Kassu Halonen

suomalainen muusikko, lauluntekijä ja äänilevytuottaja

Osmo Väinö Kalervo ”Kassu” Halonen (s. 24. tammikuuta 1953 Säräisniemi)[1] on suomalainen muusikko, lauluntekijä, urkuri, huilisti, sovittaja, äänilevytuottaja ja laulaja. Hänen levytetty sävellystuotantonsa käsittää yli 2 000 sävellystä, esittäjinä mm. Irwin Goodman, Vesa-Matti Loiri, Jari Sillanpää, Tapani Kansa, Laura Voutilainen ja Arja Koriseva. Yksi sävellettyjen levyjen joukossa on Sillanpään albumi Jari Sillanpää, joka on Suomen musiikkihistorian myydyin levy. Yhteensä Haloselle on myönnetty noin 70 kultalevyä.[2] Hän on tehnyt kuusi sooloalbumia ja säveltänyt seitsemän sinfoniaa.[3]

UraMuokkaa

Halonen opetteli lapsena soittamaan tanssimusiikkia korvakuulolta isänsä mandoliinilla. Asepalveluksensa hän suoritti sotilassoittajana Kajaanissa. Varusmiespalveluksen jälkeen alkoi ammattisoittajan ura kaupunginorkesterissa Ruotsin Boråsissa. Soittimena oli tuolloin huilu. Halonen ihaili nuorena blues-kitaristi Freddie Kingia, muusikko Edgar Winteriä ja kappaleista Led Zeppelinin "Black Dogia" sekä "Rock and Rollia".[4]

Ruotsissa Halonen tutustui Kirkaan ja päätyi pian soittamaan urkuja hänen taustabändissään The Islandersissa. Hänen taitonsa huomattiin nopeasti myös levy-yhtiöissä ja erityisesti Toivo Kärki ja Jaakko Salo auttoivat häntä tuolloin eteenpäin. Tuolloin vielä rockiin keskittynyt Halonen tutustui 70-luvun lopulla Kisu Jernströmin ja linja alkoi suuntautua iskelmään päin. Iskelmä palautti myös Kirkan takaisin kansan tietoisuuteen.

Kassu Halonen on säveltänyt suuren joukon suosittuja iskelmiä, pop- sekä rock-kappaleita, joista tunnetuimpia ovat muun muassa Vesa-Matti Loirin esittämä "Sydämeeni joulun teen", Kirkan esittämä Syksyn sävel -kilpailun 1988 voittokappale "Surun pyyhit silmistäni", Irwin Goodmanin esittämä "Rentun ruusu" ja Jari Sillanpään hitit "Oot täydellinen" ja "Kaduilla tuulee". Kassu Halonen on julkaissut myös viisi soololevyä ja onpa hän tuottanut muun muassa Suomen ensimmäisenä punk-levytyksenä pidetyn Briardin singlen "I Really Hate Ya".

Suurin osa tunnetuimmista Kassu Halosen menestyskappaleista on Vexi Salmen sanoittamia.

Oulujärven Manamansalossa sijaitsee kevyenmusiikin ja taiteen tapahtumapaikka Kassu Halosen taidetalo.

Kassu Halosen säveltämiä kappaleitaMuokkaa

  • Ai ai ai kun nuori ois (ensimmäinen levytys Irwin)
  • Anna käsi (Kirka)
  • Eletään vaan vaikka piruuttaan (Irwin Goodman)
  • Härmäläinen perusjuntti (Irwin Goodman)
  • Kaduilla tuulee (Jari Sillanpää)
  • Kaksi rakkainta (Markku Aro)
  • Kaksin rannalla yksinäiset (Kirka)
  • Kuule sydämeni soittavan (Kai Hyttinen)
  • Kyyneleet sielun puhdistaa (Markku Aro)
  • Maailma on kaunis (Irwin Goodman ja Vesa-Matti Loiri levyttivät molemmat vuonna 1989)
  • Mutakuono ja lakupelle (Irwin Goodman)
  • Oot täydellinen (Jari Sillanpää)
  • Ota lähellesi (Kirka)
  • Pariisi-Helsinki (Jari Sillanpää)
  • Pidä kii (Muska)
  • Pienen pieni sävel (Pepe Willberg)
  • Pimpeli Pom (Tyyne eli Vesa-Matti Loiri)
  • Prinsessa (Laura Voutilainen)
  • Pyydä vain (Kirka)
  • Reissumies (Bablo)
  • Rentun ruusu (Irwin Goodman)
  • Sepalus auki (Irwin Goodman)
  • Surun pyyhit silmistäni (Kirka)
  • Suuri tuntematon (Janne Tulkki)
  • Sydämeeni joulun teen (Vesa-Matti Loiri)
  • Taikaa (Danny)
  • Tähti tähdistä kirkkain (Vesa-Matti Loiri)
  • Vie minne vain (Kai Hyttinen)
  • Vielä jossain kohdataan (Eini)
  • Viimeinen laulu (Irwin Goodman)
  • You put a spell on me (Kirka)
  • Yö kanssasi (Kirka)


Lahde: Fono.fi[5]

DokumenttielokuvaMuokkaa

Halosesta on tehty vuonna 2021 valmistunut dokumenttielokuva Melodian mestari – Kassu Halonen, jossa avataan Halosen myötävaikutusta suomalaiselle kevyelle musiikille. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut musiikkijournalisti ja dokumentaristi Tommi E. Virtanen.[6]

SalanimetMuokkaa

  • Caramancha Carlos
  • Halonen Kassu
  • Hankin Öövin
  • Kaislaranta Kimmo
  • Koponen Kari
  • Savela Susanna
  • Karl-Heinz Halombutah

SoololevytMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 150. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Satakunnan Kansa, Enemmän-liite, Reima Rautiainen: Kevyen musiikin raskassarjalainen s. 12–13 23.1.2013
  3. ”Arto Nyberg | Mikko Kuustonen, Kassu Halonen ja Ada Koistinen”. 2022-04-10. fi
  4. Ibid.
  5. Fono.fi äänitetietokanta
  6. Melodian mestari – Kassu Halonen | Elokuvat | Illume www.illume.fi. Viitattu 27.1.2022.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.