Suomen Jazzliitto

suomalaisen jazzmusiikin katto-organisaatio

Suomen Jazzliitto ry on suomalaisen jazzmusiikin katto-organisaatio. Se on perustettu vuonna 1966 edistämään jazzkulttuuria ja kehittämään jazzalan ammattilaisten toimintaedellytyksiä. Suomen Jazzliiton lähes 50 jäsenyhteisöön kuuluu muun muassa festivaaleja, konserttijärjestäjiä ja klubeja, sekä esimerkiksi UMO Helsinki Jazz Orchestra. Jazzliiton jäseniksi voivat liittyä Suomessa rekisteröidyt jazzin alalla toimivat yhdistykset ja muut oikeuskelpoiset yhteisöt. Liiton toiminnanjohtaja on Maria Silvennoinen[1].

Suomen Jazzliiton ogo

Kotimaan kiertuetoiminta on näkyvin osa Suomen Jazzliiton toimintaa. Vuosittain syksyllä järjestetään Valtakunnalliset Jazzpäivät, joilla Jazzliitto jakaa Yrjö-palkintoa. Yrjö on arvostetuin suomalaiselle jazzmuusikolle myönnettävä tunnustus. Toinen, harvemmin jaettava tunnustus on Andania-palkinto pitkäaikaisesta työstä jazzin hyväksi Suomessa. Vuodesta 2000 yhdistys on järjestänyt Helsingissä vuosittain heinäkuussa Jazz-Espa-konserttisarjaa oheistapahtumineen. Heinä-elokuun vaihteen ilmaistapahtumissa kuullaan yli 20 jazzyhtyettä pääosin Esplanadin lavalla.[2]

Tapahtumatuotannon ohella tärkeitä Jazzliiton toiminnan osa-alueita ovat alan asiantuntijuus erilaisissa kehityshankkeissa, kansainvälinen yhteistyö sekä erilaiset tiedonvälitys- ja palvelutehtävät. Jazzliiton toimintaa rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Suomen Jazzliitto on Europe Jazz Networkin jäsen ja toimii läheisessä yhteistyössä Music Finlandin, Muusikkojen liiton ja Musiikin edistämissäätiö MESin kanssa. Jazzliitto ylläpitää Jazz Finland -sivustoa. Sivusto on suomeksi ja englanniksi päivitettävä tietokanta, uutisportaali ja konserttikalenteri.

Lähteet

muokkaa
  1. Maria Silvennoinen Jazzliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi - Jazz Finland jazzfinland.fi. Viitattu 26.3.2019.
  2. Kotimaan toiminta Jazz Finland. Jazzliitto. Viitattu 30.7.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa