyt levy Helmi. Pohjolan viimeiseksi studiosessioksi jäi Ekolan Helmi-albumin raita ”Kaipaus”, jossa Pohjola soitti bassoa. Hän kuoli marraskuussa 2008 epilepsiakohtaukseen kotonaan Helsingissä.[3]

Kriitikko Jukka Haurun mukaan Pohjolan "musiikin tunnistaa jykevistä bassolinjoista, jotka nousevat ja laskevat suomalaisen tasaisesti kuin vuodenajat. Muita pohjolamaisuuden määreitä ovat harmonisuus, tasarytmisyys, kurinalaisuus, sarjakuvamaisuus, toisto, yksinkertaisuus, jopa naiivius – kaikki kirosanoja mutkikkaalle änkyrämodernismille".[1]

Pohjola sai vuoden 2004 Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon[4].

DiskografiaMuokkaa

SoololevytMuokkaa

  • Pihkasilmä kaarnakorva  (1972)
  • Harakka Bialoipokku  (1974, julkaistu nimellä B the Magpie Isossa-Britanniassa ja nimellä Skatan Ruotsissa)
  • Keesojen lehto (1977, julkaistu nimellä Mathematician's Air Display Isossa-Britanniassa ja nimellä Skuggornas tjuvstart Ruotsissa)
  • Visitation (1979)
  • Kätkävaaran lohikäärme (1980)
  • Urban Tango (1982)
  • Jokamies (1983, julkaistu nimellä Everyman USA:ssa ja Saksassa alkuvuodesta 1984)
  • Space Waltz (1985)
  • Flight of the Angel (1986)
  • Yesterday's Games (1986, Espoo Big Bandin kanssa)
  • Sinfonia no. 1 (1990)
  • Changing Waters (1992)
  • Live in Japan (1995)
  • Heavy Jazz – Live in Helsinki and Tokyo (1995)
  • Pewit (1997)
  • Views (2001)

KokoelmatMuokkaa

  • New Impressionist (1987)

Muita merkittäviä levytyksiäMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Nevalainen, Petri: Pekka Pohjola: Bassokenraali. Helsinki: Jalava, 2003. ISBN 951-88-7290-2. (suomeksi)

LähteetMuokkaa

  1. a b Pekka Pohjola on kuollut Helsingin Sanomat. 27.11.2008. Viitattu 27.11.2008.
  2. Lapinlahden linnuista... Jan Noponen. Viitattu 8.12.2008.
  3. Hirvasnoro, Tarja: Trumpetisti Verneri Pohjolan suhde alkoholisti-isään jäi etäiseksi: "Suren, ettei poikani ehtinyt tavata ukkiaan" Kodin kuvalehti. 5.10.2017. Viitattu 25.2.2018.
  4. Kotimaan toiminta: Valtakunnalliset Jazzpäivät ja Yrjö-palkinto Jazz Finland. Jazzliitto. Viitattu 30.7.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa