Avaa päävalikko

Johanna Kurkela (s. 25. huhtikuuta[2] 1985 Lumijoki[3]) on suomalainen laulaja, jonka levytysura alkoi vuonna 2004.

Johanna Kurkela
Johanna Kurkela esiintymässä kesäkuussa 2008.
Johanna Kurkela esiintymässä kesäkuussa 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt 25. huhtikuuta 1985 (ikä 34)
Lumijoki
Muusikko
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2004–
Tyylilajit folkmusiikki
Soittimet
Yhtyeet Auri
Levy-yhtiöt Warner Music Finland
Kaiku Recordings[1]
Aiheesta muualla
www.johannakurkela.fi
MusicBrainz

Kurkelan kappaleita ovat muun muassa ”Ehkä ensi elämässä”, ”Sun särkyä anna mä en” ja ”Tuo se mulle”. Hänen kappaleitaan ovat säveltäneet muun muassa Tomi Aholainen ja Juha Tapio. Eniten hänen laulujaan ovat sanoittaneet Sinikka Svärd ja Heikki Kerkelä.[4]

Sisällysluettelo

UraMuokkaa

Kurkelalla on monipuolinen musiikkitausta. Hän soittaa viulua ja pianoa.[5] Hän opiskeli Madetojan musiikkilukiossa Oulussa.[6] Lukion jälkeen hän siirtyi ammattikorkeakouluun opiskelemaan maatalousalaa.[5]

Levytysuransa Kurkela aloitti vuonna 2004 duetoimalla Tomi Metsäkedon kanssa kappaleella ”Tahdon tanssia kanssasi”. Vuonna 2005 Warner Music Finland julkaisi hänen esikoisalbuminsa Hetki hiljaa. Vuonna 2007 hän esitti Suomen euroviisukarsinnassa kappaleet ”Olet uneni kaunein” ja ”Jossain metsäin takana”. Kurkela sijoittui karsinnassa ensin mainitulla kappaleella kuudenneksi ja sai viisufanien jakaman fanipalkinnon.[7] Samana vuonna ilmestyi hänen toinen studioalbuminsa Marmoritaivas.[4]

Vuonna 2008 ilmestyi Kurkelan kolmas albumi Kauriinsilmät, jonka paras Suomen virallisen albumilistan listasijoitus oli 10.[4][8] Vuonna 2010 julkaistu albumi Hyvästi, Dolores Haze nousi ensimmäisellä listaviikollaan (15/2010) albumilistan kärkeen.[9] Levy myi kultaa vuonna 2010 ja sillä oli kolmeen edelliseen albumiin verrattuna lähes kokonaan uudistunut tuotanto- ja tekijätiimi. Albumin ensimmäinen single oli Lauri Ylösen ja Paula Vesalan tekemä ”Rakkauslaulu”.[4]

Syksyllä 2011 ilmestyi Kurkelan ensimmäinen kokoelmalevy Uneni kaunein – Parhaat 2005–2011. Levyllä on yksi kokonaan uusi kappale, ”Elegia”.[10]

Kurkelan viides studioalbumi Sudenmorsian ilmestyi 5. lokakuuta 2012.[11] Levyltä julkaistiin 4. heinäkuuta digitaalinen single ”Oothan tässä vielä huomenna”. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Eppu Kosonen.[12]

Kurkela osallistui syksyllä 2012 syöpäjärjestöjen Enemmän synttäreitä -kampanjaan, jonka ajatuksena oli lähettää onnittelulauluja syntymäpäiväsankareille. Kurkela oli mukana kampanjassa kappaleella ”Tänä aamuna”, jonka video julkaistiin 3. syyskuuta. Kappale on mukana myös Sudenmorsian-albumilla.[13]

15. marraskuuta 2013 Kurkela julkaisi ensimmäisen joululevynsä, Joulun lauluja.

Keväällä 2016 Kurkela oli yhtenä vierailijana rap-artisti Elastisen TV-ohjelmassa Elastinen feat., jossa he tekivät yhteisen kappaleen "Oota mua". [14]

Kurkela julkaisi seitsämännen studioalbuminsa Ingrid vuonna 2015. Sen ensimmäinen single Ei Panikoida julkaistiin vuoden 2014 loppupuolella. Toinen single Kuolevainen julkaistiin toukokuussa 2015. Kappaleelle julkaistiin myös musiikkivideo ja se menestyi hyvin radiossa. Ingrid nousi julkaisunsa jälkeen Suomen virallisen listan sijalle 6. Kurkela lähti konserttisali kiertueelle Suomessa albumin julkaisun jälkeen. Albumi valittiin myöhemmin Iskelmägaalassa vuoden iskelmäalbumiksi.

Kurkela oli kierueella muusikko Johanna Iivanaisen kanssa vuonna 2018. He esittivät omia ja toistensa kappaleita. Kurkela julkaisi vuonna 2019 toisen kokoelmalevynsä Uneni kaunein: Parhaat.

YksityiselämäMuokkaa

Nykyisin Kurkela asuu Kiteellä Pohjois-Karjalassa puolisonsa Tuomas Holopaisen kanssa.[15][16] Pariskunta avioitui lokakuussa 2015. [17] Liitto on Kurkelan toinen. Kurkela avioitui ensimmäisen kerran ollessaan 19-vuotias.[18]

JulkaisutMuokkaa

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Johanna Kurkela Kaiku Recordingsille Johannakurkela.net. Viitattu 29.8.2011.
  2. johannakurkela_official: Johanna Kurkela Instagram. 25.4.2019. Viitattu 25.4.2019.
  3. Johanna Kurkelan tie pystymetsästä listakärkeen Ilta-Sanomat. 14.3.2011. Viitattu 4.8.2016.
  4. a b c d Johanna Kurkelan levyt Johannakurkela.net. Viitattu 6.10.2012.
  5. a b Satumaailmasta laulava hevostyttö 13.10.2008. MTV3.fi. Viitattu 13.3.2011.
  6. Johanna Kurkelan ääni lumoaa Suur-Saimaa.fi. Viitattu 13.3.2011.
  7. Muistathan: Suomen karsinnat 2007 2.10.2010. Viisukuppila.fi. Viitattu 13.3.2011.
  8. Johanna Kurkela: Kauriin silmät Ifpi.fi. Viitattu 29.8.2011.
  9. Johanna Kurkela: Hyvästi, Dolores Haze Ifpi.fi. Viitattu 13.3.2011.
  10. Johanna Kurkelalta kokoelmalevy Johannakurkela.net. Viitattu 29.9.2011.
  11. Johanna Kurkelan levyn julkaisu siirtyy tuotannollisteknisistä syistä 25.9.2012. Radio Nova. Viitattu 2.10.2012.
  12. Antti Granlund: Kuuntele Johanna Kurkelan uusi single Oothan tässä vielä huomenna ([vanhentunut linkki]) Iskelma.fi. Viitattu 3.7.2012.
  13. Antti Granlund: Johanna Kurkela mukana syöpäjärjestöjen kampanjassa (Arkistolinkki) 3.09.2012. Iskelma.fi. Viitattu 4.9.2012.
  14. Elastinen tunnelmoi Johanna Kurkelan kanssa – kuuntele uutuusbiisi! 28.3.2016. mtv.fi. Viitattu 10.4.2016.
  15. Haastattelu Pohjois-Karjalan radion (Yle) aamuohjelmassa, 19.10.2012
  16. Laakkonen, Tapio: Tuomas Holopaisen 15 vuoden haave valmiina – seuraavaksi Nightwish-levyn kimppuun 31.1.2014. Yleisradio. Viitattu 3.3.2014.
  17. Koistinen, Arttu: Seiska: Tuomas Holopainen ja Johanna Kurkela menivät naimisiin 7.1.2016. Karjalainen. Viitattu 7.1.2016.
  18. Johanna Kurkela: Minusta tuli vahingossa laulaja www.iltalehti.fi. Viitattu 22.7.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa