Avaa päävalikko

Sanni (laulaja)

suomalainen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä

Sanni (oik. Sanni Mari Elina Kurkisuo; s. 26. toukokuuta 1993 Lohja) on suomalainen laulaja, lauluntekijä, muusikko ja entinen näyttelijä. Hän nousi julkisuuteen vuonna 2012 julkaistun Miss Farkku-Suomi -elokuvan pääosassa. Sanni aloitti musiikkiuransa sooloartistina vuotta myöhemmin, ja hän on sittemmin julkaissut neljä studioalbumia. Hän on uransa aikana vieraillut myös muiden artistien kappaleilla ja nähty muun muassa Vain elämää -televisio-ohjelmassa kaksi kertaa.

Sanni
Sanni esiintymässä Ilosaarirockissa heinäkuussa 2018.
Sanni esiintymässä Ilosaarirockissa heinäkuussa 2018.
Henkilötiedot
Koko nimi Sanni Mari Elina Kurkisuo
Syntynyt 26. toukokuuta 1993 (ikä 26)
Lohja
Ammatti laulaja, lauluntekijä, muusikko, näyttelijä
Muusikko
Taiteilijanimi Sanni
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2012–
Tyylilajit pop
Soittimet laulu, kitara, lyömäsoittimet, viulu
Levy-yhtiöt Warner Music Finland (2013–)
Aiheesta muualla
MusicBrainz

Sanni tunnetaan persoonallisesta tyylistään, ja hänet on monesti nostettu mediassa yhdeksi Suomen suosituimmista artisteista. Sanni on Suomen kuunnelluin naisartisti Spotify-suoratoistopalvelussa, ja hän on voittanut kolme Emma-palkintoa kolmestatoista ehdokkuudesta. Sanni on tästä huolimatta joutunut myös useiden kohujen keskelle muun muassa suorapuheisten sanoitustensa vuoksi.

Sisällysluettelo

TaustaMuokkaa

Sanni Mari Elina Kurkisuo syntyi 26. toukokuuta 1993, ja hän on kotoisin Lohjalta.[1][2][3] Sannin äiti oli ammatiltaan yrittäjyysvalmentaja, ja hän myös lauloi lohjalaisessa cover-yhtyeessä. Sannin isä oli sähköasentaja ja isäpuoli päiväkodin johtaja.[2] Sannilla on myös kolme vuotta vanhempi sisko Essi.[4]

Sanni aloitti viulunsoiton viisivuotiaana nähtyään Viuluviikarit esiintymässä Lohjalla.[5] Vuonna 2001 hänen Lintu, joka halusi laulaa -tarina voitti Napero-Finlandia-satukilpailun.[6] Sanni aloitti kitaransoiton kuultuaan radiosta Anoukin kappaleen ”Nobody's Wife”.[7] Hän aloitti musiikintekemisen ”tosissaan” yläkouluikäisenä ja perusti pop punk -yhtyeen Captor.[5] Vuonna 2009 yhtye sijoittui toiseksi Ääni ja vimma -musiikkikilpailussa.[2] Sanni tapasi näihin aikoihin tuottaja Henri ”Hank Solo” Salosen ja kaksikko ryhtyi tekemään yhdessä musiikkia.[8] Sanni muutti Lohjalta Helsinkiin vuonna 2009 ja aloitti opiskelut Sibelius-lukiossa.[5][9][10] Captor hajosi Sannin lukio-opintojen puolessavälissä.[7] Sanni valmistui Sibelius-lukiosta ylioppilaaksi keväällä 2012.[10]

UraMuokkaa

Uran alku ja Sotke mut (2012–2014)Muokkaa

Sanni nousi julkisuuteen vuonna 2012 Miss Farkku-Suomi -elokuvan toisessa pääroolissa.[10] Sanni esitti Pikeä, johon elokuvan päähahmo Välde (Mikko Neuvonen) on rakastunut. Pike voittaa kauneuskilpailun ja kruunataan Miss Farkku-Suomeksi.[11] Sanni päätti olla jatkamatta näyttelijänuraansa, koska musiikintekeminen kiinnosti häntä enemmän, eikä näytteleminen tuntunut hänestä lopulta ”luontevalta”.[7]

Vuonna 2012 Sanni vieraili rap-artisti Asteen ”Pumppaa”-kappaleella.[12] Kesällä Sanni ja Hank Solo saivat valmiiksi neljän kappaleen promopaketin, jota he ryhtyivät kauppaamaan levy-yhtiölle. Warner, Universal, Sony ja Suomen Musiikki tarjosivat Sannille levytyssopimusta.[5] Huhtikuussa 2013 Warner Music Finland julkaisi Sannin esikoissinglen ”Prinsessoja ja astronautteja”, joka nousi muun muassa Suomen virallisen singlelistan kolmanneksi.[13][14] Sannin debyyttialbumi Sotke mut julkaistiin 20. syyskuuta 2013, ja se nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle yhdeksän.[15][16] Levyn tuotti Henri ”Hank Solo” Salonen, jonka kanssa Sanni sävelsi myös kaikki kappaleet.[16] Sotke mut sai hyvän vastaanoton kriitikoilta. Muun muassa Soundissa levy sai neljä tähteä viidestä, ja arviossa todettiin: ”Sotke mut -levyn siekailemattoman hittipitoinen materiaali on sopivasti säröllä ja tuo mieleen jopa Kanye Westin katalogin tuotannolliset ristiretket ja Justin Timberlaken nestemäisen liukkaan modernin rytmimusiikin.”[17] Sotke mut myi lopulta tuplaplatinaa.[18] Myös kappale ”Me ei olla enää me” nousi listojen kärkikymmenikköön.[19] Vuoden 2013 Emma-gaalassa Sanni palkittiin vuoden naissolistin palkinnolla.[20]

 
Sanni Rakuuna Rock -tapahtumassa heinäkuussa 2014.

Vuonna 2014 Sanni vieraili rap-duo JVG:n kappaleella ”Venäläistä rulettii” ja CheekinFlexaa”-singlellä. Molemmat kappaleet nousivat korkealle listoilla.[21][22] Sanni nähtiin myös Cheekin Olympiastadion-konserteissa elokuussa.[23]

Lelu (2015)Muokkaa

Sanni julkaisi helmikuussa 2015 singlen ”2080-luvulla”, joka nousi Suomen lataus- ja striimauslistan kärkeen, sekä singlelistan kolmanneksi.[8] Se oli myös Suomen kaupallisten radiokanavien soitetuin kappale 12 viikon ajan.[24] Single ylitti platinarajan, ja myöhemmin kappale palkittiin Teoston Vuoden biisi -palkinnolla.[25][26] Sannin toinen studioalbumi Lelu julkaistiin 24. huhtikuuta 2015, ja se nousi Suomen albumilistan kärkeen.[27] Levy myi jälleen tuplaplatinaa.[28] Lelu sai pääosin myönteisen vastaanoton kriitikoilta. Ilta-Sanomien totesi arviossaan: ”Lelu on debyyttilevyä itsevarmempi, rohkeampi ja henkilökohtaisempi.”[29]

Sanni oli yksi kesällä 2015 kuvatun Vain elämää -televisiosarjan neljännen tuotantokauden artisteista.[30] Hänen valitseminen ohjelmaan herätti sosiaalisessa mediassa kohua lyhyen uran vuoksi.[30] Sannin ohjelmassa esittämistä kappaleista alun perin Maija Vilkkumaan levyttämä ”Ei” ylsi listojen kärkikymmenikköön.[31] Sanni myös vieraili VilleGallen versiolla Pave MaijasenLähtisitkö”-kappaleesta, joka nousi singlelistan kärkeen, sekä lataus- ja radisoittolistan toiseksi.[32] Lokakuussa 2015 Sanni vieraili myös Robinin kappaleella ”Miten eskimot suutelee?”, joka julkaistiin tämän Yhdessä-albumilla.[33] Joulukuussa Sanni ja muut Vain elämää -kauden artistit esiintyivät yhdessä Helsingin Hartwall Arenalla.[34] Vuoden 2015 Emma-gaalassa Sanni valittiin jälleen vuoden naissolistiksi, ja ”2080-luvulla” palkittiin Vuoden biisi -palkinnolla.[35]

Sanni (2016–2017)Muokkaa

 
Sanni esiintymässä Ilosaarirockissa heinäkuussa 2016.

Helmikuussa 2016 Sanni aloitti uuden kevätkiertueen ja julkaisi singlen ”Että mitähän vittua”.[36][37] Kappale aiheutti jo ennen julkaisuaan kohua siinä käytettävän kirosanan vuoksi. ”Että mitähän vittua” teki uuden Suomen ennätyksen, kun sitä kuunneltiin Spotify-suoratoistopalvelussa yli 340 000 kertaa ensimmäisen vuorokauden aikana.[38] Kappale ylsi muun muassa single- ja latauslistan ensimmäiselle sijalle, ja siitä tuli kaikkien aikojen nopeimmin kultaa striimannut kotimainen kappale Suomessa.[39][40]

Kesäkuussa 2016 Sanni julkaisi singlen ”Vahinko”, joka nousi lataus- ja radiosoittolistan kärkeen, sekä single- ja striimauslistan toiseksi.[41] Kappaleen musiikkivideo julkaistiin 15. elokuuta 2016, mutta se poistettiin seuraavana päivänä.[42] Poiston syynä oli kohu, joka syntyi videolla esiintyvistä lapsista, jotka laulavat kappaleen seksin harrastamiseen viittaavia sanoituksia.[42] Videon poistosta päätti Warner Music Finlandin kotimaisen musiikin päällikkö Asko Kallonen, joka kertoi, ettei video ollut levy-yhtiön toimeksiantama, vaan Sanni itse suunnitteli ja oli myös toteuttamassa videota.[43]

Elokuussa 2016 Sanni vieraili Hank Solon debyyttisinglellä ”Söpö”, joka nousi muun muassa single- ja striimauslistan kärkeen.[44][45] Syyskuussa Sanni aloitti uuden kiertueen.[18] Sannin kolmas studioalbumi Sanni julkaistiin 7. lokakuuta 2016, ja se nousi Suomen albumilistan kärkeen.[18][46] Kaikki levyn kappaleet nousivat myös Spotifyn soitetuimpien listalle.[47] Albumi ehti jo ennen julkaisuaan myydä platinaa, ja se on sittemmin striimannut tuplaplatinaa.[18][28] Sanni sai jälleen hyviä arvosteluja kriitikoilta. Helsingin Sanomat ja Aamulehti antoivat sille neljä tähteä viidestä.[48][49] Vuoden 2016 Emma-gaalassa Sanni oli ehdolla kuudessa eri kategoriassa.[50]

Helmikuussa 2017 Sanni aloitti uuden kevätkiertueen.[51] Sanni nähtiin myös Anssi Kela ja isot biisit -ohjelmassa, jossa hän esitti alun perin Pelle Miljoona & 1980 -yhtyeen levyttämän ”Tahdon rakastella sinua” -kappaleen.[52] Kesällä Sanni esiintyi yhdysvaltalaisen Paramore-yhtyeen kanssa Ruisrockissa.[53] Syksyllä Sanni nähtiin jälleen Vain elämää -ohjelman yhtenä artistina, kun sarjan seitsemäs tuotantokausi alkoi 1. syyskuuta 2017.[54] Sannin yhdessä Apocalyptican kanssa esittämä versio Juha Tapion kappaleesta ”Kelpaat kelle vaan” nousi latauslistan kärkeen sekä single- ja striimauslistan toiselle sijalle.[55]

Trippi (2018–)Muokkaa

 
Sanni Ilosaarirockissa heinäkuussa 2018.

Maaliskuussa 2018 Sanni julkaisi singlen ”Pornoo”.[56] Kappale ehti jo ennen julkaisuaan herättää huomiota mediassa nimensä takia.[57] ”Pornoo” nousi single-, lataus- ja striimauslistan kärkeen.[58][59][60] Kyseessä oli myös Sannin ensimmäinen kappale, jota Hank Solo ei ole tuottanut. Tuotannosta vastasi sen sijaan Jurek.[61] Kesäkuussa Sanni julkaisi singlet ”Jacuzzi” ja ”Sit ku mä oon vapaa”.[62] Molemmat kappaleet nousivat listojen kärkikymmenikköön.[63][64][65][66] Lokakuussa 2018 Sanni julkaisi singlet ”Kaunis koti” ja ”Dracula”.[67][68] Molemmat kappaleet nousivat single- ja striimauslistan toiselle sijalle.[69][70][71][72] Sanni esiintyi 5. lokakuuta 2018 Helsingissä loppuunmyydyssä Hartwall Arenassa.[73][74]

Joulukuussa 2018 Sanni, Jenni Vartiainen ja Vesala vierailivat Kaija Koon singlellä ”Tule lähemmäs beibi 2018”. He myös esittivät kappaleen yhdessä Kaija Koon konserteissa Hartwall Arenalla.[75] Linnan juhlien virallisilla jatkoilla Helsingin Hotelli Kämpissä 6. joulukuuta 2018 Sanni esitti muun muassa kappaleensa ”Että mitähän vittua” ja ”Sit ku mä oon vapaa”. Kappalevalinnat keräsivät kritiikkiä sosiaalisessa mediassa, koska niiden sanoitusten ei koettu sopineen tilaisuuteen.[76] Tammikuussa 2019 Sanni aloitti Mun nimi on SANNI -kevätkiertueen Nivalasta.[77] Helmikuussa hän oli jälleen ehdolla Vuoden naissolisti -kategoriassa Emma-gaalassa.[78] Sanni esitti tapahtumassa Apocalyptican ja Tipan kanssa kappaleen ”Me melkein kuoltiin”, joka julkaistiin myös singlenä.[79]

Toukokuussa 2019 Sanni julkaisi singlen ”Hei kevät”, joka ylsi latauslistan kärkeen, sekä single- ja striimauslistan toiseksi.[80][81][82] Sannin neljäs studioalbumi Trippi julkaistiin 28. kesäkuuta 2019, ja se nousi julkaisuviikollaan albumilistan kärkeen.[28][83] Levy sai pääosin positiivisen vastaanoton kriitikoilta. Helsingin Sanomien arviossa todettiin: ”Kokeellista omaäänistä tavispoppia ja helppotajuista vaikuttavuutta ilman halpaa huomion kalastelua tai yliyrittämisen makua – Sannin meiningistä on vaikea olla pitämättä.”[84]

TaiteilijakuvaMuokkaa

Musiikkityyli ja sanoituksetMuokkaa

Sannin musiikkityyliä on kuvailtu popmusiikiksi, jossa on vaikutteita rap-musiikista, R&B:stä ja elektronisesta tanssimusiikista.[17] Sannille on musiikissaan tärkeää ajankohtaisuus, ja hän pyrkii ”tekemään jotain, mitä ei ole vielä kuultu”.[85] Aamulehti totesi vuonna 2016, että Sanni ”ei peesaa, vaan luo trendejä itse”.[86] Vain elämää -ohjelman neljännen tuotantokauden muut artistit kehittivät sanan ”sannittaminen”, joka viittaa Sannin ”omaperäiseen tyyliin ja tuotantoon”.[87] Sannin ”omaleimaisena” pidettyä lauluääntä on myös yhtä lailla kehuttu ja kritisoitu.[87][88][89][90] Sannin kolme ensimmäistä albumia tuotti Hank Solo. Hänen ja Sannin sovituksellisia ja tuotannolisia ratkaisuja on kehuttu omaperäisiksi, luoviksi ja yllättäviksi.[87] Trippi-albumilla Sanni halusi ”räjäyttää kaiken tutun ja turvallisen”, joten levyn tuottajaksi vaihtui Jurek.[84]

Sannin sanoitukset perustuvat pääasiassa hänen omakohtaisiin kokemuksiinsa. Hän on todennut: ”Mun on vaikea nyhjäistä tyhjästä aiheita. Jos mä en ole kokenut jotain, niin mä en osaa siitä myöskään kirjoittaa.”[85] Kappaleita kuten ”Että mitähän vittua”, ”Vahinko” ja ”Pornoo” on myös paheksuttu niiden suorapuheisten sanoitusten vuoksi.[91] Sanni on sanonut, ettei hän tietoisesti ”kalastele reaktioita”. Sen sijaan hän on todennut: ”Kun jokin asia hieman kutittelee sisällä, tiedän, että haluan sanoa sen. Silloin vapautan itseäni tabuilta.”[92]

Tyyli ja suosioMuokkaa

Sanni tunnetaan myös hänen persoonallisesta pukeutumistyylistään.[87][91][93] Vuonna 2016 hänet valittiin vuoden naispukeutujaksi Elle Style Awards -gaalassa.[94] Värikkäistä hiuksista on muotoutunut Sannin tavaramerkki.[87] Sanni nousi julkisuuteen vaaleahiuksisena, mutta sittemmin hänellä on ollut muun muassa siniset, vihreät ja punaiset hiukset.[91][93][95]

Sanni on usein nostettu mediassa yhdeksi Suomen suosituimmista artisteista.[87][96][97][98] Hän on Suomen yhdeksänneksi kuunnelluin artisti Spotifyssa, ja Suomen kuunnelluin naisartisti vuodesta 2016 lähtien.[99][100][101][102] Helsingin Sanomien Trippi-arviossa toimittaja Aleksi Kinnunen totesi: ”Chisu ja Vesala ovat kulttuuripiirien arvostamia taiteilijoita, JVG syystä Suomen suosituin yhtye, mutta Sannin rooli on ollut kinkkisempi – ja samalla kiehtovin. – – Häneen ei ole kohdistunut 'sinivalkoisen äänen' juhlavuutta. Enemmän on kauhisteltu rivoja sanoituksia. Sanni on ollut yhtä aikaa kaupallisen populaari ja outsider.”[84] Sannia on myös kutsuttu ”oman sukupolvensa ääneksi” ja esikuvaksi nuorille.[5][87] Monet Sannin kappaleet käsittelevät erilaisuutta ja ulkopuolisuuden tunteita, ja hän on todennut: ”Haluan sanoa nuorille että olkaa just sitä mitä olette.”[5]

YksityiselämäMuokkaa

Seiska uutisoi vuonna 2015 Sannin seurustelleen aiemmin laulaja Elias Kaskisen kanssa, joka on myös kotoisin Lohjalta.[103] Vuonna 2019 Sanni kertoi hakeutuneensa artistiurallaan psykologin luo terapiaan pysyäkseen ”kartalla siitä, kuka on ja missä menee”.[104]

DiskografiaMuokkaa

StudioalbumitMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Kevään 2012 ylioppilaat Helsingin Uutiset. 22.5.2012. Viitattu 24.9.2013.
  2. a b c Tuppurainen, Tiina: Suomen seuraava leffatähti City. 2.7.2012. Viitattu 7.4.2013.
  3. Vartiainen, Ulla: Sanni – Vakavasti otettava rämäpää City. 30.10.2013. Viitattu 10.12.2013.
  4. Lassila, Linnea: Laulaja Sanni Kurkisuo kulkee omaa polkuaan: ”Olen aina tuntenut kosmista yksinäisyyttä” Me Naiset. 1.8.2015. Viitattu 20.12.2018.
  5. a b c d e f Vanha-Majamaa, Anton: Sanni vs. tytöttelijät 6–0 Rumba. 8.6.2014. Viitattu 12.6.2019.
  6. Lohjalainen Sanni Kurkisuo sai Napero-Finlandian Kaleva. 18.10.2001. Viitattu 7.4.2013.
  7. a b c Miten musta tuli muusikko – Sanni: “Se oli sarjassa elokuvahetket elämässämme, jotka muuttavat kaiken” Yle Areena. 2.7.2019. Viitattu 2.7.2019.
  8. a b Laulaja Sanni: Sanoitukset ovat päiväkirjani Iltalehti. 13.2.2015. Viitattu 30.6.2019.
  9. Sanni avoimena koulukiusaamisestaan: "Opettajat eivät halunneet, että uskoni maailmaan romuttuu" Voice.fi. 15.3.2018. Viitattu 12.6.2019.
  10. a b c Naakka, Irene: Tyttö tavoittelee unelmiaan Iltalehti. 30.5.2012. Viitattu 7.4.2013.
  11. Miss Farkku-Suomi (2012) Elonet. Viitattu 20.12.2018.
  12. Sanni julkaisi bikinikuvansa Instagramissa Stara. 24.12.2014. Viitattu 12.6.2019.
  13. Naakka, Irene: Uusi tähti on syttynyt – katso Sannin debyyttivideo! Iltalehti. 4.4.2013. Viitattu 7.4.2013.
  14. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Prinsessoja ja astronautteja Musiikkituottajat. Viitattu 2.12.2013.
  15. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Sotke mut Musiikkituottajat. Viitattu 2.12.2013.
  16. a b Pykäläinen, Pirita: Näyttelevä pop-lupaus kiusoittelee mutta ei halua loukata ketään YleX. 9.9.2013. Viitattu 23.9.2013.
  17. a b Harjuniemi, Timo: Soundi - Sotke mut Soundi. Viitattu 2.3.2018.
  18. a b c d Korpela, Tanja: Sannin vielä julkaisematon albumi myi ennakkoon platinaa Iltalehti. 4.10.2016. Viitattu 1.3.2018.
  19. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Me ei olla enää me Musiikkituottajat. Viitattu 13.5.2018.
  20. Hanhivaara, Jussi: Hiphoppari Cheek keräsi eniten musiikkialan Emma-palkintoja Yle Uutiset. 7.3.2014. Viitattu 12.6.2019.
  21. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: JVG - Venäläist Rulettii (Feat. Sanni) Musiikkituottajat. Viitattu 14.2.2016.
  22. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista – Artistit: Cheek - Flexaa (Feat. Sanni & Villegalle) Musiikkituottajat. Viitattu 14.2.2016.
  23. Cheek toi tähdet lavalle – heidät nähtiin stadionilla MTV Uutiset. 22.8.2014. Viitattu 20.12.2018.
  24. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – 2080-luvulla Musiikkituottajat. Viitattu 14.7.2015.
  25. SANNIn 2080-luvulla on myynyt platinaa: En olisi voinut kuvitellakaan, että se saa näin mielettömän vastaanoton Radio Nova. 30.6.2015. Viitattu 17.3.2019.
  26. Vuoden biisi Sannin 2080-luvulla Teosto. 17.9.2015. Viitattu 18.3.2019.
  27. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Lelu Musiikkituottajat. Viitattu 14.2.2016.
  28. a b c SANNI julkaisi uuden singlen – levy kesäkuussa Radio NRJ Finland. 3.5.2019. Viitattu 3.5.2019.
  29. Seppänen, Mika: Levyarvio: SANNIn LELU on tuhma ja herkkä Ilta-Sanomat. 24.4.2015. Viitattu 2.3.2018.
  30. a b Ampuja, Eetu: Miksi kahden levyn Sanni on mukana Vain elämää -sarjassa? Näin tuottaja vastaa Ilta-Sanomat. 2.6.2015. Viitattu 17.6.2015.
  31. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Ei Musiikkituottajat. Viitattu 9.10.2015.
  32. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Villegalle - Lähtisitkö (Feat. Sanni) Musiikkituottajat. Viitattu 14.2.2016.
  33. Laaksonen, Toni: Robin keräsi uudelle albumilleen suuren joukon isoja staroja – kuuntele koko levy tästä YleX. 12.10.2015. Viitattu 12.6.2019.
  34. Vain elämää –albumit julkaistaan perjantaina 30.10.2015 Warner Music Finland. 28.10.2015. Viitattu 20.11.2015.
  35. Emma-palkinnot jaettiin – Tässä ovat kaikki voittajat! Ilta-Sanomat. 11.3.2016. Viitattu 11.3.2016.
  36. Sannin kevään kierue on julkaistu Warner Music Finland. 4.12.2015. Viitattu 18.5.2019.
  37. Että mitähän vittua – Rumban kriitikkoraati kuunteli Sannin “kohusinglen” Rumba. 27.5.2018. Viitattu 10.2.2016.
  38. Leino, Elina: Sanni Että mitähän vittua -kohusta: Ostin popcornia ja lueskelin ihmisten kommentteja YleX. 12.2.2016. Viitattu 14.2.2016.
  39. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Että mitähän vittua Musiikkituottajat. Viitattu 14.2.2016.
  40. SANNI striimasi ennatysajassa kultaa Warner Music Finland. 19.2.2016. Viitattu 17.3.2019.
  41. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Vahinko Musiikkituottajat. Viitattu 17.6.2016.
  42. a b Lehmusvesi, Jussi: Sannin musiikkivideolla lapset laulavat seksistä – levy-yhtiö poisti videon netistä kysymysten jälkeen Helsingin Sanomat. 16.8.2016. Viitattu 29.8.2016.
  43. Mattila, Ilkka: Maija Vilkkumaa: Sannin videon poisto on ”keski-ikäisten miesten tyttöihin kohdistamaa ahdistavaa suojelua” – levy-yhtiön päällikkö päätti poistosta Helsingin Sanomat. 17.8.2016. Viitattu 29.8.2016.
  44. Grünn, Emma: Supertuottaja Hank Sololta soolodebyytti Söpö – mukana Sanni ja Kasmir: ”Haluttiin tehdä jotain kreisiä” YleX. 1.8.2016. Viitattu 4.2.2018.
  45. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Hank Solo - Söpö Musiikkituottajat. Viitattu 3.3.2018.
  46. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Sanni Musiikkituottajat. Viitattu 12.6.2019.
  47. Korpela, Tanja: Sannille jymymenestys - uutuuslevyn kaikki kappaleet nousivat Spotifyn soitetuimpien listalle Iltalehti. 8.10.2016. Viitattu 17.3.2019.
  48. Onninen, Oskari: Sannin uusi levy on Suomen rajoja rikkovin pop-albumi, sanoo HS-kriitikko – ”Enemmän kuin osasi edes toivoa” Helsingin Sanomat. 7.10.2016. Viitattu 25.2.2017.
  49. Saarinen, Jussi: Arvio: Sanni tekee Suomen raikkainta poppia – uusi levy saa kollegat tuntumaan antiikkisilta Aamulehti. 7.10.2016. Viitattu 25.2.2017.
  50. Martela, Olli: Tässä ovat kaikki Emma-gaalan voittajat - Vesala oli illan tähti: keräsi huimat neljä Emma-palkintoa Iltalehti. 4.2.2017. Viitattu 19.12.2018.
  51. Haverinen, Rea: Sanni julkisti kiertueensa - pisti pystyyn myös kilpailun, joka on avoin kaikille SuomiRock. 27.1.2017. Viitattu 18.5.2019.
  52. Tähtivaara, Sarianne: Sanni tekee legendaarisesta suomihitistä entistä härskimmän version - "Jopa minä olen vähän korvat punaisina sen kanssa" Iltalehti. 27.2.2017. Viitattu 5.3.2017.
  53. Sanni hehkuttaa Ruissia - ja pääsi fanittamansa ulkomaan suosikin keikalle vierailevana tähtenä V2.fi. 10.7.2017. Viitattu 4.5.2019.
  54. Korpela, Tanja: Vain elämää palaa Satulinnaan! Uuden kauden tähdet julki: Cheek, Sanni, Jari Sillanpää... Iltalehti. 30.5.2017. Viitattu 12.6.2019.
  55. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Kelpaat kelle vaan (Feat. Apocalyptica) Musiikkituottajat. Viitattu 22.10.2017.
  56. Korpi, Ari: Sannin uusi single on nimeltään Pornoo Rumba. 12.3.2018. Viitattu 12.3.2018.
  57. Makkonen, Nita: Sannin leiskuva Pornoo-kappale herättää vipinää somessa – artisti poseerasi muuttuneessa tyylissä: ”Olen järkyttynyt” Ilta-Sanomat. 13.3.2018. Viitattu 13.3.2018.
  58. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Pornoo Musiikkituottajat. Viitattu 26.3.2018.
  59. Finland Digital Song Sales : March 24, 2018 - Billbaord Chart Archive Billboard. 24.3.2018. Viitattu 13.6.2018.
  60. Suomen Virallinen Striimauslista – Radio NRJ Finland - 12/2018 Radio NRJ Finland. Arkistoitu 22.3.2018. Viitattu 13.6.2018.
  61. Gullichsen, Anni: SANNI julkaisi kaksi uutta sinkkua – “Striimimaailman ei pidä antaa vaikuttaa taiteellisiin ratkaisuihin” YleX. 15.6.2018. Viitattu 26.12.2018.
  62. Leinonen, Anne: Sanni hemmotteli fanejaan — kaksi uutta biisiä samalla viikolla Iltalehti. 15.6.2018. Viitattu 15.6.2018.
  63. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Jacuzzi Musiikkituottajat. Viitattu 7.10.2018.
  64. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Sit ku mä oon vapaa Musiikkituottajat. Viitattu 14.10.2018.
  65. Suomen Virallinen Striimauslista – Radio NRJ Finland - 26/2018 Radio NRJ Finland. Arkistoitu 27.6.2018. Viitattu 12.6.2019.
  66. Finland Digital Song Sales : June 30, 2018 - Billboard Chart Archive Billboard. 30.6.2018. Viitattu 12.6.2019.
  67. SANNI julkaisi koskettavan kappaleen ”Kaunis koti” Radio NRJ Finland. 3.10.2018. Viitattu 26.12.2018.
  68. Vatka, Miia: Sannin tähdittämä Dracula-lyhytelokuva nyt katsottavissa: ”Hyvää Halloweenia vaan!” Iltalehti. 3.11.2018. Viitattu 4.11.2018.
  69. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Kaunis koti Musiikkituottajat. Viitattu 12.6.2019.
  70. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Dracula Musiikkituottajat. Viitattu 12.6.2019.
  71. Suomen Virallinen Striimauslista – Radio NRJ Finland - 43/2018 Radio NRJ Finland. Arkistoitu 25.10.2018. Viitattu 4.11.2018.
  72. Suomen Virallinen Striimauslista – Radio NRJ Finland - 44/2018 Radio NRJ Finland. Arkistoitu 4.11.2018. Viitattu 4.11.2018.
  73. Aalto-Setälä, Julia: Sannilta jättiyllätys: Syksyn ainoa keikka Hartwall-areenalla lokakuussa Iltalehti. 31.1.2018. Viitattu 4.2.2018.
  74. Loppuunmyyty Hartwall Arena juhli Sannin uskomattomalla keikalla Warner Music Finland. 8.10.2018. Viitattu 12.6.2019.
  75. Aflecht, Tuomas: Ketkä muut muka? Kaija Koo, Sanni, Vesala ja Jenni Vartiainen tekivät yhteiskappaleen Rumna. 2.12.2018. Viitattu 19.12.2018.
  76. Makkonen, Nita: Laulaja Sannin esiintyminen Linnan jatkoilla suututti tv-katsojat – show haukuttiin täydeksi flopiksi: Katso video Ilta-Sanomat. 7.12.2018. Viitattu 26.12.2018.
  77. Sanni lähtee kevätkiertueelle! Warner Music Finland. 31.10.2018. Viitattu 3.5.2019.
  78. Emma-gaalan ehdokkaat 2019 on julkistettu: Vesta kahmi ehdokkuuksia ylitse muiden Ilta-Sanomat. 11.12.2018. Viitattu 19.12.2018.
  79. Högmander, Visa: Yllättävä kolmikko – Apocalyptica, Sanni ja räppäri Tippa löivät hynttyyt yhteen MTV Uutiset. 2.2.2019. Viitattu 4.2.2019.
  80. Finland Digital Song Sales : May 18, 2019 - Billbaord Chart Archive Billboard. 18.5.2019. Viitattu 12.6.2019.
  81. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Hei kevät Musiikkituottajat. Viitattu 12.6.2019.
  82. Suomen Virallinen Striimauslista: 10.5.2019 Radio NRJ Finland. Arkistoitu 10.5.2019. Viitattu 12.6.2019.
  83. Musiikkituottajat – Tilastot – Suomen virallinen lista: Sanni – Trippi Musiikkituottajat. Viitattu 7.7.2019.
  84. a b c Kinnunen, Aleksi: Sannin tuottaja vaihtui, mutta perjantaina ilmestyvä uutuus vetoaa tutun luontevana Helsingin Sanomat. 25.6.2019. Viitattu 25.6.2019.
  85. a b Siltamäki, Tuija: Onko Sanni oikeasti kaadettu rappukäytävään? Artisti paljastaa sanoitusten taustoja Aamulehti. 10.10.2016. Viitattu 4.5.2019.
  86. Saarinen, Jussi: Arvio: Sanni tekee Suomen raikkainta poppia – uusi levy saa kollegat tuntumaan antiikkisilta Aamulehti. 7.10.2016. Viitattu 8.5.2019.
  87. a b c d e f g Viisi syytä, miksi Sanni on kasvanut koko kansan suosikiksi YleX. 31.01.2018. Viitattu 17.3.2019.
  88. Siltanen, Vesa: Festariraportti: Rockcock kuuluu kaikille – Kuopiolaisfestivaali sanoin ja kuvin Soundi. 31.7.2017. Viitattu 4.5.2019.
  89. Koppinen, Mari: Nuorten naispoplaulajien ääni soi nyt nasaalina, ihan kuin kansainvälisten tähtienkin – kuuntele esimerkit Helsingin Sanomat. 2.7.2016. Viitattu 4.5.2019.
  90. Onninen, Oskari: Levyarvio: Kaunis ja rohkea Sanni on hyvin brändätty täsmäartisti hashtag-sukupolvelle Rumba. 6.10.2013. Viitattu 12.6.2019.
  91. a b c Koste, Henna: Sanni on rohkea pukeutuja, joka taitaa täydellisen sporttityylin - näin luot tähden lookin Voice.fi. 24.4.2018. Viitattu 4.5.2019.
  92. Raappana, Milena: Sanni rikkoo rohkeasti tabuja - "Välillä mietin, heitänkö itseni ilmiliekkeihin sanomisillani" Kiss. 3.5.2019. Viitattu 4.5.2019.
  93. a b Teräväinen, Anne: Näin Sannin hiukset ovat muuttuneet - hiusguru paljastaa Suomen upeimman tukan salat Iltalehti. 18.10.2018. Viitattu 4.5.2019.
  94. Norokorpi, Vivi: Sanni valittiin vuoden naispukeutujaksi – katso kooste tähden tyylistä Ilta-Sanomat. 21.10.2016. Viitattu 4.5.2019.
  95. Sannin uudet punaiset hiukset hurmaavat somessa – muistatko vielä laulajan aiemmat tukkatyylit? Me Naiset. 14.3.2018. Viitattu 4.5.2019.
  96. Ampuja, Eetu: Suomen suosituin naisartisti Sanni: ”Voin sanoa eläväni unelmaani” Iltalehti. 9.6.2016. Viitattu 17.3.2019.
  97. Siltamäki, Tuija: Onko Sanni oikeasti kaadettu rappukäytävään? Artisti paljastaa sanoitusten taustoja Aamulehti. 10.10.2016. Viitattu 17.3.2019.
  98. Gullichsen, Anni: Sanni osoitti Hartwall-keikallaan olevansa yksi sukupolvensa lahjakkaimmista pop-muusikoista YleX. 6.10.2018. Viitattu 13.6.2019.
  99. Leinonen, Anne: Spotify julkaisi kuunnelluimpien listat: Yllätysnimi Evelina porskuttaa Cheekin, JVG:n ja Ed Sheeranin vanavedessä Iltalehti. 10.10.2018. Viitattu 20.12.2018.
  100. Arvaatko ketkä ovat Suomen ja maailman kuunnelluimmat artistit? Spotify julkaisi listan Metropoli. 1.12.2016. Viitattu 20.12.2018.
  101. Tahvolainen, Anne: Spotifyn vuoden 2017 kuunnelluin artisti Suomessa on JVG Iltalehti. 5.12.2017. Viitattu 20.12.2018.
  102. Aalto-Setälä, Julia: Näitä kappaleita soitettiin vuonna 2018 - Spotify julkaisi kuunnelluimmat artistit, albumit ja kappaleet Iltalehti. 4.12.2018. Viitattu 20.12.2018.
  103. Lintunen, Katja: Oho, tämä laulaja on Sannin exä - kuva! Seiska. 21.5.2015. Viitattu 20.12.2018.
  104. Tähtivaara, Sarianne: Sanni myöntää hakeutuneensa terapiaan: ”En häpeä tai piilottele sitä” Iltalehti. 29.6.2019. Viitattu 30.6.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa