Suomi-palkinto

opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain jakama kulttuuripalkinto

Suomi-palkinto on opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain jakama kulttuuripalkinto. Se voidaan myöntää tunnustukseksi joko merkittävästä taiteellisesta urasta, huomattavasta taiteellisesta saavutuksesta tai lupaavasta läpimurrosta. Palkinto voidaan myöntää yksittäiselle taiteilijalle, työryhmälle, yhteisölle, yritykselle tai kulttuuritapahtumalle. Vuonna 2018 palkinnon suuruus oli 24 700 euroa.[1]

Suomi-palkintoja alettiin jakaa vuonna 1993. Vuosina 1993–1994 Suomi-palkinnot korvasivat valtion taidetoimikuntien myöntämät valtionpalkinnot kulttuurin eri alojen edustajille. Vuoteen 1998 asti jaettiin myös Nuoren taiteen Suomi-palkintoja. Valtion taidetoimikuntien myöntämien valtionpalkintojen käytäntöön palattiin vuonna 1995, kuitenkin niin, että myös taidetoimikuntien omalle alalleen myöntämät palkinnot olivat vuosina 1995–1998 nimeltään Suomi-palkintoja. Vuodesta 1999 lähtien taidetoimikuntien myöntämät palkinnot ovat jälleen olleet nimeltään kunkin taiteenalan valtionpalkintoja.lähde?

Suomi-palkinnon saajat Muokkaa

1993 Muokkaa

Nuoren taiteen Suomi-palkinto
Lähde[2]

1994 Muokkaa

Nuoren taiteen Suomi-palkinto
Lähde[3]

1995 Muokkaa

1996 Muokkaa

1997 Muokkaa

1998 Muokkaa

1999 Muokkaa

2000 Muokkaa

2001 Muokkaa

2002 Muokkaa

2003 Muokkaa

2004 Muokkaa

2005 Muokkaa

2006 Muokkaa

2007 Muokkaa

2008 Muokkaa

2009 Muokkaa

2010 Muokkaa

Lähde[5]

2011 Muokkaa

Lähde[7]

2012 Muokkaa

Lähde[8]

2013 Muokkaa

Lähde[9]

2014 Muokkaa

Lähde[10]

2015 Muokkaa

Lähde[11]

2016 Muokkaa

Lähde[12]

2017 Muokkaa

Lähde[13]

2018 Muokkaa

Lähde[1]

2019 Muokkaa

Kukin palkittu sai 22 000 euroa paitsi kunniakirjalla palkittu Amos Rex[14]

2021 Muokkaa

Kukin palkittu sai 17 000 euroa.[15]

2022 Muokkaa

Kukin palkittu sai 15 000 euroa.[16]

Lähteet Muokkaa

  1. a b Taiteentekijöille Suomi-palkintoja Opetus- ja kulttuuriministeriö. 3.12.2018. Viitattu 5.12.2018.
  2. Alkio, Jyrki: Suomen taide sai 14 valtiontähteä – Suomi-palkinnot jaettiin kuudelle varttuneelle ja kahdeksalle nuorelle taiteilijalle. Helsingin Sanomat, 6.12.1993. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  3. Oksanen, Kimmo: Kansainvälistä tuettiin Suomi-palkinnoin. Helsingin Sanomat, 12.12.1994, s. C 5. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  4. Opetus- ja kulttuuriministeriön nettisivut
  5. Ministeri Wallin jakoi vuoden 2010 Suomi-palkinnot 17.12.2010. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 27.11.2015. Viitattu 7.12.2014.
  6. Radio Helsingin General Njassa yksi Suomi-palkinnon saajista 15.12.2011. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 8.1.2012. Viitattu 15.12.2011.
  7. Ministeri Arhinmäki jakoi vuoden 2011 Suomi-palkinnot 15.12.2011. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 26.11.2015. Viitattu 4.12.2014.
  8. Suomi-palkinnot seitsemälle taiteilijalle, kulttuurivaikuttajalle ja yhteisölle 10.12.2012. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 4.12.2014.
  9. Arhinmäki jakoi seitsemän Suomi-palkintoa ansioituneille taiteilijoille 16.12.2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 31.12.2013.
  10. Ministeri Viitanen jakoi yhdeksän Suomi-palkintoa ansioituneille taiteilijoille 4.12.2014. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 4.10.2015. Viitattu 4.12.2014.
  11. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen jakoi seitsemän Suomi-palkintoa 8.12.2014. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 8.8.2016. Viitattu 20.12.2015.
  12. Ministeri Grahn-Laasonen jakoi kahdeksan Suomi-palkintoa 19.12.2016. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 19.12.2016.
  13. Puukka, Päivi: Suomi-palkinnon saanut Yrjö Kukkapuro seikkailee Kiinassa ja uskoo uuteen tekniikkaan 18.10.2017. Yle Uutiset. Viitattu 18.10.2017.
  14. Suomi-palkintoja ansioituneille taiteilijoille ja taidekritiikille yle.fi, uutiset. 11.12.2019. Viitattu 16.12.2019.
  15. Ylimutka, Leena: Suomi-palkinnot jaettu –kullekin 17 000 euroa 27.4.2021. Iltalehti.
  16. Suomi-palkinnot kahdeksalle - kullekin 15 000 euroa Valtioneuvosto. 30.11.2022. Viitattu 30.11.2022.

Aiheesta muualla Muokkaa