Wikipedia

Dingo (yhtye)

suomalainen yhtye
Gnome-devel.svg
 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Kieli, tyyli ja lähteistys kaipaavat kaikki korjailua.
Tämä artikkeli kertoo Suomalaisesta rockyhtyeestä. Australianvillikoirasta katso Dingo. Muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.

Dingo on suomalainen rockyhtye, joka on jäänyt suomalaisen kevyen musiikin historiaan yhtenä kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisista yhtyeistä. Dingon kulta-aika oli vuosina 1984–1986. Yhtyeen perustamisesta lähtien sen keulakuva on ollut laulaja-lauluntekijä Neumann. Dingon tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa ”Autiotalo”, ”Kirjoitan”, ”Levoton Tuhkimo”, ”Sinä ja minä”, ”Nahkatakkinen tyttö”, ”Pyhä klaani”, ”Perjantai”, ”Rio Ohoi” ja ”Lähetyssaarnaja”.[5] Yhtye on myynyt Suomessa uransa aikana yhteensä yli 500 000 levyä.[6]

Dingo
Dingo logo.svg
Dingo Raumanmeren juhannuksessa vuonna 2006
Dingo Raumanmeren juhannuksessa vuonna 2006
Tiedot
Toiminnassa 1982–1986
1993–1994
1998–2002
2004–
Tyylilaji suomirock
poprock
New Romantic
Kotipaikka Suomi Suomi
Laulukieli suomi
englanti (1986)
Jäsenet

Pertti Neumann, laulu
Jonttu Virta, kitara
Pepe Laaksonen, bassokitara
Leena Peisa, koskettimet
Saska Ketonen, rummut

Entiset jäsenet

Luettelo
Levy-yhtiö

Suomen Musiikki, 2012–[4]
AXR, 2010–2012
Edel, 2005–2010
Finnlevy/Warner, 1983–1985, 1992–2004
Sonet, 1986
Bang Trax, 1986

Aiheesta muualla
Kotisivut

Dingon perusti vuonna 1982 kolme henkilöä: Pertti Nieminen (nykyinen Neumann, laulu ja bassokitara), Jonttu Virta (kitara) ja Juha ”Quuppa” Seittonen (rummut). Keväällä 1983 kokoonpanoon liittyivät kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola ja basisti Jarkko Eve, jotka täydensivät Dingon alkuperäisen kokoonpanon. Dingo on esiintynyt klassisessa kokoonpanossaan vuosina 1984–1986, 1998–2002 ja vuonna 2017. Dingo hajosi lokakuussa 1986. Yhtye on tehnyt kolme paluuta 1980-luvun jälkeen: ensimmäisen kerran vuosina 1993–1994, toisen vuosina 1998–2002 ja kolmannen vuodesta 2004 eteenpäin. Yhtyeessä on soittanut yhteensä 38 vakinaista muusikkoa, joista 30 vuoden 2002 jälkeen. Pertti Neumann on Dingon jäsenistä ainoa, joka on vaikuttanut yhtyeen kaikissa kokoonpanoissa.[5]

Vuosina 2004–2016 Neumann esiintyi vaihtelevien kokoonpanojen kanssa Dingon nimellä, mutta monet eivät pitäneet näitä kokoonpanoja oikeana Dingona. Viimeisin Dingon levy on vuodelta 2008 oleva Humisevan harjun paluu. Dingon 2000-luvun albumit ovat menestyneet heikosti; vuonna 2005 julkaistua Purppuraa-albumia myytiin 10 000 kappaletta ja vuonna 2008 julkaistua Humisevan harjun paluu -albumia vain 2 000 kappaletta.[5] Marraskuussa 2015 yhtyeen laulaja Pertti Neumann ilmoitti, että yhtyeen uusin kokoonpano käsittää hänen lisäkseen yhden suomalaisen ja kolme virolaista muusikkoa.[7] Dingon palattua tunnetuimpaan kokoonpanonsa 2017 suomalais-virolainen kokoonpano esiintyy jatkossa nimellä Neumann plays Dingo.[8]

Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon mukaan vuosien 1984–1985 Dingo-hysteria oli ainutlaatuinen ilmiö suomalaisen populaarikulttuurin historiassa. Yhtyeen keväällä 1985 julkaisema Kerjäläisten valtakunta -albumi ylitti platinalevyyn oikeuttaneen, 100 000 myydyn kappaleen rajan ennennäkemättömän nopeasti, vain muutamassa päivässä. Dingon suosio ylitti ikä- ja sukupolvirajat; yhtyeen musiikkia kuuntelivat niin teinit kuin eläkeikäisetkin. Dingo-hysteria ohitti kaikki aiemmat joukkoliikkeet Suomessa, eikä samanlaista ilmiötä tunneta muista Pohjoismaista. Edes ruotsalainen Abba ei suurimman menestyksensä vuosina 1970-luvulla innostanut ihailijoitaan läheskään samalla tavoin. Dingoa vastaavaa palvonnan ilmapiiriä on von Baghin ja Hakasalon mukaan etsittävä suurista maista, Elvis Presleyn läpimurron aikaisesta Yhdysvalloista 1950-luvulla tai The Beatlesin hehkuttamasta Britanniasta 1960-luvulla.[9]

HistoriaMuokkaa

Alkuvaiheet (1982–1983)Muokkaa

Vuonna 1982 Neumann alkoi koota itselleen uutta yhtyettä hajonneen MAC:in tilalle. Yhtyeen rumpaliksi tuli Juha ”Quuppa” Seittonen ja kitaraan Kieltolaki-yhtyeen Jonttu Virta. Yhtye nimettiin Sous-Pierreksi, mutta nimi lyhennettiin pian Sohoksi. Yhtye kuitenkin kuuli, että Englannissa vaikutti samanniminen yhtye, ja Neumann keksi yhtyeelle uudeksi nimeksi Dingo.[5]

Dingoon tulivat mukaan basisti Jarkko Eve ja kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola. Yhtyeen harjoituspaikka sijaitsi Porin silloin uudella kulttuuritalolla Anniksella, missä on edelleen ”Dingokämpäksi” nimetty tila. Kesällä 1983 Finnlevyn ollessa kykyjenmetsästysretkellä Porissa sen edustaja kiinnostui Dingosta ja levytyssopimus Finnlevyn kanssa solmittiin.[5]

Ennen ensilevytystä kokoonpanoa piti hieman muuttaa. Kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola vaihtui Pete Nuotioon, johon Eve oli tutustunut aikaisemmin. Vähä-Pesola lähti Annankadulta pois ovet paukkuen saatuaan kuulla kosketinsoittajan vaihtuvan. Neumannin sanojen mukaan Dingo tarvitsi toisenlaisen kosketinsoittajan.[5]

Menestysvuodet (1984–1986)Muokkaa

 
Dingo esiintyi Helsingin Kaivopuistossa kesällä 1984. Kuvassa Neumann.

Tammikuussa 1984 single "Sinä ja minä" osallistui Levyraati-ohjelmaan televisiossa ja voitti sen. Huhtikuussa julkaistiin albumi Nimeni on Dingo, joka pysyi myydyimpien levyjen joukossa koko vuoden.[5]

Juhannuksen jälkeen Dingon kokoonpano muuttui jälleen, kun basisti Jarkko Eve lähti soolouralle. Tilalle Neumann kutsui basistiksi MAC:in ajoilta tutun Pepe Laaksosen. Saman vuoden syksyllä julkaistiin singlenä kappale ”Autiotalo”, jonka ansiosta Dingo teki lopullisen läpimurtonsa. ”Autiotalo” on edelleenkin Dingon myydyin singlejulkaisu.[5]

Vuosi 1985 oli Dingolle kaikkein menestyksekkäin. Helmikuussa yhtyeen toisen albumin kansikuvia kuvattiin Marokossa. Seuraavassa kuussa albumi Kerjäläisten valtakunta nousi levylistojen kärkeen. Levy myi viikon aikana yhteensä 125 000 kappaletta nousten silloin Suomen kaikkien aikojen myydyimmäksi suomalaiseksi albumiksi. Nykyisin albumia on myyty yhteensä lähes 200 000 kappaletta. Se on kaikkien aikojen neljänneksi myydyin kotimainen albumi.[10]

Kesä 1985 oli Dingo-hysterian aikaa.[11][12] Valtavaksi hysteria kasvoi Kaivopuiston keikalla.[13] Eniten Dingoa fanittivat 12-13-vuotiaat tytöt. Fanit pyrkivät idolinsa lähelle ja kova puristus ihmisjoukossa saattoi aiheuttaa kymmenien tyttöjen pyörtymisen.[14] Toimittaja Arvo Tuominen hämmästeli television A-studiossa, että ”Dingon levyjä myydään kuin Päätalon kirjoja ja tyttöjä kaatuu kuin Yli-Vainion kokouksissa mummoja”.[15] Fanit pyrkivät keikkabussiin ja juoksivat sen perässä.[16] Yhtyeen jäsenillä ei ollut yksityiselämää. Faneja näkyi yhtyeen jäsenten porttikongeissa nimikirjoituksia peräämässä.[17] Esimerkiksi rumpali Quuppa huomasi eräänä päivänä nurmikkoa ajaessaan, että hänen toimiaan seurasi kadun varrella linja-autolastillinen ihmisiä. Tarinan mukaan matka Yyterin rannoille sisälsi kaikkien Dingon jäsenten asuintalojen esittelyn. Yhtye alkoi vähitellen turhautua suursuosion aiheuttamiin lieveilmiöihin.[5] Dingo yritti vältellä fanejaan muun muassa valeasuilla.[18] Yhtyeen jäseniä kuljetettiin eräässä vaiheessa keikoille laatikoissa, mutta fanit huomasivat tämän muutaman kerran jälkeen Jäsenet uhkasivat tukehtua laatikkoihin, kun ympäröivät fanit tukkivat ilmareiät.[19] Myös Dingo-vastaisuutta oli ilmassa. Kerran keikka-auton jalkatilasta löytyi dynamiittinalli, joka oli kytketty auton etulamppujen johtoihin.[20]

Vuonna 1986 Dingon levytyssopimus Finnlevyn kanssa päättyi ja Dingo perusti oman levy-yhtiön, Bang Traxin. Helmikuussa Dingo vieraili Lontoossa ilmestyneen ”The House Without a Name / Tell Me Now” -singlen johdosta. Sonet-levy-yhtiö julkaisi Dingon englanninkielisen singlen Englannissa, Ruotsissa ja Tanskassa, joissa se nousi pieneksi radiohitiksi. Kappaleesta ”The House Without a Name” tehtiin myös musiikkivideo.[5] Englanninkieliset sanat kappaleisiin teki Joe Meikle.

Maaliskuussa ilmestyi kolmas albumi Pyhä klaani, joka arvosteltiin epäonnistuneeksi levyksi. Pyhä klaani myi 80 000 kappaletta.[5]

Ajan mukana Dingon kustannukset kasvoivat, kun yhtyeen apulaisiksi palkattiin jäsenten ammattitaidottomia kavereita, joille maksettiin palkkaa. Leveilevä rahankäyttö söi yhteen taloutta.[21] Mutta yhtyeen jäsenet väittivät joidenkin rikastuvan kustannuksellaan.[22]

Vuonna 1986 Dingo teki siihen mennessä Suomen suurimman jäähallikiertueen, joka osoittautui lopulta tappiolliseksi ja Dingon alamäki alkoi. Kiertueen promoottori oli pannut Dingolle kuuluvista rahoista noin 500 000–700 000 markkaa omaan pussiinsa.[23] Miehen kadottua yhtye kärsi noin 450 000 markan tappiot. Myös suosio oli laskussa, ja yhtyeen jäsenillä oli sisäisiä ristiriitoja.[5] Neumannin leveily hieman paremmalla palkalla tuli esille humalassa ja konflikteissa. Muut yhtyeen jäsenet kadehtivat Neumannia.[24][25]

Kesällä kosketinsoittaja Pete Nuotio lähti Dingosta ja alkuperäinen kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola tuli takaisin yhtyeeseen. Esiintymiset eivät kuitenkaan onnistuneet ja lopulta yhtye hajosi. Dingon viimeinen esiintyminen oli Nivalan Tuiskulassa 4. lokakuuta, jolloin Neumann ilmoitti muille jäsenille keikan jäävän Dingon viimeiseksi. Rahat olivat loppuneet, ja yhtye halusi lopettaa vielä huipulla ollessaan.[5]

Yhtye ilmoitti 7. lokakuuta 1986 pidetyssä tiedotustilaisuudessa lopettavansa niin esiintymisen kuin levyttämisenkin, mutta mahdollisesta jatkosta ei haluttu eikä voitu puhua mitään.[5]

Dingon hajoamisesta ilmoitettiin tv-uutisissa, Kymmenen uutisissa, Ajankohtaisessa kakkosessa, lehdissä ja radiossa. Yksi maan menestyneimmistä yhtyeistä oli hajonnut. Dingo rikkoi vuosien 1984–1986 aikana kaikki siihen asti tehdyt levy- ja konserttimyynnin ennätykset Suomessa. Myös yhtyeen kaikki 1980-luvulla julkaistut albumit olivat vuoden myydyimpiä kotimaisia albumeita.[5]

Hajoamisen jälkeen (1986–1993)Muokkaa

Vuosina 1986–1993 Dingon jäsenet vaikuttivat musiikin saralla kukin omalla tahollaan. Neumann kokosi Pepe Laaksosen kanssa vuonna 1987 S.E.X.-yhtyeen, joka hajosi julkaistuaan vain pari singleä ja yhden albumin. Jonttu Virta soitti QQ Blue -yhtyeessä, Pepe Laaksonen julkaisi oman soololevynsä Veli kuu ja Quuppa vaikutti useissa eri kokoonpanoissa. Vuosien 1986–1993 aikana Neumann julkaisi kolme sooloalbumia ja toimi myös EMI:n tuotantopäällikkönä.[26]

Neumann ja Quuppa soittivat 1980- ja 1990-lukujen taitteessa samassa yhtyeessä, ensin nimellä Neumann & Albion Rockers, mutta myöhemmin nimellä Neumann. Kokoonpano julkaisi muutaman singlen ja albumin Kotiinpaluu.

Vuonna 1992 Dingolle tarjottiin 100 000 markkaa yhdestä keikasta, mutta vielä tuolloin yhtye ei suostunut tarjoukseen. Saman vuoden syksyllä kappale ”Levoton Tuhkimo – remix” nousi radion soitetuimpien kappaleiden joukkoon. Neumann julkaisi omaelämäkerran ja samannimisen albumin Tähti ja meripoika samana syksynä.[5]

Ensimmäinen paluu (1993–1994)Muokkaa

Keväällä 1993 ilmestyi kokoelmalevy Tuhkimotarina. Samoihin aikoihin alkoivat liikkua huhut Dingon paluusta. Huhut myös toteutuivat: Dingo palasi lavoille lähes tunnetuimmassa kokoonpanossaan. Tällä kertaa koskettimissa oli Pave Maijanen, sillä Pete Nuotio ei lähtenyt tuolloin mukaan vedoten henkilökohtaisiin syihin. Syksyllä ilmestyi kokoelmalevy Sinä & Minä, joka sisälsi uuden ”Perjantai”-kappaleen. ”Perjantai” nousi hitiksi.[5]

Dingo aloitti kiertueen kesällä 1993 ja aloitti vuodenvaihteessa 1993–1994 uuden albumin äänityksen. Dingo julkaisi 30. huhtikuuta 1994 uuden albumin, Via Finlandian, tasan 10 vuotta ensialbumi Nimeni on Dingon jälkeen. Albumin tunnetuin kappale on ”Elämäni sankari”. Albumia myytiin noin 13 000 kappaletta, ja siten se oli siihen asti heikoimmin menestynyt Dingo-albumi. Kesän jälkeen Dingo ilmoitti toistamiseen tauosta.[5]

Toinen paluu (1998–2002)Muokkaa

Lokakuussa 1998 Dingo esiintyi Hartwall Areenalla tunnetuimmassa kokoonpanossaan ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Samassa kuussa Dingo esiintyi myös Porin Karhuhallissa, minkä jälkeen Dingo kiersi vuosina 1999–2002 eri esiintymispaikkoja. Yhtyeen paluukiertuetta vauhditti myös vuonna 1999 julkaistu uusi kokoelmalevy Parhaat, joka myi platinaa.[10] Paluun myötä yhtyeen suosio oli uudelleen noussut ja keikoilla kävi nuoria Dingo-faneja, joiden vanhemmat olivat kuunnelleet yhtyettä lapsena.[5]

Yhtye ei kuitenkaan saanut aikaan uutta musiikkia, minkä seurauksena kosketinsoittaja Pete Nuotio ja rumpali Quuppa Seittonen erosivat yhtyeestä tammikuussa 2002. Myös muut jäsenet olivat turhautuneita siihen, ettei yhtye kyennyt uudistumaan. Nuotion ja Seittosen erottua yhtyeestä Dingo jäi jälleen tauolle.lähde?

Dingo esiintyi 31. joulukuuta 2002 Tallinnassa erikoiskokoonpanolla. Keikalla esiintyivät solistina Neumann, basistina Jarkko Eve, kitaristina Jari ”Heinä” Nieminen, kosketinsoittaja Pekka Kuorikoski ja rumpalina Vesa Aaltonen. Sama kokoonpano soitti vielä Vuokatin Katinkullassa yhden keikan helmikuussa 2003 nimellä Neumann band plays Dingo.lähde?

Dingon entiset jäsenet tulistuivat Neumannille, mistä kertoo seuraava lainaus lehtiartikkelista:

»Dingo-yhtyeen ex-jäsenet ovat suuttuneet Neumannille, joka on buukannut bändin esiintymään Tallinnan Saku-halliin käyttäen Dingo-nimeä. Uudenvuoden aaton konserttia myydään ’legendaarisen suomalaisbändin spesiaalikeikkana’, vaikka lavalle nousee alkuperäisjäsenistä vain Neumann.

Entiset Dingo-miehet kummastelivat Nipan touhuja.

’Hävytöntä hommaa. Tässä tehdään liiketoimintaa ja hankitaan rahaa perusteilla, jotka koskettavat meitä ex-dingolaisia’, ihmettelee kosketinsoittaja Pete Nuotio Ilta-Sanomissa.»
([27])

Kolmas paluu vaihtelevilla kokoonpanoilla (2004–2016)Muokkaa

Keväällä 2004 julkaistiin uusi kokoelmalevy ja DVD. Samalla ilmoitettiin, että Dingo alkaisi jälleen keikkailla. Dingon 20-vuotisjuhlakiertue alkoi Raumanmeren juhannus -festivaaleilla 2004, ja kokoonpanossa olivat tällä kertaa mukana solisti Neumann, basisti Jarkko Eve, kitaristi Hombre Lampinen, kosketinsoittaja Sami Välimäki ja rumpali Juha Jokinen.[5]

Keväällä 2005 Dingon kokoonpano vaihtui Neumannia ja Eveä lukuun ottamatta. Yhtyeen kokoonpanoa vahvistettiin Bomfunk MC’s-yhtyeen soittajilla, joita olivat rumpali Ari Toikka, kitaristi Erik Valkama ja koskentinsoittaja Pekka Siistonen. Dingo julkaisi 8. kesäkuuta 2005 ”Musta leski” -singlen ja avasi samoihin aikoihin myös viralliset kotisivunsa. ”Musta leski” oli radioiden soitetuimpia kappaleita koko kesän 2005 ajan. Se nousi myös singlelistan kärkeen useiksi viikoiksi.lähde?

12. lokakuuta 2005 Dingo julkaisi ”Purppuraa”-singlen, joka oli toinen single uudelta Purppuraa-albumilta. Pitkäsoitto julkaistiin 26. lokakuuta ja sen tuotti Risto Asikainen.[5] Purppuraa ei kuitenkaan menestynyt hyvin. Ensimmäisellä viikolla albumi sijoittui Suomen viralliselle albumilistalle sijalle yhdeksän. Toisella viikolla albumi oli sijalla 23 ja kolmannen viikon jälkeen se putosi listalta kokonaan. Yhteensä levyä myytiin ainoastaan noin 10 000 kappaletta.[28] Vuonna 2006 Dingo esiintyi ympäri Suomea.lähde?

Dingon kokoonpano uudistui jälleen vuonna 2007, sillä rumpali Ari Toikka siirtyi Yön rumpaliksi. Dingon uudeksi rumpaliksi palkattiin Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari, joka on tunnettu muun muassa yhtyeistä Skädäm ja Yö. Myöhemmin saman kevään aikana myös yhtyeen kosketinsoittaja vaihtui, sillä Pekka Siistonen jäi pois Dingon kokoonpanosta kiireidensä vuoksi. Tilalle Dingon kosketinsoittajaksi palkattiin studiomuusikkonakin toiminut Robert Engstrand.[5] Loppuvuonna rumpali Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari erosi yhtyeestä. Hänen tilalleen yhtyeeseen palkattiin Ville Siuruainen, joka tunnetaan myös Blake-yhtyeen rumpalina.[29]

Keväällä 2008 julkaistiin promosingle ”Skorpioninainen”, joka oli ensimmäinen singlejulkaisu Humisevan harjun paluu -albumilta. Heinäkuussa 2008 basisti Jarkko Eve ilmoitti eroavansa yhtyeestä ja keskittyvän jatkossa soolouraansa. Viimeisen keikkansa Dingon kanssa Eve soitti 27. heinäkuuta Nokialla Tapsan tahdit -tapahtumassa. Even tilalle yhtyeeseen liittyi Vesa Kuhlman.[5]

Lokakuussa 2008 julkaistiin uusi albumi Humisevan harjun paluu. Albumia myytiin vain 2 000 kappaletta. Julkaisuviikollaan albumi oli virallisella albumilistalla sijalla 22, mutta putosi seuraavalla viikolla pois listalta. Humisevan harjun paluu on Dingon huonoimmin menestynyt albumi.[30]

Lokakuussa 2009 julkaistiin Dingon ensimmäinen livealbumi Live. Levy on äänitetty kesän 2009 keikoilta. Albumilla on livekappaleiden lisäksi bonuksena uusi studiolevytys ”Indiana”, josta julkaistiin myös promosingle radiokanavia varten.lähde?

Marraskuussa 2011 Robert Engstrandin tilalle kosketinsoittajaksi liittyi Jani Hölli.[31]

Syyskuussa 2014 tiedotettiin basisti Vesa Kuhlmanin ja rumpali Ville Siuruaisen eronneen yhtyeestä. Kun kaksikko päätti jättää bändin, vaihtui samalla koko orkesteri, sillä myös kitaristi Erik Valkama ja kosketinsoittaja Jani Hölli vaihtuivat uusiin miehiin. Samalla yhtye vetäytyi keikkatauolle ja teki paluun täysin uusitulla kokoonpanolla joulukuussa 2014. Kyseessä on jo toinen kerta kun Dingon kokoonpano uudistuu kerralla täysin Neumannia lukuun ottamatta, sillä myös vuonna 2005 Dingon kokoonpano vaihtui täysin Neumannia ja silloista basisti Jarkko Eveä lukuun ottamatta. Jatkossa Neumann esiintyy Dingon lisäksi myös sooloartistina.[32] Kuusimiehiseksi laajentuneessa Dingossa soittivat Neumannin lisäksi kitaristit Esa Nummela ja Janne Kasurinen (välillä hänen tilallaan oli Mikko Virta), basisti Topi Karvonen, kosketinsoittaja Jere Ijäs ja rumpali Tero Rikkonen.lähde?

Lokakuussa 2015 yhtyeen kokoonpano vaihtui jälleen. Mukaan tulivat virolaiset kitaristi Rein T. Rebane, rumpali Vallo Vildak ja basisti Taago Daniel sekä suomalainen kosketinsoittaja Petri Lapintie.[7] Yhtyeen kitaristina vuosina 2004–2005 toiminut Hombre Lampinen kuoli toukokuussa 2016.lähde?

Yhtye esiintyi 8. lokakuuta 2016 Turussa erikoiskokoonpanolla, joka koostui Neumannin lisäksi Liivit boys -yhtyeen soittajista. Kokoonpanossa soittivat Neumannin lisäksi kitaristit Tom Eklund ja Matti Kankkonen, basisti Simo Kuusela, rumpali Otto Haapanen sekä kosketinsoittaja Petteri Parkkila.[33]

Tunnetuimman kokoonpanon paluu (2017–)Muokkaa

Helmikuussa 2017 tiedotettiin yhtyeen palaavan tunnetuimpaan kokoonpanoonsa, jossa vaikuttavat Neumannin lisäksi kitaristi Jonttu Virta, basisti Pepe Laaksonen, rumpali Juha Seittonen ja kosketinsoittaja Pete Nuotio. Tässä kokoonpanossa yhtye on esiintynyt aiemmin vuosina 1984–1986 ja 1998–2002.[34] Yhtye soitti kesällä 2017 seitsemän festivaalikeikkaa sekä lokakuussa yhden keikan Espanjassa. Dingosta on tekeillä myös elokuva.[35]

Elokuussa 2017 tiedotettiin kiertueesta, jonka aikana Dingon tunnetuin kokoonpano soittaisi yhteensä kahdeksan keikkaa kahdeksassa eri kaupungissa. Nämä keikat jouduttiin kuitenkin perumaan, sillä niille ei myyty tarpeeksi lippuja.[36]

Joulukuussa 2017 Dingo ilmoitti Facebook-sivullaan, että rumpali Juha Seittonen ja kosketinsoittaja Pete Nuotio eroavat yhtyeestä. Dingo jatkaa kokoonpanolla, johon kuuluvat Neumann, Jonttu Virta ja Pepe Laaksonen. Samalla yhtye kertoi työstävänsä uutta musiikkia.[37]

Helmikuussa 2018 tiedotettiin kosketinsoittaja Leena Peisan ja rumpali Saska Ketosen liittyneen yhtyeeseen. Yhtye ilmoitti myös, että Dingo tultaisiin näkemään ainakin Rovaniemen IskelmäKesä-kaupunkifestivaaleilla heinäkuussa ja Härmän PowerParkissa elokuussa 2018.[38]

Dingon uusi single ”Tähtenä taivaalla” julkaistiin 18. toukokuuta 2018.[39]

Yhtyeestä kertovan elokuvan Levoton Tuhkimo ensi-iltansa on vuonna 2024. Elokuvan kuvaukset alkavat Porissa syyskuussa 2023.[40]

Yhtyeen musiikkiMuokkaa

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Dingon musiikki määritellään suomirockiksi, mutta usein Dingon yhteydessä puhutaan myös termistä porirock.

Kahdella ensimmäisellä levyllään Nimeni on Dingo (1984) ja Kerjäläisten valtakunta (1985) yhtye yhdisti varsin onnistuneesti tuolloin suosiossa ollutta uusromanttista tyyliä perinteiseen suomirockiin. Ennen Dingon hajoamista julkaistu Pyhä klaani (1986) oli puolestaan tyyliltään edeltäjiään synkempi ja raskaampi.

Ensimmäisen comebackinsa aikaan vuosina 1993–1994 Dingon musiikki muuttui perinteisemmäksi rockiksi ja aikuisrockiksi. Vuonna 1994 julkaistu Via Finlandia -paluulevy sisälsi pääosin vanhoja 1980-luvulta peräisin olevia kappaleita, jotka jäivät tuolloin levyttämättä. Albumi edustaa tyylilajiltaan perinteistä rockia ja aikuisrockia.

2000-luvulla julkaistuilla albumeilla Purppuraa ja Humisevan harjun paluu Dingo on siirtynyt entistä enemmän iskelmämusiikkiin. Varsinkin Humisevan harjun paluulla yhtyeen musiikki on ottanut vaikutteita Neumannin soolotuotannosta.

PukeutuminenMuokkaa

Pukeutumisessa 1980-luvulla Dingo otti vaikutteita etenkin Hanoi Rocksilta.[41] Dingo oli 1980-luvulla tunnettu esimerkiksi Neumannin käyttämistä meikeistä ja värikkäästä pukeutumisesta. Dingo-hysterian aikaan Neumannin käyttämät sifonkihuivit yleistyivät hetkellisesti myös katukuvaan. 1990-luvun paluun jälkeen yhtye luopui 1980-luvulla käyttämästään pukeutumistyylistä.lähde?

Dingon perintöMuokkaa

Dingo on antanut vaikutteita useille suomalaisille artisteille ja yhtyeille. Yhtyeen ovat maininneet esikuvakseen esimerkiksi HIM, Apulanta, Maija Vilkkumaa, The Rasmus ja Jonne Aaron. Maija Vilkkumaa on tehnyt myös kappaleen nimeltään ”Dingo ja Yö”. Dingon tunnetuimmista kappaleista on tehty useita cover-versioita. Dingolle on tehty tribuuttilevy Melkein vieraissa – Nimemme on Dingo, jolla suomalaiset artistit ja yhtyeet esittävät Dingon kappaleita omina versioinaan. Turussa Dingon musiikista on tehty myös musikaali, jossa Romeo ja Julia -näytelmän taustalle oli lisätty Dingon tunnetuimpia kappaleita.[42] Kesällä 2020 Radio Suomessa esitettiin 20-osainen "Kaikki huutaa Dingo!" -kuunnelmasarja, joka kertoo Dingon tarinan. Sarjan ohjasi Jarno Kuosa ja käsikirjoitti Kaisa Kuikkaniemi.[43] Porilainen Rakastajat-teatteri valmistaa syksyllä 2021 ensi-iltaan tulevan Alaston kaupunki -musikaalin Porirockista, jossa kuullaan Dingon kappaleiden lisäksi tuotantoa Yöltä, Mambalta sekä Eveltä. Musikaalin nimi on viittaus Even samannimiseen kappaleeseen.[44]. Ennen musikaalia pidettiin elokuun lopussa konsertti, jossa musikaalin soittajat esiintyivät Neumannin, Even, Tero Vaaran ja Jussi Hakulisen kanssa[45].

Jäsenet ja kokoonpanotMuokkaa

Dingon kokoonpanot
Alkuperäinen
(1982–1983)
(1983)
Ensilevytys
(11/1983–7/1984)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Pete Nuotio – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
Tunnetuin
(“the famous five”)
(7/1984–7/1986)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Pete Nuotio – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(7/1986–10/1986)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Tuomo Vähä-Pesola – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(10/1986–6/1993)

Yhtye oli hajonnut.

(6/1993–8/1994)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Pave Maijanen – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(8/1994–10/1998)

Yhtye oli hajonnut.

Tunnetuin
(uudelleen)
(10/1998–1/2002)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Pete Nuotio – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(1/2002–12/2002)

Yhtye oli hajonnut.

(31.12.2002)
(1/2003–6/2004)

Yhtye oli hajonnut.

