Avaa päävalikko

Erkki Aukusti Junkkarinen (22. huhtikuuta 1929 Suonenjoki9. huhtikuuta 2008 Hämeenlinna[2]) oli suomalainen laulaja. Junkkarinen on yli 467 000 myydyllä levyllään[3] yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Junkkarinen oli Suomen suosituin artisti 1970-luvulla[4] jolloin hän sai Suomen ensimmäisen platinalevyn albumista Ruusuja hopeamaljassa[5] ja 11 kultalevyä.[6]

Erkki Junkkarinen
Erkki Junkkarinen perheineen vuonna 1962.
Erkki Junkkarinen perheineen vuonna 1962.
Henkilötiedot
Syntynyt 22. huhtikuuta 1929
Suonenjoki
Kuollut 9. huhtikuuta 2008 (78 vuotta)
Hämeenlinna
Ammatti laulaja
Muusikko
Taiteilijanimi Eki,[1] Pakilan satakieli
Tyylilajit tango, humppa, iskelmä, valssi
Soittimet laulu[1]
Yhtyeet Symphony (1947)[1]

Junkkarisen levytyksiä ovat esimerkiksi ”Ruusuja hopeamaljassa”, ”Lappeenrantaan”, ”Nuoruusmuistoja”, ”Keinumorsian” ja ”Kappale kauneinta Suomea”.[7]

ElämäkertaMuokkaa

Lapsuus ja nuoruusMuokkaa

Erkki Junkkarinen syntyi Suonenjoella 22. huhtikuuta 1929[1] ja vietti ensimmäiset vuotensa Iisveden sahataajamassa sijainneessa pienessä mökissä, jonka naapurissa asui sanoittaja ja säveltäjä Lauri Jauhiainen.[7] Junkkarinen muutti 14-vuotiaana perheensä mukana Lappeenrantaan. Siellä hän alkoi päivätyön ohessa esiintyä paikallisen Symphony-orkesterin solistina vuonna 1947.[1]

Junkkarinen osallistui ensimmäiseen laulukilpailuunsa Helsingissä vuonna 1948. Kisan päätuomari Eero Väre kehotti häntä ottamaan yhteyttä Fazer-levy-yhtiön tuotantopäällikkö Toivo Kärkeen koelaulua ja levyttämistä varten. Kärki vakuuttuikin Junkkarisen kyvyistä. Ensimmäinen levytys ilmestyi kuitenkin vasta kaksi vuotta myöhemmin, ja sitä ennen vuonna 1950 hän oli voittanut Helsingin työväentalolla järjestetyt Suomen ensimmäiset kupletti- ja iskelmälaulajien kuninkuuskilpailut.[1][5][8]

Levytyuran alkuvaiheetMuokkaa

Junkkarinen nousi suosioon vuonna 1950 heti ensilevytyksellään, venäläissävelmällä ”Yksinäinen harmonikka”. Sen jälkeen Toivo Kärki kirjoitti hänelle lukuisia iskelmiä muutaman vuoden ajan. Eräs niistä oli valssi ”Imatran Inkeri”, joka oli syksyllä 1951 Suomen kolmanneksi myydyin levy. Samaan aikaan ensilevytyksen kanssa hän aloitti laajat kiertueet Reino Helismaan, Esa Pakarisen ja Per-Erik Förarsin kanssa. Vuoden 1954 jälkeen Junkkarisen suosio alkoi hiipua ja levytykset harvenivat loppuakseen kokonaan moneksi vuodeksi, ja myös hänen yhteistyönsä Toivo Kärjen kanssa päättyi.[1][5] Junkkarinen muutti vuonna 1957 Helsinkiin, jossa hän ryhtyi työskentelemään tukkukaupassa. Työn ohessa hän esiintyi satunnaisesti, kunnes pääsi esiintymään vakituisesti tanssiravintola Mikadoon, jossa hän esiintyi lähes joka ilta. Päivätyö tukussa kuitenkin jatkui.[1]

Junkkarinen levytti 1960-luvulla vain seitsemän omaa levytystä, joukossa oli Eugen Malmsténin uosikymmeniä aikaisemmin levyttämä ”Ruusut hopeamaljassa”, joka Junkkarisen versiona menestyi kuitenkin heikosti.[5] Kiinnitys Mikadossa päättyi vuonna 1968, minkä jälkeen Junkkarinen oli lähtenyt keikkakiertueelle ja huomannut suosionsa elpyneen etenkin Pohjanmaalla. Hän vaihtoi levy-yhtiötä ja levytti marraskuussa 1970 Pauli Granfeltin yhtyeen solistina ensimmäisen albuminsa Vanhaan hyvään aikaan, jonka julkaisi Blue Master.[1]

Erkki Junkkarisen 25-vuotistaiteilijajuhla järjestettiin PSO:n ja MTV:n avustuksella Helsingin Kulttuuritalolla keväällä 1974. Saman vuoden lopulla Junkkarisen vaimo kuoli yllättäen kotiinsa Junkkarisen itse ollessa keikkamatkalla.[1]

SuursuosioMuokkaa

Junkkarinen levytti vuonna 1975 kappaleen ”Ruusut hopeamaljassa” uudestaan nimellä ”Ruusuja hopeamaljassa”. Samannimisestä albumista hän sai Suomen ensimmäisen platinalevyn ja nousi siten poikkeuksellisen suureen suosioon.[5] Myös muut Junkkarisen 1970-luvulla julkaisemat levyt menestyivät hyvin; hän saavutti kaikkiaan 11 kultalevyä.[9] Suurimman suosion aikaan vuosina 1976–1977 Junkkarinen keikkaili puolen vuoden aikana jokaisena päivänä eri puolilla Suomea ehtimättä käydä kotonaan kolmeen kuukauteen.[5]

Suosion ja suurten esiintymispalkkioiden myötä Junkkarinen rakennutti tiilitalon Riihimäelle.[1] Sinne hän muutti vaimonsa kanssa Helsingin Pakilasta juhannuksen alla 1977.[10]

Viimeiset ajatMuokkaa

Tultaessa 1980-luvulle Junkkarisen suosio ja kysyntä alkoivat laantua nopeasti ja esiintymispalkkiot pienenivät. Myös levytyksiä ilmestyi aiempaa harvemmin: esimerkiksi vuonna 1982 häneltä ilmestyi vain yksi vähälle huomiolle jäänyt uusi julkaisu, ja muut olivat uusintajulkaisuja. Junkkarinen kuitenkin jatkoi kuitenkin esiintymistä 2000-luvulle asti.[1]

Eläkevuosinaan hän asettui asumaan Hämeenlinnaan.[5] Erkki Junkkarinen kuoli sairauskohtaukseen kotonaan 9. huhtikuuta 2008. Junkkarisen löysi kuolleena kotoaan omasta nojatuolistaan hänen vaimonsa. Paikalle saapuneet ensihoitajat totesivat Junkkarisen kuolleeksi tuloksettoman elvytyksen jälkeen.[11] Hänet on haudattu Vuorentaan hautausmaalle Hämeenlinnaan (osasto 20, rivi 1, paikka 44).

TaiteilijakuvaMuokkaa

Junkkarinen oli taitava viheltäjä ja tästä taidostaan hänelle annettiin tunnettu lempinimi 'Pakilan satakieli'. Junkkarisen vihellys on kuultavissa muun muassa Olavi Virran levytyksessä ”Sydänsuruja” vuodelta 1960. Valtion taiteilijaeläke hänelle myönnettiin vuonna 1990.

Junkkarista säesti erittäin usein Erkki Frimanin yhtye. Junkkarinen myös levytti useita Frimanin säveltämiä kappaleita. Menestyksekkäimmät 1970-luvun levynsä Junkkarinen teki PSO-levymerkille Pauli Granfeltin yhtyeen kanssa.

Erkki Junkkarisen tunnetuimpia iskelmiä ovat edellä mainittujen lisäksi muun muassa (1950-luvulta) ”Imatran Inkeri”, ”Harhakuva” ja ”Kun yö on valoton” sekä (1970-luvulta) ”Pieni hetki”, ”Vesivehmaan jenkka”, ”Kappale kauneinta Suomea” ja ”Sinun kanssasi tähtisilmä”. ”Lappeenrantaan”-humpasta muodostui vuodesta 1977 lähtien järjestettyjen Lappeenrannan humppafestivaalien tunnussävel. Junkkarinen teki 1970-luvulla myös uudet levytykset aiemmista menestyskappaleistaan ”Yksinäinen harmonikka”, ”Hopeahääpäivänä” ja ”Valssi menneiltä ajoilta”. Vuonna 1989 hän tallensi levylle oman versionsa Vladimir VysotskinYstävän laulusta”. Kaikkiaan Junkkarinen levytti liki 350 kappaletta lähes puolen vuosisadan aikana.

Oopperalaulaja Jorma Hynninen on Erkki Junkkarisen pikkuserkku.[5]

SalanimetMuokkaa

  • Kari Ensio

DiskografiaMuokkaa

StudioalbumitMuokkaa

KokoelmatMuokkaa

  • Erkki Junkkarinen 1−2 (Finnlevy, 1969) (levytyksiä 1950-luvulta)
  • Erkki Junkkarinen 3−4 (Finnlevy, 1974) (levytyksiä 1950- ja 1960-luvuilta)
  • Eri esittäjiä: 16 tähteä – 16 iskelmää (Finndisc, 1975)
  • Erkki Junkkarinen − Parhaimmat 1−2 (PSO, 1976)
  • Erkki Junkkarinen − Unohtumattomat 1−2 (Finnlevy, 1978)
  • Hopeahääpäivänä (Finnlevy, 1981)
  • Erkki Junkkarinen − Parhaat (Finnlevy, 2-LP, 1991)
  • Erkki Junkkarinen - Unohtumattomat (Finnlevy, 1993) (levytyksiä vuosilta 1950-1957)
  • 20 suosikkia – Ruusuja hopeamaljassa (Warner Music, 1996)
  • 20 suosikkia – Siks’ oon mä suruinen (Warner Music, 2002)
  • 20 suosikkia – Tulisuudelma (Warner Music, 2003)
  • Erkki Junkkarinen muistoissamme (Valitut Palat, 3-CD, 2008)
  • Musiikin mestareita: Erkki Junkkarinen − Laulajan muisto (Warner Music, 2-CD, 2008)
  • Ystävän laulu − 25 unohtumatonta laulua (sisältää albumit Ystävän laulu ja Sua ilman) (2008)
  • Soi laulu kaunehin (2009)

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l Pälli, Erkki: Pomus- Pomus.net - Erkki Junkkarinen Pomus.net. Viitattu 15.8.2019.
  2. Kaseva, Tuomas: Erkki Junkkarinen kuollut Helsingin Sanomat. 9.4.2008. Viitattu 17.3.2010.
  3. http://www.ifpi.fi/tilastot/artistit/erkki+junkkarinen
  4. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/03/28/iskelma-suomi-murheellisten-laulujen-maa
  5. a b c d e f g h Latva, Tony – Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, s. 149–150. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.
  6. https://www.aamuposti.fi/artikkeli/73110-junkkarinen-oli-iso-julkkis-pikkukaupungissa
  7. a b Kononen, Seppo: Junkkarisen syntymäpäivähaastattelu Savon Sanomissa 21.4.2004 Savon Sanomat. 9.4.2008. Viitattu 15.8.2019.
  8. Helsingin Sanomat 4.3.1950 s. 8.
  9. http://www.ifpi.fi/tilastot/kplista.html?action=vapaa&tyyppi=koti&haku=artisti&julkaisuntyyppi=albumi&teksti=junkkarinen
  10. Junkkarinen oli iso julkkis pikkukaupungissa Aamuposti. 1.4.2012. Viitattu 15.8.2019.
  11. https://www.is.fi/viihde/art-2000000085715.html

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Jauhiainen, Lauri: Ruusuja hopeamaljassa: Erkki Junkkarisen elämäntarina. Musiikki Fazer 1977.

Aiheesta muuallaMuokkaa