Avaa päävalikko

Hannu Petteri Lintu (s. 13. lokakuuta 1967 Rauma)[1] on suomalainen kapellimestari. Hän aloitti Radion sinfoniaorkesteri RSO:n ylikapellimestarina 1. elokuuta 2013.

UraMuokkaa

Lintu opiskeli pianon- ja sellonsoittoa Turun konservatoriossa sekä Sibelius-Akatemiassa. Orkesterinjohtoa hän opiskeli aluksi Atso Almilan johdolla, mutta siirtyi vuonna 1992 Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalle, missä häntä opettivat professorit Jorma Panula ja Eri Klas sekä vierailevana opettajana Ilja Musin. Vuonna 1994 Lintu voitti Bergenissä Pohjoismaisen kapellimestarikilpailun,[2] jonka tuomariston puheenjohtajana toimi Mstislav Rostropovitš. Orkesterinjohdon diplomitutkinnon Lintu suoritti vuonna 1996.

Vuosina 1998–2001 Lintu toimi Turun kaupunginorkesterin ylikapellimestarina ja 2002–2005 Helsingborgin sinfoniaorkesterin taiteellisena johtajana. Lintu tunnetaan aktiivisuudestaan nykymusiikin ja kantaesitysten parissa, ja hän työskentelee säännöllisesti myös Avanti!-kamariorkesterin sekä pohjoismaisten ja kansainvälisten pääsääntöisesti nykymusiikkia esittävien orkesterien kanssa. Hän toimi Avanti!n Suvisoitto -festivaalin 2005 taiteellisena johtajana.

Lintu on vieraillut monien orkestereiden kapellimestarina useilla festivaaleilla. Tällaisia ovat Flanderin festivaali, Pekingin Golden Autumn -musiikkijuhla, Adelaiden festivaali, Berliinin juhlaviikot ja New Yorkin Lincoln Centerin Pohjoismaisen musiikin tapahtuma. Lintu on toiminut kapellimestarina useissa oopperaproduktioissa sekä maakuntaoopperoissa, Savonlinnan Oopperajuhlilla (Mozartin Taikahuilu 2006) että Suomen Kansallisoopperassa (muun muassa Wagnerin Parsifal ja Mikko Heiniön Käärmeen hetki 2006).

Lintu on johtanut säännöllisesti Suomessa useita orkestereita kuten Radion sinfoniaorkesteria, Lahden kaupunginorkesteria, Tapiola Sinfoniettaa ja Tampere Filharmoniaa, jonka ylikapellimestarina hän toimi ennen Radion sinfoniaorkesteria.[2]

Ulkomaisia orkestereita ovat olleet muun muassa Orchestre National de Bordeaux, Bournemouthin sinfoniaorkesteri, Scottish Chamber Orchestra, Radio-Sinfonie-Orchester Frankfurt, Vancouverin sinfoniaorkesteri, Sydneyn sinfoniaorkesteri, Melbournen sinfoniaorkesteri, Queenslandin sinfoniaorkesteri, Tasmanian sinfoniaorkesteri, Kööpenhaminan filharmonikot, Stuttgartin filharmonikot, Lausannen kamariorkesteri, Liverpoolin kuninkaallinen filharmoninen orkesteri, Barcelonan sinfoniaorkesteri, Brysselin radio-orkesteri, Oslon radio-orkesteri, useat yhdysvaltalaiset orkesterit sekä orkesterit Japanissa (Nagoya Philharmonic) ja Malesiassa (Malaysian Philharmonic Orchestra).

Lintu valittiin Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi 14. joulukuuta 2010. Kaudella 2012–2013 hän toimi RSO:n päävierailijana. Linnun kolmivuoteskausi alkoi 1. elokuuta 2013 ja siihen sisältyi kahden vuoden jatko-optio.[2] Huhtikuussa 2014 Linnun sopimusta jatkettiin heinäkuuhun 2018 saakka.[3] Huhtikuussa 2016 sopimusta jatkettiin edelleen vuoteen 2021.[4]

Vuonna 2015 Lintu sai Pro Finlandia -mitalin.[5] Lokakuussa 2017 hänelle myönnettiin Suomi-palkinto.[6]

Hannu Linnun johtamat Radion sinfoniaorkesterin levytykset ovat voittaneet useita kansainvälisiä palkintoja, muun muassa Gramophone-palkinnon vuonna 2018.[7]

LevytyksetMuokkaa

YksityiselämäMuokkaa

Hannu Linnun kumppani on työelämäprofessori (Professor of Practice) Pekka Mattila.[8]

LähteetMuokkaa

  1. Kuka kukin on 2007, Otava 2006
  2. a b c RSO:n ylikapellimestariksi Hannu Lintu Yle Uutiset. Viitattu 27.4.2014.
  3. Tiikkaja, Samuli: Hannu Lintu jatkaa RSO:n ylikapellimestarina vuoteen 2018 HS.fi. 27.4.2014. Viitattu 27.4.2014.
  4. Hannu Lintu jatkaa RSO:n ylikapellimestarina 2021 asti yle.fi. Viitattu 15.4.2016.
  5. Heikkilä, Markus: Jukka Puotila ja Reijo Taipale saavat Pro Finlandia -mitalit HS.fi. 2.12.2015. Viitattu 9.12.2015.
  6. Ministeri Terho myönsi Suomi-palkinnot
  7. Kahila, Satu: RSO:n ja Hannu Linnun Bartók-levylle arvostettu Gramophone-palkinto 6.9.2018. Yle. Viitattu 22.11.2018.
  8. Sirén, Vesa: Linnun tie. Kuukausiliite, syyskuu 2013, nro 498, s. 46–55. Helsingin Sanomat. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.9.2013.