Miitri Aaltonen on suomalainen, lappeenrantalaissyntyinen muusikko, tuottaja ja äänittäjä. Hän on Monsteriser-yhtyeen perustajajäsen sekä laulaja-kitaristi. Hän on soittanut myös Magneetti-yhtyeessä ja laulanut taustalauluja Kotiteollisuuden albumeilla, ja kertosäkeen Syli-kappaleessa. Maaliskuussa 2014 Aaltonen nimitettiin Kotiteollisuuden viralliseksi jäseneksi, hän toimii kitaristina ja taustalaulajana.

Aaltonen on työskennellyt erinäisissä tehtävissä imatralaisella Music-Bros-studiolla vuodesta 1994. Vuodesta 1997 hän on toiminut äänittäjänä ja sittemmin myös tuottajana. Hän on tuottanut muun muassa Mokoman ja Stam1nan albumeita, ja oli ehdolla vuoden 2006 tuottajaksi Emma-gaalassa 2007. Vuodesta 2003 Aaltonen on toiminut myös Mokoman vakituisena live-miksaajana.

Aaltonen käyttää Gibson Les Paul ja Gibson SG -merkkisiä kitaroita.

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.