Popeda

suomalainen rock-yhtye
Tämä artikkeli käsittelee yhtyettä. Muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.

Popeda on suomalainen rockyhtye, joka perustettiin Tampereella vuonna 1977. Se on Suomen pitkäikäisimpiä aktiivisesti keikkailevia rockyhtyeitä.[1]

Popeda
Popeda logo.gif
Popeda esiintymässä Provinssirockissa vuonna 2013.
Popeda esiintymässä Provinssirockissa vuonna 2013.
Tiedot
Toiminnassa 1977
Tyylilaji suomirock, rock, hard rock
Kotipaikka Suomi Tampere, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Pate Mustajärvilaulu
Costello Hautamäkikitara, taustalaulu
Alex Hautamäkibassokitara
Lacu Lahtinenrummut
Pate Kivinenkosketinsoittimet

Entiset jäsenet

Katso luettelo

Levy-yhtiö

Poko, Universal

Aiheesta muualla
Kotisivut

Popeda on julkaissut mittavan uransa aikana 20 studioalbumia,[2] ja yhtyeen äänitteitä oli vuoteen 2017 mennessä myyty yli 720 000 kappaletta.[2] Yhtye palkittiin Suomi-palkinnolla vuonna 2014,[3] ja Vuoden tamperelainen 2015 -äänestyksessä se sijoittui toiseksi.[4]

Popedan alkuperäisen kokoonpanon muodostivat laulaja Pate Mustajärvi, kitaristit Ari Puukka ja Arwo Mikkonen, basisti Ilari Ainiala ja rumpali Kai Holm. Uransa aikana Popeda on kokenut lukuisia kokoonpanovaihdoksia, ja yhtyeen nykyisessä kokoonpanossa alkuperäisistä muusikoista on jäljellä vain Mustajärvi, joka perusti yhtyeen Ainialan kanssa.[5] Mustajärven lisäksi nykyisessä kokoonpanossa vaikuttavat kitaristi Costello Hautamäki, basisti Alex Hautamäki, kosketinsoittaja Pate Kivinen ja rumpali Lacu Lahtinen.

HistoriaMuokkaa

Alkuvuodet: 1977–1982Muokkaa

 
Solisti Pate Mustajärvi on Popedan ainoa jäsen, joka on kuulunut yhtyeeseen sen perustamisesta saakka.

Laulaja Pauli ”Pate” Mustajärvi ja bassokitaristi Ilari “Ilpo” Ainiala perustivat uuden yhtyeen marraskuussa 1977,[5] ja ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtui helmikuussa 1978 Tampereen Gorilla-klubilla.[6] Epe Helenius kiinnitti sen uudelle levy-yhtiölleen Poko Rekordsille, ja yhtye nimettiin Popedaksi pian sen jälkeen. Mustajärven mukaan nimi keksittiin, kun Ainiala oli lukenut Suosikki-lehdestä artikkelia jyväskyläläisestä Rock Cadillac -yhtyeestä ja pitänyt sen nimeä todella typeränä. Rock Cadillacin esimerkin mukaisesti hän halusi nimetä heidän yhtyeensä Punk Rock Popedaksi. Ainialan itsensä mukaan hän ehdotti Popeda-nimeä yhtyeen harjoituksissa.[7] Pobeda on neuvostoliittolainen auto, ja sana itsessään tarkoittaa venäjäksi voittoa.[8] Nimi kirjoitettiin tarkoituksella väärin Hurriganes-yhtyeen mallia seuraten.[7]

Alkuperäiseen kokoonpanoon lukeutuivat Mustajärven ja Ainialan lisäksi rumpali Kai Holm sekä kitaristit Ari “Jatsi” Puukka ja Tapani ”Arwo” Mikkonen, ja tällä kokoonpanolla julkaistiin myös yhtyeen debyyttisingleHei mies” / ”Mönkiäislaulu”, joka nauhoitettiin Lahdessa Microvox-studiolla.[9] Singlen saama palaute ei ollut kovinkaan positiivista, vaikkakin Tampereen suunnalla sitä myös kehuttiin. ”Hei mies” jäi vähälle huomiolle, mutta ”Mönkiäislaulu” sai kohtuullisesti radiosoittoa.[10]

Yhtyeen esikoisalbumi Popeda nauhoitettiin elokuussa 1978 neljässä päivässä yhteistyössä tuottaja Timo Huovisen kanssa.[11] Popeda ilmestyi lokakuussa ja sai ristiriitaisen vastaanoton. Albumia myytiin vain noin tuhat kappaletta. Kappaleista radiossa soi selvästi eniten ”Mauno soittaa stereoo”.[12] Levyn teemat käsittelivät työttömyyttä, nuorisoryhmien ristiriitoja, turhautumista sekä muita uuden aallon yhtyeille tyypillisiä aiheita. Myös musiikki oli uudelle aallolle tyypillisesti suoraviivaista.[13] Samana syksynä Popeda esiintyi ensimmäistä kertaa televisiossa, kun se oli mukana Särkänniemen huvipuistossa järjestetyssä Kemut-78-tapahtumassa. TV2 taltioi Popedan esityksen 14. elokuuta ja esitti siitä syksymmällä kolme kappaletta Iltatähti-ohjelmassaan.[14]

Yhtyeen tuottajaksi tuli Eppu Normaalin kitaristi Pantse Syrjä. Popeda sai vuoden 1979 alussa pienen hitin lainakappaleella ”Suuret setelit”, joka nousi listojen tuntumaan, soi radiossa enemmän kuin yhtyeen aiemmat kappaleet ja toi lisää keikkoja.[15] Kesällä Popeda esiintyi ensimmäistä kertaa festivaaleilla, kuten Provinssirockissa, Punkarockissa ja Saapasjalkarockissa.[16] Basisti Ilpo Ainiala lähti yhtyeestä heinäkuussa,[17] ja hänet korvasi Risto “Eebo” Lehtinen, joka oli toiminut yhtyeen roudarina sen alkuvuosina.[18] Samalla yhtyeen yleissointi muuttui hieman, koska Lehtisen soittotyyli oli erilainen kuin Ainialan.[19] Uudella kokoonpanolla Popeda levytti heti heinäkuussa singlen ”Huummetta”, joka vei yhtyeen musiikkia raskaampaan suuntaan. Singlestä ei kuitenkaan tullut suurempaa menestystä, eikä se soinut radiossakaan, koska sen luultiin ihannoivan huumausaineita.[20]

Popedan toinen albumi Raswaa koneeseen! äänitettiin jälleen neljässä päivässä joulukuussa 1979 ja julkaistiin helmikuussa 1980. Albumille haettiin raskaampia, jopa hevivaikutteisia soundeja. Yhtye oli albumiin tyytyväinen, se sai hyvät arvostelut ja myös myi huomattavasti paremmin kuin esikoisalbumi Popeda ja nousi listoille. Levyn tunnetuin kappale on avausraita ”Da Da”, jota on esitetty yhtyeen keikoilla usealla vuosikymmenellä. Yhtyettä pidettiin silti ennen kaikkea livebändinä, ja yleisömäärät jatkoivat hidasta kasvuaan. Myös lehdistö alkoi kiinnostua yhtyeestä.[21] Popedan ensimmäinen iso hitti oli elokuussa 1980 julkaistu single ”Mörri Möykky”, versio vanhasta lastenlaulusta, joka oli saavuttanut suosiota keikoilla. Singlen menestyksen myötä Popeda pääsi esittämään kappaleen playbackinä television Toivotaan, toivotaan -ohjelmaan keväällä 1981.[22]

Hullut koirat -albumista (1981) odotettiin Popedan todellista läpimurtoa, mutta lopputulokseen oltiin tyytymättömiä niin yhtyeessä kuin levy-yhtiössäkin. Ongelmana pidettiin tunkkaista äänimaailmaa, eikä yhtye ottanut levyn tekemistä riittävän tosissaan vaan juhli studiossa. Poko Rekordsin johtaja Epe Helenius veti albumille lupaamansa merkittävän mainosbudjetin pois, koska pelkäsi huonon albumin mainostamisen isolla rahalla tuhoavan yhtyeen uran. Albumi nousi kuitenkin listasijalle 15, mikä oli Popedan siihen asti paras sijoitus albumilistalla. Kappale ”Ellu” soi paljon Nuorten sävellahjassa, ja ”Blues” ja ”Vankilalaulu” jäivät keikkaohjelmistoon pitkäksi aikaa.[23] Albumi oli Popedan viimeinen, jonka tuotti Pantse Syrjä.[24]

Pian Hullut koirat -albumin julkaisemisen jälkeen yhtyeen basisti vaihtui jälleen, kun aiemmin Kontra-yhtyeessä vaikuttanut Jyrki Melartin korvasi yhtyeestä eronneen Eebo Lehtisen.[25]

Syksyllä 1981 äänitettiin Popedan kotiseudulla Ikurin Virelässä livealbumi Raakaa voimaa, jonka tarkoitus oli taltioida yhtyeen kehuttu lavaenergia, ja samalla levy-yhtiö halusi, että uusi levy korjaisi Hullujen koirien aiheuttaman pienen takapakin. Vuoden 1981 lopulla ilmestynyttä Raakaa voimaa -albumia pidettiin julkisuudessa onnistuneena. Suomalaiset livelevyt eivät kuitenkaan tuolloin olleet suuria myyntivaltteja, eikä Raakaa voimaakaan noussut sijaa 26 korkeammalle.[26]

Kitaristi Ari Puukka jätti yhtyeen pian livealbumin ilmestymisen jälkeen joulukuussa 1981.[27] Talvella 1982 Popeda jatkoi hetken aikaa nelimiehisenä, mutta uutta kitarisia etsittiin koko ajan. Lopulta mukaan tuli nuori Costello Hautamäki, joka oli aiemmin soittanut Sensuuri-yhtyeessä.[28]

Uudella kokoonpanolla Popeda äänitti neljännen studioalbuminsa Mustat enkelit. Yhtyeellä oli vaikeuksia kappaleiden tekemisessä, minkä vuoksi albumista tuli musiikillisesti hajanainen. Mustat enkelit julkaistiin elokuussa 1982 Popedan historian suurimman mainoskampanjan siivittämänä, mutta albumi ei tuonut yhtyeelle lopullista läpimurtoa. Levyllä on kappale ”Yö”, joka oli samalla yhtyeen ensimmäinen albumilta irrotettu single. Siitä on tullut ajan myötä Popedan tunnettu kappale, mutta ilmestyessään se ei menestynyt.[29] Mustien enkelien ilmestymisen jälkeen Hautamäki liittyi Sleepy Sleepersiin, mutta palasi pian takaisin Popedaan.[30] Hautamäen lyhyen poissaolon aikana Popedaan tuli mukaan kosketinsoittaja Eero ”Safka” Pekkonen, joka oli vieraillut parissa Mustat enkelit -albumin kappaleessa.[31]

Läpimurto: 1983–1990Muokkaa

Kuusihenkisellä kokoonpanolla levytetty Popedan viides studioalbumi Kaasua... (1983) muodostui yhtyeen läpimurtolevyksi.[32] Levyn tekemiseen paneuduttiin aiempaa intensiivisemmin, minkä vuoksi levystä tuli nyt yhtenäinen. Albumi nousi listalla kuudenneksi, ja menestys toi lisää keikkoja ja paljon yleisöä. Myös kriitikoiden palaute oli hyvää. Radiossa soivat runsaasti levyn kappaleet ”Kaasua, komisaario Peppone” ja ”Silirimpsis hei”. Soundi-lehden vuosiäänestyksessä Popeda saavutti voitot neljässä eri sarjassa: vuoden yhtye, vuoden LP, vuoden biisi ja vuoden laulaja.[33]

Kaasua...-albumi jäi rumpali Kai Holmin viimeiseksi levytykseksi Popedassa. Varusmiespalvelusta suorittamaan lähteneen Holmin tuuraajaksi hankittiin hänen isoveljensä Kari Holm,[34] mutta uusi kokoonpano hitsaantui vuoden aikana niin vahvasti yhteen, että Kari jäi yhtyeeseen pysyvästi.[35] Pate Mustajärvi julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Nyt! huhtikuussa 1984.[36]

Popedan seuraavasta studioalbumista Harasoo (1984) tuli yhtyeen siihen asti suurin kaupallinen menestys ja ensimmäinen kultalevy. Suosiota saavuttivat myös sen singlet ”Matkalla Alabamaan” ja ”Sukset (vaikeata tämä hiihtäminen)”.[37] Harasoo-albumin jälkeen alkoikin yhtyeen historian ensimmäinen suosion huippukausi, ja Popedan keikkasuosio vakiintui järkkymättömäksi.lähde? Yhtyeelle perustettiin oma ihailijakerho, ja samalla alettiin julkaista Ikurin Posti -nimistä fanilehteä. Toiminnan pyörittäminen osoittautui kuitenkin liian työlääksi, ja se hiipui nopeasti pois.[38]

Popeda sai kesällä 1985 ison hitin singlellään ”Kuuma kesä”, josta tuli yhtyeen kaikkien aikojen tunnetuin kappale. Se oli mukana lokakuussa 1985 julkaistulla studioalbumilla Pohjantähden alla, joka oli yhtyeelle musiikillisesti hieman synkkä, ja myös äänimaailma erosi esimerkiksi kahdesta aiemmasta levystä. Sävellyksistä vastasi ensimmäistä kertaa ensisijaisesti Costello Hautamäki, aiemmin työteliäs Arwo Mikkonen teki vain yhden sävellyksen. Albumin julkaisun aikaan Popeda oli suosionsa huipulla, ja Pohjantähden alla nousi listoilla korkealle ja myi toisena Popeda-albumina kultaa. ”Kuuman kesän” lisäksi albumin suosittuja kappaleita ja keikkasuosikkeja olivat ”John Holmes” ja ”Tää on se yö”.[39] Albumin jälkeen kosketinsoittaja Eero “Safka” Pekkonen kuitenkin jätti yhtyeen.[40] Vuonna 1985 Popeda teki eniten keikkoja koko uransa aikana, yhteensä 146.[41]

 
Popedaan vuonna 1982 liittynyt kitaristi Costello Hautamäki on ollut pitkään yhtyeen musiikillinen johtaja. Kuvassa Hautamäki esiintymässä vuonna 2006 Seinäjoella.

Popedan toinen kitaristi, alkuperäisjäsen ja merkittävä lauluntekijä Arwo Mikkonen kuoli 24. helmikuuta 1986 soundcheckin jälkeen keikkapaikalla Tampereen Cabaret Oscarissa. Yhtye kävi lähellä hajoamista, mutta levy-yhtiö Poko Rekordsin Epe Helenius ja keikkamyyjä Jouko Karppanen kannustivat jatkamaan. Eniten jatkopäätökseen vaikutti kuitenkin Mikkosen lesken jatkamista kannattava mielipide.[42] Yhtyeeseen liittyivät kitaristi Timo “Törrö” Tapaninen ja kosketinsoittaja Jukka “Jukkis” Järvinen.[43] Samalla Costello Hautamäen musiikillinen vastuu kasvoi entisestään.[44] Pate Mustajärvi oli jo tässä vaiheessa ainoana jäljellä alkuperäisestä kokoonpanosta.[45]

Uuden kokoonpanon ensimmäinen keikka oli jo 14. maaliskuuta, ja viides esiintyminen tapahtui maaliskuussa Helsingin kulttuuritalolla järjestetyssä Amnesty-konsertissa, joka näytettiin televisiossa toukokuussa.[46] Kesäkuussa ilmestyi single ”Eläinten vallankumous” ja vuoden lopulla single ”Kellot lyö”.[47] Molemmat kappaleet olivat mukana marraskuussa julkaistulla yhtyeen ensimmäisellä kokoelma-albumilla 15 GT Golden Turpo, jonka kylkiäisenä tuli Husulan Kasinolla äänitetty livealbumi Huilut suorina. 15 GT Golden Turpo nousi listalla viidenneksi ja myi kultaa.[48] Syksyllä 1986 Popeda teki Suomessa 11 keikkaa kattaneen kiertueen neuvostoliittolaisen Autograph-yhtyeen kanssa. Kiertue toteutettiin Suomi–Neuvostoliitto-Seuran aloitteesta.[49]

Popedan kahdeksas studioalbumi Ei oo valoo ilmestyi kesäkuussa 1987. Albumi äänitettiin Ruoveden Muroleessa sijaitsevan koulun tiloissa. Yhtye kärsi kappaleiden puutteesta, ja albumi jäi aluksi kestoltaan liian lyhyeksi, jolloin levylle tehtiin nopeasti vielä kaksi kappaletta lisää. Ei oo valoo -albumista tuli suoraviivainen rocklevy, mutta sen materiaalia pidettiin epätasaisena. Levy nousi kuitenkin listalla kolmanneksi ja myi ajan saatossa kultaa.[50] Myös keikkasuosio jatkui suurena, ja kesän aikana Popeda esiintyi noin kymmenellä festivaalilla. Yhtyeen esiintyminen Saapasjalkarockissa televisioitiin. Heinä-elokuun vaihteessa Popeda esiintyi jälleen Autographin kanssa, tällä kertaa Moskovassa Gorkin puistossa ja kahdella klubikeikalla.[51] Loppuvuodesta 1987 Popeda teki Eppu Normaalin kanssa EppuPopedaNormaali-nimisen yhteisprojektin, jossa juhlistettiin molempien yhtyeiden kymmenenvuotista uraa. Projekti sisälsi kymmenen esiintymisen mittaisen kiertueen sekä singlen ”20 vuotta sikana” / ”Hyvä kankkunen”.[52]

Albumi Hallelujaa ilmestyi vuonna 1988. Costello Hautamäki oli pettynyt sooloalbuminsa A Little Bit Crazy vastaanottoon, ja hän lisäsi Hallelujaalle vaikutteita progressiivisesta rockista. Kappaleet olivat tällä kertaa valmiina, ja levytettävää materiaalia harjoiteltiin useita viikkoja ennen äänityksiä. Albumilta puuttui kuitenkin iso hitti, ja samalla Popedan suosion ensimmäinen huippu oli ohi, vaikka Hallelujaa myikin ajan kanssa kultalevyyn oikeuttavan määrän. Vuonna 1988 Popeda perusti myös osakeyhtiön hoitamaan asioitaan. Popeda Oy oli toiminnassa noin kymmenen vuotta, kunnes se päätettiin lopettaa.[53]

Popeda jatkoi ahkeraa keikkailua, vaikka yleisömäärät laskivatkin. Kulttuuri oli muutenkin 1980-luvun lopulla muuttumassa. Tanssipaikkoja alkoi kadota, ja suomalaisten rockyhtyeiden esiintymiset siirtyivät pikku hiljaa ravintoloihin.[54] Maaliskuussa 1990 ilmestyi albumi Kans’an Popeda, jota tehtiin Hautamäen kotistudiolla yhtyeen silloisella mittapuulla varsin pitkään, useita kuukausia. Guns N’ Roses -yhtyeen nimestä väännetty Kans’an Popeda menestyi kohtuullisesti ja nousi listalla kolmanneksi. Tältäkin levyltä puuttuivat kuitenkin hitit, eivätkä sen singletkään saavuttaneet listasijoituksia.[55] Popedan kolmen viimeisimmän studioalbumin kokonaismyyntiluvut olivat jääneet selvästi Harasoo- ja Pohjantähden alla -albumien vastaavista.[56] Yhtyeen keikkasuosioon levyjen myynti ei kuitenkaan enää vaikuttanut.[57]

