Emma-gaala

suomalainen musiikinalan palkinto


Emma-gaala, myös Emma Gaala, on Musiikkituottajat ry:n järjestämä gaala, jossa palkitaan suomalaisen musiikkialan henkilöitä[1]. Letti- ja sarvipäinen Emma-patsas painaa lähes neljä kilogrammaa. Gaalassa valitaan muun muassa vuoden artisti, vuoden yhtye sekä jaetaan genrekohtaisia palkintoja. Palkintoa on myönnetty vuodesta 1983 alkaen, ei kuitenkaan vuosina 1988–1990. Viimeisimmät palkinnot jaettiin Emma-gaalassa 2022[2], jossa palkittiin vuoden 2021 parhaat artistit.

Emma-palkinto
Palkitaan Erityisistä ansioista musiikin alalla
Palkinnon antaja Musiikkituottajat – IFPI Finland
Maa Suomi
Ensimmäinen palkinto 1983
Virallinen internet-sivu

Saman palkinnon (Vuoden kotimainen artisti) viisi kertaa peräkkäin on saanut vain Lauri Tähkä & Elonkerjuu (vuosina 2006–2010). Chisu on ensimmäinen tuottaja-Emman saanut nainen. Vuoden vientituotteen esiintymiskieli on ollut aina englanti. Eniten Emma-palkintoja on saanut vuoteen 2022 mennessä Nightwish (yhteensä 16 kappaletta).

Palkintokategoriat vuonna 2021Muokkaa

  • Vuoden artisti
  • Vuoden yhtye
  • Vuosen albumi
  • Vuoden biisi
  • Vuoden iskelmä
  • Vuoden rap / R&B
  • Vuoden rock
  • Vuoden metalli
  • Vuoden jazz
  • Vuoden klassinen-albumi
  • Vuoden tuottaja
  • Vuoden tulokas
  • Vuoden lastenmusiikki
  • Vuoden kriitikoiden valinta
  • Vuoden myydyin albumi
  • Vuoden striimatuin kotimainen biisi
  • Vuoden striimatuin ulkomainen biisi
  • Vuoden erikois-Emma
  • Vuoden kultainen-Emma
  • Vuoden vienti-Emma
  • Vuoden artisti/yhtye (yleisöäänestys)
  • Vuoden musiikkivideo

Palkitut vuosittainMuokkaa

Palkinnot jaetaan edellisen vuoden menestyneille taiteilijoille. Esimerkiksi vuonna 2022 palkittiin vuoden 2021 ansioituneita musiikkialan henkilöiltä. Alla mainitut ovat siis palkittu aina seuraavan vuoden Gaalassa.

Vuoden naissolistiMuokkaa

Vuoden miessolistiMuokkaa

Vuoden artistiMuokkaa

Vuoden yhtyeMuokkaa

Vuoden tulokasMuokkaa

Vuoden sävellys, iskelmä tai biisiMuokkaa

Erikois-EmmaMuokkaa

Vuoden tuottajaMuokkaa

Jazz-EmmaMuokkaa

Vuoden albumiMuokkaa

Pop-albumiMuokkaa

Rock-albumiMuokkaa

Hiphop- / dance- / reggae- / elektroninen / urban- / R&B-albumiMuokkaa

IskelmäalbumiMuokkaa

Hardrock-metalli-albumiMuokkaa

Vuoden vienti-EmmaMuokkaa

Kultainen EmmaMuokkaa

Vuoden myydyin albumiMuokkaa

Vuoden lastenalbumiMuokkaa

Vuoden kotimainen musiikkivideoMuokkaa

  • 1983–2004 ei jaettu
  • 2005 Huomenna – Uniklubi
  • 2010 Jenni Vartiainen – Missä muruseni on (Ohjaaja Mikko Harma)
  • 2011 Chisu – Sabotage (Ohjaaja Misko Iho)
  • 2012 The Rasmus – I'm a mess (Ohjaaja Musuta)
  • 2013 Cheek – Timantit on ikuisia (Ohjaaja Jere Hietala)
  • 2014 Cheek – Äärirajoille (ohjaaja Hannu Aukia)
  • 2015 Cheek – Sä huudat (ohjaaja Hannu Aukia)
  • 2016 Ville Valo – Olet mun kaikuluotain (ohjaaja Ykä Järvinen)
  • 2017 Cheek – Enkelit
  • 2018 Mikael Gabriel feat. Elastinen & Pyhimys – Kivi sakset seteli (ohjaaja Nana Simelius)
  • 2019 Pariisin Kevät – Onko se rakkautta (ohjaaja Juho Lähdesmäki)
  • 2020 F – Vapaa (ohjaaja Juho Länsiharju)
  • 2021 Mikael Gabriel - Tokio (ohjaaja kaverikarim)

Vuoden striimatuin biisi (ennen Vuoden E-Emma)Muokkaa

Vuoden Etno-EmmaMuokkaa

  • 1983–2005 ei jaettu
  • 2006 Halituli – Turkka ja Paalanen
  • 2007 Huria – Sanna Kurki-Suonio Trio
  • 2008 Phurane Mirits – Hilja Grönfors & Latšo džinta
  • 2009 Forward – Vilma Timonen Quartet
  • 2010 Helsinki – Shangri-La – Paleface (etnoalbumi)
  • 2011 SydänJuurilla – Freija (etnoalbumi)
  • 2012 Åkerö – Maria Kalaniemi ja Timo Alakotila (etnoalbumi)
  • 2013
  • 2014 FBB – Siba Folk Big Band
  • 2015 Sensitive Skin – Kimmo Pohjonen
  • 2016 Tuuletar – Tules-maas-vedes-taivaal
  • 2017 Maija KauhanenRaivopyörä
  • 2018 Sans – Kulku
  • 2019 PauannePauanne
  • 2020 Mielo – Maria Kalaniemi & Eero Grundström
  • 2021 Villoi varsa - Celenka

Vuoden klassisen musiikin EmmaMuokkaa

  • 1983–2005 ei jaettu
  • 2006 Jukka Tiensuu: Minds and Moods, Tampere Filharmonia; Susanna Mälkki, kapellimestari; Juhani Lagerspetz, piano
  • 2007 Tulindberg, Rantatie-kvartetti
  • 2008 Gamba Nova, Hämeenniemi-Tiensuu-Vuori-Wennäkoski
  • 2009 Transient Moods – Rajatiloja, Turun filharmoninen orkesteri
  • 2010 Plus Ensemble Tiensuu – Plus Ensemble
  • 2011 Isola – Sebastian Fagerlund
  • 2012 Šostakovitšin jousikvartetot nro 3, 4 & 7 – Meta4
  • 2014 C. Ph. E. Bach: Sinfoniat Wq 182 – Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, Sakari Oramo
  • 2015 Sibelius: Lemminkäinen Legends, Pohjola's Daughter RSO & Hannu Lintu
  • 2016 Kreeta-Maria Kentala – Side by Side
  • 2017 Kamus Quartet – Homunculus
  • 2018 Radion sinfoniaorkesteri & Hannu Lintu – Lutoslawski - Sinfonia 1&4.
  • 2019 Eriikka Maalismaa ja Emil Holmström – Schumann the Violin Sonatas
  • 2020 Petri Kumela - Small Creatures - A Musical Bestiary
  • 2021 Helsingin kaupunginorkesteri & Susanna Mälkki - Béla Bartók: Konsertto orkesterille. Musiikkia jousille, lyömäsoittimille ja celestalle

Kriitikoiden valintaMuokkaa

YleisöäänestyksetMuokkaa

Yleisöäänestys: vuoden kotimainen artistiMuokkaa

Yleisöäänestys: vuoden ulkomainen artistiMuokkaa

Käytöstä poistuneet kategoriatMuokkaa

Vuoden naissolisti, tulokasMuokkaa

Vuoden miessolisti, tulokasMuokkaa

Vuoden solisti, tulokasMuokkaa

  • 1983–1995 Mies ja naissolistit erikseen tai ei jaettu
  • 1996 Jari Sillanpää
  • 1997– mies ja naissolistit erikseen

Vuoden yhtye, tulokasMuokkaa

Vuoden yllättäjäMuokkaa

Vuoden muusikkoMuokkaa

DebyyttialbumiMuokkaa

Pop-rock-albumiMuokkaa

Alternative-/indiealbumiMuokkaa

Vuoden soundtrackMuokkaa

  • 1983–1999 ei jaettu
  • 2000 Levottomat
  • 2001– ei jaettu

Huumori-EmmaMuokkaa

IskelmätulokasMuokkaa

  • 1983–1999 ei jaettu
  • 2000 Taikakuu
  • 2001– ei jaettu

Pop-rock-tulokasMuokkaa

Pop-tulokasMuokkaa

  • 1983–1999 ei jaettu
  • 2000–2003 yhteispalkinto Pop & Rock -tulokas-Emma
  • 2004 Irina
  • 2005– ei jaettu

Rock-tulokasMuokkaa

  • 1983–1999 ei jaettu
  • 2000–2003 yhteispalkinto Pop & Rock -tulokas-Emma
  • 2004 Uniklubi
  • 2005– ei jaettu

Hiphop-dance-tulokasMuokkaa

  • 1983–1999 ei jaettu
  • 2000 Darude
  • 2001 Kwan
  • 2002 ei jaettu
  • 2003 Pikku G
  • 2004– ei jaettu

Vuoden kotimainen DVDMuokkaa

Vuoden kotimainen erikoisjulkaisuMuokkaa

  • 2009 Dumari – Raskauttavaa todistusaineistoa 1979–2009, Tuomari Nurmio

Vuoden urban-electronica-albumiMuokkaa

  • 1983–2005 ei jaettu
  • 2006 Don Johnson Big Band – Don Johnson Big Band

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

https://www.emmagaala.fi/fi/arkisto

ViitteetMuokkaa

  1. Palkinnot Musiikkituottajat – IFPI Finland. Arkistoitu 8.7.2013. Viitattu 16.7.2013.
  2. Emma-gaala 2022. Wikipedia, 26.5.2022. Artikkelin verkkoversio. fi
  3. Emma Gaala 2013: Emma-voittajat 2013 (Arkistoitu – Internet Archive), 1.3.2013 jaetut Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:n Emma-palkinnot vuoden 2012 julkaisuista, Yleisradio, yle.fi, viitattu 9.6.2014
  4. Ville ja Valle on Vuoden lastenalbumi (Arkistoitu – Internet Archive), 8.3.2014, umo.fi, viitattu 9.6.2014

Aiheesta muuallaMuokkaa