Neon 2
Neon 2 on 1990-luvulla perustettu suomalainen pop-yhtye, joka on peräisin Uudenkaupungin ja Laitilan seudulta[1]. Yhtyeen jäsenet ovat laulaja Jussi Rainio, kitaristi Rami Alanko, rumpali Jari Varjo, basisti Toni Nuotio ja kosketinsoittaja Petri Alanko[2].
Neon 2 | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1990– |
Tyylilaji | pop |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet | |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
Yhtye teki vuonna 1992 levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa. Samana vuonna yhtye sijoittui toiseksi Syksyn sävel -laulukilpailussa kappaleellaan ”Tässä talossa”. Tuplaplatinaa myyneen esikoisalbumin Polku (1992) muita tunnettuja kappaleita ovat ”Kemiaa” ja ”Polku”.
Helsingin Sanomien Ilkka Mattila ei pitänyt Polku-albumin sävellyksiä järin omaperäisinä ja löysi sanoituksistakin latteuksia, mutta albumin tuotannossa on hänestä tehty oikeita ratkaisuja ja osattu sulattaa ”käyttöpoppiin” rock- ja tanssitrendien elementtejä niin, että Neon 2 kilpaili lähinnä ulkomaisten artistien kanssa.[3]
Yhtyeen toinen platina-albumi Rivien välistä julkaistiin vuonna 1993. Neon 2: n viimeinen albumi oli vuonna 1996 julkaistu Viides Vuodenaika. Tältä levyltä jäi ikivihreäksi elämään kappale nimeltä ”Ei yksinäinen unta saa”.
Yhtye lopetti aktiivisen konsertoinnin vuonna 1997, ja tämän jälkeen se on julkisesti esiintynyt vain harvakseltaan yhdessä.
Jussi Rainio soitti yhdessä veljensä Timo Rainion kanssa Rainio Bros -yhtyeessä vuosina 1999–2004. Vuodesta 2008 alkaen Rainio on keikkaillut yhdessä Ressu Redfordin kanssa. Kaksikko on julkaissut kolme albumia, vuosina 2009, 2010 ja 2014.
Vuonna 2014 Neon 2 osallistui tv-ohjelmaan We Want More ja julkaisi Warner Musicin kautta uuden singlen nimeltä ”Kaunis”.[4]
Vuonna 2017 Neon 2 teki paluun keikkalavoille tekemällä neljä keikkaa[5] ja julkisti joulukuussa uuden "Itseni kaltainen" -kappaleen. Yhtye ilmoitti myös tekevänsä vuonna 2018 ainakin parikymmentä keikkaa ja julkaisevansa myös uusia kappaleita. [6]
Jussi Rainio sairastui vuonna 2017 vatsasyöpään mutta parantui siitä.[7]
Jussi Rainio osallistui ja voitti Tähdet Tähdet -kilpailun vuonna 2019. [8]
Rainio osallistuu Vain elämää -tv-ohjelman 15. tuotantokaudelle.[9]
Parodioita
muokkaa- Jope Ruonansuu teki ”Kemiaa”-kappaleesta uuden version, jonka nimeksi tuli ”Kaurapuuroa ja pontikkaa”.
- Vuonna 1993 Kummeli-sarjan sketsissä esiintyi yhtye nimeltä Loisteputki 4. Se esitti kappaleen ”Aivan pihalla”, jossa on vivahteita ”Tässä talossa” -kappaleesta.
Albumit
muokkaa- Polku (1992)
- Rivien Välistä (1993)
- Viides Vuodenaika (1995)
- Neon 2 -kokoelma (2004)
Lähteet
muokkaa- ↑ Mistä neon2 yhtye on kotoisin? (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Raumalainen: Neon 2 palasi hetkeksi kimppaan
- ↑ Mattila, Ilkka: 30 vuotta klassista folk-honotusta. Helsingin Sanomat, 19.11.1992, s. 50. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 1.2.2021.
- ↑ Yleisradio. We Want More: Neon 2
- ↑ Neon 2 palaa keikkalavoille – "Ihmiset voivat ihmetellä, että vieläkö niillä riittää paukkuja" MTV.fi. 07.07.2017. Arkistoitu 29.10.2017. Viitattu 28.10.2017.
- ↑ Neon 2 tulee taas! Uusi biisi julki tänään, kesällä festareille iltalehti.fi. Viitattu 8.12.2017.
- ↑ Neon2:n Jussi Rainio sairastui vakavasti - vatsasta löytyi kookas kasvain, päätyi sytostaattihoitoihin www.iltalehti.fi. Viitattu 2.11.2022.
- ↑ {Verkkoviite|osoite=https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000006062621.html}}[vanhentunut linkki]
- ↑ Tässä ovat Vain elämää -artistit! www.iltalehti.fi. Viitattu 15.5.2024.