Costello Hautamäen ja Timo Tapanisen välit kiristyivät 1990-luvun taitteessa.[58] Tapaninen oli tyytymätön statistin rooliinsa Popedassa ja olisi halunnut vaikuttaa yhtyeeseen enemmän. Lopulta hän lähti yhtyeestä toukokuussa 1990.[59] Kesän keikkoja Popeda teki viisihenkisellä kokoonpanolla, mutta myös basisti Jyrki Melartin oli alkanut kyllästyä ja lopulta erosi yhtyeestä saman vuoden lokakuussa.[60]

1990-lukuMuokkaa

Markku Petander liittyi Popedan uudeksi basistiksi syksyllä 1990. Petander tunnettiin entuudestaan ennen kaikkea kitaristina, ja hän oli soittanut muun muassa -yhtyeessä. Varsinaista toista kitaristia yhtyeeseen ei kuitenkaan enää haluttu, vaikka Petander soittikin Popedan levyillä myös kitaraa. Petanderista Popeda sai myös merkittävän lauluntekijän. Arwo Mikkosen kuoleman jälkeen säveltämisestä oli vastannut pääasiassa Costello Hautamäki, mutta Petanderin myötä hänen taakkansa helpottui. Heti keväällä 1991 Popeda sai pitkästä aikaa ison menestyskappaleen, kun Petanderin säveltämä ”Punaista ja makeaa” nousi listaykköseksi.[61]

Uusi studioalbumi, vuonna 1992 julkaistu Svoboda, oli pitkälti Hautamäen ja Petanderin tekemä levy, ja sen tuotantoon panostettiin poikkeuksellisen paljon.[62] Albumi sisälsi hittisinglet ”Punaista ja makeaa”, ”Repe ja Lissu”, ”Kirje” sekä ”Kersantti Karoliina”, jonka B-puolella oli niin ikään menestyskappaleeksi noussut ”Mää ja Tapparan mies”.[63] Albumi myi platinaa,[64] ja se on Popedan myydyin studioalbumi.[65] Vuonna 1993 yhtyeeltä julkaistiin singlejen B-puolista ja muista harvinaisuuksista koottu kokoelma Peetlehemin pesäveikot (nopein saa).[66]

Svobodan seuraaja oli vuonna 1994 ilmestynyt H.Ö.N.Ö.[67] Albumilla käytettiin paljon ulkopuolista kirjoitusapua, ja peräti 17 kappaletta sisältäneellä albumilla oli vain viisi Mustajärven sanoitusta.[68] Albumin työstäminen oli hyvin hajanaista, eivätkä yhtyeen jäsenet tiettävästi olleet kertaakaan studiossa samanaikaisesti. Lisäksi tuottaja Mika Sundqvist ei ollut levyllä mukana, minkä vuoksi H.Ö.N.Ö. oli Svobodaakin enemmän Hautamäen ja Petanderin kaksin työstämä albumi. Hajanaisuutensa vuoksi albumi oli kuitenkin Popedan musiikillisesti monipuolisin. H.Ö.N.Ö. myi kultaa, mitä edesauttoi mukana ollut hittisingle ”Tahdotko mut tosiaan”. Myös kappaleesta ”Erotomania” tuli suosittu.[69]

Popeda matkusti keväällä 1995 Lontooseen äänittämään ajan muodin mukaisen unplugged-albumin. Kyseinen Live at the BBC sisälsi pääasiassa yhtyeen vanhoja kappaleita, jotka oli sovitettu akustisiksi versioiksi. Basistina toimi Eppu Normaalin Sami Ruusukallio, koska Markku Petander soitti toista kitaraa. Albumi ilmestyi elokuussa, mutta se ei noussut listalla sijaa 14 korkeammalle. Myös suurin osa Popedan jäsenistä oli tyytymättömiä levyyn. Julkaisun aikoihin Popeda teki myös muutamia akustisia keikkoja esimerkiksi televisiossa.[70]

 
Jyrki Melartin oli Popedan basisti kahteen otteeseen: 1981–1990 ja 1996–2021.

Basisti Markku Petander mursi kätensä Popedan talvitauolla ja joutui yhtyeestä sivuun. Petander oli jo pitkään tiedustellut kitaristin paikkaa Popedasta ja asetti paluunsa ehdoksi sen, että hän pääsisi kitaristiksi. Toista kitaristia ei kuitenkaan Popedaan tarvittu, ja Petander jatkoi uraansa kitaristina Yö-yhtyeessä. Popedan uudeksi basistiksi tuli pienen harkinnan jälkeen uudelleen Jyrki Melartin. Hänen oli alun perin tarkoitus toimia ainoastaan väliaikaisena tuuraajana, mutta hän huomasi viihtyvänsä yhtyeessä ja jäi siihen pysyvästi.[71]

Syksyllä 1996 yhtye ryhtyi työstämään seuraavaa albumiaan 500 cc. Petanderin lähdön jälkeen sävellyksistä vastasi jälleen lähes yksinomaan Hautamäki. Musiikillisesti 500 cc oli totuttua poptyylisempi.[72] Albumilla on muun muassa kappale ”Mannaa mammonaa”, jolla yhtye voitti vuonna 1997 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen tunnusmusiikin sävellyskilpailun, sekä ”Minä, sinä ja Mannerheim”, jossa laulaa myös sen säveltänyt Klamydia-yhtyeen Vesku Jokinen.[73] Albumin pikkuhitti oli sen sijaan ”Mustameri ja mies”. 500 cc ilmestyi huhtikuussa 1997, eikä se myynyt kultalevyyn oikeuttavaa määrää.[74]

Syksyllä 1997 yhtye julkaisi vielä kokoelma-albumin Hittejä, kersantti Karoliina!.[75] Se myi tuoreeltaan kultaa ja pari vuotta myöhemmin platinaa.[76]

Popeda teki elokuussa 1998 noin viikon mittaisen keikka- ja lomamatkan Libanoniin, jossa se esiintyi YK-joukoille.[77] Vuoden viimeinen esiintyminen oli 7. marraskuuta Tampereen Pakkahuoneella järjestetty 20-vuotisjuhlakonsertti.[78]

Seuraavana vuonna 1999 yhtye julkaisi coveralbumin Vieraissa.[79] Albumi ei menestynyt toivotusti ja oli listoilla vain neljä viikkoa ja korkeimmillaan seitsemännellä sijalla.[80] Popeda jäi tauolle marraskuussa.[81]