(6/2004–5/2005)
(5/2005–3/2007)
(3/2007–6/2007)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Pekka Siistonen – koskettimet
  • Jukka Mänty-Sorvari – rummut
(6/2007–12/2007)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Robert Engstrand – koskettimet
  • Jukka Mänty-Sorvari – rummut
(1/2008–7/2008)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Robert Engstrand – koskettimet
  • Ville Siuruainen – rummut
(8/2008–11/2011)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Vesa Kuhlman – bassokitara
  • Robert Engstrand – koskettimet
  • Ville Siuruainen – rummut
(11/2011–9/2014)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Vesa Kuhlman – bassokitara
  • Jani Hölli – koskettimet
  • Ville Siuruainen – rummut
(9/2014–12/2014)

Keikkatauolla

(12/2014–10/2015)
(10/2015–2016)
Yhden keikan ajan
(8.10.2016)
Tunnetuin
(2/2017–12/2017)
Nykyinen
(2/2018–)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Leena Peisa – koskettimet
  • Saska Ketonen – rummut

Nykyiset jäsenetMuokkaa

Entiset jäsenetMuokkaa

Jäsenet aikajanallaMuokkaa

DiskografiaMuokkaa

Pääartikkeli: Dingon diskografia

StudioalbumitMuokkaa

PalkintojaMuokkaa

  • Emma-gaala 1984 – Vuoden yhtye
  • Emma-gaala 1984 – Vuoden sävellys (Levoton Tuhkimo)
  • Emma-gaala 1984 – Vuoden tuottaja (Dingon tuottaja Pave Maijanen)
  • Emma-gaala 1985 – Vuoden yhtye
  • Emma-gaala 1985 – Vuoden sävellys (Autiotalo)

Muita Dingon jäsenten musiikkihankkeitaMuokkaa

  • Jonttu Virta vaikutti ennen Dingoa Kieltolaki-yhtyeessä.
  • Dingon edeltäjä oli MAC, joka toimi 1980-luvun alussa. Dingon jäseniä MACissa olivat Neumann, Jarkko Eve ja Pepe Laaksonen. Yhtyeen tunnetuin kappale oli ”Suomi itkee”.
  • Neumann vaikutti vuosina 1982–1983 Bwana-yhtyeessä.
  • Jonttu Virta vaikutti vuosina 1986–1987 QQ Blue-yhtyeessä. Yhtyeeltä ilmestyi vuonna 1987 myös albumi Crusade. QQ Blue kuitenkin lopetti toimintansa 1980-luvun lopulla.
  • Neumann ja Pepe Laaksonen perustivat S.E.X.-yhtyeen vuonna 1987 Dingon hajoamisen jälkeen. Se ehti kuitenkin hajota ennen kuin yhtyeen levy saatiin markkinoille. Yhtyeessä vaikuttivat Neumann, Pepe Laaksonen, Jussi Kinnunen ja Jippo Laaksonen.
  • Dingon kosketinsoittaja Pete Nuotio on vaikuttanut vuodesta 1991 lähtien SlowGang-yhtyeessä. SlowGang esiintyy harvakseltaan.
  • Jarkko Eve vaikutti vuonna 2003 Dave Lindholmin Redclouds-yhtyeessä. Yhtyeeltä ilmestyi samanniminen albumi.
  • Dingon entiset jäsenet Juha Jokinen ja Sami Välimäki vaikuttivat Merkattu Maa -yhtyeessä. Merkattu Maa julkaisi kolme albumia ja hajosi vuonna 2006.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. ↑ a b Dingon Facebook-sivu
  2. ↑ https://twitter.com/welhodrum/status/510740521305014272
  3. ↑ Neumannin oma Facebook-sivu
  4. ↑ http://suomenmusiikki.fi/artistit-ja-julkaisut/
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w Dingomania
  6. ↑ Dingo Musiikkituottajat, IFPI Finland. Arkistoitu 13.5.2011. Viitattu 12.6.2011.
  7. ↑ a b Dingo vaihtoi soittajat virolaisiksi 5.11.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 6.11.2015. [vanhentunut linkki]
  8. ↑ https://www.facebook.com/events/1550424771642259/
  9. ↑ Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja, s. 497–500. Helsinki: Otava, 1986.
  10. ↑ a b ÄKT: Myydyimmät kotimaiset albumit
  11. ↑ Pauli Hanhiniemi hysteerisistä ihailijoista: Vain Dingolla oli fanikulttuuri mtv.fi. Arkistoitu 26.3.2018. Viitattu 25.3.2018.
  12. ↑ Autiotalossa-musikaali tuo Dingon takaisin Turkulainen. Viitattu 25.3.2018.
  13. ↑ Pirjo Toivonen eli Dingo-huuman alusta loppuun Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 25.3.2018.
  14. ↑ Minun dingoni, Emmi martin 1986, s. 114, s 103
  15. ↑ Lindfors, Jukka: Dingomaniaa 8.9.2006. Yle Uutiset.
  16. ↑ Johanna oli 15, kun teinit sekosivat Dingosta Helsingin Uutiset. Viitattu 25.3.2018.
  17. ↑ Dingo ja levottomat tuhkimot yle.fi. Viitattu 25.3.2018.
  18. ↑ Radio Suomipop Suomipop. Viitattu 25.3.2018.
  19. ↑ Dingo-opas City. Viitattu 2.4.2018.
  20. ↑ Dingon keikkabussi yritettiin räjäyttää 80-luvulla julkaisu= iltalehti.fi iltalehti.fi. Viitattu 2.4.2018.
  21. ↑ Manageri elämäkerrassaan: Dingo holtiton raha-asioissa Ilta-Sanomat. 19.5.2015. Viitattu 26.3.2021.
  22. ↑ 10 vuoden mykkäkoulu päättyi: Dingon paluu on vaimojen ansiota! seiska.fi. Viitattu 26.3.2021. (englanniksi)
  23. ↑ Dingon hajoaminen teki myös uutishistoriaa Yle Uutiset. Viitattu 25.3.2018.
  24. ↑ Lasse Norres työstään Dingon managerina: Ajoi skitsofrenian partaalle mtvuutiset.fi. 18.5.2015. Viitattu 26.3.2021.
  25. ↑ Lasse Norres: Tämän takia Dingo lopetti Studio55.fi. 18.5.2015. Viitattu 26.3.2021.
  26. ↑ Pertti Neumann: Tähti ja meripoika (1992)
  27. ↑ Mesta.net: Dingon jäsenet tulistuivat Neumannille. (Arkistoitu – Internet Archive)
  28. ↑ DINGO: Purppuraa Musiikkituottajat ry.
  29. ↑ Frogley.net (Arkistoitu – Internet Archive)
  30. ↑ http://www.radiorock.fi
  31. ↑ http://www.dingomania.fi/uutiset.php (Arkistoitu – Internet Archive)
  32. ↑ http://www.magnumlive.fi/dingo-ja-neumann-nyt-magnumin-yksinmyynnissa/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  33. ↑ http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/445285-arvio-dingon-uusi-suomalaiskokoonpano-tuo-mieleen-yhtyeen-1980-luvun-loiston (Arkistoitu – Internet Archive)
  34. ↑ http://www.lapinkansa.fi/vapaalla/nyt-se-on-varmaa-dingo-palaa-keikkalavoille-ensi-kesana-legendaarisella-kokoonpanolla-15899095/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  35. ↑ Neumann kertoo kirjassa uudesta naisystävästään iltalehti.fi. Viitattu 1.10.2017.
  36. ↑ Dingon kiertueen keikkoja peruttu Ilta-Sanomat. 2.11.2017. Viitattu 16.9.2018.
  37. ↑ Dingo-yhtyeen kokoonpano muuttuu iltalehti.fi. Viitattu 2.1.2018.
  38. ↑ Dingo tekee paluun keikkalavoille uusitulla kokoonpanolla Ilta-Sanomat. 21.2.2018. Viitattu 3.3.2018.
  39. ↑ Lordin ja Hybrid Childrenin jäsenillä vahvistettu Dingo julkaisi uutta musiikkia Soundi. 18.5.2018. Viitattu 18.5.2018.
  40. ↑ Jarkko Fräntilä: Dingo aiheutti hysteriaa Suomessa – nyt yhtyeen tarinasta tehdään elokuva Rumba. 15.03.2023. Viitattu 16.3.2023.
  41. ↑ Parhaat-kokoelman kansilehtinen
  42. ↑ Ilta-Sanomat 21.1.2007lähde tarkemmin?
  43. ↑ Tänäkin kesänä saa koukuttua: "Kaikki huutaa Dingo!" jatkaa suosittujen bänditarinoiden sarjaa radiossa ja Areenassa Yle Uutiset. 20.6.2020. Viitattu 14.7.2020.
  44. ↑ Alaston kaupunki -musikaali rakastajat.fi. Viitattu 14.9.2021. (englanniksi)
  45. ↑ Sini Kuvaja Julkaisu = SK24: Porirockin kovat nimet kokoontuvat juurillaan: ”Kiva kuulla noiden muitten jätkien tulkintaa 80-luvusta” satakunnankansa.fi. Viitattu 14.9.2021.
  46. ↑ a b c Kultalevyhaku Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry. Arkistoitu 16.12.2008. Viitattu 28.2.2007.

KirjallisuuttaMuokkaa

HistoriaaMuokkaa

  • Levola, Kari: Kunnian kentät. Artmix 1985.
  • Virta, Mika – Niemi, Suvi: Dingolle rakkaudella. Mesomusiikki 1985.
  • Schulgin, Maria – Forssell, Johnny-Kai – Kostamo, Pentti: Kaikki huutaa Dingoo. Gummerus 1985.
  • Martin, Emmi: Minun Dingoni. Otava, 1986.
  • Neumann, Pertti: Tähti ja meripoika. Otava, 1992.
  • Nazarenko, Salla: Neumann: Dingo-kipparin lokikirja. Helsinki: Into, 2017. ISBN 978-952-264-806-8.

NuottijulkaisujaMuokkaa

  • Nimeni on Dingo (Fazer 1984)
    • sisältää nuotit ja sanoitukset kaikkiin Nimeni on Dingo-albumin kappaleisiin.
  • Kerjäläisten valtakunta (Fazer 1985)
    • sisältää nuotit ja sanoitukset kaikkiin Kerjäläisten valtakunta-albumin kappaleisiin.
  • Complete (Gummerus 2001)
    • sisältää nuotit ja sanoitukset lähes kaikkiin vuosina 1984–1994 julkaistuihin suomenkielisiin kappaleisiin

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dingo (yhtye).
Dingo
Studioalbumit
Livealbumit

Live

Kokoelmat
VHS/DVD

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Dingo_(yhtye)&oldid=21345712”