Tapio Korjus (musiikkivaikuttaja)

suomalainen musiikkialan vaikuttaja

Tapio Korjus (s. 18. kesäkuuta 1950 Pieksämäki)[1] on suomalainen musiikkialan vaikuttaja, entinen toimittaja ja Rockadillo Recordsin perustaja.

Korjus aloitti DJ:nä Joensuussa ja Tampereen ylioppilastalolla 1960-luvun loppupuolella. Pian hän vastasi myös Yo-talon esiintyjien hankinnasta. Vuonna 1971 Korjus perusti ohjelma- ja konserttitoimisto Suomi-Popin, joka toi maahan muun muassa J. J. Calen, Patti Smithin ja Ramonesin. Hän kirjoitti myös levyarvosteluja ja artikkeleita Introon ja Musaan sekä teki Pop-Info-ohjelmia radioon.[2] Vuonna 1975 Korjus ryhtyi Wigwamin manageriksi.[3] 1982 hän perusti Rockadillo Recordsin, joka toimii levyjen julkaisemisen lisäksi, kustannusyhtiönä, keikkamyyjänä ja manageritoimistona. Rockadillo on julkaissut yli 150 äänitettä.[2]

Tapio Korjus on tuottanut muun muassa Tabula Rasan (yhdessä Jukka Gustavsonin kanssa), Virtasen, Dave Lindholmin, Jimi Suménin, Wigwamin ja Pekka Pohjolan albumeita.[4]

Vuonna 1989 Korjus oli perustamassa musiikkialan ammattilaisten tapahtumaa Musiikki & Mediaa. Hän luopui yhtiön osakkeista vuonna 2017.[5] Korjus on toiminut myös Suomen musiikkikustantajien, Euroopan indietuottajien Impalan, IndieConin, Music Finlandin ja IFPI ry:n hallituksissa.[6]

Palkinnot ja tunnustukset

muokkaa

Korjus palkittiin vuoden 2018 Industry Awards -gaalassa musiikkialan elämäntyöpalkinnolla.[7] Hänelle on myönnetty myös virolainen Maarjamaan Ristin ritarikunnan 5. luokan kunniamerkki.[6][8] 2023 Korjus palkittiin kultaisella Emma-patsaalla elämäntyöstä.[9]

Lähteet

muokkaa
  1. Mattlar, Mikko: Tapio Korjus on järjestänyt keikkoja 1970-luvulta lähtien ja tehnyt musiikin parissa miltei kaikkea mahdollista – Oma soittoharrastus loppui, kun hän näki Wigwamin keikan Helsingin Sanomat. 12.6.2020. Viitattu 10.7.2020.
  2. a b Rockadillo – 40 vuotta, 360 astetta Soundi.fi. Viitattu 7.1.2019.
  3. Wigwam-historia www.wigwam.fi. Viitattu 7.1.2019.
  4. Tapio Korjus Discogs. Viitattu 7.1.2019. (englanniksi)
  5. Musiikki & Media -tapahtuman omistajat vaihtuvat – uusi toimitusjohtaja tulee Rähinä Recordsista www.aamulehti.fi. Arkistoitu 8.1.2019. Viitattu 7.1.2019.
  6. a b Musiikkivaikuttaja Tapio Korjukselle kunniamerkki Viron presidentiltä Teosto. 13.5.2014. Arkistoitu 8.1.2019. Viitattu 7.1.2019.
  7. Musiikkialan parhaat palkittiin Industry Awards -gaalassa Musiikki & Media. 5.10.2018. Arkistoitu 14.4.2019. Viitattu 7.1.2019.
  8. Tapio Korjus president.ee. Viitattu 10.6.2024. (viroksi)
  9. Emma-palkinto 2023 aamulehti.fi.

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Tapio Korjus Discogs-sivustolla
  • Teemu Järventie: Hän. Tapio Korjus. Musiikkivaikuttaja kauppaa maailmalle vain sellaisia taiteilijoita, joita itse arvostaa. Suomen Kuvalehti, 24.1.2014, nro 4/2014, s. 52–55. Helsinki: Otavamedia.