2000-lukuMuokkaa

Vuosituhannen vaihtuessa Popedaa leimasivat ristiriidat ja välirikot. Costello Hautamäki ja Jyrki Melartin halusivat vaihtaa kosketinsoittajan ja rumpalin, mitä Pate Mustajärvi vastusti. Kosketinsoittaja Jukkis Järvisen ja rumpali Kari Holmin pitkä ura Popedassa tuli kuitenkin lopulta päätökseen. Pattitilanteessa yhtyeen tauko venyi, jolloin Hautamäki ja Melartin aktivoivat The Neropats -yhtyeen, joka keikkaili ja teki albumin.[82] Neropatsin kolmas jäsen oli rumpali Arto ”Arska” Rautajoki, ja kun Mustajärvi kuuli kokoonpanon tekemiä demoja, hän lopulta suostui jatkamaan Popedassa. Rautajoki liittyi virallisesti Popedaan, ja uudeksi kosketinsoittajaksi tuli Jani Kemppinen.[83]

Hautamäen, Mustajärven ja levy-yhtiön Epe Heleniuksen keskinäisen palaverin pohjalta alettiin työstää uutta albumia Just!. Levyn työstäminen käynnistyi vaikeuksilla, kun äänityssessioiden alussa Mustajärvi ei osallistunut harjoituksiin tai äänityksiin, ja albumin valmistuminen alkoi näyttää epävarmalta. Lopulta Mustajärvi ryhdistäytyi ja kirjoitti sanoitukset kymmeneen kappaleeseen. Huhtikuussa 2001 julkaistu Just! palautti yhtyettä musiikillisesti 1980-luvun suuntaan. Levy oli korkeimmillaan listasijalla 12 eikä sillä ollut isoja hittejä, mutta haasteelliset lähtökohdat huomioiden sitä pidettiin työvoittona.[84] Täydellisen välivuoden 2000 jälkeen yhtye palasi myös keikkailemaan.[85] Lokakuussa Popeda esiintyi jälleen rauhanturvaajille, tällä kertaa Bosniassa.[86]

Popedan alkuperäinen basisti ja perustajajäsen Ilpo Ainiala kuoli helmikuussa 2002.[87] Costello Hautamäki oli vuosina 2002–2004 mukana myös Hanoi Rocks -yhtyeessä. Popedan muut jäsenet vaativat häntä lopulta valitsemaan yhtyeistä toisen, jolloin hän erosi Hanoi Rocksista.[88]

Olli Lindholmin säveltämä ja Pauli Hanhiniemen sanoittama ”Kakskytä centtiä” toi Popedalle vuonna 2002 pitkästä aikaa ison menestyskappaleen.[89] Syksyllä ilmestyi kokoelma ja tupla-CD Pelkkää juhlaa, joka sisälsi yhtyeen tunnetuimpien kappaleiden lisäksi myös Pate Mustajärven soololevytyksiä. Albumi myi heti platinaa ja vuoteen 2006 mennessä tuplaplatinaa. Albumin tarkoituksena oli Popedan 25-vuotisen uran juhlistamisen lisäksi tukea samana syksynä järjestettävää konserttikiertuetta.[90] Kyseinen 13 esiintymisen mittainen 25-vuotisjuhlakiertue käynnistyi lokakuussa, ja yhtye esiintyi sille poikkeuksellisesti myös suurissa konserttitaloissa ja -saleissa.[91] Joitakin keikkoja haittasi merkittävästi Mustajärven alkoholinkäyttö.[92] Esiintymisestä Tampereen Pakkahuoneella koostettiin yhtyeen ensimmäinen DVD-julkaisu, Hyvää iltaa, Tampere!.[93]

Popedalta ei ilmestynyt vuonna 2003 albumeja tai singlejä, vaan yhtye keskittyi keikkailuun.[94] Levy-yhtiö Poko Rekords yritti vuonna 2004 luoda yhtyeen uralle nostetta tilaamalla ”Ei lasten käsiin” -nimisen kappaleen lauluntekijäkaksikolta Risto AsikainenIlkka Vainio. Yhtye suhtautui kappaleeseen vastahakoisesti, eikä siitä tullut isompaa menestystä. Loppuvuodesta keikoilla alkoi olla ongelmia ja niiden taso vaihdella Mustajärven runsaan alkoholinkäytön takia, ja hänen pahenevan alkoholisminsa myötä vaikeudet lisääntyivät vuosi vuodelta. Popedan keikkamyyjä Jouko Karppasen mukaan yhtyeen keskeyttämistä pohdittiin vakavasti useita kertoja.[95]

Seuraavaa Häkää! -studioalbumia alettiin työstää vuonna 2005. Edellisen Just!-albumin tavoin Mustajärvi oli studiolta poissa, minkä vuoksi albumin soitinosuudet ja jopa miksaus tehtiin ennen lauluraitoja. Levy-yhtiö oli huolissaan levyn valmistumisesta, koska se halusi sen ilmestyvän joulumarkkinoille. Häkää! ilmestyi lopulta marraskuun lopulla, Poko Rekordsin Epe Heleniuksen mukaan aivan liian myöhään. Albumi nousi listalla sijalle 17. Basisti Jyrki Melartinin mukaan Häkää! oli tarpeellinen välityö. Sillä on muun muassa Ismo Alangon, Alexi Laihon ja Jukka Kiviniemen Popedalle tekemä kappale ”Ikurin mimmi”, joka julkaistiin myös singlenä ja oli pieni menestys.[96]

Solisti Pate Mustajärveä ei saatu lähtemään vuoden 2006 ensimmäisille keikoille, joten häntä tuurasi hänen sukulaisensa ja Mustat Enkelit -yhtyeen laulaja Jussi Aaltonen. Mustajärvi palasi esiintymisiin helmikuun lopulla.[97] Popeda teki myös muutamia yhteiskeikkoja Bloodpit-yhtyeen kanssa.[98] Kokonaisuudessaan vuosi 2006 oli Popedalle sekava, vaikea ja enimmäkseen henkisesti hyvin raskasta aikaa.[99]

Keikkavuosi 2007 alkoi hyvin, mutta Mustajärven juominen paheni kesällä, ja osa esiintymisistä jouduttiin keskeyttämään. Heinäkuussa yhtye teki kireissä tunnelmissa sujuneen 30-vuotisjuhlaristeilyn ja minikeikan Pyhäjärvellä. Vain pari päivää myöhemmin Mustajärvi sai sairauskohtauksen Muuramen Riihivuorirockiin saavuttaessa ja joutui sairaalaan. Kesän lopuilla keikoilla Mustajärveä tuurasi jälleen Jussi Aaltonen. Mustajärvi lopetti alkoholinkäytön syyskuussa ja lähti Minnesota-hoitoon Lapualle.[100] Suunnitellun studioalbumin julkaisu siirtyi seuraavaan vuoteen, mutta sen tilalla ilmestyi kultalevyyn yltänyt kokoelma 30-vuotinen sota 1977–2007.[101]

Mustajärven raitistuttua yhtye jätti jäähyväiset kosketinsoittaja Jani Kemppiselle ja rumpali Arska Rautajoelle. Alkusyksy 2007 vietettiin epävarmuudessa, eikä jatkosta ollut tietoa.[102] Lopulta seuraavan talven aikana yhtyeeseen liittyivät kosketinsoittaja Iso-Pate Kivinen ja rumpali Lacu Lahtinen.[103] Molemmat olivat soittaneet aiemmin Hanoi Rocks -yhtyeessä,[104] jonka kautta he tunsivat Costello Hautamäen entuudestaan.[105] Muutokset kokoonpanossa toivat yhtyeeseen uutta positiivista henkeä.[106] Kesän 2008 merkittävimpiä konsertteja oli esiintyminen Suomi-ilmiö-tapahtumassa Ratinan stadionilla Tampereella.[107]

Uusi kokoonpano oli alkanut työstää uutta studioalbumia loppukeväästä, ja Täydelliset miehet -nimen saanut albumi ilmestyi 24. syyskuuta 2008.[108] Albumi nousi suoraan listasijalle kaksi ja siitä myönnettiin kultalevy tammikuussa 2009.[109] Albumin suurin menestyskappale oli ”Elän itselleni”. Lisäksi ”Rio de Janeiro” soi paljon radiossa.[110]

2010-lukuMuokkaa

Vuonna 2010 Popeda julkaisi myös ensimmäisen livealbuminsa sitten vuoden 1986, kun Pitkä kuuma kesä 2010 – Live -nimen saanut konserttitaltiointi ilmestyi. Samaan aikaan julkaistiin myös samanniminen, Tampereella nauhoitettu DVD-tallenne. Yhtye levytti vuonna 2011 uuden Voitto-studioalbumin. Singlejulkaisu "Hääkellot soi" sai radiosoittoaikaa. Myös Voitto myi edeltäjänsä tapaisesti kultalevyn oikeuttavan myyntimäärän. Popeda täytti vuonna 2017 40 vuotta. Yhtye julkaisi 17. maaliskuuta 2017 uuden studioalbumin Haista Popeda! .

2020-lukuMuokkaa

 
Popeda esiintymässä Tammerfestissä heinäkuussa 2022.

Jyrki Melartin jätti Popedan marraskuussa 2021. Melartinin päätöksen jälkeen uudeksi basistiksi tuli Costello Hautamäen poika Alex Hautamäki.[111][112]

Pate Mustajärvi ilmoitti marraskuussa 2022 lähtevänsä Popedasta ja esiintyvänsä yhtyeessä viimeisen kerran Tampereen Ratinan stadionilla syyskuussa 2023.[113]

MusiikkiMuokkaa

Popedan henkiset juuret ovat boogierockissa. Alkuaikoina yhtyeen musiikissa ja sanoituksissa oli vaikutteita uudesta aallosta,[13] mutta 1980-luvun alussa musiikkityyli muuttui hard rock -tyylisemmäksi ja melodisemmaksi suomirockiksi. Yhtyeen linjaa on joskus luonnehdittu myös äijä-rockiksi. Epe Helenius, joka kiinnitti yhtyeen Poko Rekordsiin vuonna 1977, kutsui yhtyettä ”Suomen Rolling Stonesiksi”. Rolling Stones on antanut Popedalle musiikillisia vaikutteita ja esimerkiksi vuonna 1999 levytetty "Mustaa" on suomennos Rolling Stonesin kappaleesta "Paint It, Black".

Yhtye oli suosionsa huipulla 1980-luvulta 1990-luvun alkuun. Vielä 1970-luvulla levytetyt albumit eivät tuoneet menestystä, mutta 1980-luvulta lähtien yhtyeen suosio nousi. Vuonna 1985 levytetty "Kuuma kesä" on yksi Popedan tunnetuimpia kappaleita. Vuonna 2005 kappale valittiin myös kaikkien aikojen kesähitiksi.[114]

Suurimman osan Popedan kappaleista on säveltänyt kitaristi Costello Hautamäki ja sanoittanut yhtyeen solisti Pate Mustajärvi. Tekstejä ovat tehneet myös muun muassa Pauli Hanhiniemi ("Tahdotko mut tosiaan", "Kakskytä centtiä") ja Juice Leskinen ("Mää ja Tapparan mies"). Ennen Costelloa yhtyeen alkuperäinen kitaristi Tapani Mikkonen toimi yhtyeen pääasiallisena säveltäjänä. Negative-yhtyeen solisti Jonne Aaron on tehnyt Popedalle kappaleen "Elän itselleni".

Yhtyeen albumille Voitto on tehnyt sanoituksia Pate Mustajärven lisäksi muiden muassa Vexi Salmi, Jouni Hynynen sekä Jukka Takalo.

Jäsenet ja kokoonpanotMuokkaa

Popedan kokoonpanot
Alkuperäinen
(1977–7/1979)
(7/1979–1981)
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Arwo Mikkonen – kitara
  • Ari "Jatsi" Puukka – kitara
  • Risto "Eebo" Lehtinen – bassokitara
  • Kai Holm – rummut
(1981)
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Arwo Mikkonen – kitara
  • Ari "Jatsi" Puukka – kitara
  • Jyrki Melartin – bassokitara
  • Kai Holm – rummut
(1/1982-4/1982)
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Arwo Mikkonen – kitara
  • Jyrki Melartin – bassokitara
  • Kai Holm – rummut
4/1982–12/1982
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Arwo Mikkonen – kitara
  • Costello Hautamäki – kitara
  • Jyrki Melartin – bassokitara
  • Kai Holm – rummut
1/1983–3/1983
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Arwo Mikkonen – kitara
  • Jyrki Melartin – bassokitara
  • Eero "Safka" Pekkonen – kosketinsoittimet
  • Kai Holm – rummut
3/1983–10/1983
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Arwo Mikkonen – kitara
  • Costello Hautamäki – kitara
  • Jyrki Melartin – bassokitara
  • Safka Pekkonen – kosketinsoittimet
  • Kai Holm – rummut
10/1983–12/1985
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Arwo Mikkonen – kitara
  • Costello Hautamäki – kitara
  • Jyrki Melartin – bassokitara
  • Safka Pekkonen – kosketinsoittimet
  • Kari Holm – rummut
1/1986–2/1986
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Arwo Mikkonen – kitara
  • Costello Hautamäki – kitara
  • Jyrki Melartin – bassokitara
  • Kari Holm – rummut
3/1986–5/1990
5/1990–10/1990
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Costello Hautamäki – kitara
  • Jyrki Melartin – bassokitara
  • Jukkis Järvinen – kosketinsoittimet
  • Kari Holm – rummut
1990–1995
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Costello Hautamäki – kitara
  • Markku Petander – bassokitara
  • Jukkis Järvinen – kosketinsoittimet
  • Kari Holm – rummut
1996–1999
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Costello Hautamäki – kitara
  • Jyrki Melartin – bassokitara
  • Jukkis Järvinen – kosketinsoittimet
  • Kari Holm – rummut
2001–2007
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Costello Hautamäki – kitara
  • Jyrki Melartin – bassokitara
  • Jani Kemppinen – kosketinsoittimet
  • Arto Rautajoki – rummut
2008–2021
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Costello Hautamäki – kitara
  • Jyrki Melartin – bassokitara
  • Pate Kivinen – kosketinsoittimet
  • Lacu Lahtinen – rummut
Nykyinen
2022–
  • Pate Mustajärvi – laulu
  • Costello Hautamäki – kitara
  • Alex Hautamäki – bassokitara
  • Pate Kivinen – kosketinsoittimet
  • Lacu Lahtinen – rummut

Nykyiset jäsenetMuokkaa

Entiset jäsenetMuokkaa

DiskografiaMuokkaa

StudioalbumitMuokkaa

LivealbumitMuokkaa

KokoelmatMuokkaa

DVD:tMuokkaa

SingletMuokkaa

  • Hei mies / Mönkiäislaulu PIS 006, 1978
  • Erkki ja Leena / Sammakkalaulu PIS 008, 1978
  • Suuret setelit / Lauri Lutavuori PIS 022, 1979
  • Huummetta / Kouluun PIS 033, 1979
  • Mörrimöykky / Bebobbahobbin PIS 057, 1980
  • Minä elän / Silimiklasikyy (live) PIS 084, 1981
  • Minä elän / Silimiklasikyy (live) / Luvattu maa (live) PIS 12-084, 1981
  • Kalteriblues / Onnellinen mies PIS 103, 1982
  • Yö / Maailma palaa PIS 109, 1982
  • Delilah / Yks kysta kimma PIS 115, 1983
  • Kaasua, komisaario Peppone / Viimeinen mohikaani AUTOM 5, 1983
  • Kaasua, komisaario Peppone PEPPONE 1, 1983
  • Matkalla Alabamaan / Nyrkki-Kyllikki PIS 129, 1984
  • Matkalla Alabamaan (remix) / Sielun Veljet: Aina nälkä PROMO 12-1, 1984
  • Sukset (vaikeata tämä hiihtäminen) / Raz, Dva, Tri PIS 140, 1984
  • Palle and the Boys / Hjulapata PIS 152, 1985
  • Palle and the Boys / Hjulapata / Sukset (vaikeata tämä hiihtäminen) (4x10 km:n viestihiihtomixaus) PIS 152-12, 1985
  • Kuuma kesä / Tuomas parka PIS 158, 1985
  • Tää on se yö / Mikä vika mussa on PIS 176, 1986
  • Eläinten vallankumous / Omia ollaan PIS 191, 1986
  • Kellot lyö / Potkurilakkirock PIS 195, 1986
  • Maailmankaikkeuden suvijenkka / Ranttalitytön tärinät PIS 214, 1987
  • Bandiittipolkka / Luumäkirock PIS 219, 1987
  • EppuPopedaNormaali: 20 vuotta sikana / Hyvä kankkunen PIS 224, 1987
  • Raaka-Arska & Räp-Popeda: Muumi Muumi / Hei mies -räp PIS 229, 1987
  • Optinen O / Valkoisessa huoneessa PIS 231, 1988
  • Sä lähdit taas / Kovan pojan blues PIS 253, 1988
  • Sä lähdit taas / 4711 AUTOM 19, 1989
  • Paulin taikakaulin / Heavy lutaa PIS 262, 1989
  • Lilli Kupponen / Nysse tulee / Kuuma kokardi PROMOCD 2, 1990
  • Enkeliblues / Nysse tulee AUTOM 21, 1990
  • Punaista ja makeaa / Kotiin PIS 290, 1991
  • Kirje / Irmeli PIS 303, 1991
  • Kersantti Karoliina / Mää ja Tapparan mies PROMOCD 5, 1992
  • Kersantti Karoliina / Mää ja Tapparan mies PIS 308, 1992
  • Repe ja Lissu / Sen kunniaksi PIS 314, 1992
  • Hjulapata / Omia ollaan / Kovan pojan blues PSCD 30, 1993
  • Siankorvaa ja raanavettä PROMOCD 8, 1994
  • Oodi makkaralle PROMOCD 9, 1994
  • Siankorvaa ja raanavettä AUTOM 24, 1994
  • Tahdotko mut tosiaan / Pelkosenniemen poika PSCD 47, 1994
  • Mustameri ja mies / Mannaa mammonaa PROMOCD 26, 1997
  • Paperitähdet / Mayday Mayday PSCD 127, 1999
  • Mustaa / No niin tottakai PSCD 133, 1999
  • Beibin kanssa Irlantiin / Entisestä pois PSCD 173, 2001
  • Tohtori Mustajärvi PSCD 177, 2001
  • Hilipatipippaa / Onko vielä aikaa PSCD 184, 2001
  • Kakskytä centtiä / Pakko saada BMW PSCD 200, 2002
  • Ei lasten käsiin PSCD 237, 2004
  • Ikurin mimmi PSCD 259, 2005
  • Katsastuslaulu (Popeda) / Tango Pelargonia (Trio Mukavat) PSCD 268, 2006
  • Reino PSCD 288, 2007
  • Kuutamohullu PSCD 295, 2008
  • Onhan päivä vielä huomennakin PSCD 301, 2008
  • Elän itselleni PSCD 304, 2008
  • Hääkellot soi PSCD 307, 2011
  • Bermudan kolmio, 2012
  • Onko saunan takana tilaa?, 2016
  • Lihaa ja perunaa, 2017
  • Sha-la-la / Ikävä keikalle (feat. Klamydia, 2021)

MuutMuokkaa

  • Suomirokkia kotikaraoke: Popeda – 15 Popedan hittiä karaokeversioina (DVD, 2008)
    Kaasua Komisaario Peppone | Matkalla Alabamaan | Kersantti Karoliina | Tahdotko mut tosiaan | Kakskytä centtiä | Kuuma kesä | Kellot lyö | Reino | Palle & the boys | Punaista ja makeaa | John Holmes | Mää ja Tapparan mies | Repe ja Lissu | Yö | Sukset
  • Eri esittäjiä: Da Da (Kuulat sekaisin) (2008) (tribuuttialbumi)

Mukana levyilläMuokkaa

KappaleetMuokkaa

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Lindfors, Jukka: Popedan keikkaklassikoita Ylen Elävä arkisto. 11.10.2017. Yle. Viitattu 13.7.2022.
  2. a b Kontiainen 2017, s. 503.
  3. Popedalle valtion Suomi-palkinto: Yksinkertaista ja tarttuvaa "äijärokkia" Yle. Viitattu 1.2.2015.
  4. Santtu-Matias Rouvali Vuoden Tamperelainen Suur-Tampere. 27.1.2015. Viitattu 1.2.2015.
  5. a b Kontianen & Starck (2008), s. 29.
  6. Kontianen & Starck (2008), s. 31.
  7. a b Kontiainen 2017, s. 30.
  8. Pobeda - auto Neuvostoliitosta Ylen elävä arkisto. 12.9.2008. Viitattu 27.6.2022.
  9. Kontianen & Starck (2008), s. 34.
  10. Kontiainen 2017, s. 34.
  11. Kontianen & Starck (2008), s. 42.
  12. Kontiainen 2017, s. 49–50.
  13. a b Popeda Särkänniemessä Yle Elävä arkisto. 17.9.2007. Yle. Viitattu 12.1.2017.
  14. Kontiainen 2017, s. 36.
  15. Kontiainen 2017, s. 58.
  16. Kontiainen 2017, s. 61.
  17. Kontiainen 2017, s. 64.
  18. Kontianen & Starck (2008), s. 62.
  19. Kontiainen 2017, s. 65.
  20. Kontiainen 2017, s. 67–68.
  21. Kontiainen 2017, s. 68–75.
  22. Kontiainen 2017, s. 75–76.
  23. Kontiainen 2017, s. 78–82.
  24. Kontiainen 2017, s. 505.
  25. Kontiainen 2017, s. 84–86.
  26. Kontiainen 2017, s. 91–94.
  27. Kontiainen 2017, s. 95.
  28. Kontiainen 2017, s. 96–98.
  29. Kontiainen 2017, s. 103.
  30. Kontianen & Starck (2008), s. 92.
  31. Kontiainen 2017, s. 107–109.
  32. Kontianen & Starck (2008), s. 103.
  33. Kontiainen 2017, s. 115–122.
  34. Kontianen & Starck (2008), s. 109.
  35. Kontiainen 2017, s. 143.
  36. Kontiainen 2017, s. 128.
  37. Kontiainen 2017, s. 128–139.
  38. Kontiainen 2017, s. 155–156.
  39. Kontiainen 2017, s. 154–160.
  40. Kontianen & Starck (2008), s. 137.
  41. Kontiainen 2017, s. 534.
  42. Kontiainen 2017, s. 161–166.
  43. Kontiainen 2017, s. 166–168.
  44. Kontianen & Starck (2008), s. 194.
  45. Kontiainen 2017, s. 504.
  46. Kontiainen 2017, s. 169, 172.
  47. Kontiainen 2017, s. 171, 175.
  48. Kontiainen 2017, s. 177–179.
  49. Kontiainen 2017, s. 177.
  50. Kontiainen 2017, s. 181–186.
  51. Kontiainen 2017, s. 188–189.
  52. Kontiainen 2017, s. 191.
  53. Kontiainen 2017, s. 205–211.
  54. Kontiainen 2017, s. 212.
  55. Kontiainen 2017, s. 222–224.
  56. Kontiainen 2008, s. 431.
  57. Kontiainen 2017, s. 216.
  58. Kontianen & Starck (2008), s. 200.
  59. Kontiainen 2017, s. 225–226.
  60. Kontiainen 2017, s. 227, 504.
  61. Kontiainen 2017, s. 228–233.
  62. Kontiainen 2017, s. 239.
  63. Kontianen & Starck (2008), s. 221.
  64. Kontianen & Starck (2008), s. 231.
  65. Kontianen & Starck (2008), s. 431.
  66. Kontiainen 2017, s. 251.
  67. Kontianen & Starck (2008), s. 241.
  68. Kontianen & Starck (2008), s. 242.
  69. Kontiainen 2017, s. 253–256.
  70. Kontiainen 2017, s. 261–265.
  71. Kontiainen 2017, s. 266–269.
  72. Kontiainen 2017, s. 270–271.
  73. Kontianen & Starck (2008), s. 258.
  74. Kontiainen 2017, s. 272.
  75. Kontianen & Starck (2008), s. 268.
  76. Kontiainen 2017, s. 275.
  77. Kontiainen 2017, s. 281.
  78. Kontiainen 2017, s. 282–285.
  79. Kontianen & Starck (2008), s. 276.
  80. Kontiainen 2017, s. 289.
  81. Kontiainen 2017, s. 291.
  82. Kontiainen 2017, s. 291–292, 297.
  83. Kontiainen 2017, s. 298.
  84. Kontiainen 2017, s. 299–303.
  85. Kontiainen 2017, s. 307.
  86. Kontiainen 2017, s. 310.
  87. Kontiainen 2017, s. 313.
  88. Kontiainen 2017, s. 315–316.
  89. Kontiainen 2017, s. 319.
  90. Kontiainen 2017, s. 320–322.
  91. Kontiainen 2017, s. 323–324.
  92. Kontiainen 2017, s. 326.
  93. Kontiainen 2017, s. 330.
  94. Kontiainen 2017, s. 332–334.
  95. Kontiainen 2017, s. 335–336.
  96. Kontiainen 2017, s. 342–351.
  97. Kontiainen 2017, s. 352.
  98. Kontiainen 2017, s. 358.
  99. Kontiainen 2017, s. 360.
  100. Kontiainen 2017, s. 360–370.
  101. Kontiainen 2017, s. 371–373.
  102. Kontiainen 2017, s. 369–370.
  103. Kontiainen 2017, s. 375–379.
  104. Popedan uudet soittajat selvillä Soundi. 28.1.2008.
  105. Kontianen & Starck (2008), s. 360.
  106. Kontiainen 2017, s. 381, 384.
  107. Kontiainen 2017, s. 388.
  108. Kontianen & Starck (2008), s. 377.
  109. Kontiainen 2017, s. 397.
  110. Kontiainen 2017, s. 394.
  111. Popedalta yllätysuutinen: Basisti jättää bändin Ilta-Sanomat. 30.11.2021. Viitattu 2.2.2022.
  112. ​ Mitä Popedassa tapahtuu? Costello Hautamäki vastaa Iltalehti. 30.11.2021. Viitattu 2.2.2022.
  113. ​ Uutispommi: Pate Mustajärvi jättää Popedan – kertoo IS:lle miksi Ilta-Sanomat. 8.11.2022. Viitattu 8.11.2022.
  114. Mesta.netlähde tarkemmin?

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Popeda.