Jonttu Virta

suomalainen muusikko

Jouni Antero ”Jonttu” Virta (s. 1. maaliskuuta 1956 Pori[1] ) on suomalainen kitaristi, joka tunnetaan parhaiten Dingon kitaristina. Hän perusti Dingon Pertti Neumannin ja Juha Seittosen kanssa vuonna 1982.

Jonttu Virta
Henkilötiedot
Syntynyt1. maaliskuuta 1956 (ikä 68)
Muusikko
Aktiivisena 1970-luvulta lähtien
Tyylilajit Rock
Yhtyeet Dingo, Sleepy Sleepers, Kieltolaki, QQ Blue, Solid Citizens, Sammontakojat
Levy-yhtiöt Fazer Finnlevy, Bang Trax, Warner Music Finland

Virta soitti 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa porilaisessa Kieltolaissa. Vuonna 1982 Neumann pyysi Virtaa kitaristiksi uuteen yhtyeeseensä. Lopulta yhtyeen nimeksi vakiintui Dingo.[2]

Jonttu Virta soitti Dingossa lokakuuhun 1986 asti, jolloin yhtye hajosi ensimmäisen kerran. Dingon jälkeen hän perusti QQ Bluen, joka julkaisi vuonna 1987 albumin Crusade. Yhtye jäi lyhytikäiseksi ja hajosi vielä saman vuoden aikana.

Vuosina 1985–1986 Virta soitti lyhyen aikaa myös Sleepy Sleepersissä ja yhtyeen albumilla Born In The S.A.V.O.[3]

Dingo perustettiin uudelleen vuonna 1993, jolloin Virta palasi yhtyeen kitaristiksi. Yhtyeen paluu jäi lyhytaikaiseksi, ja Dingo jäi vuonna 1994 toistamiseen tauolle. Virta oli mukana Dingon paluukeikoilla myös vuosina 1998–2002.

2000-luvulla Virta soitti kitaraa useissa porilaisissa kokoonpanoissa ja työskenteli Porin nuorten työpajalla bänditoiminnan ohjaajana. Hän palasi Dingoon vuonna 2017.[4] Dingon lisäksi Virta soittaa Sammontakojissa.

Virta on tehnyt myös musiikkia muun muassa Visa Mäkisen elokuviin. [5]

Aiheesta muualla

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa